Joonan ja Roosan viisautta

Joo_ja_Roo kirjoitti:

Tutkimuksesta ((Hanna Nurmisen vitöskrja)) olisi kuitenkin tullut parempi, jos tutkija olisi malttanut luopua työtään kahlitsevasta ja siihen tendenssimäisiä elementtejä tuovasta kahden linjan hypoteesistaan. Mihin kahden linjan hypoteesi lopulta palautuu? Tarjoaisiko tulkinta-avaimen Päivämiehen uutinen, jossa tutkija toteaa: ”Toisena suurena löytönä hän pitää myös sitä, että vaikean ajan keskellä eli kirkas ymmärrys armosta.” Onko niin, ettemme pysty myöntämään seurakuntamme tekemiä virheitä ilman, että saamme suojaavaksi viikunanlehdeksi käsityksen, että koko seurakunta ei kuitenkaan erehtynyt? Tätä käsitystä pönkittämään täytyy haalia jopa ammoin kuolleet saarnaajat postuumeineen. Tällainen on toki inhimillistä – vastaavaa löytyy monesta muustakin yhteisöstä kuin vanhoillislestadiolaisuudesta. Vuoden 2011 julkilausumassaan SRK:n johtokunta toteaa rehdisti, että 1970-luvun ”erehdykset pääsivät leviämään lähes kaikkialle kristillisyytemme toimintaan”. Olisiko siis parasta ja totuudellisinta, jos vain myöntäisimme, että kävimme 1970-luvun lopulla harhassa koko porukka, mutta olemme tehneet ja haluamme tehdä siitä parannusta, kuten Israelin kansa teki parannusta synneistään?

Tietyistä poleemisista piirteistään huolimatta toistaiseksi parhaan systemaattisen analyysin SRK:n 1970-luvun teologiasta tarjoaa mielestämme yhä Miikka Ruokasen tutkimus ”Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus. Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen opilliset korostukset 1977–1979” (Tampere: Kirkon tutkimuslaitos, 1980). Tämä kertoo myös siitä, että vanhoillislestadiolaisuuden 1960- ja 1970-lukujen kriisivaiheen systemaattisteologinen tutkimus on edelleen pahasti kesken.

Joona Korteniemi ja Roosa Tahkola

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä