Pitkään osasin olla täältä pois. Täältä en saanut apua ongelmiini. Käskettiin vain tappamaan itseni. Sain jopa ohjeita, miten tämän toteuttaisin. Ei siis ollut mieltä käydä täällä.
Olen elänyt viimeiset ajat lähes nolifeä. En ole siis tehny juuri mitään, en edes hautoa itseni poistamista. Syy oli siinä, että uskoin pääseväni vihdoin tässä kuussa debressiohoitajan ja lääkärin luo, jossa katsotaan, miten tilannettani lähdetään hoitamaan. Tiedän, että tilanteeni on ihan retuperällä, enkä itse osaa enää setviä ongelmiani. Vielä aiempina kuukausina yritin kovasti taistella tilanteeni eteen. Ja koska siinä en onnistunut, olin ihan rikki. Enää en ole jaksanu tehdä yhtää mitää minkään eteen. Ja tänään sitten soitettiin terveysasemalta: Sinulla oli aika debressiohoitajalle ja lääkärille tossa ensi viikolla. Lääkäri ja debressiohoitaja ovat sairaana. Tammikuun lopussa debressiohoitaja varaa sulle uuden ajan ja katsotaan samalla, miten teemme tuon lääkäriajan kanssa....
Minulta taas loppuu ihan kohta rahat. Taas nousi raivo itseä kohtaan. Oikeastaan minusta on tullu todella välinpitämätön itseäni kohtaan. En jaksa enää vetää paljoa pulttia. Tiedän, että olen todella onnettomassa tilanteessa. Rahat loppuvat jo puolen kuun jälkeen jos pihisti elelen. Siitä eteen päin alkaa selviytyiskamppailu. Silti mua ei jaksa enää kiinnostaa tulevat murheet. Olen jo niin moniongelmainen, ettei paljoa kiinnosta enää mikään. Enkä jaksa edes miettiä, miten hoitelen itseni pois. Kaikki menee nyt täysin omalla painolla ja loppukuukausi tulee näyttämään sen, miten siitä tulen selviämään. Toivoisin vain, että tämä kaikki saisi loppua. Että saisi vaipua ikiuneen. Muuta en jaksa enää toivoakaan.
En jaksa myöskään itkeä tilannettani lähimmille. Eivät he ymmärrä. He ajattelevat, että olen laiska. Minua vain ei enää kiinnosta mikään. Tiedän, etten kykene nousemaan ja tämän vuoksi ei jaksa enää kuluttata energiaakaan siihen.
Olen ostanut viinaa itselleni, että jos en kestä tätä todellisuutta, voin paeta sitä viinan avulla. Tätä kokeilinkin sitten tossa uudenvuoden aattona. Ei sillä minnekään päässyt. Pahensi vain tilannetta. Ja se vei myös yöunet kokonaan. Aamulla oli pahoinvointia. Eli viinakaan ei tähän oloon helpotusta tuo.
Olen elänyt viimeiset ajat lähes nolifeä. En ole siis tehny juuri mitään, en edes hautoa itseni poistamista. Syy oli siinä, että uskoin pääseväni vihdoin tässä kuussa debressiohoitajan ja lääkärin luo, jossa katsotaan, miten tilannettani lähdetään hoitamaan. Tiedän, että tilanteeni on ihan retuperällä, enkä itse osaa enää setviä ongelmiani. Vielä aiempina kuukausina yritin kovasti taistella tilanteeni eteen. Ja koska siinä en onnistunut, olin ihan rikki. Enää en ole jaksanu tehdä yhtää mitää minkään eteen. Ja tänään sitten soitettiin terveysasemalta: Sinulla oli aika debressiohoitajalle ja lääkärille tossa ensi viikolla. Lääkäri ja debressiohoitaja ovat sairaana. Tammikuun lopussa debressiohoitaja varaa sulle uuden ajan ja katsotaan samalla, miten teemme tuon lääkäriajan kanssa....
Minulta taas loppuu ihan kohta rahat. Taas nousi raivo itseä kohtaan. Oikeastaan minusta on tullu todella välinpitämätön itseäni kohtaan. En jaksa enää vetää paljoa pulttia. Tiedän, että olen todella onnettomassa tilanteessa. Rahat loppuvat jo puolen kuun jälkeen jos pihisti elelen. Siitä eteen päin alkaa selviytyiskamppailu. Silti mua ei jaksa enää kiinnostaa tulevat murheet. Olen jo niin moniongelmainen, ettei paljoa kiinnosta enää mikään. Enkä jaksa edes miettiä, miten hoitelen itseni pois. Kaikki menee nyt täysin omalla painolla ja loppukuukausi tulee näyttämään sen, miten siitä tulen selviämään. Toivoisin vain, että tämä kaikki saisi loppua. Että saisi vaipua ikiuneen. Muuta en jaksa enää toivoakaan.
En jaksa myöskään itkeä tilannettani lähimmille. Eivät he ymmärrä. He ajattelevat, että olen laiska. Minua vain ei enää kiinnosta mikään. Tiedän, etten kykene nousemaan ja tämän vuoksi ei jaksa enää kuluttata energiaakaan siihen.
Olen ostanut viinaa itselleni, että jos en kestä tätä todellisuutta, voin paeta sitä viinan avulla. Tätä kokeilinkin sitten tossa uudenvuoden aattona. Ei sillä minnekään päässyt. Pahensi vain tilannetta. Ja se vei myös yöunet kokonaan. Aamulla oli pahoinvointia. Eli viinakaan ei tähän oloon helpotusta tuo.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sinun itkusi on inhimmillistä, saanee olla palstalla, mutta toisessa ketjussa ollut itku helluntaiviekkaalta Heinolasta haihtui pakkassäähän.
Etsi se expalstasi, ryyppää loput rahasi ja lopeta sitten neuvojen mukaisesti märinäsi. Ota kuitenkin huomioon sääolosuhteet. Sittenkun kuitenkin ilmaannut itkemään ja kirjoittelemaan, ota huomioon, että debressiota ei ole olemassa, depressio kylläkin, mutta tuskin sinulla.
En jaksa taannoisia viestejäni alkaa noukkimaan esiin. En jaksa nähdä vaivaa. Enkä myöskään toteuta neuvoasi. Viinaa en todellakaan tule kittaamaan. Koska se ei ole lohtua tuonut, tuskin se tulee sitä tuomaankaan.
Olen nyt kuitenkin yrittänyt etsiä poispääsyä tästä tilanteestani. Olen kuitenkin siihen ilmeisen ADHD, kun en jaksa pysyä yhdellä sivulla muutamaa minuuttia kauempaa. Samaan aikaan yritän katsella työpaikkailmoituksia, toisella sivulla uusia koulupaikkoja, kolmannella sivulla sitä, mistä saisin rahaa, neljännellä tietoa masennuksen itsehoidosta ja sitten yhellä sivulla tämä turhan päiväinen Suomi24:sen keskustelupalsta. Kun katson selaimellani auki olevia välilehtiä, niitä on yhteensä parisen kymmentä. Selailen sujuvasti välilehdeltä toiselle, mutta keskittyminen ei riitä yhtä sivua kohden kovin kauan. Poukkoilen sivulta toiselle, kuin mikäkin päätön aropupu. Ja minuutit vierii. Taas jälleen saan huomata, että päivä on pulkassa, enkä mitään saanut aikaseksi. Sen tekee se, kun tää mun vinttiki on tuhannen sekaisin. Keskittymiskyky mihin tahansa lähes nolla.
Yritä siinä sitten tehdä työpaikkahakemuksia (kun ei edes tiedä, mihin kykenee), etsiä itsehoitomenetelmiä (kun ei tiedä, mistä sellaisia löytyy) ja lukea kehittäviä kirjoja tms, kun ei kykene keskittymään viittä sivua pidemmälle.
Uskon, että se, joka on kokenut samaa, kuin minä, osaa ehkä asettua asemaani. Mutta joka ei ole kokenut, varmasti ajattelee, että olen saamaton vätys ja maailman turhin märisijä, jonka kannattais pikimmiten ostaa pyssy ja panoksia itselle ja suunnata piippu vaikkapa sinne suuhun ja antaa mennä.
se "Käytännön ohjeita loppuunväsyneille". Siinä neuvottiin, että haulkon piippu pitää työntää suuhun yläviistoon. Yläleuan tekohampaan täytyy ottaa pois. Oikea paikkaoperaation toteutukselle on saunan takana. Jos asuu kerrostaloasunnossa, jossa on oma sauna, niin siellähän saunan takana on lastenhuone. Sinne ei sovi mennä, koska lapset saattaisivat järkyttyä nähdessään isänsä taikka äitinsä aivomassan leviävän seinille. Silloin täytyy mennä polkupyöräkatoksen taakse. Maalla aina siis paras paikka on pihasaunan takana.
Tänään olen kuitenkin yrittänyt etsiä kuumeisesti työpaikkoja. Niin hyvin, kuin kykenen. Selaimessani on toista kymmentä välilehteä auki. Yhtä aikaa auki ovat mm.
Te-toimiston sivut, Ilta-Sanomat, Google, Vuokrafirmojen sivuja, muutama mielenkiintoinen artikkeli, jne. Sekä tämä Suomi24:sen keskustelupalsta. Sujuvasti hortoilen sivulta toiselle, vaikka pääpaino täytyisi nyt olla siellä TE-Toimiston sivuilla. Into loppuu aina viimeistää siinä vaiheessa, kun löydän mielenkiintoisen työpaikan johon taitoni riittäisivät. Nämä vain kaatuvat enkunkielen puutteeseen. Minä kun en tyhmänä saappaana osaa enkkua, eikä ole riittävästi keskittymiskykyä edes opiskella sitä. Liian monilla aloilla vaaditaan enkku. Jopa työpaikoissa, joiden ilmoituksissa ei sitä erikseen mainita. Olinkin tuossa vuosi sitten yhdessä työpaikassa, jonne pääsin keikkalaiseksi. Vasta duuniin päästyäni huomasin, että kaikki puhuvat enkkua. Enkä minä ymmärtänyt sanaakaan. Yhden kysymyksen kuitenkin ymmärsin, kun minulta kysyttiin, Do you speak English? Siihen nolon vastasin, että No. Sitten tämä kysyjä totesi heikolla suomen kielellä, että Sinä osata enklanti, kun vastasit tämä kysymys.
Joo, eipä tällaisella enkulla pitkälle pötkitä, jos ymmärtää enkkua vain ton verran. Soitinkin sitten seuraavana päivänä työnantajalle, etten voi jatkaa tossa duunissa, kun en vain pystynyt kommunikoimaan heidän kanssaan. He antoivat minulle kuitenkin sellaisen tehtävän, jonka he pystyivät elekielellä selittämään. Koin itseni tosi paskaksi. Duunimestassa oli jokunen suomalainen ja he kysyivät sitten tauolla, että etkö sinä oikeasti osaa englantia. Tässä työssä kun se on täysin välttämätön. Et voi koko ajan tehdä samaa työvaihetta, koska sitä ei edes joka päivä ole. Ja on hankalaa työskennellä kanssasi, jos et ymmärrä, jos tulee muutoksia tms.
Minulla on siis liian pitkä lista asioita, jotka pitäisi saada kondikseen. Mm.
-englannin kielen taito
-masennuksen selättäminen (omat keinot eivät ole riittäviä. Ei edes nettiterapia, koska keskittymiseni vain ei riitä siihen)
-selvittää syy keskittymishäiriöihin, liekö yksi masiksen oireista
-saada vakituinen työ ja varma toimeentulo
Päässäni humisee tyhjää. Pelkkää tyhjää. Olen tällä hetkellä tästä johtuen täysin tuuliajolla. Kaikki menee omalla painollaan minne lie. Ja ehkä jatkossakin menee omalla painollaan, kun noita ammattiauttajia on niin vähän. Täysin ylityöllistettyjä ja kun sairastuvat, ei sijaisia saada.
Tiedän, ettei tästä keskustelupalstastakaan ole yhtään mitään hyötyä. En vain töhöpäänä tiiä mitää muutakaan.
Omat diagnoosit itselleni
Syvästi masentunut josta johtuu keskittymishäiriöt ja tietynlainen välinpitämättömyys,
Tai sitten
ADHD, josta johtuu masennukseni.
Tyrnävällä on kuulema lehemänkulijettajan paekka aouki. Soittelepa kunnantalolle, ossaavat siellä neuvua, ei tartte kieliäkään osata. No, ehkä sittenki pittää osata kieliä polliisille, jos joku lehemän varastaapi. Eikä haettaa aateehooteetauvit, mitä vilikkaampi, sitä parempi.
Jos olet lesta, ei ihme että "heittää"
Olet varsin selväjärkinen verrattuna niihin häiriintyneisiin, jotka sinulle täällä antava "ystävällisiä" neuvoja. Tiedät oman tilanteesi. Olisi hyvä jos löytäisit jonkun luotettavan ihmisen, joka auttaisi sinua avun hakemisessa.
Ensin sinun pitäisi päästä masennuksestasi. Ei kannata hakea töitä ennen kuin jaksaa tehdä niitä.
Jos henkiset ongelmat ovat täysin ylivoimaisia, niin on mahdollisuus päästä työkyvyttömyyseläkkeelle.
Jos paikkakunnallasi on jotain kuntouttavaa työtoimintaa esim. kierrätyskeskuksessa, niin sellaisesta voisi aloittaa, jos jaksaa.
Sinun pitäisi nyt vaan löytää sellainen sosiaaliviranomainen tai avulias ihminen, joka hieman työntäisi sinua eteenpäin.
Nääkö pölijä uskot tuohon avvaajaan?
Sillä ei ole mitään väliä onko avaajan tarina totta vai ei. Siihen voi ja tulisikin joka tapauksessa vastata asiallisesti. Lisäksi totuus on usein tarua ihmeellisempää.
ka kuinka paljon ogelmaisia. Joka vuosi syrjäytyy 20.000 nuorta, jotka eivät saa mitään koulutusta eivätkä sitten jaksa kiinostua mistään. Jos viisikumppisenä heitetään ulos työpaikasta, et enää saa mitään uutta työtä, vaan olet tarpeeton ylijäämähenkilö, eläkkeellekään ei ole halppoa päästä.
Vaikea uskoa, että kukaan noin hankalassa tilanteessa oleva jaksaisi "oikeasti" kirjoittaa palstalle tuolla tavalla, mutta vaikka se olisi kuvitteluakin, niin saattaahan joku saada siihen tulleista vastaukssta itselleen jotakin. Sehän tuntuisi tärkeältä, että jokaisella olisi joku ystävä tai kaveri, jonka kanssa voisi jutella.
Kirjoitinkin tuossa, ettei minua enää naposta oikein mikään. Ei riitä voimat edes tänne kirjoitteluun, vaikka täällä avautuminen on paljon helpompaa, kuin se, että onnistut saamaan ajan lääkärille tai psykalle. Minulla olis ollut nyt pitkän oottelun jälkeen lääkäriaika ja psykan aika, mutta ne peruuntuivat. Eikä pienintäkään tietoa, milloin saan uudet. Lupasivat soittaa kuun lopussa. Uusi aika menee väkisinkin pitkälle helmikuuhun, ellei jopa maaliskuun puolelle. Tuokin aika varattiin joulukuun alussa, jonka nyt menetin. Tässä on takana monta päivää, jolloin olen vain märehtinyt ja katsonut kattoa. Ylösnousuakin pitkitin tänään taas vaikka kuinka pitkään, kun vain ei huvittanut nousta ylös.
Tiedän, ettei tämä keskustelupalsta korvaa millään lailla menetettyä terapia-aikaani.... tai no enhän vieläkään ole päässyt varsinaisen terapian piiriin. Eniten masentaa köyhyys. Mutta ei riitä paukut mihinkään. Nukkuminen ja makaaminen on helpointa tällä hetkellä. Muuhun en oikein enää kykene.
Samaa mieltä kanssasi. Koskaan ei voi tietää täällä, kenen kirjoitus on totta ja kenen ei. Joskus tosin näkee selvästi, voiko joku olla totta tai ei. Mutta sittenkään emme välttis tiedä, millainen ihminen siellä kirjoittelee. Onko hän harhoissaan, vai haluaako muuten vain trollailla.
Tiedostan sen itsekin tänne kirjoittaessa, ettei kaikki välttämättä usko minuakaan oikeaksi henkilöksi. Meinasinkin tuossa jokin aika takaperin paljastaa itseni nimeineen päivineen, mutta olin tuolloin sen verran kännissä, ettei harkintakykyni ollut ihan kohdillaan. Olisin tehnyt elämäni erityisen hankalaksi, jos olisn päättänyt lähettää kirjoittamani viestin tänne palstalle. Onneksi vaikka olinkin kännissä, viime sekunneilla tajusin, millaiseen liemeen se voi minut saattaa. Parempi se, ettei kaikki usko minun kirjoittavan totta, kuin että olisin kertonut täällä, kuka olen.
Makoilehan vaan, kunhan kerkiät puoliltapäivinkään tänne kirjoittamaan ja toisia pöljiä höplästä vetämään. Usko pois, pullo viinaa ja haulikko ja se oli siinä! Soromnoo...
Toivon itselleni eutanasiaa!
Olen liian kyvytön deletoimaan itseäni täältä. Kykenen vain haaveilemaan, että minut otettaisiin pois. Tiedän, ettei haaveiluihin vastata, jos ei tee mitään toimenpiteitä sen eteen.
Aion pysytellä viinasta erossa, vaikka en kykene tällä hetkellä mihinkään päätöksen tekoihin. En mihinkään. Toivon vain ja odottelen, että saisin apua. Itsenäiseen itseni nostamiseen minusta ei ole. Ei edes nettiterapian läpiviemiseen. Ei vain riitä aivot.
Aivoni eivät riitä edes Hesarin läpilukemiseen. Ajatukset harhailevat vain jossain..... pääosin siinä, että kumpa pääsisi pois.
Viina ei toimi minun kohdallani. Minulla jää kokematta nousuhumala kokonaan. Tulen vain asteittain ärtyisämmäksi, kunnes oon niin töötissä, että nukahdan vain. Näin mm. Uutena vuotena. Oli tarkoitus ottaa vähän viinaa. Sitten vain huomasin, etten lähtenytkään yhtään minnekään. Huomasin vain kello kaksi yöllä, että yhä lojun saman pöydän ääressä, jossa juomani join. Olinkohan sammunut. Ja yö meni sitten valvoen ja seuraava päivä todella huonossa kunnossa.
Onko tyypillistä, ettei masentunut voi kokea nousuhumalaa? Aiemminkin olen kokeillut paeta todellisuutta viinalla ja sama tulos. En päätynytkään jatkamaan ravinteeliin, vaan huomasin notkuvani saman pöydän ääressä kahden aikoihin ja unet menivät tuolloinkin.
Joskus takavuosina kun join eka kertaa viininkiä tarkoituksenaan murhata itseni, koin kyllä nousuhumalan. Tuolloin tuli kuitenkin kitattua ihan liikaa ja vintti pimeni liian nopeasti.
Vaikka oon elämäni aikana muutamia kertoja yrittänyt paeta alkohlin voimin todellisuutta, olen juonut todella vähän. Syinä mm se, että olen tai ainakin olen ollut uskovainen. Nyttemmin syynä on ollut se, että en kykene kokemaan nousuhumalaa. Saan vain ikävän olon. Ei minulla ole mitään keinoja paeta tätä ahdistusta. Tää keskustelupalstalle vuodattaminen päästää pahimpia höyryjä ulos, muttei tästäkää oikeasti mitään hyötyä ole. Toivoisinkin, että eutanasia tulisi lailliseksi vaikeasti masentuneiden kohdalla, jotka eivät pääse riittävän hoidon piiriin.
Tällä palstalla lienee vähänlaisesti kävijöitä, joten kommentoijia ja mahdollisia auttajia on vaikea täältä löytää.
Kirjoituksistasi ei ilmene, oletko nainen vai mies.
Yksi ongelma sinulla on siinäkin, että sinä näet vain omat ongelmasi ja kieltäydyt ymmärtämästä, että jokikisellä ihmisellä on ongelmia. Tuon tajuaminen jo helpottaisi elämääsi.
Itse olen ollut ainakin yhtä pohjalla kuin sinä monen monta kertaa, mutta aina sieltä on noustu. Itse en usko mihinkään terapiaan. Jotkut kokevat, että siitä on apua. Lääkkeet auttavat tilapäisesti oireisiin, mutta eivät poista syitä. Samoin on viinan kanssa.
Sinä näet elämässäsi huonoja puolia: et osaa englantia, olet köyhä, et jaksa mitään, et osaa keskittyä, et jaksa lukea jne.
Jaksathan sinä istuskella netissä. Huh hus ulos ja lenkille. Se ei maksa mitään. Englantia ei usemmissa hommissa tarvita. On vain Stubbin ja muiden hänenkaltaistensa höpötystä, että Suomi olisi monikulttuurinen ja ja että monikulttuurisuus olisi muka rikkaus. Onko se rikkautta, että tänne viime vuonna marssi meidän elätettäväksemme 23.000 muslimia?
Mikset mene kirjastoon kuuntelemaan siellä pidettäviä luentoja? Siellä tapaat ihmisiä. Sinähän osaat kirjoittaa keskimääräistä paremmin. MIkset hanki kirjeystäviä? Nettipalstathan ovat täynnä ihmisiä, jotka toivovat itselleen kirjeystävää. Omista asioistaan voi kirjoittaa toiselle, ja kun kuulee toisen ongelmista, omatkin alkavat tuntua siedettäviltä.
Parasta on, että olet uskovainen. Eihän niitä kovin hyviä uskovaisia olekaan, vaan enimmäkseen ollaan pohjasakkaa. Ne hyvät ajan myötä karsiutuvat. Palstalla on ollut pitkä rivi tohtoreita, jotka ovat katsoneet Jumalan valtakunnan itselleen liian halvaksi. Mitä hyötyä heille loppupelissä on kielitaidosta ja isosta palkasta kun elämisen aika kuluu nopeasti ohi ja sitten edessä on helvetti. Mene siis vain seuroihin kuulemaan Jumalan sanaa ja näkemään toisia uskovaisia ihmisiä. Anna Jumalan Hengen vaikuttaa.
Lopuksi: Vakealta tuntuu uskoa, että aloituksen teksti ja aloittajan muut kommentit olisivat totta, koska eihän noin alas painunut voi jaksaa tuntitolkulla itkeä ongelmiaan nettipalstoilla. Jos ne ovat kuvittelua niin voihan kuvitelluistakin ongelmista keskustella, koska kuitenkin jokaisella ihmisellä on joitakin ongelmia, jotenka joku ongelmainen voi keskustelusta saada itselleen jotakin. Aivan turhaa höpättää eutanasiasta ja itsemurhasta. Sekoiletko vai paljastuitko? Jos eutanasia olisi meillä laillinen, siihen turvautuva syyllistyisi itsemurhaan ja silloin olisi edessä tulinen helvetti.
Mitä ihmettä se lenkkeily auttaa tilanteeseeni? Sehän on yksi pakokeinoista tästä tilanteesta. Et tiedäkkään, kuinka paljon tulee päivittäin lenkkeiltyä!
Aina, kun ahdistaa erittäin paljon, laitan lenkkarit jalkaan ja lähden juoksemaan. Minä myös pyöräilen paljon, sekä hiihdän. Tunnistan olevani tekijäihminen. Ehkä jonkinasteinen ADHD. Lenkkeily ja liikkuminen ei vaadi älyä. Se vaatii vain kuntoa ja kuntoa voi kehittää tyhmäkin ihminen.
Olen käynyt kuuntelemassa luentoja yliopistoissa, kirjastoissa ja kirjakaupoissa. Se vain, että keskityn ehkä sen 15-minuuttia erittäin hyvin. Sitten ajatukseni harhaileekin ihan jossain muualla.
Englantiako ei tarvita? Kyllä sitä tarvitaan yhä useammissa suorittavissakin töissä. Tiedän sen itsekin, koska olen vuokrafirmojen kautta tällaisia töitä tehnyt. Löydätkö tänä päivänä enää terminaalitöitä tms. Joissa ei tarvisi puhua englantia?
Ja kun erityisesti juuri niillä aloilla, jotka minua erityisesti kiinnostaa, tarvitaan englantia. Ja vieläpä paljon enemmän, kuin näissä suorittavissa töissä. Useinkaan vuokrafirmat eivät edes kerro, mitä kieltä asiakasyrityksessä käytetään.
Minulla suurin ongelma on keskittyminen. Sitä vaaditaan erittäin paljon kun hakee töitä, tai kehittää itseä. Kuinka voit opiskella ja oppia uutta, jos aivosi ei jaksa keskittyä yhteen asiaan 15-minuuttia pidempää? Tiedätkö englanninkurssejakaan, jotka olisivat max 15-minuuttia kerta? Ja jos sellaisia on, onko niistäkään hyötyä.
Ja ongelmanratkaisutaidoista: kyllä minulla on ongelmanratkaisutaidot kohtalaiset, mutta jo pienikin paine lamaa mun aivot täysin. Tästäkin on kokemusta. Kun kiire painaa, aivoni päättävät juuttua. Keksippä työ, missä ei olisi jonkinlaista painetta?
No ehkä joku lajittelutyö tms. Mutta kun niissä niin turhan monissa tarvitaan englantia. Tämä johtuu siitä, että asiakkaina on usein kansainvälisiä yrityksiä. Toisekseen ulkomaan vahvistukset ovat vieneet meiltä pitkälti suorittavan työn paikat.
En vain yksinkertaisesti tiedä, mihin tällaista tyhmää ihmistä tarvitaan, jonka keskittymiskyky on lähes nolla ja aivot lamaantuvat aivan liian pienestä, silloinkin, kun ei ole masennus päällä.
Jaksan kirjoitella tänne, koska se ei vaadi suuria ponnisteluja. Haluan pikimmiten tilanteeni muutoksen. Se vain ei onnistu mun taidoilla ja kyvyillä. Ja turhautumiseni tilanteeseeni näkyy taas siinä, että vuodatan sitten täällä tilannettani. Itkeminen ja vuodattaminen ei paljoa keskittymistä vaadi. Aikaa kylläkin. Sitähän minulla onkin, kun suurin osa ajasta kuluu lamaantuneena samassa paikassa lukuunottamatta sitä kahta tuntia, kun olen ulkona liikkumassa. Liikkuminen on pakollista, koska muuten räjähtäis pää totaalisesti!
Huomaa taas tuosta kirjoituksesta, että tämän päivän liikuntasuoritus on vielä suorittamatta. Järkyttävää sönkötystä alkaa olemaan jo tuo teksti. Näihin tunnelmiin. Lähden lenkille......
Ja se on potaskaa, ettei masentuneet pysty lenkkeilee. Kaikki masentuneet eivät ole samanlaisia. Joku hukuttaa murheet pulloon, toinen sitten vaikka liikuntaan. Liikunta on paljon parempi vaihtoehto sittenkin, vaikkei se minua itsestään täältä suosta nosta. Sillä kykenen ehkäisemään sitä, ettei järkeni valo sammuisi lopullisesti. En tietenkään voi tietää, kuinka kauan jaksan lenkkeillä. Viimeistään siinä vaiheessa loppuu juoksutkin, kun rahat loppuvat. Viimeksi tällainen tilanne oli tasan vuosi sitten. Tuolloinhan en liikkunutkaan, koska ei ollut varaa ruokaan..... ja kun ei ollut varaa ruokaan, miksi vähäisiä energioitakaan silloin tuhlaisi ulkoiluun.
En toivois saman tilanteen toistuvan tänä vuonna.
Kertokaa, miten mun kannattaisi toimia nykyisessä tilanteessani.
Töitä on heikosti, jos ei juuri laisinkaan. Paukut eivät riitä työnhakuun. Eivät ne riitä mihinkään. Tiedän kuitenkin, että jotain täytyisi tehdä. Aivoni vain ovat ihan jumissa. Rahat loppuvat tällä menolla.
En ole päässyt haluistani huolimatta terapiaan. Vain muutaman lääkäriajan joista aiempi oli joulukuussa, jälkimmäinen olisi ollut tänään.
Tätä aiemmin minulla on myös ollut lukuisia yrityksiä päästä hoidon piiriin siinä onnistumatta. Olen saanut elämäni varrella maksusitoumuksia, tehnyt pätkätöitä ja välillä ollut työttömänä. Nyt olen masennukseni vuoksi joutunut jättäytyy aiemmasta pitkäkestoisesta työstä sivuun, koska en enää kyennyt siihen työhön. Jo töissä ollessani yritin päästä hoidon piiriin. En kuitenkaan päässyt. Tuolloin oltaisiin voitu ehkä vielä estää loppuun palamiseni.
Nyt en enää kykene mihinkään. Näillä aivoilla pitäisi yrittää työstää hakemuksia. Enkä edes tiedä, mihin tällä hetkellä kykenisin ja mitä haluaisin tehdä. Olen laittanut muutamia keskinkertaisia hakemuksia marras- ja joulukuun aikana. Muutamasta paikasta on jo tullut vastaus, että valitettavasti emme valinneet sinua.
Enää en edes usko, että kykenen oman alan hommiin. Vain hanttihommiin ehkä kykenisin, mutta kun en osaa (eikä ole voimia) hakea niitä.
Sydän alkaa lyömään ja aivot jumittaa, kun pitäisi yrittää työstää hakemuksia. CV:täkään en osaa laatia. Olenko kenties liian huono tähän yhteiskuntaan?
Päällimmäisenä vahva tunne siitä, etten pärjää. Sisin huutaa, ettei sinusta ole mihinkään, olet tyhmä ihminen. Olet perinnyt kouluttamattomilta vanhemmilta tyhmät aivot. Olet myös perinyt köyhyyden. Sulla ei ole edes ollut samoja mahdollisuuksia elämään, kuin keskiverto-ihmisellä. Tällaiset ajatukset ovat päivä päivältä vahvempia. Eikä tilannettani helpottanut yhtään tieto siitä, että sisareni on uhkaillut vanhempia tekemällä itsemurhan. Sisareni syyttää vanhempia. Ite näen, että vanhemmat ovat yhtä syyttömiä mun tilanteeseen, kuin sisarenikin. Huonoa tuuria se vain on ollut, että olen syntynyt tällaiseksi.
Sisaruksistani osalla menee kohtalaisen hyvin, osalla jopa hyvin. Yhdelläkään ei ole korkeakoulututkintoa.
Nykyisin yhä masentuneempana häpeän kotitaustaani. Silloin, kun meni vielä kohtalaisesti, en niinkään hävennyt.
Mun aivoissa on se erittäin huono puoli, että ne lamaantuvat juuri silloin, kun niiden erityisesti pitäisi toimia. Tieto siitä, että tuloja ei ole laittaa kyllä normaalin ihmisen miettimään, mitä tehdä sen eteen, että tilanne muuttuu. Minä en silti kykene siihen. Tiedän vain, että pitäis tehdä jotain. En vain tiedä mitä ja miten. Ihan ekaksi pitäisi vaimentaa tuo yhä voimakkaampi ääni sisältäni: "sinusta ei ole mihinkään".