Kuka hyötyi mamu kilpailutuksen keskeyttämisestä? Helppo vastata. Vaikuttiko valtuuston puhheenjohtaja asiaan mitenkään? Todelliset vaikuttamisen paikat ovat nimittäin hallinnollisen avoteatterin kulisseissa, esim. suljetut ryhmäkokoukset. Sama sotku on nyt pääministerilläkin. Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Moraalikatoko?
Sipilän vispilöinti toimii Lieksassakin
4
81
Vastaukset
- exvaramoottori
Katsohan myös kaupunginhallituksen käsittelyssä olluttta vas valtuutetun muutoksenhakua palvelutalo kysymyksessä.
Olisiko kanttia lähteä moiseen touhuun kun on itse Honkalampisäätiön hallinnossa ,eli kilpailevan yrityksen hallinnossa ja näin aikoo estää toiminnallaan kipeästi kaivattuja vanhusten palvelujen tarpeita nyt vanhuksia on sijoitettu muihin kuntiin.
Jotenkin nämä esteellisyysasiat ovat hämärtyneet jo aikaisemmin joidenkin henkilöiden osalta - hyvä.että.kehitymme
Todella hienoa, että mieli on niin Lieksassa muuttunut. Kun ryhmistä tänne puuhasivat täällä palstalla sitä solvattiin ja vastustettiin, nyt on ääni kellossa muuttunut. Kaikki ovat ilmeisesti huomanneet, että Kylänlahti eli Valpas on hoitanut nuorten asiat erittäin hyvin. Siitä on merkkinä se, että halutaan turvata heidän jatkopestinsä ilman kilpailutusta. Näin on käynyt monilla paikkakunnilla tulossa olevia VOKeja vastustetaan ja lopettamista sitten myös.
Mähkön joen kupeessa olevaa taloa on purettu ja laitettu uuteen uskoon juuri nuorten asumista ajatellen ja toimintaa ei mitenkään hallinnoi kyseiset tahot eli Arin ja Irman tahot vaan opisto.
Mutta usein olen todennut,että kun suhmuroidaan niin kilpailut tapahtuu Joensuussa ja ja jäämme nuolemaan näppejä.
Esim nyt kovasti puhutaan noista susikyydeistä MIKSI siksi kun kilpailutus koulukyydeistä oli tehty siten,että esikoululaisen pitää aamulla pimeässä kulkea susilauman seassa 1,5km ja herrat järjesti sitten kyytiä iltapäivällä kotiin,että koulumatka ei kestäisi yli 3 tuntia. Tuota väärinpäin olevaa esitystä en hyväksynyt siksi sitten jokainen ymmärtää tavan maallikko että silloin käytetään myös todellisia havaintoja lasten parhaaksi ja se maksaa 11.000e kk Jos kuljetus olisi toisin järjestetty niin ehkäpä olisi pienenpi haloo.Voinee olla hyvinkin kyseenalaista maksaako ministeriö tuollaista töppäystä. MK
- Hinnassa.Ilmaa.Reilusti
Miten voi olla että jos on pari perhettä jotka tarvitsee susikyytiä, niin kuinka voi olla noin suuret kulut 11.000e/kk?
Minä voisin 5000 tonnilla tehdä saman työn ja ammulla, sekä iltapäivällä pihasta noutaen! Tuo 11.000 e vastaa jo helikopterikuljetusta, ellei enemmänkin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401410Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981355Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2891245- 1091105
- 191051
- 651028
- 711012
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161009Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176878Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju17833