Kaikki ei mennyt niin kuin ajattelin...

Jos asiat olisivat menneet, niin kuin itse ne teini-ikäisenä tytönhupakkona suunnittelin, olisin nyt varmaankin vähintään 10-lapsisen suurperheen äiti. Jemmasin yläkaapin komeroon kirpputorilta ostamiani pieniä villatakkeja, kaikkea kaunista vaatekappaletta, jota ajattelin tulevassa perheyhteisössä tarvitsevani. Sieltä ne ovat pikku hiljaa tipahdelleet teddy-karhujen ja mollamaijojen asusteiksi sisarusten lasten leikkeihin.

Sytytän kynttilän ja katson kaukaisuuteen. Kaikki onkin mennyt toisinpäin.

Aina Oulun rauhanyhdistyksellä käydessäni muistot tulvivat mieleen. Nuoruusvuosina sinne oli päästävä isoihin seuroihin ja samalla katsomaan poikia. Joskus kuvasin kokemuksiani päiväkirjaankin: "Se katto, kyllä varmasti se vilkas siinä, kun se meni ohi kahviossa. Mie käänsin aivan paniikissa pään pois.”

Iloitkaamme niin kauan kuin olemme nuoria! Gaudeamus igitur, iuvenes dum sumus! Minä muistan sun varjoisat kujas, nuoruutein! Nuoruuden perään haikaillaan, minä en juurikaan. On hyvä elää vähän järkevämpänä aikuisena, ainakin toivon mukaan järkevämpänä.

Kokoonnuimme juuri vastikään Villikerhon kanssa. Se on liikuntaan erikoistunut kerho, jossa on mukana 30–50-vuotiaita, pääosin sinkkuja, ympäri Suomen. Viikoittain voi jokainen halutessaan laittaa Facebookiin kilometrit, jotka on liikkunut ja ne ynnätään yhteen. Tavoitteena on muuttaa nimi Millikerhoksi eli saavuttaa miljoona kilometriä. Villikerhon kautta olen saanut ystäviä, joihin en varmasti muuten olisi tutustunut. Työelämässä ja vanhempana tutustuminen toisiin ihmisiin ei ole niin nopeaa kuin nuoruus- ja opiskeluvuosina, jolloin porukka oli tiivis ja ympärillä oli kymmenittäin samassa tilanteessa olevia, samanikäisiä ihmisiä. Olemme viettäneet Villikerhon synttäreitä vuosittain ja tavanneet muutenkin aina jossain päin Suomea.

Suurperheelle ajatellun valtavan energiamäärän olen suunnannut toisaalle, harrastuksiin, opiskeluun, työhön. Nyt olen onnellinen juuri tästä elämäntilanteesta.

Miten elämä menee kaikilla niin kuin menee? En löydä vastausta, vaikka kuinka miettisin. Elämä on valtavan suuri kysymysmerkki ilman vastausta. Loppuun saakka. Tärkeintä on onni tässä hetkessä, kynttilänvalossa.
291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Etkö kaipaa rakkautta, rakastamista, puolisoa tai lapsia? Miten pystyt tyytymään yksinäisen osaan? Koetko voivasi itse vaikuttaa elämäntilanteeseesi?

Äänestä
  • Luulisi avaajan kaipaavan 10-lapsista vl-kanitarhaa ympärilleen normaaliin vanhoillislestadiolaiseen tyyliin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


A_Jattelja kirjoitti:

Jos asiat olisivat menneet, niin kuin itse ne teini-ikäisenä tytönhupakkona suunnittelin, olisin nyt varmaankin vähintään 10-lapsisen suurperheen äiti. Jemmasin yläkaapin komeroon kirpputorilta ostamiani pieniä villatakkeja, kaikkea kaunista vaatekappaletta, jota ajattelin tulevassa perheyhteisössä tarvitsevani. Sieltä ne ovat pikku hiljaa tipahdelleet teddy-karhujen ja mollamaijojen asusteiksi sisarusten lasten leikkeihin.

Sytytän kynttilän ja katson kaukaisuuteen. Kaikki onkin mennyt toisinpäin.

Aina Oulun rauhanyhdistyksellä käydessäni muistot tulvivat mieleen. Nuoruusvuosina sinne oli päästävä isoihin seuroihin ja samalla katsomaan poikia. Joskus kuvasin kokemuksiani päiväkirjaankin: "Se katto, kyllä varmasti se vilkas siinä, kun se meni ohi kahviossa. Mie käänsin aivan paniikissa pään pois.”

Iloitkaamme niin kauan kuin olemme nuoria! Gaudeamus igitur, iuvenes dum sumus! Minä muistan sun varjoisat kujas, nuoruutein! Nuoruuden perään haikaillaan, minä en juurikaan. On hyvä elää vähän järkevämpänä aikuisena, ainakin toivon mukaan järkevämpänä.

Kokoonnuimme juuri vastikään Villikerhon kanssa. Se on liikuntaan erikoistunut kerho, jossa on mukana 30–50-vuotiaita, pääosin sinkkuja, ympäri Suomen. Viikoittain voi jokainen halutessaan laittaa Facebookiin kilometrit, jotka on liikkunut ja ne ynnätään yhteen. Tavoitteena on muuttaa nimi Millikerhoksi eli saavuttaa miljoona kilometriä. Villikerhon kautta olen saanut ystäviä, joihin en varmasti muuten olisi tutustunut. Työelämässä ja vanhempana tutustuminen toisiin ihmisiin ei ole niin nopeaa kuin nuoruus- ja opiskeluvuosina, jolloin porukka oli tiivis ja ympärillä oli kymmenittäin samassa tilanteessa olevia, samanikäisiä ihmisiä. Olemme viettäneet Villikerhon synttäreitä vuosittain ja tavanneet muutenkin aina jossain päin Suomea.

Suurperheelle ajatellun valtavan energiamäärän olen suunnannut toisaalle, harrastuksiin, opiskeluun, työhön. Nyt olen onnellinen juuri tästä elämäntilanteesta.

Miten elämä menee kaikilla niin kuin menee? En löydä vastausta, vaikka kuinka miettisin. Elämä on valtavan suuri kysymysmerkki ilman vastausta. Loppuun saakka. Tärkeintä on onni tässä hetkessä, kynttilänvalossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu