Olen ollu vuoden verran sairaslomalla ahdistuneisuuden ja masennuksen takia ja nytten se sitten loppui ja töihin pitäisi palata. Työ kykyisyydestä en niinkään sanoisi, että olis paras mahdollisuus... Oon jotenkin ihan hukassa itseni kanssa vaikka olenkin oppinut hallitsemaan mieltä ja tunteitani jotenkin psykologin käyntien avulla. Minulle ei ole vieläkään löydetty oikeaa lääkitystä, koska aina on ollu joku haittavaikutus lääkkeissä minkä takia lääkitystä ei ole voinnut jatkaa. Olen tälläkin hetkellä masentunut ja jokainen asia tarvitsee hirveästi ponnisteluja kun mikään ei kiinosta. Suurin ongelma tässä on nyt se että puhun kaikkille myös psykologilleni että kaikki on hyvin vaikka oikeesti ei ole... tuntuu vaan et haluun vaan vajota maan alle lopullisesti. En pysty sanomaan kellekkään miltä minusta oikeasti tuntuu koska en halua että minuun petytään... jos minulla ei olisi rakkaita läheisiä niin lopettaisin tämän oman tuskan heti... mutta kärsin ennemmin itse kuin laittaisin läheiseni kärsimään itsekkään tekoni takia. Kaikki vaan tuntuu toivottomalta kun en pysty puhumaan suoraan...
Masentuneisuus...
Epätoivoinentyttö
7231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Uutta vuotta sinulle ja toivottavasti viime vuotta parempaa! Olen itse samassa tilanteessa kuin sinäkin. Lähes vuosi saikkua takana keskivaikean masennuksen ja työuupumuksen takia. Tämän kuun loputtua pitäisi aloittaa työkokeilu, en vaan tiedä mitä mahdollisuuksia on tarjolla ja mitä ihmettä jaksaisin tehdä. En ole toimertunut/jaksanut ruveta asiaa hoitamaan. Ensi viikolla kai on pakko ruveta soittelemaan ko.asiasta. Minäkin olen kokeillut useampaa lääkettä, viimeisin tuntui kohentavan mielialaa jonkin verran, mutta en halunnut käyttää sitä ikävän sivuvaikutuksen takia. En tunne edelleenkään itseäni työkuntoiseksi. Tiedostan kyllä, että uupumuksen vuoksi olen menettänyt täysin itseluottamukseni ja uskoni ammatilliseen osaamiseen. Sain kirjoituksestasi sen vaikutelman, että olet vielä melko nuori. Itse olen jo keski-ikäinen, joten on tosi vaikeaa ruveta anää ammattia vaihtamaan. Jos jaksaisinkin opiskella, niin kukapa enään töihin ottaisi tämän ikäistä. Et kerro, mikä masennuksesi on aiheuttanut. Minulla ainakin oli siihen syynä perinnöllinen taipumus, vuosien aikana kertyneiden menetysten ja ikävien kokemusten aiheuttama painolasti ja nyt viimeksi mahdottomiksi muuttuneet työolosuhteet.
Minusta tuntuu, että sinun pitäisi olla ennen kaikkea rehellinen itsellesi. Kerro lääkärille todelliset ajatuksesi ja tuntemuksesi. Jos ajattelet haluavasi lopettaa tuskasi ja itsesi siinä sivussa :), et sinä mielestäni todellakaan ole kunnossa. Sinun pitäisi nyt ensisijaisesti saada itsesi kuntoon ja sen jälkeen katsoa, mihin suuntaan elämääsi jatkat. Koitetaan molemmat rämpiä eteenpäin!
Oliskohan aihetta ajatella asioita vähän huumorin kannalta?
Joo, - kaikilla nousee nyt niskakarvat pystyyn, tiedän.
Kyllä se niin silti on että huumori auttaisi. Masentuneet ihmiset kun ovat synkkiä, kaikki on kauheeta, surkeeta, jopa itsesääliä.
Onhan niitä lääkkeitä ja lääkäreitä.
Mutta oliskohan apua jos kokeilisi nähdä huumorilla, keksiä aiheita mille voisi nauraa hörhöttää? Entäs jos menisitte nauruterapiakurssille?
Kokeilkaa!
Älkääkä suuttuko minulle, - ottakaa minut huumorin kannalta vaan!
Niin periaatteessa hyvä neuvo. Mutta mutta jos on iloinen tai nauraa on hullu. Jos taas ei on ilmeetön ja masentunut. Huumoria ei saa nykysuomessa olla vaan on oltava tosissaan sitoutunut maksimoimaan voittoja ja annettava kaikkensa. Nykysuomi tuntuu palanneen ilmapiiriltään 70/80 luvulle missä kaikki oli kovin synkkää ja totista puurtamista eikä nauraa saanut.
No kotonaan saa onneksi tehdä mitä haluaa vaan seinilläkin on korvat ainakin kerrostalossa.
DDR, kyttääminen, holhous, valtion viralliset oikeat mielipiteet, lait jouta kukaan ei tunne, teknologia jumalan ja arvojen tilalla, hajota ja hallitse politiikka alkaa päiväkodilla, juurettomuus, jatkuva muutos joka naamioidaan kehitykseksi, muuttoja muuttojen perään, avioeroja, sotaa lapsia aseena käyttäen, virkamiesten ja sosiaalitoimen mielivaltaa, koulukiusaamista joka on oikeesti väkivaltaa, nettiriippuvuutta, yksinäisyyttä, syrjäytyneisyyttä, ikuista työttömyyttä, huumeita, asunnottomuutta, mielisairairautta, loputonta tuskaa, hoitovirheitä toisen perään, leipäjonoja pakkasessa vanhaa ruokaa, toivottomuutta hätää kärsimystä ilman toivoa paremmasta tai unelmia. Suomi 100 vuotta, onko aihetta juhlaan?
Nyt olet sanonut ainakin meille ja siis monelle henkilölle, että et voi hyvin ja sinulla on paha olla. En koe että minua petetään, jos joku uskoutuu puhumalla suoraan että elämä on vaikeaa.
Masennus tulee pikkuhiljaa ja samoin ottaa aikaa parantuminen. Kannustan sinua olemaan nyt rohkea ja puhumaan hoitotaholle, että et ole vielä kunnossa. Jospa saisit vielä jatkoa sairauslomaan.
Kuinka paljon te ulkoilette päivän aikana?
Kovan ahdistuksen ja masennuksen kokeneena - liikunta on tehokkain masennuksen nujertaja. Ja se on vielä tehokkaampi ulkona ja porukassa.
Kaikille kynnelle kykeneville tunnin liikunta päivässä pitäis olla pakollinen. Tämä jo parantaisi puolet sairaista.
komppaan. viina ja muut päihteet ei muuten auta.
Juoksulenkki tuntuu olevan mulle tehokkain, vaikka yksin teen senkin. Ihmisten kanssa keskustelu parantaa myös mieltä, vaikka kyseessä olisi pelkkä paskanjauhanta ilman ihmeempää asiasisältöä. Jos ei livenä halua kenellekkään jutella niin juttelee sitten vaikka täällä. Tai lukee näitä juttuja ja huomaa ettei kenelläkään se elämä ole niin siistiä kuin telkkarissa tai somessa. Omista synkistä tuntemuksista ei välttämättä kannata jauhaa, voi olla että ruokkii vaan tunnetta että kaikki on huonosti.
Jos elämässä on yksi asia joka vaivaa niin tekee päätöksen sen suhteen. Vaikea työkin tuntuu helpommalta kun on tehnyt päätöksen lopettaa heti kun uusi työpaikka löytyy. Sitten vaan täysiä ettimään sitä uutta duunia.