Henna Kalinainen

Henna muutti Thaimaahan muutamaksi kuukaudeksi. Koira jäi taas jonkun muun hoidettavaksi.
Ja ruokaa mätetään koko ajan naamaan. Mahtuuko se enää lentokoneeseen kun olis paluun aika.
464090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Miten se hoitaa asunnon vuokrat "muuton" ajalta? Alivuokralainen? Onko keväällä jo Yo-juhlat?

Äänestä

Thaimaassa on ne helvetin tulvat. Mutta onhan siellä myös Kataja ja hirviniemi, kyllä he Kalinaisen tunkkaavat Suomen kamaralle. Jos eivät sitten harrasta kaljakelluntaa ja tule kumiveneellä jossa soutavat vuorotellen Kalinaista.

Äänestä
  • Se tulva-alue ei kata monta prosenttia maan pinta-alasta. Pakkoko sinne etelän muslimialueille on mennä.

    Äänestä

Kalinainen nyt ihastui taikkuihin ja lapsenomainen innostus asua siellä. Mutta ei muistanut että millä rahoilla???? Työkkärikin ottaa haastatteluun 3 kuukauden välein.

Äänestä
  • Eiköhän sillä ole maksaja mukana.

    Äänestä

Hyvä hyvä.
Tanakasti singhaa ja klosteria......
Söpö kroppa tykkää

Äänestä
  • Millähän aikoo itsensä elättää vanhemmiten? Kohta taas huudetaan lehteä hankkimaan kotimatka. Lakkaisivat jo kirjoittamasta noista turhakkeista. Itse en ole aikoihin lukenut, kuin otsakkeita ja kommentteja näiötä sivuilta satunnaisesti. Kunhan kommasin.

    Äänestä

  • Huoletonta.elämää kirjoitti:

    Millähän aikoo itsensä elättää vanhemmiten? Kohta taas huudetaan lehteä hankkimaan kotimatka. Lakkaisivat jo kirjoittamasta noista turhakkeista. Itse en ole aikoihin lukenut, kuin otsakkeita ja kommentteja näiötä sivuilta satunnaisesti. Kunhan kommasin.

    Niin näitä valtion elättejä on jo liikaakin.

    Äänestä

Miten ne Henna Kalinaisen opiskelut joihin väitti panostavansa täysillä? Pääasia ettei loisi Suomessa koska Thaimaahan ei yhteiskunta maksele avustuksia. Muuttakoon pysyvästi.

Äänestä
  • Maksa sen 3 kuukautta, mitä muihinkin.....
    Ei noita luusereita muuten näkyisi eun ulkopuolisissa maissa ja just 3 kuukautta...

    Äänestä

  • Kyllämaksaaa kirjoitti:

    Maksa sen 3 kuukautta, mitä muihinkin.....
    Ei noita luusereita muuten näkyisi eun ulkopuolisissa maissa ja just 3 kuukautta...

    No jos ei ilmottele niin maksaa kuten sille hyvin pigmentoituneelle joka muutti britteihin ja SUOMEN veronmaksajat elätti sen poliitikkosukulaista joka täällä käytti poismuuttaneen saamia rahoja.

    Äänestä

Oliko uusi leuka jo kertaalleen laitettu?

Äänestä

Hyvä henna... lisää singhaa....
Ai helevettiläinen ku tulee söpö tyttö

Äänestä

Vai että ihan sinne asti, eikös se mennykkään Tallinnaan?? Tosin netitse nykyään voi hakee sairaspäivärahan, toimeentulotuen ja työttömyyskorvauksen.

Äänestä

On se kumma kun noita toimettomia niin usein ahdistaa täällä Suomessa ja pitää päästä työttömän "lomalle". Mielellään Thaikkuihin Dubaihin, Balille tai jonnekin muualle ns. muotipaikkaan.
Onhan se tietysti mukavaa, kun joku muu maksaa, itellä ei luonnollisestikaan ole varaa mihinkään

Äänestä

On se kumma, kun ei kiinnosta työ, eikä koulutus. Dokataan ja makaillaan pitkin poikin. Edes ulkomailla ei tutustuta mihinkään kulttuuriin, historiaan, nähtävyyksiin. Lojutaan hotellin uimarannalla tai rantabaarissa. Lopulta menee terveys ja kärrätään yhteiskunnan huollettavaksi laitoksiin tilanteen mukaan. Sekö on elämää? Ei oikeasti minkäänlaista sisältöä, perhettä, läheisiä, oikeita ystäviä ym.

Äänestä

Miten se Hennan elämäntapamuutos jakselee josta on jo monta, monta kertaa puhunut?

Äänestä

Tämähän tuli taas todistetuksi,perseellä pääsee Thaimaaseen ja välillä ottaa turpaan ja myydään lehdille juttu ja pillunmaksaja maksaa uuden reissun. Tämä luuseri matkustelee pummilla ja ulosotossa vaikka mitä. Pelle ja tyhmä ämmä.

Äänestä
  • Sun Kyllikkisi haluaisi jo reissuun.

    Äänestä

  • Joo mutta singhaa vaan lisää;))))))))))))))

    Äänestä

  • Laihdutusta kirjoitti:

    Joo mutta singhaa vaan lisää;))))))))))))))

    Eli sulla ei ole varaa kustantaa matkaa.

    Äänestä

  • kukamaksaisi kirjoitti:

    Sun Kyllikkisi haluaisi jo reissuun.

    Vedä vuohen vittu päähäsi ja hae sossusta matkarahat. Ihme pelle.

    Äänestä

  • Sinäpä sen sanoit. Peräkamaripojat on ehtymätön luonnonvara. Kattokaa vaikka Tuksua. Lapanen on viimeisin kupattava.

    Äänestä

Maksimissaan Kalinaisen "muutto" kestää viikon ja sitten soittaa seiskan toimittajalle. On paennut alasti jotain äijää viidakkoon ja haluaa seiskan maksavan pikaisesti lentolipun takaisin Suomeen.

Äänestä
  • Viikon päästä toikin väite viimeistään kumotaan.

    Äänestä

  • Taidat olla läski-kaalipään äiti.

    Äänestä

  • tttttttttttttttttttttt kirjoitti:

    Taidat olla läski-kaalipään äiti.

    Eero yritä rauhoittua.

    Äänestä

  • surkeaarvaus kirjoitti:

    Viikon päästä toikin väite viimeistään kumotaan.

    "Kysymys ei ole lomasta vaan ainoastaan maisemanvaihdosta, toki onhan puitteet aika paratiisimaisia. Se jos joku lisää motivaatiota. Työt hoituu tietokoneella paikasta riippumatta, mutta motivaatio ja mieli on parempi kun Suomessa!"

    http://fi2.eu.apcdn.com/full/134132.jpg

    Hoituu varmaan hyvin ilmankin ... siis tietokonetta

    Äänestä

  • Työstä se oleskelu tyhjän panttina ja ryyppääminenkin käy ilmeisesti. Niin on rankkaa ja ahdistavaa.

    Äänestä

Toivottavasti Henna ei mene liian lähelle rantaa, etteivät ihmiset luule sitä rantapalloksi.

Äänestä

Mikähän tän Kaalinaisen "työ" on?

Äänestä

Voin vaan kuvitella miltä Hennasta tuntuu kun katselee itsestään vanhoja kuvia jolloin kroppa oli MINTISSÄ...

Äänestä

Eikö Hennan työ ole tyrkyttää jotain mainoksia omalle insta/facebook sivuille? Tuommoinen nyt hoituu vaikka kuusta käsin. Vähän kyllä harmittaa hänen puolesta, ikääkin on vielä alle 30 ja tuommoisessa kunnossa. Missä ovat Bullit ja elämäntapavalmentajat nyt, kun julkisuuden henkilö heitä tarvitsisi? Ei tuo meininki siellä Thaimaassa parane, halpaa alkoholia ja ruokaa tarjolla joka nurkassa, aamut venyy ja illat venyy ja varmaan ihokin.. Toivottavasti sais otteen elämästään pikaisesti, ettei mene ihan tuksu-malliin. (no hän sentään raitistui nyt)

Äänestä

Höh, Henna muutti aurinkoiseen Thaikkuseen ja se alkoi tulvia.

Äänestä
  • Ongelmia ei kannata paeta.

    Äänestä

  • SeuraavatMukana kirjoitti:

    Ongelmia ei kannata paeta.

    Eikös hän sen ongelmansa kera matkustanut taikkuihin?

    Äänestä

Kateeksi käy, sillä Thaikuissa on hyvä meininki asumiseenkin ja poikamies on siellä maailman herra. Pukeutumiseen tarvitaan vain t-paita, shortsit ja rantasandaalit. Eläminen siellä on kohtuullisen edullista eikä kaljakaan ole kallista. Kun huorissa käynti maksaa kymmenesosan Suomen hinnoista, apteekista saa mömmöjä ilman reseptiä, aurinkoinen sää on ilmaista ja pelkkää plussaa.

Äänestä
  • Hääppöstä ei ole sinunkaan elely, kun tarvit maksullisia naisia.

    Äänestä

  • karvatkämmenissä kirjoitti:

    Hääppöstä ei ole sinunkaan elely, kun tarvit maksullisia naisia.

    Hulluhan se on joka ei puolta maksa. Maksullisissa naisissa on se hyvä puoli, että niistä pääsee eroon kun laittaa kukkaronnyörit kiinni eikä ne nalkuta. Sitten kun naisen naama tai toosa ei enää miellytä, voi vaihtaa parempaan.

    Äänestä

  • 532896 kirjoitti:

    Hulluhan se on joka ei puolta maksa. Maksullisissa naisissa on se hyvä puoli, että niistä pääsee eroon kun laittaa kukkaronnyörit kiinni eikä ne nalkuta. Sitten kun naisen naama tai toosa ei enää miellytä, voi vaihtaa parempaan.

    No kunhan nyt ensin löytäisit yhdenkään, josta pitäisi päästä eroon.

    Äänestä

Kuka julkkis se oli kun styylas Kalunaisen kanssa? Kiittää tänäpäivänä onneansa että pääsi eroon. Enkä tarkoita sitä ex-aviomies-vaginahieroja-nyhveröä joka tunkee ruman naamansa joka Seiskan juttuun.

Äänestä

Onko se tyhmä "mies" ottanu Hennan taas takasin vai onko uusi muru löytynyt?


"Henna Kalinainen syö ruokaa hyvää ruokaa paikassa Seurusteluravintola Kannas.
11. toukokuuta kello 18:43 · Helsinki, Uusimaa ·

Etanat ja murulle lihapullia ja perunamuussia! Suosittelen lämpimästi ravintola Kannasta "

Äänestä

Henna näyttää kohta Timo Tolkilta

Äänestä

Kuka on tämä pullukka Kalinainen?

Äänestä
  • Turha julkkis. Ei kukaan. Englanniksi, nobody! 125 kg sitten taisi olla Miklun salarakas..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turha julkkis. Ei kukaan. Englanniksi, nobody! 125 kg sitten taisi olla Miklun salarakas..

    Miklu oli tuolloin kihloissa Annimari Korten kanssa. Henna taisi päästä silloin Big Brotheriin salarakas-statuksellaan ja sen jälkeen jäi pysyvämpään turhaan julkisuuteen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ihrakasa.koiratta.matkas kirjoitti:

Henna muutti Thaimaahan muutamaksi kuukaudeksi. Koira jäi taas jonkun muun hoidettavaksi.
Ja ruokaa mätetään koko ajan naamaan. Mahtuuko se enää lentokoneeseen kun olis paluun aika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu