Pääministeri Juha Sipilä (kesk) edisti viime vuonna vierailullaan Intiaan lastensa osittain omistaman yrityksen bisneksiä, uutisoi Iltalehti.
Sipilä vieraili Intiassa viime helmikuussa edistämässä suomalaisyritysten bisnesmahdollisuuksia. Yksi matkalle osallistuneista 17 yrityksestä oli oululainen Chempolis. Iltalehden mukaan Juha Sipilän aikuiset lapset omistavat Fortel Invest -yhtiön kautta noin 5 prosenttia Chempolisista.
Matkan lopulla Chempolis ilmoitti rakentavansa Intiaan 110 miljoonan euron arvoisen biojalostamon.
Sipilä sanoi Iltalehdelle, että yritykset ministereiden vienninedistämismatkoille kokoaa Finpro, eikä pääministeri osallistu delegaation kokoamiseen.
STT
Sipilä vieraili Intiassa viime helmikuussa edistämässä suomalaisyritysten bisnesmahdollisuuksia. Yksi matkalle osallistuneista 17 yrityksestä oli oululainen Chempolis. Iltalehden mukaan Juha Sipilän aikuiset lapset omistavat Fortel Invest -yhtiön kautta noin 5 prosenttia Chempolisista.
Matkan lopulla Chempolis ilmoitti rakentavansa Intiaan 110 miljoonan euron arvoisen biojalostamon.
Sipilä sanoi Iltalehdelle, että yritykset ministereiden vienninedistämismatkoille kokoaa Finpro, eikä pääministeri osallistu delegaation kokoamiseen.
STT
Vastaukset 61
Vanhimmat
HraPääministeri ei yläorreltaan nää mitä kansa ajattelee näistä esteellisyys-kytkennöistä, tuohan se pisteitä PM edistää kauppaa, mutta siihen on kyllä toimitsijansa, onkohan kilpailutettu?
Siipilä otti mallia isonveden takaa Trustista, eli valehteleminen kannattaa aina!
Tarkoitatko, että Finpro ei saisi enää järjestää suomalaisten vienninedistämismatkoja maailmalle vai Suomen valtiojohdon ei saa tulevaisuudessa toimia suomalaisten yritysten puolestapuhujana edistämismatkoilla? Mitä meinaat? Onko Suomen valtiojohto jäävi, koska ajaa suomalaisten yritysten asiaa maailmalla ohi ruotsalaisten tai muiden Eu-maiden yritysten?
Chempolis oli neuvotellut sopimuksesta vuosikausia ennen ko matkaa. Olisiko Chempoliksen pitänyt perua sopimus vastoin useita tekemiään aiesopimuksia, vain koska Sipilä oli mukana? Keneltä on pois, että Chempolis suorittaa urakan? Julkisuudessa ei ole näkynyt muita sopimuksesta kilpailleita yrityksiä. Vai oletko joistain muista syistä suomalaisten yritysten menestymistä vastaan? Todennäköisin selitys on: olet tollo tai muuten vain hidas.
Luulen, että valta osa meistä suomalaisista on tyytyväinen kun suomalaiset yritykset tekevät pisnestä maailmalla.
en ole vastaaja jolta kysyt, mutta olet hakoteillä asian ytimestä, olet kylläkin oikessa asiassasi mitä kirjoitat,,kysehän on Spilän esteellisyydestä jota hän ei jostain syystä myöskään ole ymmärtänyt, tai jos on, niin(en tottele teitä Alikersantti!) narsistinkukka-uhma ei anna ymmärtää.
Suunnittelin tosissani alkavani erään kaupungin kunnallisvaalien ehdokkaaksi. Minun täytyi kuitenkin jäävätä itseni ja jättäytyä pois ehdokaslistoilta, koska kunnassa asuu monia sukulaisiani. Ehdotin heille, että voisivat muuttaa seuraavalla vaalikaudella toiselle paikkakunnalle, mutta eivät suostuneet. Aloin etsiä kuntaa, jossa en olisi jäävi. Harmikseni huomasin kirkonkirjoja selatessani, että vuosisatojen saatossa sukuni on levinnyt jokaiseen Suomen kolkkaan. Toivoa nosti, että Ahvenanmaalta ei löytynyt todistettavissa olevia sukulaisiani ainakaan 6 sukupolven ajalta. Pahaksi onneksi eräs esi-isäni oli kuitenkin merimies, ja sukukertomusten mukaan melkoinen pelimies. En siten voi ottaa riskiä Ahvenanmaankaan suhteen. Toisaalta näin "mannersuomalaisena" ahvenanmaalaisuus on muutenkin byrokratian pitkässä kuusessa.
juuri niin, nähtäväksi on tullut, ettei "pelimiehet menesty politiikassa, tai kuka mistäkin rahapuusta asiaa katsoo.
tämä aloitusvierailu kaupan edistämis matka on siis tapahtunut viime helmikuussa ja Yle-syndroomahan tapahtui loppuvuodessa, em, että saattaa olla Yle-juttuun PM suhtautumisessa vaikutteita koska Helmikuun "manifesti meni moitteitta läpi.
alkaa menemään jo median ajojahdin puolelle ja lisää on tulossa. Ylestä lähteneet toimittajat hyppäsi suomen kuvalehteen..
Jussi Eronen ja Salla Vuorikoski Suomen Kuvalehteen
Toimitusta vahvistetaan kahdella toimittajalla, jotka ovat ”Suomen kärkitekijöitä”, sanoo päätoimittaja Ville Pernaa.
Jaa artikkeli | Jaettu (6392)
Elina Järvinen
KOTIMAA 9.1.2017 13:00
Suomen Kuvalehti vahvistaa toimitustaan. Maanantaina 16. tammikuuta lehdessä aloittaa kaksi uutta toimittajaa: Salla Vuorikoski ja Jussi Eronen. Erosesta tulee SK:n toinen toimituspäällikkö ja Vuorikoskesta kirjoittava toimittaja.
”Politiikan ja yhteiskunnan asiat ovat SK:n ydintä. Siksi halusin vahvistaa juuri tätä tonttia”, sanoo SK:n vastaava päätoimittaja Ville Pernaa.
”Eronen ja Vuorikoski ovat näissä aiheissa Suomen kärkitekijöitä.”
Jussi Eronen on ”entinen Ylen ajankohtaispomo ja MTV Uutisten toimituspäällikkö”, kuten hän esittelee itsensä Twitterissä. Salla Vuorikoski on myös entinen Ylen toimittaja.
He molemmat irtisanoutuivat Ylestä joulukuussa, kun ”näkemyserot sananvapaudesta päätoimittajan kanssa” kävivät liian suuriksi. Taustalla oli Suomen Kuvalehden juttu, jossa kerrottiin, että pääministeri Juha Sipilä on painostanut Yleä itseään koskevassa uutisoinnissa ja Ylen johto on taipunut painostukseen.
”Hyvä journalismi on sitä, että kerrotaan asioita, joita ei haluttaisi kerrottavan. Asioita, joita halutaan peitellä”, Jussi Eronen sanoo.
Tätä tekemistä hän haluaa vahvistaa myös Suomen Kuvalehdessä.
”Haluan, että lehti olisi yhä tutkivampi, yhä räväkämpi ja yhä kiinnostavampi.”
”Aiheiden penkomista on vähennetty joka puolella, lopetettukin, koska resursseja on vähän. On innostavaa tulla taloon, joka satsaa nyt tähän.”
Eronen on 44-vuotias valtiotieteiden maisteri. Hän ehti työskennellä Ylessä vain puolitoista vuotta. Sitä ennen hän oli lähes 20 vuotta MTV:ssä, muun muassa ajankohtaisohjelmien toimituspäällikkönä ja 45 minuuttia -ohjelman tuottajana.
Eronen on palkittu Suurella journalistipalkinnolla ja tutkivan journalismin Lumilapiolla.
Salla Vuorikoski on 39-vuotias tutkiva toimittaja, palkittu hänkin. Koulutukseltaan hän on filosofian maisteri.
Vuorikoski oli Ylessä vuoden, ja sitä ennen MTV:ssä 14 vuotta.
Vuorikoski on keskittynyt talouden ja politiikan aiheisiin, erityisesti valtaan ja rahankäyttöön liittyviin epäselvyyksiin. Hän on penkonut vaalirahoitusta, Wincapitaa, vallankäyttöä urheilumaailmassa, muun muassa.
”Olen onnellinen, että pääsen jatkamaan työtäni”, hän sanoo.
”Olin pettynyt Yleen. Nyt pääsen tekemään journalismia mahdollisimman hyvissä olosuhteissa, rohkeasti ja laatuun pyrkien.”
Saa Sipilä kohta paskaa ropeliin.Naurattaa
Mitä tekivät Jussi ja Salla? Eivät kertoneet "totuutta", vaan irtisanoutuivat tuppisuina. Mielenkiinnolla odotan onko "vapaus" kertoa koko asian laita uudentyönantajan leivissä. Epäilen, että mitään "jutunjuurta" ei ole ollutkaan.
paitsi että irtisanoutuivat kaikkea muuta kuin tuppisuina ja hiljaisuus joka hetkellisesti vallitsee enteilee vain ja ainoastaan huonoa Sipilälle koska mm. ko. toimittajat ovat parasta aikaa vääntämässä isoja uutisia ja kohteena kukas muukaan kuin Sipilä.
Yleisellä tasolla viimeisin uutisointi jonka mukaan aiesopimus tehtiin Intian vierailun jälkeen osoittautuessa todeksi tarkoittaa todella huonoja aikoja asiaosallisille jotka toista väitti. Niin paljon valhetta ja virheitä että toivon jo ettei aiesopimusta olisi sovittu vasta vierailun jälkeen.
Toimittajat tekee parhaillaan taustatöitä ja selvityksiä ja jos aiesopimus tehtiin Sipilän vierailun jälkeen missä ao. on jäänyt jo liian monesta valheesta kiinni kepulla on pahat ajat edessä? Taustatöitä ja selvityksiä jotka kepulehden toimittaja tulkitsee toimittajien ahdisteluksi kun oma poika mokailee. Syyttävät virheistä artikkeleissa ja kun toimittajat tekee taustatöitä ja selvityksiä se muuttui ahdisteluksi? Bensaa liekkeihin joka vain lisää toimittajien mielenkiintoa pääministerin toimia kohtaan ja negatiivisessa mielessä.
Sipilällä huono tuuri kaiken muun lisäksi. Stiller palaa sairauslomalta takaisin ja kappas, ylekeissi taas otsikoissa uuden kohun rinnalla!?
"pelottavahiljaisuus " - Tyyntä myrskyn edellä.
Voi kait sitä ahdisteluksi kutsua kun toimittajat repii otsikoista aiheista jotka vetää lukijoita puoleensa. Ongelma vain edellisessä on se, ettei media keksi juttuja joista kirjoittaa. Kepuilta taas unohtui kuinka ilmiö ei ole uusi vaan tuttuakin tutumpaa politiikan arkea. Monen monen muun politiikan ura on loppunut median uutisoidessa mikä on median tehtävä. Sekin kepuilta unohtuu että on itse osallistunut ihan kiitettävästi mediapommitukseen kohteiden ollessa muiden puolueiden edustajat. Nyt kun kohteena on Sipilä media pitäisi vaientaa..??? Siinä sivussa katsoo kuitenkin oikeudekseen kirjoittaa omaa propagandaansa omissa julkaisuissaan mutta muilta sitä on taas kieltämässä??
Tällainen yritys on Sipilän lobbaama Chempolis
10.1.2017 9:57 | Päivitetty 10.1.2017 11:49
YrittäminenPolitiikka
Tällainen yritys on Sipilän lobbaama Chempolis
Oululainen prosessiteknologiayritys on kuin ikuinen startup-yritys, joka tekee vielä 20 vuotta perustamisen jälkeen pientä liikevaihtoa ja suuria tappiota. Siitä huolimatta se sai suuren sopimuksen Intiasta.
Oululaisen prosessiteknologiayritys Chempolisin viimeisin tilinpäätös on vuodelta 2015. Tuolloin yrityksellä ei mennyt hyvin: liikevaihto oli vain 14 000 euroa ja ilman satunnaiseriä firman tappio olisi ollut 1,8 miljoonaa euroa. Satunnaiserät nostivat tilikauden tuloksen 3,6 miljoonaa euroa plussalle.
Yrityksen heikosta tilasta kertoo se, että tilintarkastaja on nähnyt aiheelliseksi huomauttaa yrityksen kunnosta. Huomautuksessa tilintarkastaja toteaa, ettei yritys selviä seuraavaa vuotta ilman lisäpääomaa. Chempoliksen oma pääoma oli tilikauden 2015 lopussa yli seitsemän miljoonaa euroa miinuksella. Lain edellyttämää ilmoitusta oman pääoman menestyksestä yritys ei kuitenkaan ole kaupparekisteriin tehnyt.
Chempolis on perustettu jo 90-luvun puolivälissä. Toimintavuosinaan yritys on tehnyt yhteensä yli 15 miljoonaa euroa tappiota. Rahaa yritykseen on pumpattu useita miljoonia euroja.
Edellisvuosien raskaista tappioista huolimatta valtionkonttori on antanut Chempolikselle 3,7 miljoonaa euroa lainaa vuoden 2015 tilikaudella. Vanhaa pääomalainaa sillä on valtionkonttorilta reilu miljoona euroa. Lainoilla on lyhennysvapaita vuosia kymmenen.
Iltalehden uutisen mukaan pääministeri Juha Sipilän (kesk) lasten omistama sijoitusyhtiö Fortel Invest omistaa Chempoliksesta noin viisi prosenttia. Viime vuonna Chempoliksen suurimpien omistajien joukkoon nousivat Fortum ja Taaleri. Fortum sijoitti yritykseen 6,4 miljoonaa euroa ja Taaleri noin neljä miljoonaa.
Yrityksen suurimpiin omistajiin lukeutuu Iltalehden mukaan myös pääministerin lähipiiriin kuuluva it-miljonääri Juha Hulkko sekä Rousun perhe, jonka jäsenet toimivat myös yhtiön johdossa.
Iltalehden mukaan Sipilä antoi Chempolikselle vuonna 2011 750 000 euron lainan.
Sipilä vieraili helmikuussa 2016 Intiassa edistämässä suomalaisyritysten bisnesmahdollisuuksia. Team Finland -matkalle osallistui 17 suomalaisyritystä, joista yksi oli Chempolis. Iltalehden mukaan Team Finlandin Intian-matkan viimeisenä päivänä, 14. helmikuuta 2016, Chempolis ilmoitti rakentavansa 110 miljoonan euron arvoisen biojalostamon Koillis-Intiassa sijaitsevaan Assamin osavaltioon.
Hankkeesta oli solmittu aiesopimus vuonna 2014. Jalostamon on tarkoitus tuottaa paikallisesta raaka-aineesta furfuraalia, etikkahappoa ja selluloosapohjaista etanolia. Hankkeesta odotetaan lähtölaukausta useamman biojalostamon rakentamiselle, jotka Intiassa on tarkoitus toteuttaa vuoteen 2022 mennessä.
sullemulleSipilä http://yle.fi/uutiset/3-9395763
Tuota se on sitten koko suomen alueella kehäkolmosen ulkopuolella kun kepu jakaa ensin suomen kepuvetoisiin osavaltioihin. Sitten alkaa lestakepujen yms. bisnekset kukoistamaan kun keput pumppaa valtiolta eli kepuhallitukselta rahaa maakuntien kepuille edelleen kepuille jaettavaksi. Sulle mulle
pappa järkkää betalaren
Nyt täytyy alkaa selvittämään onko Fortumin ja Taalerin omistajissa suomalaisia. Eihän se sovi, että Suomen pääministeri lobbaa suomalaisten puolesta. Katastrofaalista on, jos vaikka joku Sipilän sukulainen omistaa tai on omistanut Fortumin osakkeita tai peräti sympatiseeraa Fortumia. Kauheaa korruptiota, jos näin on. Sipilän täytyy tehdä johtopäätökset ja erota. Samalla voisi erota muutkin ministerit, koko eduskunta ja ainakin Finpron väki, koska uskon jonkun heidänkin sukulaisiaan omistavan, tai ainakin haaveilevan joskus omistavansa, Fortumia.
esimerkkinä jopa näin pienessä kylässä kuin kärsämäki kuntapolitiikassa jääviysasiat otetaan todella tarkoin huomioon ja sitten valtion päämies valtion ja mm. hallituksen kärkihankkeiden edustajana vähät välittää omista kytköksistään mikä on se suurin ja lähes ainoa ongelma mistä hirveä haloo taas nousi. Itse asiat mistä meteli taas nousi on mittasuhteiltaan suorastaan merkityksetöntä mutta se, miltä näyttää kun pääministeri ei ymmärrä perusaakkosia mitä jääviysasioihin tulee menee jo yli ymmärryksen. Ihan kuin olisi edelleen yrityksen johdossa diktaattorin ominaisuudessa vähät välittäen yhtään mistään tehden mitä mieleen tulee. Pahentaa jokaista asiaa käyttäytymällä kuin pahainen kakara kun joku "alainen" uskaltautuu pomon tekosia arvostelemaan.
Hirveä meteli mitättömistä asioista ja pahinta kaikessa se, että Sipilän luotto ja maine meni jo. Kääntynee sisäänpäin kuten loukatuilla narsisteilla on tapana kykenemättä piikittelemään kaikkia ja kaikkea tilaisuuden tullessa. Suomeksi vittuilee vielä ja monet kerrat mm. toimittajille syyttäen mm. heitä omista mokistaan. Pahinta kaikessa ettei ota opikseen ja se, että lähipiiri politiikassa ja läheisissä tukee edellistä eli syyllistyvät puolustelemaan ja tukemaan tilanteessa jossa jonkun pitäisi sanoa että nyt sinä poika pidät suusi kiinni ja kuuntelet miten jatkossa toimitaan. Kepuissakin sama ilmiö jossa lähipiiri nuolee pomoaan kuin yrityksestä olisi kyse. Sitten on se toinen puoli kepua jotka eivät ole Sipilän ja Sipilän myötäilijöiden kanssa muussa tekemisessä kuin näennäisesti jotta esim. maakuntamalli etenisi maaliinsa Sipilän sekoiluista huolimatta. Jos ei ala mediakohu Sipilää kohtaan loppumaan mitä ao. jaksaa jostain ihmeen syystä ruokkia kepu laittaa Sipilän kohta kierrätykseen. Samaan roskalaariin minne on jo Kiviniemet, Jäätteenmäet ja kumppanit aikaisemmin siivottu keskustan mainetta pilaamasta. Poissa silmistä poissa mielestä.
Ei esteellisyys ja jääviys voi olla pääministerille noin ylivoimainen asia koska on valtakunnan tasolla juuri se, jonka asiaan pitäisi kiinnittää suurin huomio asema huomioiden. Eniten ihmettelen Sipilän taustajoukkoja miten on mahdollista ettei he neuvo ja ohjeista Sipilää joka on monen monessa asiassa ihan käsittämättömän pihalla?
Kuntavaalit painaa päälle jotain kepun pitää kohta tehdä sipilän suhteen. Laittaisivat edes kotiarestiin kun aina tulee sanomista teki mitä tahansa. Miten voikin parissa vuodessa naama kulua noin pahasti että koko kansakunnan kiilltokuvapoika on jo kaiken pahan ruumiillistuma?
Näiden toimittajien mielestä pitäisi koko suvun lopettaa kaikki omistus ja yritystoiminta , milloin tuo omistaminen on tullu kielletyksi kaikilta sukulaisiltakin, aivan selvää ajojahtia, mun mielestä törkeää parjausta pääministeriämme kohtaan!
Kuinkas TEM ministeri hoiteli tuulivoiman tuottavavien johtajien paikat?
Pekkarinen jako tuuliväkkärä rahaa vävylleen koko rannikon ja työlleen kanssa,mniin paljon kuin kerkesivät alueita kahmia ja edelleen kahmivat
kuka omisti lasten nimissä olevat osakkeet muutama aika sitten ?
Jäätteenmäki olisi erotettu jo aikoja sitten.
Teurajärvi hyvin kirjoitti kalevan kolummissa siitä jääviydestä!
Mitä se siinä kolummissa sanoi voisitko toistaa?
Teurajärvi on hyvä tuottamaan tyhjiä sanoja ja kolumnia lukiessa alkoi lähinnä naurattamaan se, että Soinin perseen nuoleminen vaihtui sitten Sipilän perseen nuolemiseksi. Puoluejohtoa nuoleva pyrkyri joka nuolee pomoja ylennyksen toivossa hällä väliä vaikka puolue vaihtuisi sama mielistely jatkuu kohde vain vaihtuu. Oksettava ihmisryhmä edellisenkaltaiset. Kärsämäestäkin löytyy tunnetaan joojoo miehinä.
Lue tuolta kalevan sivuilta Teurajärven kirjoitus niin sääki ymmärrät sit enmän!
varmaan omasta mielestään Teura kaiken tietää, mutta jos ja kun PM on jo 2 sellaiseen valtiorahoitteiseen bisnekseen jossa lapset ja serkut on osa-omistajana jos ei suoraan niin epäsuoraan mukana, puoltamassa valtion rahaa ja jopa sellaiseen osakeyhtiöön joka tuottaa jatkuvasti miljoonia tappiota ))no sehän se tarvitsee) ja jossa PM sukua on jotain kiertotietä mukana, niin varmaan siinä on Teuralla selityksen paikka kääntää musta valkoiseksi ja suurin osa kansasta uskoo, kun sen lukee suuri levikkeisestä KALEVASTA eihän se valehtele, kun se oli jopa sanomissa.
Luin ko. blogin mutta sinä et tai et ymmärtänyt lukemaasi veikkaan jälkimmäistä.
T.järvi rinnasti kaavoituksen ja siihen liittyvän mahd. kiinteistökaupan Sipiläkeisseihin joissa Sipilä oli osallinen rahoituksen myöntämisestä epäsuorasti omille sukulaisille jäävämättä itseään. Itse en katso Sipilän syyllistyneen ensimmäisessä keississä siihen mistä häntä syytettiin mutta kyse onkin siitä, olisiko Sipilän pitänyt jäävätä itsensä ettei näyttäisi niin rumalta kun pääministerin oli osallisena rahoituksen myöntämisessä josta sukulaiset hyötyi. Toinen keissi vastaavasti haisee ja kauas. Ensin oli päättämässä rahoituksesta jolla yritys pelastettiin jossa oli omat lapset osakkaina ja sitten lobbasi intiassa samaista firmaa kieltäen sen vaikka siitä on mustaa valkoisella..Pelisilmän puute Sipilää vaivaa syytteet kyllä kaatuu mutta maine meni jo ja taas Sipilän omien toimien seurauksena. Teurajärven blogin esimerkki vastaasti oli niin huono kuin olla ja voi hänen verratessa kunnan kaavoitusta sekä kiinteistökauppaa rahoituksen myöntämiseen niiden ollessa ihan eri planeetalta ilman minkäänlaista vertailupohjaa tai yhteyttä Sipilän keisseihin.
Jos Teurajärven siskolla on perheyritys sillä ei ole minkäänlaista tekoa kunnan kaavoituksen kanssa kuten itsekkin toteaa mutta siskon mahd. myöhempi osallistuminen julkiseen tarjouskilpailutukseen T.järvi olisi kuntapäättäjänä pakollinen jääväämään itsensä sukulaisuussuhteen perusteella. En tiedä onko tuo mies tyhmä vai poikkeuksellisen tyhmä kun jutuista kerta toisensa jälkeen ei tahdo hyvällä tahdollakaan löytyä järjenhiventä päinvastoin hirveä määrä epäloogisuuksia vailla todellisuuspohjaa? Parhaimmillaan kumoaa toisessa blogissa aikaisempia kirjoituksiaan ja kantojaan. Ensin kaavoitetaan ja se siitä nuija pöytään. Vasta kaavoituksen jälkeen suoritetaan mahd. tarjouskilpailuja ja jätetyt tarjoukset ovat avoimia ei salaisia asiakirjoja. Avoimella tarkoitan sitä, että kuntapäättäjät jotka ovat valitut päättämään tarjouskilpailun voittajan, he ovat enemmän kuin tietoisia kuka tai ketkä ovat tarjouksen jättäneen yrityksen tms. takana. Ihan hirveää pskapuhetta väittää että T.järvi voisi olla päättämässä saako hänen sisarensa tarjotun tontin mitä käyttää tekosyynä Sipilää puolustaakseen.
Mikä huvittavinta blogin Sipilän nuolemisessa jos olisi vielä persuissa olisi kierrättänyt SIpilän tervassa ja höyhenissä vaatien Sipilän eroa huutaen pää punaisena. Kyllä minä sen tiedän että kepuille kelpaa vaikka vainajat jäseniksi mutta T.järven kelpuuttamista en jaksa ymmärtää? Jos sellainen ihme sattuu että pääsee edes varajäseneksi valtuustoon kuntavaaleissa ei mene kauan kun kepukavereita alkaa ko. naama vituttamaan ihan kuin persuissakin kävi. Ihme hiihtäjä. Lähti persuista koska ei ole aikaa lapsille eikä harrastuksille ilmoittaen loikkaavansa kepuihin pyrkien jopa eduskuntaan asti....
pitäs sipilän ottaa oppia kärsämäen hyväveljistä. Takahuoneessa supisevat ja sipisevät ja sitten junttaavat. Jos on jääviyttä soittavat jollekkin joojoolle tai lampaalle että tuleppa kokoukseen minun tilalle ettei tule sanomista. Ennen kokousta käyvät supisemassa lomittajan korvaan miten joojoon tulee äänestää hänen puolesta jos aikoo pysyä kuntapolitiikassa mukana ja joojoohan hyppää kun käsketään.
kyllä teura tietää tulee hyvä apukepun ryhmään oulussa.
Narsisti ei voi luonnettaan salata, ei mene kauaa kuin vastarinta nousee ja omat puree"
ei välttämättä pure omat vaan alistuu narsistin tahdon alaisuuteen. Se, että persut kypsyi Teurajärveen on enemmän poikkeus kuin sääntö. Kuntatasolla narsismi voi enemmän kuin hyvin. Tuttu ilmiö kärsämäessä kuin naapurikunnissakin poikkeuksena pyhäjärvi jossa rivit hajoilee jopa kepuissa ja paljon. Ei yksittäisiä eroja vaan koko kepulauma hajosi kahtia.
Kun nyt eletään aikaa jossa pörssi-bisnesrosvot vie miljardeja verorahoja, niin kuntienkin luottamushenkilöstöjen pitäisi myös tehdä selvitys pörssiosake omistuksistaan, etenkin terveysbisnekseen kytkeytyvistä omistuksistaan, Kämäenkin kiihko puoltaa em sektoria ja jakaa "kannustinrahoja" ym tuki-ostoksia herättää epäilyksen siemenen, kun Keskusta puolueen nokkamiehet kahmii, niin mitä isot sitä pienet perässä.
Kas kummaa runkkari sipilälle tullut sama tauti kuin entisille kepuli ripulienkin ns. kansanedustaja kyvyille Juhantalolle, ja lautakasa masalle, että muisti pätkii kummasti. Pian on youtube täynnä videoita tästäkin sipilä pellestä, että en nyt muista mistään mitään. KAnsaa ei ole tämänkään halölituksen toimesta edustettu yhdessäkäään asiassa millään tavoin, vaan on etsitty kaikelle koplailulle maksajia uusien verojen, kiristysten, sekä alasajojen kautta.
Hyvää vai huonoa, ajatelkaapa ite: Sipilän lapsilla on sijoitusyhtiö, jolla on muutaman miljoonan kassa. He sijoittavat suomalaisiin yhtiöihin (hyvä). He saattavat omistaa Fortumia, Nestettä, Finnairia tai mitä tahansa valtion yhtiötä, tiesipä isi sitä tai ei. Isä kuitenkin vastaa kaikkien noidenkin yhtiöiden omistajaohjauksesta. Tekeekö se hänestä jäävin kaikkeen? Jos suomalainen yhtiö saa miljoonatilauksen ulkomailta, eikö se ole hyvä asia? Oliko joku muu suomalainen yhtiö tarjoamassa samaa Intialle. Tuskin. Hyvän kaupan sattuessa kohdalle joku aina rikastuu. Sipilän tapauksessa se voi usein olla sukulainen, koska pohjoissuomalaisilla on paljon sukulaisia ja monet yrittäjiä. Valitkaapas tästä eteenpäin aina pelkästään politiikassa menestynyt pääkaupunkiseutulainen henkilö pääministeriksi. Sellaisella tuskin on lapsia, koska ei ole ehtinyt tehdä eikä talouselämän suhteita, koska ei ole osannut yrittää mitään ja sukukin on ollut virkamiehiä jo monessa polvessa. On vain poliittista suunsoittoa ollut vuodesta toiseen. Ei ymmärrä realiteetteja, mutta ei myöskään ole jäävi mihinkään. Laittakaapa hänet luomaan uusia työpaikkoja. Lisää tulee korkeintaan lappuliisoja ja nekin yhteiskunnan kustannuksella.
Jatkoa edelliseen: Toki pitäisi Sipilän erota, koska tälle kateelliselle kansalle ja varsinkaan otsakeorientoituneelle medialle ei kelpaa mikään. Sipilä kuuluu paremmiin talouselämän puolelle, jossa voi vapaasti tehdä tulosta eikä ole siitä ainakaan medialle vastuussa. Soini pääministeriksi niin sitten kyllä kansa tietää... Sadan miljardin velan maksu ei ole leikintekoa. Nyt sitä yritetään taloutta vauhdittamalla. Haluaisitko, että sitä yritettäisiin tuplaamalla veroprosentit? Se on virkamiesmäinen tapa eikä siinä synny jääviystilannetta.
Sano yksikin asia, missä tämä hallitus ja etenkin sipilä on edustanut kansaa?? Minä en sellaista näe missään.
Tuppurallahan ei oo lapsia, valitaan se. Yhteiskuntahan sen on tähänkin asti elättänyt.
Sipilän ei olisi ollut pakko lähteä Intiaan kaupoille irto-pisteitä ottamaan, meillä on sitä varten kauppa-ja ulkoministerillä alaiset jotka olisi hoitaneet homman, samoin tapaus Kaitera, Sipilällä pisteet vähissä niin pitää kerätä irtopisteitä.
Mikä sopii toiselle se ei sovi toiselle.
Muistamme sosialisti resitentin. Mauno Koivisto vieraili Austraaliassa paikkakunnalla jossa toimi yrittysjohtaja. Upsalan ekonomistina tunnettu olikohan sen nimi Komulainen. Pressan vävy.
Kukaan ei paheksunut. Taitaa ollakin niin, että suhtautuminen riippuukin siitä, että onko kysymyksessä porvari vaiko marsilais vasemmistolainen sosialisti?
Ne nää etelän vihervasemmisto toimittajat siellä yrittää jakaa Sipilälle tuomoita, mutta me äänestät emme olekkaa niin sumuttavissa mitä ne luulee!
joo mutta rahoittiko Koivisto vävynsä yritystä Suomen verorahoista?
Oikeuskanslerinvirastolle on tullut neljä kantelua pääministeri Juha Sipilän (kesk) toiminnasta Chempolis-yhtiöön liittyen.
Kanteluista yksi tuli eilen tiistaina ja kolme on tullut tänään, oikeuskanslerinviraston kirjaamosta kerrotaan. Kantelijat ovat yksityishenkilöitä.
Chempolis nousi huomion keskipisteeseen eilen, kun Iltalehti uutisoi, että Sipilä edisti viime vuonna Intian-vierailullaan lastensa osittain omistaman teknologiayhtiön liiketoimia.
Näitähän kateelisia piisaa joka lähtöön, sitä voijaa kannella sitä sun tätä jotka ei johda mihinkään
tuon minäkin huomasin aikoinaan käkisistä
Käki kunta-hallinon akilleen kantapää on ns "herranpaskaan astuneet valtuutetut joita on pidetty jostain syystä wiisaiina vaikkakin ovat vuosikymmeniä vain samaa paperia pöydällään käännelleet valtion renkinä, niin nyt niitä istuu valtuustossa ja jos he sanoo joo,joo niin rahvas-valtuutetut ei ryhmäkuria eikä herra-henkilötä vastusta, vaikkakin nämä viisaat(osin jo dementoituneet) eivä olisi parhaasaa iässäkään pystynyneet normaalia maataloutta hoitamaan, kuin ovat hoitaneet nämä yksinkertaiset", erityisesti kohdistan arvotman arvostelun valtuutettuihin Parkkilaan ja hännystelijä Ojalehtoon jotka ovat ns "salkullisia miehiä, niin heillä ei tullut v2013 Aatun pullakaveita hörppiessä mieleen, etteihän pörssipeluri voi tuottaa palvelujaan ilman voittoa ja jos tuli tiesivät kyllä, että jos samalla eurolukumäärällä lupaa kuin PpKy Selänne tuottaa jopa siitä vielä puolen miljoonan säästöä, niin silloin voitto on nykästävä hoidettavien huonommasta ja ylihintaisesta palvelusta vs Selänteen reaalikustanteisen tuottaman, summasummarum, ei ne lehmällehaisevat pöhölöjä ole, mutta vanhakasvatuksellisen kohteliaita ja eivät "herroja loukkaa, vain "Marjatta, Aulis ja Remes ovat "duunareita ja duunareilla pitää sytyttää että pystyvät vaativat, jatkuvasti muuntuvat työnsä hoitamaan, niimpä heiltä on Käki hallinolle tullut esityksiä jotka toteutuessaan olisivat säästäneet miljoonia käkivelkojen maksuhin, mutta velkahan ei märkäne, sen olisi myös Sipilän pitänyt ymmärtää, ottaa velkaa ja työttömät töihin ja Suomi NOUSUUN!, nyt Sipilä on sotkeutunut omiin naruihinsa ja sanomaan ja sanomansa peruuttaman, tulee mieleen vanha hevosmiehen loihtama pruu takasin, sotsot eteen..niin kauan kunnes palli kaatuu.
Sipilällä huono muisti, väitti että Chemboliksin aiesopimus on kirjoitettu ennen hänen Intian vierailua, nyt IL on asiaa penkonut niin paljastuikin että aiesopimus on kirjattu Sipilän vierailun jälkeen, mitä se on Suomeksi, se on, että PmSipilän vierailulla voidaan katso olleen edistyksellistä merkitystä ko kauppaan jossa ja josta myös PM lapsille on hyötyä Chemboliksen osakeomisteisina.
muuten, melkolailla heikosti kansa tajuaa ns jääviyden, ja miksei tajuaisikaan kun edes Päämies ei tajua.
Kyllä kansa tajuaa mitä jääviys tarkoittaa jopa kärsämäessä ja pienen pienissäkin asioissa ao:t jäävää itsensä tarpeen vaatiessa mutta Sipilälle jääviys tuntuu olevan asia jota ei hahmota ei sitten millään. Pahinta valehtelu eli muunneltu totuus kun kepusta on kyse. Puhuu koko ajan ristiin rastiin ensin väittää ettei ole miettinyt jääviyttään ollenkaan seuraavassa hetkessä kertoo miettineensä asiaa hyvinkin tarkoin. Uskovainen mies ja valehtelee minkä kerkiää.
Toivotaan ettei aiesopimusta jatkettu intian vierailun jälkeen josta Sipilä ensin kertoi ettei puhunut Chemboliksesta mitään vierailun yhteydessä kunnes selvisi että oli erikseen aiheesta puhunut. Kanerva sai kenkää ministerin pestistä kun lähetti tekstiviestejä Tukiaiselle Sipilällä tuntuu olevan erivapauksia. Syyllistynyt jo lukuisia kertoja paljon vakavempiin asioihin kuin tekstiviesteihin onko puutarha kunnossa eikä tunnu missään? Vanhasen ja Jäätteenmäen kohdalla sama asia. Paljon mitättömistä asioista joutuivat jättämään ministerinpestin mutta Sipilä..
Kyllä kansa tajuaa mitä jääviydellä tarkoitetaan siksi Sipilän touhut näyttää nyt niin hirveän pahalta. Hirveä kohu ja vain ja ainoastaan sen takia ettei suomen pääministeri älyä jäävät itseään ohjatessaan suoraan tai epäsuorasti rahaa sukulaisilleen karkeasti monimutkainen asia esitettynä.
fiksumpi laittaessaan ensimmäisenä jääviysasiansa kondikseen http://yle.fi/uutiset/3-9399370
Pertti Teurajärvi hyvin kirjoitti kalevan kolummissa, kannattaa lukea!
Sille miehelle tuuliväkkärä hattuun ja yleiseksi pelleksi Rotuaarille!
Etsä tykkää et hän on erimieltä sun kaa, olet sää aikamoinen tikitaattori!
Tsä et sätykkää että en tykkää, olet tsä melkonenagitaattori!
Soini on kuin luppakorva koira,ihminen näköjään muuttuu kun saa ministerin viran.
muuttusit sinäkin..
tottakai polittisen uran öyletti´n tai mikä senytonkaan ordotokseilla on paikallaan, Soini on täyttänyt Veikko Vennamon Luottamuksen ja näkemyksen Soinin kyvyistä johtaa Pientalon-poikain puoluetta and Ps poliitisen sanoman kantajana ja kyllä, keskustakomusta arvostaa Soinin/ Ps mukana olosta, tosin ajat muuttuu, poliitiikassa etenkin..