Olin pitkäaikaistyötön kunnes päätin tehdä asialle jotain. Nimittäin saada työtä hinnalla millä hyvänsä.
Töitä en saanut joten päätin mennä erääseen jätti ostoskeskukseen myyjäksi. Teetätin itselleni henkilökortin ja virallisen Sonyn logon. Olin ostanut kirpparilta pienen vahvistimen ja mikrofonin.
Menin kauppaan ja kasasin itselleni kannettavan pöydän pystyyn.
Aloin kuuluttaa, että kaikki Sonyn Tv:t 60% halvemmalla vain tänään!
Ihmisiä alkoi kerääntyä ja tavaraa alkoi kadota hyllyistä. Sain jopa erään varastoapulaisen hakemaan lisää telkkareita varastosta.
Sitten kassoilla syntyi polemiikki. Alennuksia ei tullutkaan. Luokseni tuli ensin myyjä kyselemään kuka olen ja mitä teen? Sitten Tuli osaston vastaava ja lopuksi myymäläpäällikkö ja sitten vartija.
Vartijan jälkeen tuli poliisi. Poliisi laittoi minut rautoihin ja vei putkaan. Putkassa kävi minua katsomassa lääkäri ja oli sitä mieltä, että paikkani on mielisairaalassa eikä putkassa.
Olin n. 600km pois kotoa vieraalla paikkakunnalla siis.
Minut vietiin ambulanssilla kotiseutuni mielisairaalan suljetulle. Todettiin että sairastan maniaa.
Yrittäminen ei Suomessa kannata.
Syyllistyinkö rikokseen?
KonSQ
4
402
Vastaukset 4
- Sakkomiez
Minulla oli vähän toisenlaisia juttuja. Kävin ulostamassa hienojen vaatekappojen sovituskoppeihin.
Se oli hauskaa puuha. Usein vietin yön putkassa ja selvisin sakoilla. - BisnesmiesTuhoPöpilä
Tuollaista "maniaa" taitaa aika moni nykyisin sairastaa. Miten suunnittelit saavasi manit pois tuosta "bisneksestä"?
- turpaanvaan
olisit vetänyt valkotakkista mielivaltiasta turpaan kylmästi.
oppivat että ITSEMÄÄRÄMISOIKEUS ei ole pelkkä sana. - Anonyymi
Tässä maassa rangaistaan
Aloitteellisia yrittäjähenkisiä ihmisiä 😞
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401572Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31706