Lehtiuutisen mukaan syntyvyys viime vuonna oli neljä lasta. Eikä pitkään aikaan ole ollut juuri paljoa korkeampi.
Luulisi päättäjien olevan huolestunut ja todella harkitsevan suuria asioita kunnan tulevaisuuden suhteen eikä enää pippaloisi pienillä asioilla?
Rautavaara - ajankohtaista
59
919
Vastaukset
- ottomaahinen
Voi lapsi parat minne ovat joutuneet,sääliksi käy
- näinsevainon
Kunnan päättäjien olisi asukkaiden edun mukaista todella keskittyä mietimään kuntaliitosta Kuopion kanssa mieluummin kuin kunnan itsenäisyyttä "maailman tappiin saakka". Mitä aikaisemmassa vaiheessa neuvottelut käynnistetään, sitä suunnitelmallisemmin asukkaiden edut voitaisiin turvata syrjäseuduilla kuten Rautavaaralla. Nykymenolla kun rahat eivät riitä kuin näpertelyyn ja kalliiden rakenteiden ylläpitoon. Ihmetellä täytyy, kuinka kauan taajamien veronmaksajat ovat valmiita "elättämään" syrjäseutujen kallista, byrokraattista ylläpitoa.
Tätä menoa kunnassa ei kohta ole edellytyksiä kuin yksiopettajaiselle ala-asteelle ja suurelle vanhainkodille.
Metsävarat ovat suuret, mutta ne eivät riitä massiiviseen, todella työllistävään teollisuuteen. Kaivostoiminnan mahdollisuuksia on tutkittu, mutta tähän asti ne eivät ole vielä johtaneet mihinkään. Eipä sillä, ympäristösyistä tällaisia ei haluttaisikaan kuntaan, kun ne "pilaavat" luontoa ja kunnan mainetta erämatkailu- ja luontoystävällisenä kuntana. Näinhän se oli, kun joskus joku yhtiö oli kiinnostunut tutkimaan kunnan peruskalliota mahdollisena ydinjätteen loppusijoituspaikkana. Edes tutkimusta ei hyväksytty, vaikka se olisi tuonut kuntaan joksikin aikaa työpaikkoja. Parhaimmassa tapauksessa olisi tullut satoja työpaikkoja ja nykyosaamisella luonto ei olisi pilaantunut miksikään. Vastustajat mobilisoivat jopa asioita vielä ymmärtämättömiä pieniä koululaisia vastustamaan tällaisia ajatuksia. Ajatteluhan on tuollaista, kun se perustuu tunteisiin eikä tietoon.
Matkailulle annetaan turhan suuri painoarvo. Rautavaaran kaltaisia "luontomatkailupitäjiä" on maa täynnä ja Tahko on vienyt alueellisen johtajuuden asiassa. Vuokatti ja Kolikaan eivät ole kaukana, joten Rautavaaran mahdollisuudet todellisena matkailupitäjänä ova todella marginaaliset, joten siitä ei ole kunnan pelastajaksi.
Kyllähän kunnassa on yritetty tekohengitykseen perustuvaa talouden paikkaamispolitiikkaa mm. myymällä tontteja halvalla, jotta saataisiin asukkaita. Huonoja ovat olleet tulokset. Onhan niitä "pääjohtajia" juossut ja ovat paikallislehdessä saaneet palstatilaa. Kaupat kai ovat "valuneet hiekkaan". Yrittihän kunta myydä muutamalla sadalla tuhannella jollekin porukalle Kiparin aluetta, mutta lama taisi tulla väliin. Silläkään ei olisi saavutettu muuta kuin kunnan kassatilannetta olisi parannettu lyhytaikaisesti. Todelliset pitkäaikaiset vaikutukset olisivat jääneet vain odotteluksi.
On puhuttu vuosia hyvästä katteesta, mutta sen todellinen muodostuminen tavalliselle kuntalaiselle on jäänyt täysin hämäräksi. Se on perustunut korkeisiin valtionapuihin ja investoinnit velkarahoitukseen. Kate on vaikeaselkoinen meikäläiselle, tavalliselle kaduntallaajalle. Parasta olisi kertoa, kuinka paljon kunnan kassaan tulee rahaa, kuinka paljon sitä menee ja mistä puuttuva osa tulee ja mikä on kunnan velka asukasta kohti aina vuoden lopussa. Sen ymmärtää meikäläinenkin. Tulot ovat tuloja, menot ovat menoja ja velka on velkaa. Sen ymmärtävät kaikki.
Eiköhän ns. hyvän katteen tekemiset ole syytä jättää unholaan ja keskittyä todella luotsaamaan kuntaa kunnolliseen kuntaliitokseen. - 33333344
Minä pidin teidän paikkakunnastanne. Olin siellä muinoin töissä joitakin pätkiä.
Teillä on mahtava luonto ympärillänne siellä. Voisiko siellä elvyttää jotain luontomatkailua ? Ei kannata rakentaa Saariselän ja Rukan kaltaisia kyliä vaan tehdä aitoa luontomatkailua.
Ei tuo riitä tietenkään vielä. Toivottavasti savolaiset pienet paikkakunnat löytävät työllistäviä yrityksiä. Kyllä muuttohalukkaita paikkakunnille silloin löytyy.- harkitenpäätöksiä
Ei paikkakunta ihmisineen ja nimineen katoa, vaikka kuntarakenteet muuttuvat. Nykymuotoinen kuntajärjestelmä on tullut lähes tiensä päähän. Raha on kuitenkin se, joka ratkaisee.
Vedotaan paikalliseen demokratiaan ja palveluiden sekä koulujen säilymiseen, kun puolustellaan pienten kuntien olemassaoloa. Ne eivät nykymuodossaan ole itsestäänselvyys. Tosiasiassa valtio määrää suurimman osan kuntien velvoitteista, jotka kuntien on järjestettävä yhä pienenevillä resursseilla.
Mitä paikallisdemokratiaan tulee, on se lähinnä erilaisten pienten, sisäänpäin lämpiävien klikkien, kuten sukujen, erilaisten kaveripiirien jne välistä kamppailua. Tällä syödään vain pienen kunnan voimavaroja, niin henkisiä kuin taloudellisia.
Jos Rautavaara olisi yksi Kuopioon kuuluva alue, ihmiset keskittyisivät paremmin yhteisten etujen ajamiseen kuin nyt. Tästä on hyviä esimerkkejä aivan kunnan rajojen ulkopuolella. Nyt esimerkiksi edellä mainitut klikit, yksittäiset suvut, jopa perheet, keskittyvät omien etujen ajamiseen. Tuollainen syö vain kunnan voimavaroja ja aiheuttaa monissa kuntalaisissa epäluottamusta ja katkeruutta koko kunnan hallintoa kohtaan. Sellaisessa ilmapiirissä jotkut käyttävät häikäilemättömästi valtaa, arimmat alistuvat ja kaikenlainen hännystely kukoistaa. Mielivaltaisuus pääsee monesti kukoistamaan tällaisessa pikkukunnan näennäisdemokratiassa. Siitä on monia esimerkkejä. Tämä ei ole koko yhteisön edun mukaista.
Veroprosentti on jo nyt korkea. Yhden prosenttiyksikön veronkorotus on vain lyhytkestoista tekohengitystä. Sillä ei ratkaista mitään pitkällä tähtäimellä, vaan kiihdytetään kenties kunnasta poismuuttoa. Sekin tie on siis käyty loppuun.
Toivoisi päättäjiltä ja ennen kaikkea kuntalaisilta viisautta. Keväällä on vaalit. Olisi hyvä, jos löytyisi sellaisia ehdokkaita, jotka liputtaisivat todella pitkälle menevien kuntayhteistyösuunnitelmin puolesta, esimerkiksi Kuopion kanssa. Hyvin suunniteltu ja tehty kuntaliitos on varmasti rautavaaralaisten etu. - mielenkiintoisia
Kunnalla on valtava tarve tehdä säästöjä. Tehdään eläkesuunnitelmaa, on ylityökielto, ei palkata sijaisia jne. Hienosti kerrottua, mutta mikä on totuus. Jäi vain mainitsematta se totuus,että joku tai joitakin on ajojahtilistalla. Sehän kuuluu Rautavaaran kunnan henkilöstöpolitiikkaan, joka on itseasiassa pärstäkertoimen mukaista henkilöstöpolitiikkaa.
Nöyristelevät saavat jäädä, vaikka olisivat kuinka epäpäteviä tai kykenemättömiä työtehtäviinsä. Ahkerat ja asiansaosaavat, mutta jotka eivät nöyristele, ovat sitten niitä poisajettavia. Keinoja ja valheita ei siinä manööverissä sitten kaihdeta.
Aika näyttää, kuka tai ketkä ovat seuraavat ajojahtivuorossa.
- kukakummajainen
Kuka on pelastettu ja mikä tilanne ? Hälytyskartassa oli maininta ?
- rautavaarantuhkamunat
Housut pois pelastus tulossa tytöt.ollaan jo palonurmen kohalla tulossa.
kullä lapsia tullo jos rautavaaran tuhhkamunat saa mitään aikaseksi - naitattaaa
Eijän täällä jätkät ossoo muuta kuin vettee käättee. Vaikka kuinka tarjoo eiväyt välitä kunnon pillusta.
- pylkke
Konsta Pylkkänen pitäisi saada, niin se rakentaisi monta laskettelumäkeä ja korkeita ja halvalla.
- perse.edelläpuuhun
Kommeet on metästys ja kalastus maat muutapa ei sitten olekkaan. Mitään uutta kun ei varmasti siellä kehitetä niin pitkään kun nämä jäärät päättää,ei ole ollut ennekään ei tarvita nytkään tyylillä.kuitenkin itketään kun mitään uutta ei tule voin kertoa ei varmaan tule.
- kalaverkko
Onhan teillä valokuituverkot.
- vitunkänttyrät
Joita ei käytetä kun ei tiedetä mikä se tietokone on,nilsiässä on laskutkin käytävä maksamassa on se kurjaa ja ihanaa
- totuudetesiin
Kunnan talous on kuralla ja mietitään eläkkeelle lähteviä, kielletään ylityöt ja sijaiset ym. ym. Nyt kaikki eläkkeellä olevat, kuitenkin työssäkäyvät virkamiehet, muodollisesti täysin tai osittain epäpätevät -ja kelpoiset tehtäviinsä ja muut määräaikaiset voitaisi in yt-menettelyn kautta irtisanoa. Olisivat ainakin todelliset tuotannollis-taloudelliset syyt eikä tarvitsi keksiä niitä, kuten aikaisemmin on yritetty. Samalla tulisi kartoitettua kaikkien kelpoisuus. Aikaisemmin kukaan kunnassa ei pystynyt tai halunnut sitä. Pelättiin, että totuudet tulevat julki.
- kalaverkko
Rakennetaanko ihan suotta valokuitua? Jos hyvät kalaveet, niin voin kesällä tulla.
- väinämöinennn
Hyvät kalaveet ja saa ihan rauhassa olla kalassa
- ilkeilijöitä
Tule vaan hyville kalavesille.
Ei täällä ole muita kuin kateellisia, jotka saattavat kiusata.
- kalaverkko
Onkohan siellä siikoja?
- siikamies
On.
- työhyvinvointiensin
Jokaisella on murheensa, kenellä arkipäiväiset, elämän todellisuuteen ja toimeentuloon ja todelliseen niin henkiseen kuin fyysiseen hyvinvointiin liittyvät, kenellä taas vapaa-aikaan kuten kalastukseen liittyvät. No, onhan kalastuskin hyvinvointia tänään, enemmän henkistä. Harvemman todellinen arkinen hyvinvointi on pelkästään siitä kiinni.
Tuli kyllä enemmän mieleen, haluttiinko nämä kalastusjutut ns. kevennyksiksiksi vakavien asioiden keskelle, vai haluttiinko niillä häiritä vakavien, elämään liittyvien asioiden käsittelyä. - siikamies
Sorry, otin liian kevyesti, kun kerroin Rautavaaran vesissä olevan siikoja.
Tunnen paikkakunnan ja koko koillisen Pohjois-savon ongelmat varsin hyvin. En hyväksyisi, että rautavaaralaiset pakattaisiin noin kolmeenkymmeneen bussiin ja kärrättäisiin johokin taajamaan, josa heidän elättämisensä tulisi halvemmakksi, kuin Rautavaaralla, jonne ei ole kunnollisia kulukyhteyksiä, vaikka se olisi Suomelle kannattavinta. Samanlaisia kuntia on muitakin. Keskustelua pitää jatkaa, Rautavaara on yksi niistä kunnista , jotka otettiin sotien jälkeen työvoiman tuottajakunniksi. Tavoite täyttyi, veteraanit panivat parastaan ja lapsia sikisi, lähes kaikki olivat rakentamassa Suomea, osa Ruotsia. Pääosa heistä on jo eläkkeellä. Suomen pitää hoitaa lopputyökin.- kuntarakenneuusiksi
Kyseessä ei ole mikään ihmisten siirto. Paikkakunta ja ihmiset pysyisivät varmasti siellä, missä ovatkin. Hallinnollinen uudistaminen eli kunnan liittäminen suurempaan yksikköön sen sijaan on se, mihin tulee pyrkiä. Aikaisemmissa kirjoituksissa on kyllä perusteltu asiaa laajasti.
Rautavaaralle on kyllä hyvät kulkuyhteydet, mutta joukkoliikenne ei toimi kuin koulupäivinä ja sekin koulun ehdoilla. Näinhän se on monissa maaseutukunnissa.
Rautavaara ja yleensäkään nämä Väli-Suomen kunnat eivät ole mitään "pitkien välimatkojen kuntia". Sellaisia on todellisuudessa vain Lapissa ja Koillismaalla.
Veteraanit ovat tehneet todella hyvän ja kiitettävän työn, myös rautavaaralaiset veteraanit. Hyvä, että se nyt viimeinkin tunnustetaan. Kiitos siitä heille! Oli aikoja, jolloin heitä ei arvostettu. Ne ajat ovat häpeäpilkku suomalaisessa historiassa.
- fantomfani
Rautavaaran ja sonkajärven tulisi yhdistyä
- Sonkiset
Miksi?
- Velaton1
Kunnanjohtaja Murrolle tiedoksi: Kunnalla ei ole hätäpäivää, kun Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta (RTVO) maksaa velkansa kunnalle 4 miljoonaa euroa korot 25 vuoden ajalta. Tästä on Kuopion käräjäoikeuden päätös 20.12.2016. Asianajaja Markku Savolainen valvoo päätöksen toteuttamista.
- Kråkman
RTVO:n saneerausvelat ovat?
- Eurot
TuttiJuhlat pidettiin 20.1.2017. Vauvoille Maailman suurimmat koivusta sorvatut
tutit: nimellä ja syntymäajalla. Lisäksi kuntabonus: Lahjasekki kaikille vuonna 2016 syntyneille vauvoille Säästöpankki Optiaan. - turhakaunistella
Kyllä nyt yritetään vaikka millä konstilla "visioida" yhteisellä tahtotilalla, vaikka kunnan väkiluku on vuoden vaihteessa ollut 1718 henkilöä ja muutenkin...
Jos ei tietäisi, mitä kaikkea kunnassa on viime vuosina tapahtunut, voisi uskoa, mutta kun tietää, ei usko mihinkään. - Houset
Nyt kuuluu taas kummia. Kunta messuaa kj Murron johdolla Rakenna- ja Asumessuilla Kuopiossa 25.2.2017-26.2.2017. Täkynä: tontin ostajalta ei peritä vesi- ja viemäriliittymämaksuja. Tarjous on voimassa 31.8.2017.
- kallistaasumista
Mitä muita täkyjä olisi? Tuolla ei vielä kannata lähteä rakentamaan Rautavaaralle.
Olisi työpaikka edes, niin voisi ajatella rakentamista. Tulee liian kalliiksi kulkea omalla autolla työssä muualla ja vielä kahteen henkeen, kun työajat eivät sovi yhteen, siis kaksi autoa. Julkiset yhteydet eivät pelaa ja verottajan antama matkavähennys ei kata edes polttoaineita saati pääomakuluja.
Kenenkään tavallisen työläisen ei kannata omalla autolla ajaa kovin pitkiä työmatkoja. Rautavaaralta ne ovat vähintään 50 km suuntaan kuin suuntaan ja Siilinjärvi-Kuopio akselille 80-100 km päivittäin. Ei kannata.
Tulee asumiselle hintaa, kun lasketaan kaikki kulut.
- Houset1
Yrityksen voit tuoda kuntaan. Nopeilla laajakaistayhteyksillä voit tehdä työtäsi luonnon helmassa.
- muutaelämää
Heitto se on tuokin. Pelkällä laajakaistalla ei tehdä kuin murto-osa työstä. Ihminen kaipaa paljon muutakin kuin pelkän asuinpaikan. Tarvitaan muutakin elämää ympärillä kuin "sisällelämpiävää" asuinympäristöä.
- Digimen
Digitalisaatio on päivän sana. Kunnalla ei hätäpäivää, koska Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta velkaa kunnalle noin 4 milj. euroa. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan maksaa kaikki velkansa 9,3 milj. euroa velkojille.
- Kaapelit
Katso www.valtimo.fi Esityslistat ja pöytäkirjat ja sieltä Valtimon kunnanhallitus
15.08.2016 § 104 RAUTAVAARAN TIETOVERKKO-OSUUSKUNNAN SANEERAUSMENETTELY/LAUSUMA.
Täältä löytyvät kaikki asiakirjat ml. Pielisen Osuuspankin väitteet 23.6.2016, Valtimon kunnanhallituksen päätös 1.7.2016, Saneerausohjelmaehdotus 24.5.2016, Erityis-tilintarkastus 13.5.2016. - WäinöWaltimo
Miten Valtimon kunnan käy? Saako kunta 2,4milj.euron saatavat RTVO:lta?
- vieläköjatkuu
Joko kunnallisjärjestöt ovat nimenneet ehdokkkaat kunnallisvaaleihin ja ketä on nimetty?
Miten hyväveli-järjestelmät toimivat?
Vieläkö virkamiehet pitävät tulevassa päätöksenteossa naruja käsissä?
Vieläkö, vieläkö...? - rautavaaransalakaatajat
ei missään nimessä kannata ruveta rakentaa yhtään mittääntänne tai muuallekkaan,suomessa ei ole kuin kaunis luonto.sitä on enää vaan hyvin vähän jälellä ja koht ei ollenkaa.MUTTA LOPETTAKAA NYT PERKELE SE SUSIEN TURHA TAPPAMINEN!
- taasdataa
Pengotaankohan taas koteja?
- äänivaaleissa
Viikonloppuna ja vähän ennenkin lanseerattiin Unto-talomalli. Siellä oli esimerkiksi pieni omakotitalo tontteineen, laajakaistoineen, kunnallistekniikkoineen jne. Rautavaaralle toimitettuna 110 000 euroa. Kunta pyrkinee tällä talomallistolla mm. siihen, että kunnan sivukyliltä muuttaisi vanhukset omista asunnoista jonkinlaiseen pientaloslummiin kirkonkylän liepeille. Näin turvataan vanhusten "kodinomainen" hoito kunnan antamilla maksullisilla palveluilla tuettuna.
Ajatus on itsenäisenä "maailman tappiin" aikovalle kunnalle kerrassaan upea, mutta sitä se ei ole vanhuksille. Ensinnäkin palveluita saa sen jälkeen vain kirkonkylälle; tosin eipä sitä juuri muualle saa nytkään. Toiseksi, kuka on halukas ja kenellä on varaa satsata kotoamuuttamiseen palveluiden toivossa tuollaista summaa, tuskin kovin monella.
Mallisto on sinällään ok muiden vastaavien mallistojen joukossa, mutta Rautavaaralle vaan turhan kallis. Siinä menee vanhuksilta vähintään se pientila, jos riittääkään, ennen kuin saa lunastettua tuollaista. Tuollaisen kohteen ja muutenkin oman asunnon myynti Rautavaaran kokoisessa, nuutuvassa kunnassa, on melkein toivoton homma sellaiseen hintaan, jolla saisi kaupungista edes yksiötä.
Hyvä yritys Rautavaaran kunnan ongelmien ratkaisuksi, mutta tuskin toimiva. Paras ja tasa-arvoisin ratkaisu kuntalaisille on kunnan liittäminen Kuopioon.
Ääni kuntaliitoksen puolesta liputtavalle ehdokkaalle! - Laskimo
Onko RTVO maksanut velkojille? Velkoja yhteenä 9,3milj.euroa. Suurin velkoja Rautavaaran kunta 3,9milj.euroa, Valtimon kunta 2,4milj.euroa, KoneNeliö Oy 2,2milj.euroa, ?????
- JunanViemä
Monet toivovat Rautavaaran liittämistä Kuopioon. Onko kukaan kysynyt kiinnostaako Rautavaara kuopiolaisia? Se nyt vaan on sillälailla, että persaukinen kunta, jonka asukkaista suurin osa on eläkkeellä, ja jotka eivät näytä tietävän faktoja, joutuu matokuurille lähiaikoina. Kunnalliset terveyspalvelut ovat kuitenkin pelanneet paremmin kuin eteläSuomessa yksityisiltä ostettuna. Vuosia Rautavaara on kuulunut samaan talousluokkaan kuin muutkin kehitysalueet, lappi mukaan lukien. Onneksi rautavaaralaiset eivät ole ihan yhtä leuhkoja kuin perälappalaiset, joita vientiteollisuuden palveluksessa olevat duunarit ovat elättäneet sotien jälkeen koko ajan.
- totuuttaväitteisiin
Totta on, että moni toivoo Rautavaaran liittämistä Kuopioon. Varsinkin kunnan reuna-alueilla on ongelmia, jos haluaa kunnallisia palveluita naapurikunnan puolelta; se saattaa maksaa. Rautavaara ei ole pitkien etäisyyksien kunta kuten Lapin kunnat. Siellä saattaa olla lähimpään keskussairaalaan 400-500 km, Rautavaaralla vain maksimissaan 100 km.
Totta on sekin, että kiinnostaako kuopiolaisia Rautavaaran liittäminen siihen lähinnä huonon talouden vuoksi.
Terveyspalvelut pelaavat niin kuin pelaavat täällä. Lääkärin vastaanotolle saa odottaa pääsyä ja hoitotoimet on tehtävä muualla eli nykyään Kaavilla. Ei siis ole kovin paljon kehuttava niillä.
Vanhuspalveluiden osalta kuntalaiset eivät ole tasa-arvoisia. Sivukylillä ne eivät pelaa ja niiden puuttumisen vuoksi moni vanhus joutuu muuttamaan kuntakeskuksen palvelutalo- tai niiden lähellä oleviin rivitaloslummeihin, vaikka vielä pystyisivät ja haluaisivat asua kotona. Nämä kunnalliset palvelut ovat sitten vielä hinnoiteltu niin, että eläkkeet menevät eikä riitäkään eli on lähdettävä ”kerjuulle” erilaisille toimeentuloluukuille. Niin, ja se rakas kotimökki jää sitten tyhjilleen ja kylmilleen, kun ei eläkkeellä voi eikä ole varaa pitää sitä lämpimänä eikä sinne ole sitten juuri menemistä enää, edes kesällä.
Moni vanhus ja läheinen on pettynyt vanhuksen jouduttua kalliiseen palvelutaloon ja kaiken lisäksi, kun hoitajamitoitus on mitä on. Virallisesti se kai täyttää normituksen. Tosiasiassa paikalla oleva miehitys on harvoin riittävä. Itsestään huolehtiva vanhus pärjää tällaisessa systeemissä, mutta toisen avun varassa olevalla saattaa jäädä ruoka syömättä ja wc-käynnit vaippahoitoon. Täysi vuokra kyllä peritään ja vielä yhteisistä tiloista, vaikka et sinne pysty edes menemään. Ruoasta joutuu myös maksamaan täyden, vaikka et pystyisi syömään eikä kukaan ehtisi auttamaan siinä hommassa. Hoitomaksu peritään täytenä, vaikka joutuisi makaamaan märissä ja likaisissa vaipoissa pidempäänkin, kun hoitajat eivät ehdi vaihtamaan vaippoja.
Tämäkö on sitä hyvää terveys- ja vanhuspalvelua?
Rautavaaraa verrataan tuossa kirjoituksessa Lappiin. Totta on, että Lapin pienillä kunnilla on aivan samat ongelmat. Matkailu on sesonkiluonteisesti pelastava tekijä. Rovaniemen ja Tornio-Kemin sekä Länsirajan kunnilla menee paremmin. Suurteollisuus sekä Ruotsin ja Norjan vaikutus kauppaan ja liikenteeseen antavat työtä ja toimeentuloa ja tietenkin verotuloa. Kainuussa taas Kajaani luonnollisesti jakselee kutakuinkin hyvin Kainuun keskuksena ja siinä sivussa Sotkamo matkailuineen ja kaivoksineen samoin Suomussalmi pohjoisempana, Kuusamon rajalla. Toki perinteisillä elinkeinoilla on suuri merkitys näissä kaikissa reuna-alueiden kunnissa samoin kuin Rautavaaralla. Matkailulla ei Rautavaaralla ole juuri merkitystä eikä taida koskaan tulla.
Kirjoituksessa heitellään, kuinka rautavaaralaiset eivät ole niin leuhkoja kuin perälappalaiset. Naurettava väite! Ei pidä paikkaansa, että mainitut ”perälappalaiset” olisivat sen leuhkempia kuin rautavaaralaiset. Lapin ihmiset ovat ystävällisiä ja välittömiä muita kohtaan ja sovituista pidetään kiinni. Tuon arvion ”leuhkoista perälappalaisista” voi siis jättää omaan arvoonsa.
Viittaus ”perälappalaiset, joita vientiteollisuuden palveluksessa olevat duunarit ovat elättäneet sotien jälkeen koko ajan» ei ole totuuden mukainen. Nimittäin Lapin metsistä maksettiin sotakorvauksista huomattava osa. Tuon ajan seurauksena Lappiin jäi paljon niin kemiallista kuin mekaanista metsäteollisuutta. Tuo on suurelta osin ollut juuri vientiteollisuutta, jota nimen omaan lappilainen duunari on harjoittanut.
Heti sotien jälkeisenä aikana tuhottu Lappi jälleenrakennustöineen, metsätöineen ja voimalaitosrakentamisineen työllisti oman väen lisäksi myös hyvin paljon Etelä-Suomen työväestöä. Heistä myös monet jäivät Lappiin ja ovat nyt lappilaisia.
Lapin ja pohjoisen suuret joet, kuten Kemijoki ja Oulujoki valjastettiin sähkötuotantoon eli etelän sähköntarpeisiin. Etelän vientiteollisuudesta ei olisi tullut mitään ilman pohjoisessa tuotettua sähköenergiaa.
Etelä on kyllä saanut Lapista osansa. Myöhemmin töiden vähennyttyä alkoi muuttoliike Lapista Ruotsiin. Toki Pohjois-Ruotsin malmikenttien kaivoksilla oli sitäkin ennen paljon lappilaisia ihmisiä töissä ja on edelleenkin.
Lapin ihmiset ovat elättäneet itsensä ja Lappi on antanut myös etelän työttömille työtä ja elintilaa. Lappi työllistää nytkin etelän ihmisiä sesonkiluonteisesti esimerkiksi matkailun parissa. Tämä siitä «perälappalaisten» elättämisestä!
Nykyään saattaa olla arveluttavaa puhua «lappalaisista», saati «perälappalaisista». Lapin asukkaat ovat lappilaisia ja pohjoisimmassa Lapissa asuu vielä alkuperäiskansa, saamelaiset. Tämän haluan kertoa lukijoille ja vähän muillekin, jos ei vielä ole tällä tiedolla aikaisemmin sivistynyt.
- Kråkmanvaltuustoon
Turha mollata. Muutokset Rautavaaran kunnan asioiden hoitoon saadaan Kuntavaaleissa 9.4.2017. Oletko kunnallisvaaliehdokkaana? Miksi et?
- mistätiedät
Mistä tiedät, olenko kunnallisvaaliehdokkaana?
- mistätiedät
En mollaa, mutta kerron asioista totuudenmukaisesti.
- Tiedätkötästä
Mistätiedät: Oks tää totta vai Ei, että Rautavaaran kunnalla ei ole hätäpäivää?
Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta (RTVO) on velkaa kunnalle yli 3,9 miljoonaa euroa korot 25 vuoden ajalta vuoteen 2041 mennessä?
Kerro ihmeessä tästäkin totuudenmukaisesti. Miten käy??- aikanäyttää
Ei asia ole noin yksiselitteinen.
Se olisikin kunnanlle koko loppu, jos nuo summat laukeaisivat maksuun. Velkaa on muutenkin ja saattaapa tulla lisääkin ihan tavan elämisestä ja investointejakin on tehtävä, jos kunta yrittää olla kunta muiden joukossa.
Kun asioita katsotaan laajemmin, tilanne ei ole helppo. Ne asiat ovat tulleet monella tavalla esille näiden palstojen keskusteluissa.
Kyllähän totuus on se.
- TotuuttaVäitteisiin
Valtimon kunnan pöytäkirja: Kunnanhallitus 1.7.2017 § 95:
"Kunnanhallitus toteaa selvittäjälle (asianajaja Markku Savolainen), että selvittäjän teettämässä Pricewaterhouse Oy:n KHT Jukka Lievosen tekemässä saneerausmenette- lyyn liittyvässä erityistarkastuksessa todetaan, että osuuskunta oli tarkastuksen tekijän käsityksen mukaan maksukyvytön jo vuodesta 2012 alkaen. Tästä syystä tulee tehdä analyysi siitä, miten saatu pienempi tuen määrä vaikutti osuuskunnan toiminta-edellytyksiin ja kuinka osuuskunnan rahoittajille Rautavaaran ja Valtimon kunnille kerrottiin pienemmistä avustuksista vuosina 2013 – 2014.
Tilinpäätösten rekisteröinti ja niiden sisältö vuosilta 2013 – 2014 tulee selvittää velko- jille osuuskuntalain 10 luvun 8 §:n mukaan, koska vuosien 2013 ja 2014 tilinpäätöksiä ei ole käsitelty päätösvaltaisissa hallitusten kokouksissa. Hallituksen puheenjohtajan (Matti Ahonen) lisäksi enemmän kuin viisi ei ole niitä allekirjoittanut."
Kuntien veronmaksajia kiinnostaa saada tietää, missä vaiheessa erityistarkastuksesssa esiinnostettu maksukyvyttömyys analyysi on? - VelatMaksuun
Nimimerkille TotuuttaVäitteisiin: Vuosiluvun pitää olla 2016. Ei 2017.
- Pattinen
Nimimerkille Äänivaaleissa: Miksi Paras ja tasa-arvoisin ratkaisu kuntalaisille on kunnan liittäminen Kuopioon?
- järkevyyttä
Kuopio on paras monestakin syystä.
Ensinnäkin se on luonnollinen asiointisuunta. Se on kuin taakse päin menoa, jos asioidaan johonkin muualle, kuten Iisalmeen, Nurmekseen tai Valtimolle. Kuopiossa on KYS, lentokenttä (vaikka virallisesti Siilinjärvellä), rautatieasema, muutkin valtion virastot ja tietenkin on isot liikekeskukset.
Tasa-arvoinen sen vuoksi, että siellä ei kovin paljon pääse vaikuttamaan pikku klikit, suvut eikä erilaiset kuppikunnat päätöksissä, kuten pikkukunnissa tapahtuu nykyään.
Nilsiä ja Juankoski ovat jo liittyneet eli Kuopio on sillä tavalla naapurikunta pitkällä rajalla.
Nykyinen kankaalle vedetty , näkymätön rajanviiva haittaa kuntarajan ulkopuolella asioivia rautavaaralaisia, joilla on järkevämpää asioida esimerkiksi Kuopion kuntapalveluissa Nilsiässä ja Juankoskella. Onhan se nähty kunnan pöytäkirjoista, miten kalliiksi tulee vanhemmille järjestellä lasten koulukuljetuksia naapurikunnan puolella, vaikka siellä olisi muuten järkevämpi järjestää lasten koulutus. Esimerkkejä löytyy muitakin. - ghkl
Ennen pitkää Ylä-Savon pikkukunnat yhdistyvät Iisalmeen. Rautavaara on sijainniltaan yläsavolainen kunta ja suunta siis sinne tai sitten Nurmeksen suuntaan. Kuopioon on matkaa 100 km. Kuopion rahkeet ei riitä enää uusiin kuntaliitoksiin.
- ölkj
Sote ja uusi maakuntahallinto hoitavat kyllä asiointisuunnan.
- ValtajaVastuu
Ei pidä sekoittaa Valtimon kunnan ja Rautavaaran kunnan sekä Rautavaaran tietoverkko-osuuskunnan asioita.
RTVO on yritys. Velkavastuu 9,3 milj. euroa on aina RTVO:n hallituksen jäsenillä. - Veturimiehetheiluttaa
Miksi Nilsiä ja Juankoski tekivät pakkoliitoksen Kuopioon?
Nehän olivat kaupunkeja ja Koillis-Savon vetureita.- järkeviäveturimiehiä
Miksikö? Nilsiän ja Juankosken nokkamiehet ja -naiset katsoivat pitkälle tulevaisuuteen - järkevästi.
- HuoanKoski
Koillis-Savosta on vielä jäljellä Kaavi, Rautavaara ja Tuusniemi. Velkaiset kaupungit Juankoski ja Nilsi on pakkonaitettu Kuopioon.
- Zetoriman
Paljakan luonnonsuojelualue toteutuu Rautavaaran Suojärven kylässä. Valtion ostaa kunnalta alueen 303.000 eurolla. Kuntalaiset kiittää kunnanjohtaja Murtoa. Siinä on tosimies.
- taskurahoja
Tuolla rahalla ei vielä kesää tee. Eihän se riitä kuin viikon parin kuluihin.
- HERMANNIMÄNTY
Paljakan alue on Suomen Parasta retkeilyaluetta. Metsähallitus eli Suomen valtio tekee Paljakasta Suomen Parasta. Kuntalaiset kiittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778