Veljeni raiskasi 18 vuotiaana erään naisen, tapauksesta on kulunut 32 vuotta. Veljeni ei ole koskaan kertonut muille omaisilleen eikä tutuilleen mitä aikanaan tapahtui. Hän muutti oikeudenkäynnin jälkeen paikkakuntaa ja koitti unohtaa tapahtuneen kun aloitti uuden elämän. Hän löysi aikanaan itselleen vaimon, perusti perheen ja he saivat vaimonsa kanssa kolme lasta. Aika kului ja veljeni yleni 5 vuotta sitten työssään esimiesasemaan, hänestä tuli vaari ja talous sekä avio-onni kukoistaa. Hän on yhteisössään arvostettu sekä pidetty henkilö ja osallistuu aktiivisesti politiikkaan sekä nuorisotoimintaan, mutta sitten tuli tämä kirje joka mullisti kaiken. Kirjeessä oli kopio vanhasta oikeudenpöytäkirjasta jossa selviää mitä veljeni on tehnyt silloin 30 vuotta sitten. Nimetön lähettäjä ilmoitti että tätä kopiota oikeudenpöytäkirjasta saattaa alkaa kohta löytymään omakotitaloalueelta jossa veljeni asuu eli vaimo, lapset, naapurit sekä tuttavat saavat tietää hänen menneisyydestään. Lähettäjä ei vaadi mitään mutta vihjaili että ei ole hänen vikansa että ihmisen pahat teot seuraavat tekijää hautaan asti. Kirjeessä kerrotaan myös ettei raiskauksen uhri päässyt koskaan yli tapauksesta vaan masentui pahasti ja hän hukutti itsensä 6 vuotta raiskauksen jälkeen, häntä kaipaamaan jäi pieni 2 vuotias lapsi. Veljeni on nyt tosi kiukkuinen ja pohtii että kun saa selville kirjeen lähettäjän niin pistää tämän edesvastuuseen mahdollisista kopioiden levittämisistä. Onko jonkun laitonta levitellä tahallaan tuota kopiota vaikka se perustuukin tapahtuneeseen tosiasiaan, mitä laki tälläisestä toiminnasta joka toteutuessaan pilaa veljeni koko elämän.
Joku aikoo levittää vanhoja oikeudenpöytäkirjoja
MiesLänsi-Suomesta
4106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
On mielestäni laitonta levitellä noinkin vanhoja papereita. Onhan se ihan sairasta jos joku joutuu maksamaan noinkin valtavan hinnan nuoruutensa erheestä.
Raiskaus ei ole mikään erhe vaan se on tahallinen rikos aina. Oikeudenpöytäkirjojen kuitenkin pitäisi olla salaisia että on tainnut joku oma lapsi tai vast löytää ne hänen omista papereistaan että ei todennäköisesti halua sellaista lähihenkilöään vastaan nostaa mitään häirintäsyytettä. Jos joku kuolleen raiskatun lähimmäinen niitä levittää niin tuskin haluaa heitäkään vastaan nostaa mitään juttua. Parempi ottaa vastaan vain ikävä tilanne kuin mies. Voihan ne paperit itse repiä pois naapurien aidoista yms. tehtyä ei tekemättömäksi enää saa vaikka aikaa olisi mennytkin, raiskaaja on tehnyt silloin aikaa sitten tekosensa eikä se muuksi muutu. .
Elikäs kenestä tahansa saa sun milestäs ryhtyä levittelemään yksityis asioita olipa laatu mikä tahansa. jos noin niin voin jo tässä vaiheessa kertoa ettei taida loppu peleissä kannattaa!
Sen edestäs löydät minkä taaksesi tulet jätämään oletpa sitten kuka tahansa niin vastuuseen päätyy . voithan toki koittaa katsoa kortilla.
veljesi pilasi aikanaan nuoren tytön elämän, että ei tule sääliä täältä päin.