Tilanteeni on se että olen eronnut lasten isästä tuossa huhtikuussa. Vanhin tyttö selittänyt koko kesän että isillä tylsää eikä kivaa eivätkä saa välillä edes ruokaa ja isän luona ramppaa pelottavaa porukkaa. Äitini teki sitten lastensuojelu ilmoituksen mikä ei mielestäni ole aiheetonta.... tekivät tämän "esitutkinnan", ex miehelläni on huume taustaa ja aika rankka, päässyt irti meidän tavatessa joten kuten. Suostui seuloihin mutta ei käynyt kuitenkaan tai kuulemma kävi mutta ihmetteli että miksi sitten tulokset eivät näe, ei olisi ensimmäinen kerta kun valehtelee. Tiedän että meidän aikana on ainekin poltellut.
Saatiin ls asiakkuus ja perhe työntekijät käyvät molemmilla. Palaveri oli pari kuukautta sitten ja ei ole yhä edelleenkään käynyt seuloissa. Minulla on vain turvaton olo lasten takia koska jotain salattavaa hänellä on kun ei seuloissa ole käynyt eikä ilmeisesti päihdetyöntekijälle niinkuin sopimus on. Mutta epäilen suuresti että polttelee lasten ollessa siellä mutta enhän minä sitä pysty todistamaan. En haluaisi lapsia sinne päästää mutta olen aika voimaton kun viranomaiset ei käy näemmä asiaan kiinni eli täytyykö tapahtua ensin jotain ja kun sopimus ollaan tehty vuoroviikoista. Sovimme että kokeilemme aluksi mutta ei kyllä toimi, huomaan sen jo lasten käytöksestä että ovat sekaisin tästä hommasta mutta ex ei suostu joka toiseen vkonloppuun.
Neuvoton eikä ketään takana
18
875
Vastaukset
Hei.
Onpa ikävä tilanne. Ymmärrettävää, että olet huolissasi. Sinun kuuluukin pitää lapsiesi puolta. Ehkä sinun kannattaa olla tiukka ja sanoa, ettet laske lapsia sinne ennen kuin mies on käynyt seuloissa ja päihdetyöntekijän luona ja sosiaalityöntekijä on tavannut häntä ja käynyt siellä hänen luonaan. Lasten turvallisuus on tärkeintä, siitä on huolehdittava ensimmäiseksi. Jos on epäily, että mies käyttää jotain aineita, hän ei voi kantaa vastuuta lapsista. Toivottavasti sinulla on läheisiä, ystäviä joiden kanssa voit jakaa asioita ja purkaa mieltäsi.
Tsemppiä ja voimia, ilon hetkiäkin,
Pirkko-pappi- tämmöstäjuttua
Tässäpä taas opetusta ja varoitus muille: älä ikinä laita hynttyitä yhteen päihde tai mielenterveysongelmaisen kanssa saati lisäänny semmoisen kanssa. Tuo kuiville pääsy rankasta taustasta..no näkeehän sen aina et kuolema vasta lopulta parantaa.. :(
Nää narkit saattaa aineissaan raiskata lapsia, joten sinuna tekisin kaikkeni ettei lapsen tarvi sinne epämääräisiin oloihin joutua! - tätätääon
Valvotut tapaamiset siihen asti et isä on osoittanut ettei käytä mitään.
- tarkempaa
Ole tiukkana vaan ja vaadi että jonkun on oltava mukana tapaamiskerroilla.
Teroita myös lapsillesi, että heti jos on jotain, niin kertovat ja eivät salli mitään tapahtuvan.
Voisitko löytää jonkun ihmisen jonka kanssa keskustelisitte vakavasti isän kanssa?
Voiko niitä tapaamiskertoja lyhentää ja että eivät saa olla yötä isänsä luona.
Juttele vakavasti niitten henkilöitten kanssa jotka pakottavat lapsesi olemaan yksin tuon miehen kanssa, joka käyttää huumeita ja jonka luona käy pelottavaa porukkaa.
- Silloin kun lapset ovat siellä ei saa käydä sellaista porukkaa.
Onko lapsillasi kännykkä että voivat soittaa heti, jos huomaavat jotain?
Opeta strategiat.
Tosihirveetä lasten puolesta.
Voimia ja pontta sinulle! - Katerkkk
Exäni mielestä hän pystyy huolehtimaan lapsista aivan hyvin ja kun hänellä ei ole sitten mitään jos joka toinen vko muuttuu joka toiseksi vkonlopuksi, tämän "itku" virren vetää joka kerta. Yritin kesällä jo ehdottaa joka toinen vkonloppua mutta ei suostunut.... joka toiseen vkonloppuun vielä suostun mutta nyt näyttää ettei tämä viikko systeemi toimi olleskaan. Huomaan jo lasten käytöksestä että ovat "sekaisin" koko hommasta.
Olen yrittänyt kysellä vanhimmalta tytöltä asioita (5 vuotias) ja sanonut että jos tulee jotain niin äidille pitää soittaa samantien. Otin äitini vanhan kännykän heille käyttöön ja ostin prepaid liittymän ja tyttö osaa sillä kyllä soittaa onneksi.
Mutta nyt aion olla tiukkana ja kun haen lapset niin sanon että jos ei ala ryhdistäytymään, etsiä töitä ja käy seuloissa niin tytöt menevät sinne tästä lähtien joka toinen vkonloppu. Toistaiseksi saanut tämmöisen neuvon lastensuojelusta. - Katerkkk
Noh eipä se sen paremmin mennyt. Exä kieltää kaiken ja vastausta en saanut miksi ei ole seuloissa käynyt.... ei kuulu hänen mukaansa minulle, on vain ls:n ja hänen välinen asiansa....
- Sitten.menemme.asiaan
On lastensuojelun ja hänen asiansa pitää homma kasassa. Jos käyttö ei lopu, lastensuojelun on reagoitava. Sinun on kerrottava heille huolesi ja heidän taas on toimittava.
Jos tosiaankin ajattelet lastesi parasta, sinun oikeutesi ja velvollisuutesi on kertoa ls-väelle, että epäilet entisen puolisosi kykyä hoitaa pieniä lapsiasi. He eivät voi jättää huoltasi huomioimatta. - Katerkkk
Sitten.menemme.asiaan kirjoitti:
On lastensuojelun ja hänen asiansa pitää homma kasassa. Jos käyttö ei lopu, lastensuojelun on reagoitava. Sinun on kerrottava heille huolesi ja heidän taas on toimittava.
Jos tosiaankin ajattelet lastesi parasta, sinun oikeutesi ja velvollisuutesi on kertoa ls-väelle, että epäilet entisen puolisosi kykyä hoitaa pieniä lapsiasi. He eivät voi jättää huoltasi huomioimatta.Näinhän se on.... mutta hän ei vaan ymmärrä asiaa. Sanoin että hän joutuu olemaan viikon kuiteskin yksinään lasten kanssa. Kiven kovaa väittää ettei polttelisi tms mutta en usko millään lailla. Ja kuvittelen kaikki.... soitin viikko sitten lastensuojeluun ja laittoivat perhetyöntekijät käymään, siitähän tuo exä oikein kunnolla otti nokkiinsa.
Olen ylimielinen paskiainen häntä kohtaan enkä kuulemma ajattele yhtään lapsia. Tiedän mitä tuolla meinasi, minulla ollut uusi mies tässä kohta 3 kuukautta ja suurimmaksi osaksi on minun luona. Ja luulen että häntä ärsyttää myös se että kun lapset pitävät tästä ihmisestä todella paljon. Alkoi myös sanomaan että en ole itse pitänyt sopimuksista mistään kiinni (ei etsitä uutta suhdetta ihan heti mutta näin se vaan meni kun olin itse harkinnut eroa melkein vuoden joten pääsin yli helpommin), haluisi olla paras ystävä. Olis sekin onnistunut jos ei olisi heti mokannut asioitaan.
Ja jotain alkoi uhittelemaan että karma löytää tiensä muiden ihmisten kautta. Mutta jos alkaa enemmän uhkailemaan niin aion sanoa että sitten teen rikosilmoituksen laittomasta uhkailusta.
Enkä ymmärrä kyllä miksi eivät puutu seula asiaan enemmän kiinni, koko ajan perhetyöntekijät sanovat ettei aikuista miestä voi pakottaa mutta eikös lastensuojelulla ole oikeus pakottaa häntä asiaan....
- äläuskow
Älä usko mitään mitä mies sanoo. Tarkista lastensuojelusta miten asiat on. Oma mieheni oli samanlainen ja vasta vuosia sitten huomasin että mies oli patologinen valehtelija.
- jklio
Minä en tällä järjellä kyllä päästäisi viisivuotiasta millään tuonne isän luokse, jos siellä kerran ramppaa väkeä epämääräistä ja lisäksi on huume ollut isällä jo aiemminkin käytössä.
En todellakaan edes joka toinen viikonloppu. - Katerkkk
Patti tilanne vaan kun exä ei suostu mennä seuloihin ja ei voi kuulemma pakottaa. Mutta jos en päästä niin helvetti irti sen jälkeen, hyvin äkkiä tulee tänne riehumaan, okei tietenkin poliisit sitten paikalle..... aivan avuton mitä teen....
- Katerkkk
Soitinpa eilen lastensuojeluun ja puhuin pitkän aikaa. Seulat ei periaatteessa kyllä minulle kuulu mutta minulla on ne oikeus nähdä ja saada jos tiedän että toinen taho niitä pyytänyt. Joten ilmoitin nyt sitten että ne on oltava minulla perjantaihin mennessä ja jos ei ole niin lapset ei sinne mene. Ls sanoi ihan suoraan että heillä on oikeus huostaanottaa minulta myös lapset jos epäilen käyttöä ja seulat eivät ole puhtaat koska se on tietenkin heitteille jättö. Ja sitä en tule ikinä antamaan exälle anteeksi jos niin käy joten nyt olen sitten vaan tiukkana. Sanoin ls;n että jos polttelee sillä vkolla kun lapset ei siellä niin tiedän ettei hän pysty todellakaan olemaan vkoa ilman.
- Eioletodellistaa
Ajattelinkin jo aloituksen jälkeen, että lasten huostaanotto olisi tässä tapauksessanne paras vaihtoehto. Olet päätynyt tekemään lapsia ex-narkin kanssa, joten ei sinullakaan asiat voi olla tai eivät olleet ihan kunnossa? Sinulla ei nämä ongelmat tulleet mieleen aiemmin, eikä edes silloin kun aloit harkita eroa?
- Katerkkk
Exäni pääsi eroon yhdessä vaiheessa jo aineista mutta eron jälkeen meni uudestaan niihin, hieman aikaisemmin jo ja sen takia päädyin eroon plus vielä hänen työttömyys. Tästä en alkuun eron jälkeen tiennyt mitään mutta sitten muutama ihminen vähän valaisi asiaa kesällä ketkä olivat hänen kanssaan tekemisissä ja sitten lähti soittoa ja lastensuojeluilmoitus josta pyydettiin seulat.... koska hän kielsi kaikki...
Mutta exäni on myös sellainen että hänelle on hankala laittaa vastaan missään asiassa, itse olen sitten taas luonteeltani arka. Oma elämäntilanteeni on tällä hetkellä hyvinkin kohdallaan. Luuletko todella että minua ei harmita tämä asia yhtään??? Mutta exäni on hyvä muutenkin manipuloimaan ihmisiä ja kaikki siihen halpaan menee/meni mutta itse en enää mene.
Enkä varmasti ole ainut suomessa kellä käynyt samanlailla, valitettavasti tietenkin. - Jörö-paska
Oletko harkinnut luopua lapsistasi/lapsesi saisivat uuden kodin.
Myös sinä saisit uuden alun/Ehkä itsesi takia paremman elämän.
Olen itse kasvanut kasvatuslapsena,ehkä siksi suosittelen tätä.
Yhteishuoltajuutta ei saisi tarjota/ei mitenkään lapsen edun mukaista,
ennemmin yhteiskunnan etu(Virkamiesten tulos tai ulos kamppanja)
Yli 12 vuotiailla lapsilla on mahdollisuus valita kiinteä koti osoite.
On tosi vaikeaa neuvoa,pitäisi tuntea vanhempien taustat jopa iso vanhempien
kun kyseessä on lapsenetu.Mielestäni Sosiali ja lastensuojelu viranomaisten
kellot tulisi soida.kun kyseessä on tupakalle ja imelälle tuoksuva lapsi.
Tulet olemaan kertomasi perusteella kierteessä,itsesi,lasten ja lasten isän takia
koko lasten aikuisikään saakka.Tämä ei ole mitenkään kasvavien lastenetu.
Joudut hakemaan käräjäoikeudelta purkua yhteishuoltajuuden purkuun,
Nuorten lasten äitinä voit hyvinkin saada.(Vanhempien taustoilta saattaa löytyä
rikosrekisteri)Ilmainen apu pitäisi löytyä oikeusaputoimistoista. - Katerkkk
Kyllä jos tilanne ei ala tästä muuttua niin aion hakea yksinhuoltajuutta vaikka käräjäoikeuden kautta. Mutta lapset eivät sinne nyt mene niin kauan kun ei ole seulat puhtaat, tähän tulee nyt stoppi, en katsele yhtään kauempaa... luopua lapsista??? Ööh.... mun maailma kuule siinä kohti romahtais pikemminkin kun saisin uuden elämän.... mulle lapset on kaikki kaikessa mut niinkun sanoin että "yksin" en ole uskaltanut laittaa vastaan aiemmin mut nyt on pakko vaikka tulis mitä.... ehkä tuo exä alkaa tajuamaan pikku hiljaa asiat sitten, se on joko lapset tai huumeet, jos eräs henkilö ei olis kertonut minulle miten asiat ovat niin olisin aivan pimennossa vieläkin todennäkösesti mikä todellisuus on. Mulla sen verran hyvä tukiverkosto että mä saan kyllä apua jos tulee jotain, itse esim kipeänä tai jotain.
- Jörö-paska
Hyvä asia että ajattelet vaihtoehtoja.Elämähän on valintoja.Lapsen etu
on oma äiti tai isä.Lapsi ei voi valita vanhempiaan,varmaan tiedätkin.
Kasvatuslapsena voin sanoa kylläkin,että rakastan kumpaakin vanhempaani
hyvin syvästi sekä kasvatusvanhempiani.Tiedän että elämä romahtaa.tiedän myös senkin että elämä voi antaakin. Yhteiskunta kyllä auttaa,valintoja on. Antaa ajan kulua.erostasi on niin vähän aikaa ja olet ilmeisesti vielä nuori äiti.Ajattele lapsiasi ja itseäsi ja teidän parasta jos olet lopullista eroa hakemassa,Jos ajatuksesi vielä pitää ex mukana,et ole vielä päästänyt irti lastesi isästä.Huume vieroitus ei toimi
näin kun ajattelet lapset tai huumeet/antaa kylläkin haasteen selviytyä vuosien
vieroituksesta.Voisi ehkä olla yksi ratkaisu avio onnen jatkumiseen,vaatii kumminkin paljon ottaa haaste vastaan. Jaksamisia.tulevaan...................
käräjille vaan, että saat tapaamisaikaa pienemmäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Isä tuomittiin pahoinpitelystä.
Tulikohan oikeudelle nyt ylilyönti? Eihän tuon isän antama kurinpito niin vakavaa ollut. Tuomio olisi ollut aivan ymmärr1792223Norja ottaa öljyrahastoista 40 mrd. Suomen pitäisi ottaa työeläkevaroista
Irtoraha kiertoon, jotta talous saadaan elpymäään. https://yle.fi/a/74-20116257 "Norjan hallitus kasvattaa öljyrahasto3691817Arja Koriseva paljastaa erikoisesta asumisjärjestelystä Pekka-rakkaan kanssa: "Voin ottaa..."
Arja Koriseva viettää tänä vuonna 35-vuotistaiteilijajuhlaa ja kisaa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa. Lue Arja Koris91232Mun treffi-ilmoitus
Hei, Ajattelin laittaa tänne oman treffi-ilmoituksen, koska tinder ja muut deittiapit ja palstat eivät ole omalta osalt261103- 701066
- 133915
Mä en kestä näin unta
Missä nukuit vieressäni. Käännyit otit lusikkaan ja kuiskasit korvaani. "Minä rakastan sinua kulta". 💔70880Rita Niemi-Manninen kommentoi yllättäen Aki-miehensä suoritusta Selviytyjissä: "Olisi pitänyt..."
Rita Niemi-Manninen ja Aki Manninen herättävät vahvoja mielipiteitä… Nyt Rita Niemi-Manninen kisaa rankassa tosi-tv-kis6820Olet suloisinta mitä tiedän
Kun katsoit minua, en pystynyt katsomaan sinua takaisin koska pelkään että näet mitä sinua kohtaan tunnen. Ihastelen sin21760Nainen, tunnetko sen meidän yhteyden
Tunnetko, kuinka rakkaus sinua koskettaa, kuinka eräs sinua suurella lämmöllä ajattelee? Mitä mietit niinä hetkinä? Onko53755