Alkoholin hinta

Kotitekoiset alkoholijuomat ovat poikkeuksetta laadultaan heikompia verrattuna teollisesti valmistettuihin.
En usko kenenkään pystyvän juomaan kotitekoisia säännöllisesti suuria määriä, jo hiivapitoisuus saa vatsan käymään...
Alkoholi kuuluu tiettyjen ruokalajien kyytipojaksi, että lievittää stressiä ja rentouttaa esimerkiksi saunan jälkeen.
Lehdissä mainittiin, että uusi perustulo olisi 560 euroa kuukaudessa. Ymmärsin, että asumis-, ruoka-,lääke- ,matka- ja tietoliikennekulujen jne. jälkeen tuo summa jää jokaiselle suomalaiselle käteen, siis käyttörahaksi.
Summalla ei kuitenkaan pärjää, jos pukeutuu kunnollisesti, käy ulkona syömässä ja harrastaa mitä tahansa. Summalla saa kohtuullisen hintaista viiniä viikonlopuksi ruokajuomaksi, mutta sillä ei ryyppää. Millä nämä lemuavat sontasepot rellestävät ja juhlivat kaikki päivät , kun heitä tapaa miltei jokaisen kaupungin asemien ja alkojen nurkilla?
Heillä täytyy olla suuremmat käyttörahat, sillä 560 eurolla ei ryyppää kuukautta. Minusta tuntuu, että sosiaalitoimistot maksavat juopoille enemmän ja veronmaksajia kusetetaan ?
Suomalaiset laiskat juopot ovat yhteiskunnan kallis syöpä.
15302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tukholmassa saa hynät myymällä persettä

Äänestä
  • Totta. Itse olen yleensä ostavana osapuolena mutta joskus on mukava saada pippeliä omaankin peppuun.

    Äänestä

Ei ne omilla rahoilla ryyppää.
Rötöstelee ja ryövää vanhempansa.

Äänestä

Mikä saa täysi-ikäisen, jo keski-ikää lähentelevän Tissun kuluttamaan aikaansa suoli24 alkoholi-palstalla ?
Kyseessä on häiriintyneen narsistin halu saada yleisöä edes jossain, sillä todellisissa arkielämän kohtaamisissa kypsät aikuiset karttavat Tissun vastenmielistä, imbesilliä olemusta, itsekehua, valehtelua ja lapsellisia tarinoitaan.
Olisiko Tissun aika nöyrtyä ja mennä hakemaan apua vertaistukiryhmästä, eikä hillua täällä palstoilla?
Tuhosiko vuosien kaman käyttö henkisen terveyden ja karkoitti kaikki naiset ja ystävät. Onko Tissu vanhalla civicillä ajava sontaseppo, joka asuu peräkammarin poikana ullakolla tanskalaisten sikapornolehtien keskellä.
Vanha äitinsä hoitaa monialatyötöntä bentsoidia, kuukasvoista,savet housuissa paskartelevaa ja bentsoja popsivaa kaljua sontasuuta,jonka ilona vain omat pulleat kätöset ja lemmikkiporsaan karvainen kinkku.

Äänestä
  • Tissu on jo keski-ikäinen, syntynyt vuonna 1971.

    3Äänestä

  • vanha.homo kirjoitti:

    Tissu on jo keski-ikäinen, syntynyt vuonna 1971.

    Aika vanha homo. Mutta todella lapsellinen ikäänsä nähden.

    2Äänestä

Tissun äidin kohtalo on hyvinkääläisten häpeä. Omaishoitajana koprofiili-pojalleen. Mömmöjä nappaava korttelin kauhu vie vanhuksilta eläkerahat ja lapsilta karkkirahat kauppojen nurkilla,
sitten napsii mömmöjä tuulikaapissa, sontii alleen ja lanssi vie katkolle huilailemaan, josta saapuu mömmöissä vanhaa äitiään kiusaamaan.

2Äänestä

Haha, kauhean itkupotkuraivarin sai sontikset,,, :)

Äänestä
  • Miksi olet niin lapsellinen vanha homo?

    2Äänestä

Helpostihan tuolla summalla kuukauden ryyppää, kun jättää ruokapuolen vähemmälle.

Äänestä

Homoviinaa nauttineet Tissu ja Kylmis ovat varoittavia esimerkkejä paatuneista koprofiileistä. Heille märkä uni on haarikan vessassa tarjottu ryppyreikä.

Äänestä

Päivän uutinen mietojen alkoholijuomien hinta voi laskea jopa 40 prosenttia ja kaupasta saa vähän vahvempaa,että kyllä sitä vähän enempi saa juoda samalla rahalla

Äänestä

Kotona tehty silti halvempaa.

Äänestä
  • Aina, kun teet itse huolellisesti omaan käyttöön ja tiedät mitä teet, tulee hyvä ja halpa alkoholijuoma nautittavaksi.

    Äänestä

Ulkomailta haetaan halpaa alkoholia ja kotimaassa hoidetaan verovaroin haittoja. Eikös olisi hyvää, jos alkoholin hinnat laskisi mahdollisimman edulliseksi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ruska.vinetto kirjoitti:

Kotitekoiset alkoholijuomat ovat poikkeuksetta laadultaan heikompia verrattuna teollisesti valmistettuihin.
En usko kenenkään pystyvän juomaan kotitekoisia säännöllisesti suuria määriä, jo hiivapitoisuus saa vatsan käymään...
Alkoholi kuuluu tiettyjen ruokalajien kyytipojaksi, että lievittää stressiä ja rentouttaa esimerkiksi saunan jälkeen.
Lehdissä mainittiin, että uusi perustulo olisi 560 euroa kuukaudessa. Ymmärsin, että asumis-, ruoka-,lääke- ,matka- ja tietoliikennekulujen jne. jälkeen tuo summa jää jokaiselle suomalaiselle käteen, siis käyttörahaksi.
Summalla ei kuitenkaan pärjää, jos pukeutuu kunnollisesti, käy ulkona syömässä ja harrastaa mitä tahansa. Summalla saa kohtuullisen hintaista viiniä viikonlopuksi ruokajuomaksi, mutta sillä ei ryyppää. Millä nämä lemuavat sontasepot rellestävät ja juhlivat kaikki päivät , kun heitä tapaa miltei jokaisen kaupungin asemien ja alkojen nurkilla?
Heillä täytyy olla suuremmat käyttörahat, sillä 560 eurolla ei ryyppää kuukautta. Minusta tuntuu, että sosiaalitoimistot maksavat juopoille enemmän ja veronmaksajia kusetetaan ?
Suomalaiset laiskat juopot ovat yhteiskunnan kallis syöpä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu