ISLAMIN VALTA

Tulee se päivä, jolloin Jeesus murskaa islamin vallan. Saman minkä Jeesus teki kommunismille, hän tulee tekemään islamille.

Islamia käyttää myös rikas eliitti työkalunaan; alqaida ja isis, molempia ovat olleet luomassa lännen tiedustelupalvelut ja lisäksi nämä tiedustelupalvelut myös tekevät jotkin terrori-iskut joista sitten valehdellaan, että ne ovat islamistien työtä, kuten nyt
isku Berliinin joulutorille, joka oli saksan tiedustelupalvelun työtä, ja laitettiin muslimin
tekemäksi.

Islamilaista terrorismia käytetään politiikan välineenä; ihmiset halutaan saada pelkäämään ja terrorin uhan perusteella pyritään siihen, että ihmiset vapaaehtoisesti
luopuisivat kansalaisoikeuksistaan, että näin voitaisiin torjua tehokkaammin terrorismia

Ja jos muutamat valtiot ja niiden salaiset palvelut eivät tukisi terrorismia, niin sitä olisi
huomattavasti vähemmän ja "terrorismin vastainen sota" voitaisiin unohtaa.

Ja ne jotka vaativat islamin lopettamista ovat aivan oikeassa, sillä se on näennäisuskonto, jolla ei ole totuudellista perää niin kuin nyt kristinopilla on ja se on kauhea ihmisten alistamis- ja orjuutussysteemi, jonka harjoittamista ei tulisi tukea millään tavoin.

5

179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin.sanotaan

      Kyllä selvä asia on se, että islam tulee häviämään. AInoa asia on se, että se vie nämä ihmiset samalla helvettiin. Tässä toteutuu niin moni raamatun sana.

      Jeesuksen omat sanat: ... ja tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.
      Ja sen he tekevät teille, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua.

      Ja mitä sanotaan toisenlaisesta evankeliumista, joka tulee raamatun oikean ja ainoan evankeliumin ilmoituksen jälkeen:

      Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
      joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
      Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
      Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

      Voiko olla enää vastakkaisempaa evankeliumia kuin islam?

      Ja mikä onkaan selvempi ilmoitus antikristuksesta, eli siitä hengestä joka kieltää Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan:

      Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus. Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.

      Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
      ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.

      Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
      Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

      Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
      Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.

      Ja olihan Ismael Aabrahamin poika, mutta hän oli orjattaresta, ei lupauksen lapsi, eikä perillinen..
      Raamattu sanoo: Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.

      Vielä Herran enkeli puhui hänelle: "Katso, sinä olet raskaana ja synnytät pojan ja kutsut hänet Ismaeliksi, sillä Herra on kuullut sinun hätäsi.
      Hänestä tulee mies kuin villiaasi: hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, ja hän on kaikkien veljiensä niskassa."

      Mutta loppu tulee Muhammedin seuraajille, sillä hän on se väärä profeetta:

      Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.

      Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli-ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.

      • xxxccc

        no eipä voi muuta sanoa ,kuin totta on raamatun kirjoitus ja toteen käy. ISLAM ON SAATANASTA,JA PALJASTETTU ON


      • qpzm

        Mielenkiintoisia asioita Raamatusta.


    • kutenennustettuon

      Ydinohjukset ja pommit alkavat putoilla näiden islam-perkeleen maiden päälle.

    • okkigaam

      Se Israel pyyntö on vanha kun mikä. En ymmärrä sen erinomaisuutta nykyään, enkä ole ymmärtänyt ennenkään. Olen ollut paikalla 2 v sitten tilaisuudessa jossa tuli viesti / sanoma. RUKOILKAA suomen rajojen säilyvyyden pysyvyydeksi. Rukoilkaa että Suomi ja Eurooppa säilyy valtioiden tasolla vapaana. Niin ettei pimeyden vallat saa eksytystä ja mitään kauhistusta aikaiseksi. Ei vielä ole myöhäistä. Minun lohtuni on se että tuo ainainen vaino eu takia matu vyöryinen tulee tuhoutumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      108
      2294
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      84
      2010
    3. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      54
      1590
    4. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      51
      1517
    5. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      154
      1498
    6. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      46
      1396
    7. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      144
      1314
    8. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

      Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
      Puolanka
      26
      1166
    9. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      111
      1135
    10. Paraneeko ilmapiiri nyt?

      Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
      Hyrynsalmi
      25
      1094
    Aihe