kerroin miten paloin nuorena loppuun. Ihan hyvä että poistettiin. Se oli liian tunnistettava.
Mutta nuorempana yritin liikaa olla alpha male tai mitä sitten yritinkään. Ehkä oli liikaa testoa. No joka tapauksessa treenasin erittäin kovaa salilla (ilman mömmöjä) ja näytinkin kuin joltain uimarilta, paitsi että lihakset oli isommat kuin uimarilla tai lätkänpelaajalla. Samalla oli erittäin kunnianhimoinen kuorolaulu harrastus ja kunnianhimoinen ja tuloksellinen opiskelu. Sosiaalinen elämä vei myös veronsa ja monet muut asiat. Sitten ei vaan jaksanut enää. Veto loppui. Jouduin ahdistuksen takia terapiaan ja hain ja sainkin apua myös muista instansseista, joita en voi kertoa. Hitaasti nousin siitä suosta yli ja otan vähän rennommin tämän elämän. Kun nuorena 16-17 kesäisenä palaa loppuun, niin ei tarvitse enää aikuisena kokeilla. Siitä on leikki kaukana varsinkin kun nuori ei tiedä mitä itselle tapahtuu.
Mitään pahaa ei ole minulle tehty, mitä nyt välillä on vainottu helvetillisesti, sehän kuuluu meidän kulttuuriin. Tein sen siis itse itselleni pääasiassa.
Opettavaisena tarinana tämä. Kukaan ei minua varmuudella tunnista. En muista kerroinko kovinkaan monelle kaikkea.
Mutta nuorempana yritin liikaa olla alpha male tai mitä sitten yritinkään. Ehkä oli liikaa testoa. No joka tapauksessa treenasin erittäin kovaa salilla (ilman mömmöjä) ja näytinkin kuin joltain uimarilta, paitsi että lihakset oli isommat kuin uimarilla tai lätkänpelaajalla. Samalla oli erittäin kunnianhimoinen kuorolaulu harrastus ja kunnianhimoinen ja tuloksellinen opiskelu. Sosiaalinen elämä vei myös veronsa ja monet muut asiat. Sitten ei vaan jaksanut enää. Veto loppui. Jouduin ahdistuksen takia terapiaan ja hain ja sainkin apua myös muista instansseista, joita en voi kertoa. Hitaasti nousin siitä suosta yli ja otan vähän rennommin tämän elämän. Kun nuorena 16-17 kesäisenä palaa loppuun, niin ei tarvitse enää aikuisena kokeilla. Siitä on leikki kaukana varsinkin kun nuori ei tiedä mitä itselle tapahtuu.
Mitään pahaa ei ole minulle tehty, mitä nyt välillä on vainottu helvetillisesti, sehän kuuluu meidän kulttuuriin. Tein sen siis itse itselleni pääasiassa.
Opettavaisena tarinana tämä. Kukaan ei minua varmuudella tunnista. En muista kerroinko kovinkaan monelle kaikkea.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Heh. Mä vietin taas koko nuoruuteni luuserina ja vietin aikaa vaan stadin kapakoissa ja treenikämpillä. Mut sellast oli 90-luku. Nää nykynuoret ottaa itsensä niin vakavasti et ei oo ihme et palaa loppuun.
No siitä on jo kauan aikaa kun tuo kaikki tapahtui minulle. Oltiin me sen ajan nuoretkin aika kunnianhimoisia. Nokia oli vedossa ja jokainen yritti olla tosi kuuli tyyppi. Etsin sitten vakavasti kestävämpiä arvoja elämään ja maailmankuvani muuttui hieman inhimillisempään suuntaan. Se tosin ei ole kypsää, että pilkkaan ylisuorittajia, jotka elää hölmössä kuplassa. Se on ilkeää. Pyhimykseksi kun en muuttunut missään vaiheessa suureksi hämmästykseksi.
Vitut. Ne urpot ansaitsee sen. Mitäs on niin hyväuskoisia. Tykinruokaa kapitalismin taistelukentälle.
Jotenkin en ihan allekirjoita tuota. Ihminen on itsessään niin pieni.
Kasvutarinat on aina tervetulleita.
Kyllä siinä kasvaa kun on pakko. Jotkut tietysti onnistuu olenhan alfoja pitkän aikaa, mutta niillä on se, että ne panostaa vain yhteen juttuun. Kukaan ei jaksa panostaa täysillä moniin eri asioihin. Siis olla kaikessa täydellinen. En tiedä, että mitä ihmettä mä oikein yritin olla. Huhhuh.
Alfa on normaali, suomalainen mies, joka pitää huolta itsestään ja läheisistään. Muulla ei ole loppupeleissä niin väliä.
No minä yritin olla kehollisesti ja henkisesti erittäin suorituskykyinen. Ja olinkin, mutta en kovin montaa vuotta. Tämä elättäjän rooli ei aukene mulle vieläkään. Jotain siitä vanhasta on jäljellä sen huomaan.
No varsinaisesti en puhunut elättäjästä. Itsestään ja muista voi pitää huolta niin monin tavoin.
Sen ymmärrän ja siihen pyrin tietysti, vaikka en tunkeile toisten elämään. Toki omista porukoista pidä huolta jos on tarvetta. Saatan siinäkin olla vaativa joskus ja annan liian vaativia neuvoja.
Sinulla on ainakin elämänkokemusta, jota jakaa. Ei pidä olla niin täydellinen. Elämä on rosoista.
Elämänkokemusta on. Hyvin monenlaisia vaiheita on ollut tuon aloituksessa kertomani jälkeenkin. Nythän tuosta täydellisyydentavoittelusta on tullut valtavirtaa. Eletään fitness-buumia ja salit on täynnä ja oman elämänsä sankareita on paikat täynnä. Jos se pysyy kohtuudessa ja panta kiristää vaan sopivasti, niin sitä jotenkin varmaan jaksaa. Tosin aika ahdistunutta settiä on täällä Suomi24:ssa. Nuoret aikuiset oireilee. Tunnistan oireet, mutta yleensä kukaan ei kuuntele meidän neuvoja, vaikka kuinka selittäisimme että tiedämme mistä on kyse. Se ihmisen ylpeys...
Tämä ei tosiaan ole ideaaliympäristö levittää elämänviisauksia. Täällä täytyy unohtaa normaali ja sietää konflikteja.
En juuri tiedä nykynuorisosta. Se nuoriso joka tulee omalla alalla työmarkkinoille tällä hetkellä on kunnianhimoista, kielitaitoista ja ikäisekseen kokenutta joukkoa. Ihan hirvittää, miten niiden kanssa pärjää. Ne kun tietävät kaiken...Sitten kuulee tarinoita näistä, joita ei työt tms. vastuut kiinnosta. Parasta on vaan luottaa itseensä ja toivoa, että nekin pärjää.
En oletakaan että täällä kovin moni ottaa vakavasti ja elämänviisaus on kyllä ihan takapuolituntumalla hankittua kokemusta, eikä niinkään hienoja teorioita. Joskus aiemmin keskustelu oli asiallisempaa. Itsessäni on aina ollut myös se hulivili-puoli, mikä meissä suomalaisissa on. Ihmisillä on erilaista lahjakkuutta ja jos joku nörtti on kova suorittaja alallaan, en ole siitä nyreissäni. He ovat oman alansa spesialisteja.
Itselläni saattoi liikaa olla juuri se punttisaliharrastus. Se ei ollut mitään nykyajan fitness pumppipamppia, vaan raakaa isoilla painoilla vehtaamista. Olinkin jäätävässä kunnossa ja hirveä kaappi, mutta vaikka söinkin lisäravinteita, niin levon ja ravinnon laadussa saattoi olla puutteita. Mitään personal trainereita ei mulla ja kavereilla ollut. Tarinan opetus oli siis se että aivan äärirajoille vedin itseni. Pysäytys olisi tullut ennemmin tai myöhemmin ja oikeastaan hyvä että tuli vielä siinä vaiheessa kun en ollut kerennyt sotkea kenenkään muun elämää.
En ehkä ymmärrä kaikkea tuohon treeniin liittyvää. Olen aina urheillut liikunnan ilosta. Tiedän sen että väärällä liikkeellä saa paremmin haittaa aikaan.
Olen joskus väsyttänyt itseni työllä. Nuorempana koin jonkinlaisen hidastumisen. Teen luovaa työtä. Reilun vuoden revittelyn jälkeen en kyennyt enää tekemään työtäni. Tai tein jonkin verran mutta vastentahtoisesti. Se meni onneksi ohi.
Tsemppiä sinulle. Oli mukava lukea tekstisi. Nyt on aika levon.
Kehon ja mielen pitää pystyä kantamaan se taakka, minkä ottaa. Jos on iso lihasmassa, niin keho joutuu koko ajan ylläpitämään sitä. Liian kovasta treeneistä seuraa tiettyä ärtyneisyyttä ensin ja sitten ylikuntoa ja sairastelukierrettä, kunnes lopulta ei jaksa enää ja ollaan tiltissä. Se onkin vakava asia, jos elämää kuormittaa vielä muut asiat henkisesti. En ala tässä kuvailemaan sitä tilaa johon ahdistunut mieli joutuu, mutta kannattaa tosiaan levätä ja ottaa kohtuullisesti kuormaa. Tietysti se vaatii rohkeutta, tai sitä että on pakko tehdä niin. Ja jälki siitä aina jää kun käy henkisesti syvällä. Koskaan ei täysin entiselleen toivu. Sielunmaisema on muuttunut. Joku asiantuntija osaisi selittää paremmin mutta näin se menee.
Hyvää yötä.