Ei ole kenellekään, ajankulukseni vain. Ehkä listaa itselleni miksi jatkaa näin, vai mennäkö eteenpäin...
Tunnen oloni hieman kuin olisin vankeudessa. Aina ei ole ollut näin... Kun olen ollut muualla, olen voinut lähteä vaikka iltakävelylle kaupungillle. On ollut paljon nähtävää ja ympärillä uusia asioita joita ihmetellä. Olen voinut elää vapaammin tai paremminkin samoin kuin nyt, mutta spontaanimmin. Nykytilanne on se, että herään aamulla. Laitan kahvin tippumaan, aamutoimet aina samassa järjestyksessä. Töihin, takaisin kotiin ja ilta tietokoneella pelaten, ellen katso tv:tä. Sama toistuu joka päivä, en halua käydä ulkona, koska olen jo nähnyt kaiken mitä täällä on. Tuntuu että jotain on tehtävä etten sekoa tässä ympäristössä, siksi keksin hankkia parit lemmikit. Aikani kuluu hieman paremmin niiden seurassa. Olen laskenut että minun täytyy saada vielä muutama vuosi kulumaan, kunnes lapsi saa koulunsa päätökseen. Hän lähtee opiskelemaan ja pääsemme pois täältä. Hänellä ei mene koulu hyvin. Pelkään jos muutamme, hänet laitettaisiin eri koulussa erityisluokalle. Siksi on jaksettava vielä muutamia vuosia. (Toisessa vaativammassa koulussa oli puhetta siirrosta, muutimme jotta hän saisi käydä normi koulua). Tämä asia siis pidättelee paikoillaan, on myös muuta... Tuo toinen puolisko. Siitä päivästä asti kun tänne muutimme, olen katunut, miksi piti, olen pöhlö... Toivon että pysyisi siellä töissä, eikä olisi juurikaan paikalla. Epähygienia ja yksinkertaisuus ovat asioita joita en voi sietää. Arvelin alkuun hänen esittävän jotain muutakuin on, on kuitenkin todellista että tällaistakin on olemassa. En viitsi alkaa eritellä mitä kaikkea, jotain aivan järkyttävää kuitenkin. Miksi en käske takaisin äitinsä luokse. Pelkään että auto hajoaa, enkä osaa korjata sitä... Ehheh, kuulostaa typerältä... Vuokra on aika kallis, nykyään heittää kuitenkin jonkun verran siihen. Minulla alkaa opiskelut, tuloni pienenevät... Eli apua en voi pyytää keneltäkään, tuosta kuitenkin on apua tai hyötyä... Onneksi ei kuitenkaan tarvitse tehdä sen kanssa mitään... Olen ihminen josta kuvitellaan täällä vaikka mitä, luultavasti kutsutaan nimellä huo**. Kenenkään varmaan on vaikea kuvitella millainen oikeasti olen. Ne hommat on tarkoitettu joko lapsen tekemiseen tai jos haluaa toisen koukkuun, ehheh... Oikeasti inhoan sitä... En siis ole sellaisessa suhteessa tämän nykyisen kanssa. Vaikka olenkin antanut ihmisten ymmärtää muuta, liioitteluksi menee facessa:) Inhosin sitä myös exäni kanssa, hän ehkä ainoa henkilö joka minut oikeasti tuntee. Jos siis päätän muuttaa jollain tapaa elämääni, olen liemessä, en selviä taloudellisesti. Ehkä vielä koitan kestää sen muutaman vuoden. Enkä missään nimessä anna periksi sukulaisilleni, he olisivat onnessaan ja saisin kuittailut. (Lähisuvussa henkilöitä jotka vaikeuttaneet elämää, ilkeitä ihmisiä jotka ajattelevat vain omaa parastaan ja suvun mainetta). Nykyään olen vain yhden sukulaiseni kanssa väleissä, koska hän ei ihmisenä koskaan satuttaisi ketään tarkoituksella. Tavallaan oli helpotus päästä muista erilleen, enkä näin siis ole tahraamassa heidän hienon ja rikkaan sukunsa mainetta. Ja itsestäni sanon sen, etten ole helppo ihminen, en todellakaan. Itsepäinen kuin mikä, mutta pääsen varmasti vielä pitkälle ...toivon mukaan. Kestää, ei kestä, kestää... Ja joka ikinen päivä mietin näitä samoja asioita... Pikkuisen tuli mietteitä. En siis etsi vastausta, koska luultavasti lopulta teen jotain oman pääni mukaan. Vaan kauanko vielä tätä...
Tunnen oloni hieman kuin olisin vankeudessa. Aina ei ole ollut näin... Kun olen ollut muualla, olen voinut lähteä vaikka iltakävelylle kaupungillle. On ollut paljon nähtävää ja ympärillä uusia asioita joita ihmetellä. Olen voinut elää vapaammin tai paremminkin samoin kuin nyt, mutta spontaanimmin. Nykytilanne on se, että herään aamulla. Laitan kahvin tippumaan, aamutoimet aina samassa järjestyksessä. Töihin, takaisin kotiin ja ilta tietokoneella pelaten, ellen katso tv:tä. Sama toistuu joka päivä, en halua käydä ulkona, koska olen jo nähnyt kaiken mitä täällä on. Tuntuu että jotain on tehtävä etten sekoa tässä ympäristössä, siksi keksin hankkia parit lemmikit. Aikani kuluu hieman paremmin niiden seurassa. Olen laskenut että minun täytyy saada vielä muutama vuosi kulumaan, kunnes lapsi saa koulunsa päätökseen. Hän lähtee opiskelemaan ja pääsemme pois täältä. Hänellä ei mene koulu hyvin. Pelkään jos muutamme, hänet laitettaisiin eri koulussa erityisluokalle. Siksi on jaksettava vielä muutamia vuosia. (Toisessa vaativammassa koulussa oli puhetta siirrosta, muutimme jotta hän saisi käydä normi koulua). Tämä asia siis pidättelee paikoillaan, on myös muuta... Tuo toinen puolisko. Siitä päivästä asti kun tänne muutimme, olen katunut, miksi piti, olen pöhlö... Toivon että pysyisi siellä töissä, eikä olisi juurikaan paikalla. Epähygienia ja yksinkertaisuus ovat asioita joita en voi sietää. Arvelin alkuun hänen esittävän jotain muutakuin on, on kuitenkin todellista että tällaistakin on olemassa. En viitsi alkaa eritellä mitä kaikkea, jotain aivan järkyttävää kuitenkin. Miksi en käske takaisin äitinsä luokse. Pelkään että auto hajoaa, enkä osaa korjata sitä... Ehheh, kuulostaa typerältä... Vuokra on aika kallis, nykyään heittää kuitenkin jonkun verran siihen. Minulla alkaa opiskelut, tuloni pienenevät... Eli apua en voi pyytää keneltäkään, tuosta kuitenkin on apua tai hyötyä... Onneksi ei kuitenkaan tarvitse tehdä sen kanssa mitään... Olen ihminen josta kuvitellaan täällä vaikka mitä, luultavasti kutsutaan nimellä huo**. Kenenkään varmaan on vaikea kuvitella millainen oikeasti olen. Ne hommat on tarkoitettu joko lapsen tekemiseen tai jos haluaa toisen koukkuun, ehheh... Oikeasti inhoan sitä... En siis ole sellaisessa suhteessa tämän nykyisen kanssa. Vaikka olenkin antanut ihmisten ymmärtää muuta, liioitteluksi menee facessa:) Inhosin sitä myös exäni kanssa, hän ehkä ainoa henkilö joka minut oikeasti tuntee. Jos siis päätän muuttaa jollain tapaa elämääni, olen liemessä, en selviä taloudellisesti. Ehkä vielä koitan kestää sen muutaman vuoden. Enkä missään nimessä anna periksi sukulaisilleni, he olisivat onnessaan ja saisin kuittailut. (Lähisuvussa henkilöitä jotka vaikeuttaneet elämää, ilkeitä ihmisiä jotka ajattelevat vain omaa parastaan ja suvun mainetta). Nykyään olen vain yhden sukulaiseni kanssa väleissä, koska hän ei ihmisenä koskaan satuttaisi ketään tarkoituksella. Tavallaan oli helpotus päästä muista erilleen, enkä näin siis ole tahraamassa heidän hienon ja rikkaan sukunsa mainetta. Ja itsestäni sanon sen, etten ole helppo ihminen, en todellakaan. Itsepäinen kuin mikä, mutta pääsen varmasti vielä pitkälle ...toivon mukaan. Kestää, ei kestä, kestää... Ja joka ikinen päivä mietin näitä samoja asioita... Pikkuisen tuli mietteitä. En siis etsi vastausta, koska luultavasti lopulta teen jotain oman pääni mukaan. Vaan kauanko vielä tätä...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Se meinasi tehdä pesän makuuhuoneen nurkkaan, mutta sitten puin lisää villaista päälle. Sote on kaunis, siinä on voimaa, sote kun hylkää..