Äkkipikainen!

..kannattaisi mennä itse toiseen huoneeseen heti, kun tuntee "räjähtävänsä".
Laske kymmeneen siellä tai vaikka sataan, että suurin raivo menee ohi.
Sitten pystyt käsittelemään tilannetta rauhallisemmin.
Jälkeenpäin anteeksipyyteleminen antaa ehkä sinulle paremman olon, mutta se ei poista pelkoa jota lapsesi tuntee sinua kohtaan.

Itselläni on myös vaikeuksia säilyttää maltti, mutta lapsen retuuttaminen ei ole hyvä keino purkaa omaa raivoa.

Juttelepa lapsesi kanssa ennen seuraavaa kiukuttelukohtausta,ja tee selväksi, että tottelemattomuudesta seuraa esim jonkun hänelle tärkeän "etuisuuden" menetys, esim tv-kielto, pelikielto tms muutamaksi päiväksi, viikoksi.

Lapsesi varmasti koittelee oletko tosissasi joten sinun pitää pystyä näyttämään, että olet.

Kannattaisiko tuo "puhelinkäyttäytyminen" opettaa lapsille yleensä etukäteen. Eli siis, että kun joku on puhelimessa, hänen on annettava puhua rauhassa. Ei ainakaan omassa lapsuudessani tullut kuuloonkaan häiritä puhelimessa puhuvaa vanhempaa. Eihän asioiden hoidosta tule mitään tuolla touhulla. Puhelin ei ole lasten lelu.

Kelalla töissä oleva tuttavani valitti, että monen ihmiset anomusasiat ovat kesken siksi, että kun heille yrittää soittaa pyytääkseen lisätietoja, puhelimeen vastaa lapsi, joka ei anna puhelinta vanhemmalle. Näin asia jää kerta toisensa jälkeen hoitamatta, asia viivästyy ja sitten vanhemmat soittelevat vihaisena, kun heidän rahojaan ei ole tullut.

Emilia kirjoitti:

Kannattaisiko tuo "puhelinkäyttäytyminen" opettaa lapsille yleensä etukäteen. Eli siis, että kun joku on puhelimessa, hänen on annettava puhua rauhassa. Ei ainakaan omassa lapsuudessani tullut kuuloonkaan häiritä puhelimessa puhuvaa vanhempaa. Eihän asioiden hoidosta tule mitään tuolla touhulla. Puhelin ei ole lasten lelu.

Kelalla töissä oleva tuttavani valitti, että monen ihmiset anomusasiat ovat kesken siksi, että kun heille yrittää soittaa pyytääkseen lisätietoja, puhelimeen vastaa lapsi, joka ei anna puhelinta vanhemmalle. Näin asia jää kerta toisensa jälkeen hoitamatta, asia viivästyy ja sitten vanhemmat soittelevat vihaisena, kun heidän rahojaan ei ole tullut.

Lue lisää

Kyllä olemme läpikäyneet puhelinkäyttäytymistä lapsieni kanssa. Se mitä tapahtui kun lääkäri soitti, johtui siitä että koko perhe heräsi siihen, eivätkä lapset unenpöppörössä tajua että mistä on kysymys, ainakaan heti.

Se toinen kerta tapahtui pari vuotta sitten, pojat olivat niin pieneiä etteivät olisi käsittäneet että pitää olla hiljaa kun toinen yrittää puhua puhelimessa. Selitin kyllä asiaa silloinkin heille.

Joka kerta kun soitan johonkin virastoon ym. sanon pojille etukäteen että nyt äiti soittaa tärkeää puhelua, olettehan nätisti. Ja aina on mennyt hyvin. Mutta tällainen ennaltaodottamaton tilanne ei toiminut ollenkaan.

Täytyy tässä vielä todeta että kyllä minä yritän ennen räjähdyspistettä kovasti hillitä itseäni ja yritän myös ottaa niistä opikseni ja tehdä asioita toisin jotta ne sujuisivat ilman raivoa. Kun ihminen tosissaan raivostuu, tiedättekö miten tyhmältä kuulostaa jos joku sanoo että laskepa kymmeneen...

ainakaan minun kohdallani. Olen näet koonnut useitakin palapelejä enkä usko, että sillä on juurikaan ollut vaikutusta äkkipikaisuuteen tai raivoon. Tai mistä sitä tietää. Jotenkin tuntuu, että äkkipikaisuus on niin "sisäänrakennettu" ominaisuus, ettei siitä koskaan pääse kokonaan eroon.

Omat lapsemme alkavat olla jo sen verran vanhoja että raivoaminen tai sen syyt ovat jääneet aika vähiin nykyään, onneksi.

Toisaalta meillä on lemmikkinä tosi tolvana koira joka ei opi eikä tottele sitten mitään. Ja se saa joskus raivon kasvamaan huippulukemiin.

Olen kyllä oppinut paljonkin pidättämään raivoani, mutta kyllä se aina joskus pääsee valloilleen. Olen joskus kuullut, ettei raivoa saisi pitää sisällään ja antaa sen patoutua ja kasvaa vaan höyryt tulisi päästää ulos ajoissa.

Huono isä minäkin? kirjoitti:

ainakaan minun kohdallani. Olen näet koonnut useitakin palapelejä enkä usko, että sillä on juurikaan ollut vaikutusta äkkipikaisuuteen tai raivoon. Tai mistä sitä tietää. Jotenkin tuntuu, että äkkipikaisuus on niin "sisäänrakennettu" ominaisuus, ettei siitä koskaan pääse kokonaan eroon.

Omat lapsemme alkavat olla jo sen verran vanhoja että raivoaminen tai sen syyt ovat jääneet aika vähiin nykyään, onneksi.

Toisaalta meillä on lemmikkinä tosi tolvana koira joka ei opi eikä tottele sitten mitään. Ja se saa joskus raivon kasvamaan huippulukemiin.

Olen kyllä oppinut paljonkin pidättämään raivoani, mutta kyllä se aina joskus pääsee valloilleen. Olen joskus kuullut, ettei raivoa saisi pitää sisällään ja antaa sen patoutua ja kasvaa vaan höyryt tulisi päästää ulos ajoissa.

Lue lisää

Mitä ihmettä tapahtuu, kun ihminen raivostuu? Mistä kaikki lähtee? Onko alunperin jotain sellaista ettei osaa tuoda todellisia tunteita ympäristölle julki, vaan pyrkii miellyttämään. Sitten pettyy sisäisesti ja patoutumat johtavat frustraatioon ja ilmenevät raivona, äkkipikaisuutena.

Toisaalta, kerran suutuin toiselle lapselleni aivan sairaasti kun hän räpsytteli eteisessä valoja kun etsin heille käsineitä kaapista. Siis suutuin aivan hetkessä, se oli vaan niin ärsyttävää, minun tekemiseni aliarviointia, tai siltä minusta tuntui. Eli siihen ei liittynyt mitään ennakkotilannetta jossa olisin jättänyt tuomatta todellisia tunteitani. Asia vain taphtui ja se ärsytti minua.

Raivotar kirjoitti:

Mitä ihmettä tapahtuu, kun ihminen raivostuu? Mistä kaikki lähtee? Onko alunperin jotain sellaista ettei osaa tuoda todellisia tunteita ympäristölle julki, vaan pyrkii miellyttämään. Sitten pettyy sisäisesti ja patoutumat johtavat frustraatioon ja ilmenevät raivona, äkkipikaisuutena.

Toisaalta, kerran suutuin toiselle lapselleni aivan sairaasti kun hän räpsytteli eteisessä valoja kun etsin heille käsineitä kaapista. Siis suutuin aivan hetkessä, se oli vaan niin ärsyttävää, minun tekemiseni aliarviointia, tai siltä minusta tuntui. Eli siihen ei liittynyt mitään ennakkotilannetta jossa olisin jättänyt tuomatta todellisia tunteitani. Asia vain taphtui ja se ärsytti minua.

Lue lisää

ihmisiä jotka eivät koskaan raivostuisi? Näin äkkiseltään ei tule mieleen yhtään sellaista tuttua joka ei olisi joskus saanut "raivaria" lastensa kanssa.

kyllä minä kasaan vaikka 5000 palan palapeliä ja nautin joka hetkestä. ei minun raivoamiseni ja palapelin pelaamiseni ole mitenkään kytköksissä.

älkää nyt ihmeessä sotkeko äkkkipikaisuutta ja keskittymiskyvyttömyyttä.

äkkipikainen ärtyy, kun selvät asiat sotketaan. kun ulos ollan menossa ja kenkiä tungetaan käsiin, tai juostaa piirilaukkaa ympäri taloa perspaljaana eikä totella pyyntöjä/käskyjä/komentoja tulla pukeutumaan hoitoon lähtiessä.
äkkipikainen ärtyy, kun murkku jässittää sovituista asioista eikä pidä sanaansa.

äkkipikainen suuttuu räjähtää huutaa ja rauhottuu. pyytää anteeksi ja selittää mikä meni pieleen. lapsella ja mikä itsellä. ja tilanne on ohi. ns. italialaista kasvatusta, termi saatu perheneuvolasta. ei haittaa lasta joka on syntymäänsö ennekin jo huutoon sopeutunut. ongelma on muilla kuuntelijoilla.

kärsimätön keskittymiskyvytön taas ei saa palapelia kasttua, koska ei pysty/jaksa ahertaa suuren, toivottomalta tuntuvan urakan kanssa. heittää palaset lattialle ja saa syyn lopettaa, kun kuitenkin palasia hukkui... ei sillä ole mitään telemistä äkkinäisen, räjähtävän luonteen kanssa.

Huono isä minäkin? kirjoitti:

ihmisiä jotka eivät koskaan raivostuisi? Näin äkkiseltään ei tule mieleen yhtään sellaista tuttua joka ei olisi joskus saanut "raivaria" lastensa kanssa.

Ei varmaankaan ole, lähes jokainen vanhempi raivostuu joskus. Oikeastaan on kyse siitä kuinka raivon itse kokee, tunteeko tekevänsä todella väärin lasta kohtaan, koska ei pysty säätelemään huudon lujuuttaa tai kättänsä joka lapsen hiuksiin tarttuu.

Minä ainakin raivostuessani haluaisin jotenkin kontrolliin itseni, sillätavoin olen pystynyt että taon seinää tai ovea tai lattiaa, enkä lyö lasta. Mutta harmittaa se siltikin. Se käy jotenkin niin syvällä tunnetasolla, sen kiukun ottaa jotenkin niin itseensä, henkilökohtaisena loukkauksena vaikka hyvin tietää että ainakaan pieni lapsi ei halua loukata. Hän on usein tietämättään ärsyttävä.

Minua kiinostaa se että onko omassa lapsuudessani tapahtunut jotain sellaista, että koen raivostuessani niin paljon tulevani loukatuksi. Ikäänkuin minulla olisi jossain kohtaa todella heikko itsetunto ja hyökkään siksi puolustukseksi.

Vai onko tämä äkkipikaisuusasia ja hallitsematon raivostuminen ainoastaan aivojen fysiologialla selitettävissä?

Vai enkö kestä/hyväksy omaa tapaani ilmaista tunteitani?

The truth is out there...

Eipä kuule paljoa palapelit auta... Olen koko ikäni koonnut palapelejä eikä niillä ole mitään vaikutusta. Kun tulee raivo ei siinä paljoa palapelejä enää ruveta kokoamaan tai lasketa ties miten pitkään, vaan siinä vaiheessa tunteen täytyy päästää ulos jos vain mahdollista. Raivoa ei ole helppo hallita, enkä kehotakaan sitä edes yrittämään. Tietenkään lapsiin ei saa kohdistua väkivaltaa, mutta esim. lapsen "raahaaminen" huoneeseensa on minusta sallittua sillä lapsi säikähtää sitä huutoa ennen raahaamista sen verran että menisi kyllä itsekin ilman ohjausta pelkän käskyn voimalla kiltisti huoneeseensa.
Raivo täytyy raivota ulos, ei siinä mikään auta.

Eivät "kaikki" raivostu lapsilleen päivittäin. Ota selvää lapsen kehityksestä Eri aikona hän oppii ja osaa eri asioita. Lapselta on turha vaatia jotain tiettyä ennen kuin hän on oikean ikäinen.

Hanki lastenkasvatusta käsitteleviä kirjoja. Käy kirjastossa. Ota huumori mukaan lapsen kanssa oleilussa. Lapsi turhautuu myös, jollei osaa. Hän ei opi hillitsemään kiukkuaan ja raivoaan, jos sinäkään et osaa. Kyllä hän tietää, että hänkin saa huutaa kurkku suorana kun aikuisetkin savat.

itsekasvatusta kirjoitti:

Eivät "kaikki" raivostu lapsilleen päivittäin. Ota selvää lapsen kehityksestä Eri aikona hän oppii ja osaa eri asioita. Lapselta on turha vaatia jotain tiettyä ennen kuin hän on oikean ikäinen.

Hanki lastenkasvatusta käsitteleviä kirjoja. Käy kirjastossa. Ota huumori mukaan lapsen kanssa oleilussa. Lapsi turhautuu myös, jollei osaa. Hän ei opi hillitsemään kiukkuaan ja raivoaan, jos sinäkään et osaa. Kyllä hän tietää, että hänkin saa huutaa kurkku suorana kun aikuisetkin savat.

Lue lisää

Raivostuminen on kenties aika rankka ilmaisu.Tarkoitukseni oli viestittää, että suuttuminen on sallittua, sen ilmiasu taas on itsestä kiinni.3lapsen vanhempana minun on myönnettävä, että koen suuttumuksen, jopa raivon tunteita päivittäin. En silti huuda, lyö tms. kaikkia tunteitani lasten eteen , vaan pyrin julkituomaan suuttumukseni rakentavalla tavalla.
Aina se ei ollenkaan onnistu, mutta lapsen fyysinen koskemattomuus on raja jota ei mielestäni saa koskaan ylittää.
Huumori on hyvä keino lastenkasvatuksessa, mutta koska kukaan ei ole ammattilainen omien lastensa kanssa,uhmaikäinen tai murrosikäinen saattavat venyttää pinnaa todella rankasti.
Omien tunteiden tunteminen rehellisesti, auttaa myös lasta kestämään omia tunteitaan. Uskallanpa väittää, että vanhempi, joka väittää ettei koskaan raivostu lapselleen, valehtelee.

masa kirjoitti:

Raivostuminen on kenties aika rankka ilmaisu.Tarkoitukseni oli viestittää, että suuttuminen on sallittua, sen ilmiasu taas on itsestä kiinni.3lapsen vanhempana minun on myönnettävä, että koen suuttumuksen, jopa raivon tunteita päivittäin. En silti huuda, lyö tms. kaikkia tunteitani lasten eteen , vaan pyrin julkituomaan suuttumukseni rakentavalla tavalla.
Aina se ei ollenkaan onnistu, mutta lapsen fyysinen koskemattomuus on raja jota ei mielestäni saa koskaan ylittää.
Huumori on hyvä keino lastenkasvatuksessa, mutta koska kukaan ei ole ammattilainen omien lastensa kanssa,uhmaikäinen tai murrosikäinen saattavat venyttää pinnaa todella rankasti.
Omien tunteiden tunteminen rehellisesti, auttaa myös lasta kestämään omia tunteitaan. Uskallanpa väittää, että vanhempi, joka väittää ettei koskaan raivostu lapselleen, valehtelee.

Lue lisää

tuosta ruumiillisesta kurituksesta. Pieni tukistus tai luunappi ei todellakaan aiheuta mitään pysyviä traumoja lapselle. Elämme niin väkivallan ympäröimässä maailmassa, että on tekopyhää sanoa, että tukistaminen tekisi lapsesta esim. väkivaltaisen.

Itse olen saanut pienenä selkään ja on tukistettu, mutta en koe, että minua olisi kohdeltu huonosti. Kun puhe ei tehoa niin silloin pieni luunappi voi olla ihan paikallaan.

Moni totaalisesti ruumiillisesta kurituksesta kieltäytyvä syyllistyy monesti lapsen kannalta huomattavasti vahingollisempaan kurituksen muotoon eli henkiseen väkivaltaan. Miksi siihen ei puututa yhtä ponnekkaasti kuin fyysiseen kurittamiseen?

Jos eläisimme ihannemaailmassa jossa väkivaltaa ei näkyisi edes television lastenohjelmissa ja jossa lapset eivät koskaan kiukuttelisi niin olisihan se hienoa. Mutta todellisuus on hiukan eri juttu.

Totta kai luunappiin tai tukistamiseen turvaudutaan vasta viimeisenä keinona, mutta mielestäni on parempi laittaa lapsi kuriin vaikka niiden avulla kuin antaa hänen luikerrella kuin koira veräjästä. Mutta kukin kasvattaa lapsiaan omalla tavallaan ja varmasti ajattelee lapsensa parasta (toivon niin).

Sen kuitenkin vielä sanon, että jo nyt maailma alkaa olla pullollaan itsekeskeisiä öykkäreitä joille mitkään säännöt eivät merkitse yhtään mitään. On hyvä, että jo pienestä pitäen lapselle asetetaan rajat ja säännöt ja VALVOTAAN, että hän niitä myös noudattaa. Tällöin on olemassa edes pieni mahdollisuus, että myös aikuisena hän kunnioittaa sääntöjä ja osaa ottaa muut huomioon.

Olen usein vanhempainilloissa ollut kuulemassa kuinka "esimerkilliset vanhemmat" kilpaa kehuvat kuinka heidän lapsilla on tiukat rajat ja säännöt. Joopa joo ehkä niin onkin teoriassa, vaan mitä niillä rajoilla tekee jos kukaan ei viitsi valvoa, että niitä noudataan? Olen usein nähnyt kuinka näiden "esimerkillisten vanhempien" lapset vähät välittävät säännöistä ja kuinka heidän vanhemmat vierestä katsovat kun lapsi tekee mitä lystää ilman, että kumpikaan vanhemmista puuttuu asiaan. Tai kyllä he voivat sanoa, että "Kalle hei, ei noin saa tehdä", mutta Kallepa tekee silti ja vanhemmat antavat hänen tehdä kun kerran sana ei tehonnut. Onko tämä sitten oikea tapa toimia? Minun mielestäni ei ole.

kolmen lapsen isä minäkin kirjoitti:

tuosta ruumiillisesta kurituksesta. Pieni tukistus tai luunappi ei todellakaan aiheuta mitään pysyviä traumoja lapselle. Elämme niin väkivallan ympäröimässä maailmassa, että on tekopyhää sanoa, että tukistaminen tekisi lapsesta esim. väkivaltaisen.

Itse olen saanut pienenä selkään ja on tukistettu, mutta en koe, että minua olisi kohdeltu huonosti. Kun puhe ei tehoa niin silloin pieni luunappi voi olla ihan paikallaan.

Moni totaalisesti ruumiillisesta kurituksesta kieltäytyvä syyllistyy monesti lapsen kannalta huomattavasti vahingollisempaan kurituksen muotoon eli henkiseen väkivaltaan. Miksi siihen ei puututa yhtä ponnekkaasti kuin fyysiseen kurittamiseen?

Jos eläisimme ihannemaailmassa jossa väkivaltaa ei näkyisi edes television lastenohjelmissa ja jossa lapset eivät koskaan kiukuttelisi niin olisihan se hienoa. Mutta todellisuus on hiukan eri juttu.

Totta kai luunappiin tai tukistamiseen turvaudutaan vasta viimeisenä keinona, mutta mielestäni on parempi laittaa lapsi kuriin vaikka niiden avulla kuin antaa hänen luikerrella kuin koira veräjästä. Mutta kukin kasvattaa lapsiaan omalla tavallaan ja varmasti ajattelee lapsensa parasta (toivon niin).

Sen kuitenkin vielä sanon, että jo nyt maailma alkaa olla pullollaan itsekeskeisiä öykkäreitä joille mitkään säännöt eivät merkitse yhtään mitään. On hyvä, että jo pienestä pitäen lapselle asetetaan rajat ja säännöt ja VALVOTAAN, että hän niitä myös noudattaa. Tällöin on olemassa edes pieni mahdollisuus, että myös aikuisena hän kunnioittaa sääntöjä ja osaa ottaa muut huomioon.

Olen usein vanhempainilloissa ollut kuulemassa kuinka "esimerkilliset vanhemmat" kilpaa kehuvat kuinka heidän lapsilla on tiukat rajat ja säännöt. Joopa joo ehkä niin onkin teoriassa, vaan mitä niillä rajoilla tekee jos kukaan ei viitsi valvoa, että niitä noudataan? Olen usein nähnyt kuinka näiden "esimerkillisten vanhempien" lapset vähät välittävät säännöistä ja kuinka heidän vanhemmat vierestä katsovat kun lapsi tekee mitä lystää ilman, että kumpikaan vanhemmista puuttuu asiaan. Tai kyllä he voivat sanoa, että "Kalle hei, ei noin saa tehdä", mutta Kallepa tekee silti ja vanhemmat antavat hänen tehdä kun kerran sana ei tehonnut. Onko tämä sitten oikea tapa toimia? Minun mielestäni ei ole.

Lue lisää

Niinhän niitä öykkäreitä kasvatetaan kun annetaan malli että vahvempi voi tehdä mitä tahansa, vaikka lyödä jos muu ei auta. Ei tarkoitus pyhitä keinoja.
Henkinen väkivalta on myös valitettavan yleistä, oikeassa olet.
Kasvatuskeskustelussa käy usein niin, että aletaan kiistellä tyyliin ; jos et käytä fyysistä väkivaltaa, olet lepsu kasvattaja jne.
Itse olen varmasti aika keskinkertainen ihminen, teen ikäviä virheitä lasten kanssa, amatööri kun olen, mutta tietyt periaatteet pitävät ja niihin kuuluu lasten fyysinen kurittamatta jättäminen.

masa kirjoitti:

Niinhän niitä öykkäreitä kasvatetaan kun annetaan malli että vahvempi voi tehdä mitä tahansa, vaikka lyödä jos muu ei auta. Ei tarkoitus pyhitä keinoja.
Henkinen väkivalta on myös valitettavan yleistä, oikeassa olet.
Kasvatuskeskustelussa käy usein niin, että aletaan kiistellä tyyliin ; jos et käytä fyysistä väkivaltaa, olet lepsu kasvattaja jne.
Itse olen varmasti aika keskinkertainen ihminen, teen ikäviä virheitä lasten kanssa, amatööri kun olen, mutta tietyt periaatteet pitävät ja niihin kuuluu lasten fyysinen kurittamatta jättäminen.

Lue lisää

perheissä ei voi vallita täydellinen demokratia eli lapsella ei ole samoja oikeuksia eikä vastuita kuin aikuisella. Näin ollen vanhemman on, vaikka sitten ruumiillisesti, laitettava lapsi kuriin. Tämä samahan pätee isommassa mittakaavassa myös yhteiskunnassa. Jos et tottele niin poliisi pistää sinut kuriin vaikka väkivalloin. En ymmärrä miten muutenkaan asian voisi hoitaa.

Totta kai vahvemman valtaa voidaan käyttää väärin ja käytetäänkin, mutta niinhän voidaan tehdä lähes kaiken tekemisen kohdalla.

Öykkäryyttä ei lisää se, että vanhemmat laittavat lapsensa kuriin. Etenkin kun asia perustellaan hyvin ja oikein. Mutta kukapa sitä tahallaan lastaan alistaisi ja retuuttaisi? No kyllähän sellaisiakin kaheleita löytyy.

Öykkäryyttä kyllä lisää se, että lapselle ei opeteta rajoja. Lapsi oppii, että tekee hän mitä vaan niin mitään seuraamuksia ei tule. Pahimpia ovat ne vanhemmat jotka vielä asettuvat puolustamaan lastaan esim. silloin kun opettaja ottaa kotiin yhteyttä ja valittaa lapsen häiriköinnistä. Opettaja saattaa saada melkoisen ryöpytyksen kun on rohjennut epäillä pikku Kallea jostain sellaisesta jonka joku muu on muka tehnyt (eihän Kalle ikinä voisi tehdä mitään pahaa). Näitä tapauksia löytyy riittämiin. Jos tämä ei tee lapsesta öykkäriä niin mikä sitten?

On todella hienoa jos saat lapsesi tottelemaan ilman fyysistä tai henkistä kuritusta. Kuulut hyvin harvinaisten vanhempien joukkoon. Tarkoitan siis niitä vanhempia jotka oikeasti saavat lapsensa kuriin ilman minkäänlaista kuritusta. En niitä vanhempia jotka sanovat lapselle kerran "ei saa" ja jättävät asian sen jälkeen lapsen itsensä päätettäväksi.

Ihan mielenkiinnosta vielä kysyisin, että minkä ikäisiä lapsesi ovat?

kolmen lapsen isä minäkin kirjoitti:

perheissä ei voi vallita täydellinen demokratia eli lapsella ei ole samoja oikeuksia eikä vastuita kuin aikuisella. Näin ollen vanhemman on, vaikka sitten ruumiillisesti, laitettava lapsi kuriin. Tämä samahan pätee isommassa mittakaavassa myös yhteiskunnassa. Jos et tottele niin poliisi pistää sinut kuriin vaikka väkivalloin. En ymmärrä miten muutenkaan asian voisi hoitaa.

Totta kai vahvemman valtaa voidaan käyttää väärin ja käytetäänkin, mutta niinhän voidaan tehdä lähes kaiken tekemisen kohdalla.

Öykkäryyttä ei lisää se, että vanhemmat laittavat lapsensa kuriin. Etenkin kun asia perustellaan hyvin ja oikein. Mutta kukapa sitä tahallaan lastaan alistaisi ja retuuttaisi? No kyllähän sellaisiakin kaheleita löytyy.

Öykkäryyttä kyllä lisää se, että lapselle ei opeteta rajoja. Lapsi oppii, että tekee hän mitä vaan niin mitään seuraamuksia ei tule. Pahimpia ovat ne vanhemmat jotka vielä asettuvat puolustamaan lastaan esim. silloin kun opettaja ottaa kotiin yhteyttä ja valittaa lapsen häiriköinnistä. Opettaja saattaa saada melkoisen ryöpytyksen kun on rohjennut epäillä pikku Kallea jostain sellaisesta jonka joku muu on muka tehnyt (eihän Kalle ikinä voisi tehdä mitään pahaa). Näitä tapauksia löytyy riittämiin. Jos tämä ei tee lapsesta öykkäriä niin mikä sitten?

On todella hienoa jos saat lapsesi tottelemaan ilman fyysistä tai henkistä kuritusta. Kuulut hyvin harvinaisten vanhempien joukkoon. Tarkoitan siis niitä vanhempia jotka oikeasti saavat lapsensa kuriin ilman minkäänlaista kuritusta. En niitä vanhempia jotka sanovat lapselle kerran "ei saa" ja jättävät asian sen jälkeen lapsen itsensä päätettäväksi.

Ihan mielenkiinnosta vielä kysyisin, että minkä ikäisiä lapsesi ovat?

Lue lisää

1-,3- ja 13-vuotiaat.
Kyllä, lasta on rajoitettava,ennekaikkea opetettava yhteisiin pelisääntöihin, jotka aikuinen tietysti määrittelee, mutta en ymmärrä miten fyysinen kuritus siihen liittyy.
Rajojen asettaminen ja fyysinen rankaisu ovat kaksi eri asiaa.Väkivalta ei ole kasvatusta, se antaa lapselle väärän mallin ja asenteet.

Yhteiskuntavertauksistasi vielä. Suomi on oikeusvaltio ja poliisin käyttäytymistä säätelevät tarkat lait. Fyysistä rankaisua käyttävää kasvatusta voisi verrata vaikkapa Pohjois-Korean malliin.

masa kirjoitti:

1-,3- ja 13-vuotiaat.
Kyllä, lasta on rajoitettava,ennekaikkea opetettava yhteisiin pelisääntöihin, jotka aikuinen tietysti määrittelee, mutta en ymmärrä miten fyysinen kuritus siihen liittyy.
Rajojen asettaminen ja fyysinen rankaisu ovat kaksi eri asiaa.Väkivalta ei ole kasvatusta, se antaa lapselle väärän mallin ja asenteet.

Yhteiskuntavertauksistasi vielä. Suomi on oikeusvaltio ja poliisin käyttäytymistä säätelevät tarkat lait. Fyysistä rankaisua käyttävää kasvatusta voisi verrata vaikkapa Pohjois-Korean malliin.

Lue lisää

"...Väkivalta ei ole kasvatusta, se antaa lapselle väärän mallin ja asenteet..." jos noin on, niin sitten ihmettelen mistä naapurimme parivuotias vesseli on saanut mallinsa väkivaltaiseen käyttäytymiseensä. Nimittäin heillä ei varmasti kuriteta lasta vaan asiat yritetään hoitaa puhumalla, joskus myös huutamalla. Tämä vesseli on kuitenkin pihan pahin tyranni. Hän hakkaa muita lapsia ilman mitään näkyvää syytä. Outoa, koska kotoaan hän ei tuota käyttäytymismallia ole voinut oppia.

Mitenkäs teillä lapset sitten saadaan kuriin jos sekä fyysinen, että psyykinen kuritus on poissa käytöstä? Vai onko niin, ettei teidän lapset koskaan kiukuttele, tee pahaa tai ilkeyksiä?

Olen lukenut melkoisen määrän kasvatusoppaita ja todella pyrkinyt jopa noudattamaan niitä, mutta silloin tällöin olen kyllä turvautunut tukistamiseen ja luunappiin. Kerrotakoon, että vastustan väkivaltaa, suojelen luontoa ja olen arvoiltani varsinainen pehmo.

Eiköhän tuohon väärän mallin saamiseen vaikuta televisio vähintään yhtä paljon kuin luunappi silloin tällöin?

Mutta, täytyy sanoa, että on hienoa jos homman saa toimimaan ilman minkäänlaista väkivaltaa ja kuritusta. Itse en siihen ole pystynyt, enkä silti katso olevani huono isä. Itseasiassa tiedän olevani monessa suhteessa hyvä isä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vaikka lapsemme ovatkin luunappeja saaneet ei heistä ole kasvanut väkivaltarikollisia. Itse asiassa en ole kuullut lastemme koskaan käyttäytyneen väkivaltaisesti muita kohtaan. Lapsemme arvostavat toisen koskemattomuutta ja poikamme on varmasti monen mielestä varsinainen nyhvä kun ei esitä mitään machoa vaikka onkin jo teini-iässä. Eli omiin kokemuksiin vedoten voin sanoa, ettei luunapin saaneista lapsista automaattisesti tule väkivaltaisia hirviöitä. Asiaan varmasti vaikuttaa paljon myös se millaiset arvot vanhemmilla on ja miten he käyttäytyvät muita ihmisiä kohtaan (ottavat näitä huomioon, ovat kohteliaita, jne).

masa kirjoitti:

1-,3- ja 13-vuotiaat.
Kyllä, lasta on rajoitettava,ennekaikkea opetettava yhteisiin pelisääntöihin, jotka aikuinen tietysti määrittelee, mutta en ymmärrä miten fyysinen kuritus siihen liittyy.
Rajojen asettaminen ja fyysinen rankaisu ovat kaksi eri asiaa.Väkivalta ei ole kasvatusta, se antaa lapselle väärän mallin ja asenteet.

Yhteiskuntavertauksistasi vielä. Suomi on oikeusvaltio ja poliisin käyttäytymistä säätelevät tarkat lait. Fyysistä rankaisua käyttävää kasvatusta voisi verrata vaikkapa Pohjois-Korean malliin.

Lue lisää

Huomaatko kuinka ollaan ajauduttu eipäs juupas jänkkäämiseen.
Lapseni ovat ihan normaalisti ikäisiään, kiukuttelevat, ovat tottelemattomia ja ajoittain ärsyttävät minut räjähdyspisteeseen.
Kun luet viestejäni, huomaat, että kannatan kuten sinäkin rajoja ja pyrin kasvattamaan lapseni niin, että noudattavat tulevaisuudessakin yhteiskunnan asettamia rajoja.
Joskus(usein) hermostun tahtomattani ja tulen sanoneeksi tarpeettoman ärtyneesti asioista.Huutamistakin meiltä kuuluu ajoittain.
Olemme eri mieltä ainoastaan lasten fyysisestä koskemattomuudesta. Minun lapsiini ovat ainakin tähän asti tehonneet ohjeet, käskyt, kiellot, tarvittaessa esim. syliin otto tai kädestä kiinni pitäminen kun ovat aikeissa tehdä kiellettyjä asioita.Fyysinen rajoittaminen ja rankaisu ovat kaksi eri asiaa. Kieltoja ja ohjeita on toistettava loputtomasti ja tietysti puututtava heti toimintaan joka on kiellettyä.
Mutta tämä tästä, hyvää jatkoa!