Rane

Rankkana yleistyksenä mainittakoon tällaiset
terveiset, kun taas ajelette viikonlopun viettoon
tähtikirkkaassa illassa pohjoista kohti...


..."sumuvaloja käytetään nykyään erittäin
runsaasti väärin. Osa käytöstä on nuorison
ja muuten lapsenmielisten muoti-ilmiöksi
tulkittavaa näyttämisen tarvetta, mutta
varsin monet kuljettajat ihan vakavissaan
luulevat parantavansa näkyvyyttä
käyttämällä sumuja "lisälähivaloina".
(TM 4.02)

Jotenkin nykyautojen huolettomuus
tuo mieleen sen, mitä tietokonepuolella on
sanottu jo pitkään: "tee käytöjärjestelmä,
jota idioottikin osaa käyttää, ja vain idiootti
käyttää sitä"...
3341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä ja täyttä asiaa oleva kirjoitus, joka omissa silmissäkin nosti TM:n mainetta, mutta kysymys kuuluu, mitä helvettiä tuon tänne lähetit???

Et kuitenkaan pistänyt samaa kaikkien automerkkien palstoille. Ja turha selittää, että volvokuskit useimmin polttelee sumuvaloja, koska niinhän ei ole. En edes viitsi sanoa, minkä autojen keulalla ne silloin loistaa, kun niistä on vain harmia muille. Niitä kun löytyy kuitenkin aika tasavahvasti kaikista autokunnista.

Ja jos se teiniräppänä riisipussi näyttää omasta mielestä niin viileeltä sumarit päällä, siitä vaan päiväsaikaan. Yöllä parempi olla häikäisemättä muita.

Äänestä
  • ...että näin se kyllä on. Lähemmäs 70 000 kilometriä
    vuodessa tuo mukanaan sen, että tiellä ehtii nähdä
    aika lailla kulkijaa ja kartanovolvot ovat ehdottomia
    ykkösiä sumarinpolttajina, kelillä kuin kelillä.
    Ystäväni sanoikin osuvasti, että on niissä Volvoissa
    näköjään tosiaan jotain vikaa sähköissä. Sumuvalot
    on ainakin niin juntturassa että niitä ei saa
    pois päältä...

    Torinkulmatuningista en sitten tiedä, kun en
    kylillä pyöri. Tämä huomioni on puhtaasti valtateiltä,
    joissa ei liiemmin karvanoppaosasto kiusaa...

    Äänestä

  • Rane kirjoitti:

    ...että näin se kyllä on. Lähemmäs 70 000 kilometriä
    vuodessa tuo mukanaan sen, että tiellä ehtii nähdä
    aika lailla kulkijaa ja kartanovolvot ovat ehdottomia
    ykkösiä sumarinpolttajina, kelillä kuin kelillä.
    Ystäväni sanoikin osuvasti, että on niissä Volvoissa
    näköjään tosiaan jotain vikaa sähköissä. Sumuvalot
    on ainakin niin juntturassa että niitä ei saa
    pois päältä...

    Torinkulmatuningista en sitten tiedä, kun en
    kylillä pyöri. Tämä huomioni on puhtaasti valtateiltä,
    joissa ei liiemmin karvanoppaosasto kiusaa...

    No ehkä se vaatii vähintään 70tkm/vuosi, että näkee Volvon sumarit päällä...:)

    Juuei vakavasti puhuen en ole edelleenkään samaa mieltä. Liikun kyllä aivan tarpeeksi maanteillä, mutta en ole Volvoihin kiinnittänyt mitenkään erityistä huomiota. Erääseen toiseen merkkiin kylläkin...

    Mutta kuten niin monissa muissakin asioissa, joillakin on tapana huomata volvokuskien virheet muita herkemmin. Ei sillä, että juuri sinun tapauksessa näin olisi, mutta kuitenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Konttivolvokuskeille: kirjoitti:

Rankkana yleistyksenä mainittakoon tällaiset
terveiset, kun taas ajelette viikonlopun viettoon
tähtikirkkaassa illassa pohjoista kohti...


..."sumuvaloja käytetään nykyään erittäin
runsaasti väärin. Osa käytöstä on nuorison
ja muuten lapsenmielisten muoti-ilmiöksi
tulkittavaa näyttämisen tarvetta, mutta
varsin monet kuljettajat ihan vakavissaan
luulevat parantavansa näkyvyyttä
käyttämällä sumuja "lisälähivaloina".
(TM 4.02)

Jotenkin nykyautojen huolettomuus
tuo mieleen sen, mitä tietokonepuolella on
sanottu jo pitkään: "tee käytöjärjestelmä,
jota idioottikin osaa käyttää, ja vain idiootti
käyttää sitä"...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu