Kuka on nämä Professorit

22332233

valinnut maata johtamaan, olen luullut että niillä olisi muita hommia, jatkuvasti ovat pää auki joka asiaan, onko niillä työn puute vai mitä aivan pitää mennä toisten tontille, näykkimään. Hidasteena vain ollaan ettei tulisi työpaikkoja.yäk.

13

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PunaYle.ja.RKP-osasto

      Viime aikoina = Vaasan sairaalapäätöksen jälkeen Åbo Akademissa on aukonut päätään valtio-opin professori ja julkisoikeuden professori. Myös Joensuun punikkiyliopistosta provosoitui julkisoikeuden professori.
      KO. julkisoikeuden professoriti eivät tienneet, että osakeyhtiöiden hallituksen jäsenet on julkinen tieto ja helposti kenen tahansa tarkistettavissa. Syyttivät Sipilää riittämättömästä selvityksestä.
      Professorien lausunnot osoittivat asenteellisuutta ja mitä suurinta tietämättömyyttä.
      Verovaroin tätäkin sakkia ylläpidetään.

      • Onneksi Sipilä osaa ja tietää. Siksi hallitus leikkaa koulutuksesta. Insinöörin koulutus pätevöittää homman kuin hommaan.

      • S24uomlaineN
        Santorino kirjoitti:

        Onneksi Sipilä osaa ja tietää. Siksi hallitus leikkaa koulutuksesta. Insinöörin koulutus pätevöittää homman kuin hommaan.

        Hallitus leikkaa toisenasteen koulutuksesta 60 miljoonaa vähemmän mitä Krista Kiuru esitti. On se niin hirmuinen leikkaaja.

      • S24uomlaineN kirjoitti:

        Hallitus leikkaa toisenasteen koulutuksesta 60 miljoonaa vähemmän mitä Krista Kiuru esitti. On se niin hirmuinen leikkaaja.

        Vaan tämä hallituspa leikkaa, Krista Kiuru ei !

        Huomaatko mielenkiintoisen eron ?

        Ei kuulu siihen, mitä joku olisi voinut tehdä, halunnut tehdä tai tulee tekemään, vaan mitä tapahtuu nyt !

      • S24uomlaineN
        Santorino kirjoitti:

        Vaan tämä hallituspa leikkaa, Krista Kiuru ei !

        Huomaatko mielenkiintoisen eron ?

        Ei kuulu siihen, mitä joku olisi voinut tehdä, halunnut tehdä tai tulee tekemään, vaan mitä tapahtuu nyt !

        Kysymys ei ole kuka olisi voinut tehdä, koska Kiurun kohdalla se kuuluu kuka ei kyenyt viemään päätöksiä läpi. Nyt demarit huutavat leikkauksista jotka tehtiin täsmällisesti heidän suunnitelmien mukaisesti, mutta Kiurun lukioleikkauksia ei tehty. Milloin demareilla moraalia olisi?

        Kannattaa muistaa Kiurun olevan valeope, joka väitti olevansa ammatiltaan ja koulutukseltaan opettja, vaikka hänellä ei opettajaksi minkäänlaista pätevyyttä. Kiuru toimi Porissa vuosia opettajana ilman, että paikka oaitettiin lainmukaisesti julkiseen hakuun. No milloin demarit lakia noudattavat.

        Osaatteko edes hävetä?

        Kiuru ei leikannut, tämä hallitus leikkasi koulutuksesta, jota pidetään ensiarvoisen tärkeänä maan tulevaisuudelle.
        Ei kuulu Kiuru eikä demarit tämän hallituksen touhuihin.

        Kannattaako siis opetella pysymään asiassa, eikä koettaa keskustalaisesti syitä muiden harteille, sellaisille harteille joille ne eivät kuulu.

        Osaatko sinä hävetä, sinähän käyttäydyt kuin pahainen kepuagitaattori, palstalla aiheena on Suomen keskusta ja sen politiikka. Ei siis Kiuru, eikä Rinne, ei edes Riku Aalto tai demarit, vaan SUOMEN KESKUSTA JA SEN HARJOITTAMA POLITIIKKA !

        Nykyinen hallitus toimii Kiurun johdolla laadittujen papereiden mukaisesti. Sitä vasuri ei muuta ulisemalla. Eikä hän määritelle mitä täällä kirjoitetaan. Fakta ottaa koville!

        Kiuru on lisäksi ollut Porissa opettajana laittomasti valittuna. Demareille lakien noudattaminen on mahdotonta. Siitä kertovat myös A Rinteen petokset ja kavallukset. Rikollinen mikä rikollinen.

      • noinkosiinätaaskävi

        Kapi onkin narsistinen.
        Kapi olisi voinut sanoa olleensa kouluttaja, niin silloin se olisi ollut lähempänä totuutta, mutta kun tuon hienohelmaneitokaisen täytyy aina yrittää olla muka korkeammin koulutettu kuin onkaan, niin tietenkin hän on ollut myöskin OPETTAJA omasta mielestään.

    • proferri

      Niin pysykää asiassa. Sen takia on suomen asiat sekaisin, kun aina yritetään etsiä muualta syntipukkia.Jos edellinen hallitus teki sitä tai tätä onko nykyhallituksen sitä vielä enemmän vaikeuttaa.Suomalaisten kateus on huippuluokkaa.Älyykkysaste o.

      • S24uomlaineN

        Suuressa osassa ratkaisuja käytetään aikaisemmin tehtyjä pohjia. Jos tämä aiheuttaa teille häpeän tunnetta niin hävetkää hiljaa esim. Valeope/opo Kiurun aikaiset valmistelut. Tuntemani kouluihminen kertoi, että ammatillisen koulutuksen säästöt ovat täsmälleen samat mistä kerrottiin jo edellisen hallituksen aikaan.

        Taitaa keljuttaa?

        Taidat "kijruutella" sen suuremmin asioita ajattelematta - lopputelema teksteistä ainakin on kertakaikkiaan ala-arvoista, mutta oikeistokeskustalle niin ominaista. Oikeistokeskustalainen töppää, syy on demarin. Eikö oikeistokeskusta hallitukselta edellytetä minkäänlaista omaa kykyä laatia ja toteuttaa ohjelmiaan, miksi muiden hallitusten epäoonistuneita ja hylättyjä pohjia käytetään entistä suuremmilla typeryyksillä höystettynä, ja sitten selitellään kun Kiuru ja demaritkin - niin, ei viety läpi, koska ei ollut hyvä ajatus. Ei ollut silloin, eikä ole nyt, ei edes lisätyin oikeistokeskusta ja kokoomus hölmöyksin - on siis edelleenkin huono, olipa pohja mistä tahansa.

    • PunikitPilaaKaiken

      Vastaus aloittajan kysymykseen - kuka nämä professorit valitsi....
      Paljon Halosen nimittämiä professoreita ja mm. oikeuskansleri Jonkka vaikuttavat vielä. Sopivia nimitti. Jonkka pätevöityi sopivaksi tappelemalla poliisin kanssa?
      Sopivan nimitti myös Korkeimman oikeuden presidentiksi. Oikeustieteen kandidaatti Pauline Koskelo ohitti kokeneen oikeustieteen tohtorin. Alkoi tämäkin löytö ohjeistaa eduskunnan lainsäädäntötyötä. Perustuslakiin kirjattu vallan kolmijako-oppi ei mahtunut kaaliin? - Oikeustieteen kandidaatti Pauliine Koskelo kaappasi eduskunnan aseman lainsäätäjänä. SAK teki saman tempun jo aiemmin.
      KO. Korkeimman oikeuden presidentti on nykyään entinen Korkeimman oikeuden presidentti. Nero palautettaneen EU:sta maitojunalla piakkoin?
      Oikeuskansleri Jonkka on maininnut vuosikertomuksessaan 2014 lain valmistelmistelun ongelmista jo edellisen Kok-SDP hallituksen aikana. Sipilän kaudella Jonkka istui valtioneuvoston kokouksissa tuppisuuna. Sitten keksi (ihan itse?) kävellä Hesarin toimitukseen tölvimään lainsäädäntötyötä.

      • Tuo on jo enemmän kuin hiukan koomista - tuota voi kytsua jo hyvällä syyllä oikeistokeskustan selittelyjen "helmeksi"muiden syyllisyydestä oikeistokeskustalaisten töppeihin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      146
      6354
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      196
      4002
    3. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      485
      2807
    4. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      31
      2761
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2375
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2089
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      147
      1512
    8. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      58
      1334
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      37
      1304
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      89
      1074
    Aihe