Neuvokaa aloittelijaa

aloitteleva.sijoittaja

Olen 24-vuotias ja saanut kasaan noin 60000 euroa omaisuutta. Käteen jäävät tuloni ovat ympäri vuoden noin 1600e/kk. En uskaltanut pankin ohjeiden mukaan sijoittaa tuota pääomaa vaan laitoin menemään joka kuukausi 50e 100% korkoihin ja toisen 50e sekarahastoon jossa on 50% rahastoa ja 50% osakkeita. Minulla tosin olisi varaa sijoittaa jopa 1000e joka kuukausi. Olen nyt hieman päässyt tutustumaan sijoittamiseen ja huomannut arvon vaihtelun. Esim. Trumpin voiton aikoihin koko silloinen summa putosi 5-6 euroa, mutta nyt on noussut jo niin, että salkku on 4% plussalla alkutilanteeseen nähden. Olen siis voittanut jopa ne 0,5% merkintäpalkkiot.

No joo, tarkoitukseni olisi jossain vaiheessa elää lähinnä sijoitusvoitoilla, mutta en tavoittele miljardiomaisuutta. En halua myöskään ottaa riskejä jotka voisivat kostautua pahemman kerran. Sanotaan, että jos jossain vaiheessa (noin 10 vuoden kuluttua viimeistään) sijoitustuottoni vuodessa olisivat keskimäärin noin 20000-30000 euroa, olisin jo hyvin tyytyväinen. Alussa nyt riittää paljon pienempikin summa totta kai kun sijoitettavaakin on paljon vähemmän. Tosiaan tuntuu vaikealta riskeerata tuota pääomaa jonka olen omalla työllä tähän mennessä ansainnut. Mutta tulevista rahoista voisin nyt hieman enemmänkin laittaa likoon.

Jos osaatte niin laittakaa tämän perusteella jotain vinkkejä, tai jos tarvitsette lisätietoja niin kyselkää.

7

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuntematonsijoittaja

      20000-30000€ vuosittaistuoton kokoaminen 10v aikana vaatii jo erinomaisen taidokkuuden lisäksi huimaa tuuria. Toki tulevaisuus on tuntematon..........

    • juytrre

      Riskittömiä osakkeita on Kone

      • vdfvd

        Ei ole riskittömiä osakkeita...


    • toteaja-

      tuolla on ainakin jotain lueskeltavaa.....
      http://www.nordnetblogi.fi/

      Kauppalehden keskustelupalsta on ainakin tätä Suomi24:ää vilkkaampi. Kirjoittajia on sielläkin joka lähtöön, joten kritiikkiä tarvitaan.
      ..........ja kannattaa rauhassa miettiä se oma strategia ja noudattaa sitten sitä.

    • arvosijoittaja

      Itse hajautin osakesalkkua Ethereumilla. Ethereum on joukkorahoitettu turing-täydellinen tietokone, joka pystyy oletetusti pystyy 2 vuoden päästä välittämään enemmän siirtoja, kuin visa-verkko eli 60 000 tx/s. Kuten muut virtuaalivaluutat, se käyttää hajautettua lohkoketjua transaktioiden rekisteröimiseen. Lohkoketjussa "louhijat" varmentavat transaktioita, eli samaa mitä pankit tekevät varmentaessaan tilisiirtoja. Jos jollain heräsi assosiaatio sanasta ”lohkoketju” Onecoiniin ja sen sitä koskeneeseen uutisointiin, niin Onecoinia epäillään pyramidihuijaukseksi koska sillä ei ole avointa lohkoketjua, sen omistajat ovat kokeneita pyramidihuijareita, yhtiön järjestämissä konferensseissa ei saa kuvata, yhtiön kirjat ovat veroparatiisissa, ja koska yhtiön yleinen liiketoimintamalli perustuu sellaisen tuotteen pyramidimaiseen verkostomarkkinointiin, jonka olemassaoloa ei voida todeta. Ethereumin lohkoketjun voi kuka tahansa ladata tietokoneelleen.
      Mikä taas tee Ethereumista erityisen? Siihen voi liittää osaksi ”smart-contracteja”, eli koodinpätkiä liittyen transaktioihin. Tämä tarkoittaa sitä, että maksuihin voidaan asettaa aika- ja paikkaehtoja, joka taas mahdollistaa esimerkiksi logistiikka- tai rahavirtajärjestelmien automatisoimisen Ethereumin päälle. Ethereum on myös paljon nopeampi prosessoimaan transaktoioita kuin Bitcoin. Bitcoin-verkossa lohkoja louhitaan joka 10 minuutti, missä Ethereum-verkko luo uuden lohkon 12 sekunnissa. Tässä kuvassa tiivistyvät oikeastaan Ethereumin erot Bitcoiniin ainakin jatkuvuuden oletuksen perusteella;
      https://4.bp.blogspot.com/-nmgXFIifGMU/VwNeJOqxfHI/AAAAAAAAAQ8/NHHGKPKEDz8Sbw_gHTwK3fEZ4WC5zCnww/s1600/bitcoin-ethereum-cryptocurrency-blockchain-differences-compared.png
      Miksi ostin Ethereumia juuri nyt? 3 syytä: 1) Bitcoin. Monikaan Bitcoin-sijoittaja ei tiedä, että Bitcoinin lohkokoon on arveltu täyttyvän tämän vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana. Bitcoinin lohkokoa voitaisiin suurentaa, mutta sen yhteisön tärkeimpien vaikuttajien mielipiteet ovat niin pahasti jakautuneet, että niin ei todennäköisesti tule tapahtumaan. Toiseksi Bitcoinin arvo on kääntäen verrannollisesti suhteessa muiden lohkoketjujen arvoon. Tällä hetkellä Bitcoinin arvo on laskussa, joka vaikuttaa siis Ethereumiin positiivisesti. 2) Tulevaisuuden odotukset. Ethereum kehittyy kokoajan, ja siihen on tulossa lähiaikoina merkittäviä päivityksiä. Päivitykset muun muassa mahdollistavat end-to-end algoritmisuojatut transaktiot, ja hidastavat lohkoketjun inflaatiota. Inflaation pysähtymisen myötä louhijat eivät saa uutta Ethereumia palkkioksi, vaan palkkio tullaan maksamaan vakiona transaktioista. 3) Pimeät markkinat. Let’s face it, darknet-verkkoa ei olisi ilman lohkoketjuja. Pankit rahaoperaattoreina estivät huumekaupan, mutta lohkoketjun louhijat eivät voi tietää keneltä kenelle transaktio välittyy.
      Riskit: Ethereum on vain puolitoista vuotta vanha, eli lohkoketjuna se on suhteellisen uusi. Ethereum on myös monimutkaisempi kuin Bitcoinin, eli se on haavoittuvaisempi sen rakenteeseen kohdistetuille hyökkäyksille. Puoli vuotta sitten Ethereumin arvon ollessa huipussaan, noin 20 dollarissa, sen yhteen osaan kohdistui järjestelmän rakenteeseen kohdistettu hyökkäys. Hyökkääjä sai haltuunsa osan Ethereumin kannasta, ja Ethereum jakautui kahtia yhteisön erimielisyyksistä; Ethereum Classiciin ja Ethereumiin. Haavoittuvuus korjattiin ja verkko palautettiin ”hard forkilla” pisteeseen ennen hyökkäystä. Ethereum Classic ei myöskään menestynyt hetkellistä suosiotaan lukuun ottamatta.
      Haavoittuvuuksistaan huolimatta ostin Ethereumia, koska uskon sen kehitykseen pitkällä tähtäimellä. Ethereum tukee IoT:n (Internet of Things) kehitystä Verkko, joka yhdistää hyödyke- ja rahavirrat ilman kolmansien osapuolien väliintuloa. Ethereumille on enemmän käyttösovelluksia kuin Bitcoinille, ja se toimii nopeammin kuin se, ja siitä tulee anonyymimpi kuin Bitcoin. Bitcoinia on verrattu viimeaikoina kultaan, ja sitä se onkin verratuna Ethereuminiin. Jotain jota tulee kokoajan lisää, ja jota ihmiset varastoivat uskoen sen arvonnousuun. Näistä syistä Warren Buffet ei sijoita kultaan, joten minäkään en sijoita Bitcoiniin. Ethereumin hinta on 1/100 Bitcoinin hinnasta. Uskon, että Bitcoin on kuplassa ja että Ethereumin hinta on aliarvostettu. Suomen pankki on osoittanut kiinnostusta Ethereumia kohtaan. Ethereum tukee IoT:n (Internet of Things) ja II:n (Industrial Internet) kehitystä mahdollistamalla hyödyke- ja rahavirtojen yhdistämisen. TEKES:n mukaan II aiheuttaa samanlaisen vallankumouksen kuin automatisaatio ja mekanisaatio aikanaan.
      Oho tulipa kirjoiteltua kunnon analyysi. Itse suositteleisin Ethereumia ostettavaksi täältä: https://goo.gl/pSNyDX Coinmama toimii myös Ethereumin säilytyspaikkana. Vaihtoehtoisesti voit ostaa Bitcoinia esimerkiksi bittiraha.fi:stä, ja muuttaa sen Ethereumiksi jossain pörssissä kuten Poloniexissä. Tähän tapaan sisältyy kuitenkin välittäjäpalkkio Bitcoin-myyjälle ja virtuaalivaluuttapörssille.

      • Hhhgfds

        Liian pitkä viesti, en jaksa lukea. Turhaan kirjoitit. Jatkossa lyhyempiä viestejä kiitos.


    • Iisi-boy

      On fiksua, ettet laittanut koko summaa kerralla kehiin, vaikka pankkivirkailijan dollarinhimoiset silmät niin kovasti koitti vetää puoleensa rahojasi.. :)

      Ite oon nyt myynyt hyvin nousseita osakkeita ja laittanut käteisen Norwegian-pankkiin odottelemaan - siis sinne, missä korko on 1,75%.

      Nyt ku kurssit ovat korkealla, voisi kk-rahastosäästämistä harjoitella pikkusummilla vaikkapa Nordnet.in kuluiltaan hyvin edullisiin Superrahastoihin / ETF.iin. Sit ku tulee parempi notkahdus ni sit lisää panosta pikku hiljaa tekee ehkä lisäksi irrallisostoksia...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1887
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1296
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe