Tanssimusiikki on aivan konkurssissa Tallinnan laivalla. Esimerkiksi Eckerön tanssimusiikki ui pohjamudissa. Aivan tiletantteja (harrastelijoita) orkestereita. Joinain päivinä vain jotain jonglöörejä. Ei paljon kannata tanssimielessä lähteä laivailemaan. Lopettaisivat koko musiikkitarjonnan. Yksinlaulussakin karjuu jokin rääkkyjä. Milloin loppuu?
Tallinnan laivan tanssimusiikki
27
432
Vastaukset
- litku
Yksinlaulutiloissa ei voi edes keskustella. Niin kovalle on laulajan ääni säädetty. Soittaisivat edes countya, mutta ei.
- lafka22
Tanssilavalle voisi laittaa kirpputorin. Fides voisi olla kiinnostunut,
- PingoPangoPongo
Eckeröllä matkan pelastus on bingo
- lafka22
Niinpä, merellinen bingo. Saas nähdä milloin limbo-tanssi tulee ohjelmistoon.
- kolera
Kirpputori tanssilattioille voisi olla uusi megamenestys. Matkustajat voisivat tuoda vanhoja tavaroitaan myyntiin discomusiikin tahdissa. Nykyinen tanssilattia on vain suuri huiputus. Entisaikojen tanssilattioilta kesäisin sai jopa iskettyä naisia maaseudulla.
- Koplin.ketku
Mulle ne laivat on keino päästä Tallinnaan. Parempi kuin ei olisi mitään ohjelmaa laivalla. Siten varmaan mummojakin olisi vähemmän.
- kolera
Tämä mummobisnes on suuri juttu. Kun ei ole kunnon orkestereitä, niin mummoseurueelle voi myydä vaikka huulipunaa ja risottoannoksia. Ovat tyytyväisiä vähään, kun pääsevät näkemään suurta maailmaa.
- Risottoa
No mikä niissä mummoissa niin rasittaa? Mitenkään haitaksi olleet millään matkalla koskaan. Näistä hiukka nuoremmista maailman valloittajista,joita varsinkin kesäisin löytyy suuret joukot kailottamassa Virukadulla..heistä voisi tinkiä. Tulevat laivoilla, lentokentällä niitä ei näy eikä kuulu.
- lafka22
Niin, samaa olen huomannut. Laivayhtiöt ovat tehneet aluksistaan kulutustehtaita. Uivia ravintoloita, joissa matkustajat halutaan pitää juomassa, syömässä ja ostamassa. Sitten tämä, juuri nuoretkin kohderyhmänä päästetään jotain neljäksi tunniksi maihin Tallinnaan nyhjäämään tyhjästä. Ei sillä tavalla asiakas saa mitään kuvaa Tallinnasta. Tämä on nähdäkseni tuo business-toimintamalli. Kerätään rahat laivalla, Tallinnasta viis. Matkatoimistot ovat mukana tässä salaliitossa. Neuvottelevat edullisia matkapaketteja, joilla porukka pyritään pitämään laivojen bussineksen piirissä. Ja nuorille maailmanvalloittajille se kelpaa? Todellisella bisnesporukalla ei ole varaa lähte joilottamaan, vain nopeasti yli lahden laivalla tai lentäen.
- EttäMikäMukaVikana
Risottoa kirjoitti:
No mikä niissä mummoissa niin rasittaa? Mitenkään haitaksi olleet millään matkalla koskaan. Näistä hiukka nuoremmista maailman valloittajista,joita varsinkin kesäisin löytyy suuret joukot kailottamassa Virukadulla..heistä voisi tinkiä. Tulevat laivoilla, lentokentällä niitä ei näy eikä kuulu.
Mummot valtaavat heti alkumatkasta kaikki istumapaikat, myös ruokailijoille varatut. Itse eivät osta mitään laivalta ja kun tulet ruokatarjotin kädessä huomauttamaan että paikat on varattu ruokailijoille niin eivät reagoi mitenkään. Istuvat vain tonnin seteli ilme naamallaan.
- Amanda-Amelie
Ja sinä kaikkia mummoja ehdit seuraamaan. Muistathan tuon,kun tulet mummon ikään sinäkin. Aika menee tooosi nopeasti ja ennen kuin huomaatkaan viisikymmentä meni jo. Ethän vain istu silloin kenenkään edessä vai teetkö palveluksen kaikille ja istut valmiiksi hautakuoppaan odottamaan,että luonto peittää. Teethän sen aikanasi esimerkkinä teille tuleville vanhuksille. Älä yli viisikymppisenä sinäkään sitten lähde muiden olemista pilaamaan. Muistathan! Menet valmiiksi kuoppaan. Eikö?
- Okokokokooko
Amanda-Amelie kirjoitti:

Kaikkein pahimpia mummoja ovat maaseudulta tulevat. He parveilevat uunoina käytävillä ja estävät ihmisten sujuvaa liikuskelua laivan eri osissa. Kaupunkien mummot osaavat hieman paremmin käyttäytyä, mutta on siinäkin parantamisen varaa. Koko ajan lisääntyvät myös känniset mummot, päinvastoin kun umpihumalassa olevat papparaiset vähenevät vaikka niitäkin riittää.

Tuota jokin järjestys laivoilla tulisi olla. Siis tämä on jo Eckerön vastuulla. Jos ostaa palvelun, vaikka ruoan, niin pitäisi olla oikeus syödä se istualtaan. Itse käytin tablettia Eckeröllä ja töpseli oli 3/4 vapaassa pöydässä. Vieressä oli vapaa pöytä. Ehdotin pöydän vaihtoa. Eläkeikäinen pariskunta ei suostunut liikuttamaan evääkään. No pääsin sitten ajan myötä vapaa-ajan asuntoomme Maakriin 10:teen kerrokseen lataamaan akut.
- Amanda-Amelie
Niin olisit sitten yksin halunnut istua siinä pöydässä? En minäkään olisi siirtynyt ja ikää on vielä alle neljäkymmentä. Mikset vain istunut, jos kerran tilaa oli. Herran jestas sentään. Hommaa vara-akku ja lataa sillä,niin ei kanssamatkustajat häiritse tablettisi lataamista, ennen kuin olet kiivennyt sinne asuntoosi.

No, nykyään varaan akun kotona ennen Tallinnan matkaa. Tosin wifi Eckeröllä on niin kehno, ettei juuri kannata käyttää, vaan katsella muistikortilla olevia ohjelmia. Tallinnassa itsessään wifi kyllä toimii melko mukavasti.
- espoolainwn
Okokokokooko kirjoitti:
Kaikkein pahimpia mummoja ovat maaseudulta tulevat. He parveilevat uunoina käytävillä ja estävät ihmisten sujuvaa liikuskelua laivan eri osissa. Kaupunkien mummot osaavat hieman paremmin käyttäytyä, mutta on siinäkin parantamisen varaa. Koko ajan lisääntyvät myös känniset mummot, päinvastoin kun umpihumalassa olevat papparaiset vähenevät vaikka niitäkin riittää.
Kun tallinnanlaiva lähtee kaijalta Helsingissä, niin ensimmäisillä on baarissa jo oluttuoppi nenän alla. Jos päiväristeilyllä, niin jo jonkinlaisessa nousuhumalassa. Mitä sitten osaa 4-6 tunnin jalkautumisen aikana Tallinnassa tehdä. Ehkä ei ehdi sataman Riminejä ja ehkä vanhaa kaupunkia pidemmälle. Surullista sinänsä. Tallinnan laita-alueilla on todellista Tallinnaa. Bussilla pääsee, eivätkä taksitkaan kombinoituna busseihin ja muuhun julkisiin maksa paljoa. Ainakin pääsee perille haluamaansa osoitteeseen.
- kolera
EttäMikäMukaVikana kirjoitti:
Mummot valtaavat heti alkumatkasta kaikki istumapaikat, myös ruokailijoille varatut. Itse eivät osta mitään laivalta ja kun tulet ruokatarjotin kädessä huomauttamaan että paikat on varattu ruokailijoille niin eivät reagoi mitenkään. Istuvat vain tonnin seteli ilme naamallaan.
Monissa ikääntyneissä matkustajissa on juuri tuo joustamattomuus ongelmana. Lieneekö maaseudun kyläkulttuurin peruja, jossa kepulainen ei suostu istumaan samaan pöytään kuin demari? Pidetään vain itsepäisesti kiinni omasta kannastaan, vaikka sille esittäisi kohtuullisen ja järkevän vaihtoehdon. Siis kaikkien mukavuudeksi.
- Kämppä2
Helsinki-Tukholma ja Turku-Tukholma eiteillä tanssimusiikki kuulemma on riittävää.
- tamsmusa
Se on hyvä, ja oikeastaan laivayhtiön vastuulla, koska ovat luvat saaneet. Pöyristyttävää vain on tuo taitamattomuus edes järjestää edes keskitasoista tanssimusiikkia.
- juoppo2
tamsmusa kirjoitti:
Se on hyvä, ja oikeastaan laivayhtiön vastuulla, koska ovat luvat saaneet. Pöyristyttävää vain on tuo taitamattomuus edes järjestää edes keskitasoista tanssimusiikkia.
Ne haluaa, että laivoilla juodaan ja ostetaan tavaroita.
- silentBoat
Se nyt on sama mitä sieltä kuuluu, kun se on monelle enemmän taustamusaa, jota ei "oikeesti" kuunnella. Ne ketkä haluaa kuunnella, istuvat sitten ravintolassa ja tanssivatkin ehkä. Jotain ääntä pitää kuitenkin olla. Haluaisitteko seilata haudan hiljaisessa mauseleumissa?!
- Walittaja
Minä valitan, vaikka en tiedä asiasta yhtään mitään!
- kokemuksestani
Minulle laivamatka on vain keino päästä suht nopeasti Tallinnaan hotellilomille. Menimme Eckerön lougneen menomatkan ajaksi ja pari tuntia meni kuin siivillä. Hyvät naposteltavat, puna- ja valkoviiniä ja olutta..mukava tunnelma parillakympillä. Lisäksi matkalaukut sai säilöön niille varattuun nurkkaukseen..suosittelen lämpimästi!!
- Koplin_ketku
Sillä parinkympin lisämaksulla pääsee jo pikalaivaan, joten ei lyö leiville.
- kokemuksestani
Mihin laivaan ja milloin?
- näintäääää
Mun mielestä live orkesteri, kuten esim. Silja europalla on hyvä juttu. Vaikka matka kestää 3,5 tuntia niin se menee siinä aika mukavasti kun ensin seuraa sitä bingo-juttua, ja sitten tulee orkesteri solisteineen , pieni tauko orkesterille ja uudestaan orkesteri vähäksi aikaa, ja sitten ollaankin jo lähempänä Helsinkiä. Jokunen siinä tanssimassakin käy ja niitäkin katselee.
Itse en kyllä ota osaa bingoon tai mihinkään tanssimisjuttuihin, enkä myöskään juo tai syö muuta kuin parit kahvit haen, mutta siis seuraan kyllä näitä juttuja. Tuskin minä nyt mikään huono asiakas siltikään olen ainakaan Tallinkille, kun sieltä päin tullessani ostan pre-oderista jotain 800-900€ lastin juomia joka kerta. Olen siis autolla liikkeellä enkä jo siksi voi esim. kaljaakaan juoda.
Myös kitaristejakin on siinä keskibaarissa Tallinkin laivoilla joskus, ja nekin on ihan hyviä, esim. Baltic queen laivalla, millä on myös siisti se pääestraadikin..
Ekerön laivalla olen viime aikoina mennyt. Siinä on tullut seurattua kitaranasoittajaa siinä sivubaarissa, mikä on ihan o.k.. Se tanssilattia ja orkesterin paikka ei ekeröllä häävi olekaan. Soittavat siellä liian kovalla ja ties mitä räppiä tai muuta joista en pitäisi hiljemmallakaan volyymilla. Ja sitten Ekeröllä akustiikassa tai laitteissa on vielä se, että liiallisesti ovat bassot tukahduttaneet, kyllä ne saisivat sentään edes vähän resonoidakin niin kuin mitä Tllinkin Silja Europalla, eikä pahitteeksi olisi pieni kaikukin. Siis Ekeröllä ne tukahdutetut bassot ja repivä ylempi keskialue liiallisella volyymilla, ja kappaleet rappia ja muuta ei-viihdemusiikkia, orkesteria ei ekeröllä siellä arkipäivisin juuri olekaan. - pohjakosketus
ihan sama mitä paskaa siellä soittaa joku eurolla haettu tusinabändi. Kaikki niin laivassa muusissa kuitenkin että parempi kun ei kukaan soittaisi mitään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä742472Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721792Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2591446- 851272
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3901245Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3581197- 1281185