Kaksi tuntia ennen lähtöä kentälle

Käyttäkää.järkeä

Koneeseen pääsee kuitenkin vasta puoli tuntia ennen lähtöä joten aivan turha sinne on liian aikaisin mennä. Lähtöselvityksessä ja turvatarkastuksessa ei mitenkään puolta tuntia pidempään mene joten tunti ennen lähtöä kentällä niin hyvin ehtii. Aivan typerää kertoa että kentällä pitäisi olla kahta tuntia ennen, ei todellakaan tarvitse olla.

21

576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ainamenossamyös

      Kyllä siihen pitää hiukan enemmän varata aikaa, varsinkin ruuhka-aikoina. Joskus koneeseen nousu voi alkaa jo 40 min. ennen arvioitua lähtöaikaa. Saattaa kone lähteä jopa hieman etuajassakin, mikäli kaikki matkustajat on valmiina koneessa. Tunti ehkä riittää, jos on tehnyt lähtöselvityksen eikä ole ruumaan menevää matkatavaraa. Muuten 1,5h on ok.

    • Käyttäkää.järkeä

      Minä vedän jo kotona kunnon pohjatkin niin ei mene aikaa kentän baareissa notkumiseen.

    • Pienetonmurheesi

      Vielä typerämpää on myöhästyä ratkaisevat pari minuuttia ja jäädä lennolta.
      Jos koneelle on bussikuljetus, niin silloin Boarding alkaa aikaisemmin ja voi olla enemmän käveltävää turvatarkastuksesta, jolloin se on herkästi vaan niin että portti on suljettu kun portille pääset, kun menet tiukalla aikataululla kentälle.

    • matkallavaan

      Jos joskus olet schengen alueen ulkopuolella käynyt niin tietänet sen että passintarkastus jonossa voi helposti puoli tuntia vierähtää.Joten kyllä kentälle kannattaa mennä hyvissä ajoin.
      Buenos airesissa sekä Bangkokissa on minun kokemukseni mukaan maailman hitaimmat passintarkastajat.
      Turvatarkastus jonot esim.Heathrowin ja Brysselin kentällä voivat olla ja ovatkin todella pitkiä ja jono matelee hitaasti.Puhumattakaan Charles de Gaullen kentästä Pariisissa.

      Taitaa aloittaja olla näitä pari kertaa vuodessa Helsinki-Oulu väliä lentäviä.

      • Näillä.mennään

        Meikäläinen lähtee tänään Kanarian saarille (Puerto de la Cruz) enkä kentälle aio mennä kuin tunti ennen koneen lähtöä. Näin olen tehnyt jo kymmenen kertaa, hyvin ehtii.


      • matkallavaan
        Näillä.mennään kirjoitti:

        Meikäläinen lähtee tänään Kanarian saarille (Puerto de la Cruz) enkä kentälle aio mennä kuin tunti ennen koneen lähtöä. Näin olen tehnyt jo kymmenen kertaa, hyvin ehtii.

        Niin no samakai se jossain hki-vantaalla tai Teneriffalta takaisin...He jopa odottavat sinua puoli tuntia.... HAHHAH.....


    • Käyttäkää.järkeä

      Olen minä kuules kerran lentänyt Kuopioonkin.

      • matkallavaan

        Lentävä kalakukko.


    • santtu_1975

      Kannattaa myös muistaa se, että harva lentomatkustaja lähtee kentälle aivan lentokentän vierestä. Joten jos matkalla sattuu jotain odottamattomia viivityksiä, niin loppupäässä on hyvä olla myös hieman "peliaikaa".
      Itse käytän kaukolennoilla tuota 2h. ennen koneen lähtöä kentällä, aikataulua ja aina on päässyt lennolle, mutta pariin otteesen kun on ollut pahoja ruuhkia, niin on silti "suht tiukille" mennyt

    • Käyttäkää.järkeä

      Santtu_1975 ei ole lentänyt muuta kuin lähiöbaarin ovesta ulos...

      • santtu_1975

        Siinä mielessä osui oikeaan, että aika monessa "baarista uloslennossa" olen ollut osallisena, mutta johtuu siitä että olen tähän mennessä työskennellyt eri baarien ovimiehenä jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan ja yhä jatkuu...


      • AamuvelliinPilleri

        Santtu on kokenut matkailija ja jos järkeään koko kapasiteetilla käyttävä aloittaja viihtyy paremmin kotona kuin fiilistelemässä matkansa alkua esim. lentokentällä hörpäten kaffin ja conjakin, niin toki kotona vakosamettisoffa on parempi.


    • 8765

      Turha sinne kentälle on kiirehtiä, aina voi ostaa uuden lipun seuraavana päivänä.

      • OstaVaan

        Firman piikkiin vai? Ne päivää ennen ostetut lentoliput on suolaisen hintaisia.
        Työlennoilla olisi vaan pitänyt olla perillä alkuperäisen aikataulun mukaan ja mitä siellä enää tekee seuraavana päivänä?
        Lomakohteisiin voi olla lento vain kerran viikossa, joten koko loma on sitten missattu pienellä myöhästymisellä.


      • takkoopäin
        OstaVaan kirjoitti:

        Firman piikkiin vai? Ne päivää ennen ostetut lentoliput on suolaisen hintaisia.
        Työlennoilla olisi vaan pitänyt olla perillä alkuperäisen aikataulun mukaan ja mitä siellä enää tekee seuraavana päivänä?
        Lomakohteisiin voi olla lento vain kerran viikossa, joten koko loma on sitten missattu pienellä myöhästymisellä.

        perseaukiselle kaikki on kallista


      • Rahamiehelle
        takkoopäin kirjoitti:

        perseaukiselle kaikki on kallista

        Saathan toki myöhästyä ja ostaa uudet liput 5x hinnalla, hienoa että tuet lentoyhtiöiden tuottoja ja joku muu pääsi ylibuukatulle lennolle puolestasi...


    • santtu_1975

      Ei pitäneet baarit töissä kun työaikana naukkailin. Usein lentelin ulos. Nykyään vaan pössyttelen niin en haise viinalle.

    • Tippo

      Mieluummin minuutti liian aikaisin kuin minuutti liian myöhään.

      Itse kun en ihan lentokentän naapurissa asu ja omalla autolla joudun sinne menemään niin tapana on ollut olla 2-4h ennen koneen lähtöä kentällä, keskiarvo lienee yli 3h. Nopeimmillaan nuo lähtöselvitykset (tai baggage drop) ja turvatarkastukset ovat vieneet reilun minuutin. Hitaimmillaan ehkä 40min.

      Tietysti aina voi tehdä myös niin että lähtee Savonlinnasta omalla autolla ja luottaa siihen että kyllä se riittää kun on tuntia ennen koneen lähtöaikaa parkkipaikalla. Ja syyttää sitten Finnairia kun riski realisoituu. Mitä minä noita savonlinnalaisia tunnen niin ainahan se on muiden vika kun itse tyrii.

      http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-2000000771746.html

      Sitä on kyllä vaikea uskoa että herra on matkustellut paljon, jos ei sitä tiedä että lähtöselvityksen voi tehdä netissä etukäteen. Luulisi siinä ruuhkassa olleen aikaa.

    • Ruokailuaikaa

      Kun matkalla voi sattua viivytyksiä, niin mieluummin odottelen kentällä kuin myöhästyn lennolta.
      Nykyään on myös hyvä varata aikaa ruokailuun kentällä, koska lentokoneissa on ehkä mahdollisesti jotain purtavaa. Ainakin lentokentän ruokatarjonta on parempi kuin lentokoneen.

      • Aina.syön

        Nälkä on paras kokki. Lentokoneen ruuat ovat ihan hyviä.


      • NälkäJäi
        Aina.syön kirjoitti:

        Nälkä on paras kokki. Lentokoneen ruuat ovat ihan hyviä.

        Ei aina, ei oikein esim. raaka jauheliha maistu (tartar-pihvit)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      73
      7462
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      71
      7236
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      152
      5896
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      54
      4847
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4129
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3810
    7. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      31
      3447
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3358
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      80
      2843
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      209
      2492
    Aihe