Konekeskolla ei rehellistä kauppaa. VAROKAA!

Kusetettu_koneenostaja

Ostin Lokakuussa 2013 Kouvolan Konekeskolta uuden Case merkkisen pyöräkuormaajan. Uutta konetta olin ostamassa ja myyjän kanssa kaikki keskustelut koskivat uutta konetta, lisäksi kaikissa kauppakirjoissakin lukee, kone oli "uusi ajoneuvo". Laskussa lukee vielä että koneen vuosimalli on 2013.

Tässä vaiheessa tein elämäni tähänastisesti suurimman virheeni. Uskoin Konekeskon myyjän puheita ja vieläpä kauppakirjoissa myyjän antamia tietoja. Olen luullut että myyjällä olisi velvollisuus kertoa totuudenmukaisesti kaupankohteesta.

Ongelmia koneessa alkoi jo kotimatkalla Konekeskon lisävarustelun laadusta johtuen mutta se oli vasta alkua.

Huomasin kotona että tyyppikilven mukaan kone olikin valmistettu jo 2011. Kone ei siis ollutkaan 2013 mallin kone kuten myyjä minulle kertoi ja ja mikä lukee vieläpä kauppakirjoissa.

Muutamia kuukausia oston jälkeen kone alkoi ruostumaan. Kone ruostui tasaisen varmasti ympäri konetta kaikkialta.

Jouduin Fintractorin sekä konekeskon pelinappulaksi. Casen merkkiedustus siirtyi Fintractorille joka ei ollut kovin innokas korjailemaan konekeskon myymää konetta. Konekesko taas jätti heiltä koneen ostaneen täysin oman onnensa nojaan. Fintractorilta tuli jo kertaalleen sähköpostissa tieto että koneen tehdastakuu ei olisi voimassa. Kuitenkin asianajajan otettua asiaan kantaa jatkui takuu.

Riidan sopimiseen tarvitaan kaksi osapuolta. Kuitenkin Konekesko ei missään vaiheessa halunnut millään asteella sopia asiasta. Jouduin turvautumaan lakimieheen.

Helsingin käräjäoikeudessa ouitiin asiaa. Melkoista teatteria konekeskon puolelta. Totaalinen farssi, pelkästään nauru puuttui.
Todistajat konekeskon leivissä ja kaikki kertovat (sellaiset jotka eivät ole olleet paikalla) kaupanteosta todellisuudesta täysin poikkeavaa tarinaa (paikalla kuitenkin vain myyjä ja minä).

Sama jatkui myöhemmin Hovioikeudessa. Helsingin Hovioikeudessa ovioikeusneuvokset Elisabeth Byggling, Malla Sunell sekä määräaikainen hovioikeusneuvos Caritha Aspelin kuuntelivat auliisti kun konekeskon oma henkilökunta kertoivat sovittuja valheitaan. Hovioikeudessa myyjä ja myyntipäällikkö puhuivat asioita täysin ristiin ja myyjä Markku Marjavakin kertoi kirkkain silmin hovioikeuden tuomareiden edessä miten oli käynyt katsomassa pari viikkoa ennen käsittelyä käyneensä konetta minun “konehallien ja varastojen” edessä missä kone myyjän mukaan aina seisoi. Minulle ei vaan ole tähän mennessä itselleni selvinnyt missä minulla on tuollaiset myyjän kertomat konehallit. Kone kun seisoo rivitaloasunnon edessä. Kaikki valheet siis uskottiin sokeasti.

Minulla todistajina sekä laillistettu tavarantarkastaja että ulkopuolinen konemyyjä todistivat että vuosimalli tarkoittaa tyyppikilven vuosilukua joka on myös valmistuvuosi. Ainoastaan konekeskon edustajat olivat sitä mieltä että vuosimalli on työkoneissa käyttöönottopäivämäärä. Oikeudessa tuomarit asettuivat täydellisesti Keskon puolelle ja uskoivat ainoastaan heidän kertomaa. Minun ulkopuoliset, valan vannoneet todistajat ja heidän kertomat jätettiin huomiotta vaikka todistivat perustellen että käyttöönottopäivämäärää ei voi missään tapauksessa pitää vuosimallina.
Esimerkkinä koneet mitä ei rekisteröidä ollenkaan. Onko ne kymmenen vuoden päästä uusia jos rekisteröidään silloin? Lisäksi paikalla todistamassa ollut ulkopuolinen konemyyjä kertoi että yleisen kauppatavan mukaan vuosimalli katsotaan tyyppikilvestä eikä uutta konetta ostaessa ole edes tapana että ostajan pitäisi ruveta tutkimaan konetta ja epäilemään myyjän puheita. Osa myydyistä koneista myydään suoraan työmaille eikä näinollen niitä ole edes mahdollista tutkia.

Konekeskon myyjä myönsi molemmissa oikeusasteissa ettei kaupanteossa keskusteltu valmistuvuodesta. Kuitenkin Hovioikeudessa myyjä, Markku Marjava oli lakimiestensä puolelta neuvottu väittämään että olisimme yhdessä myyjän kanssa “katselleet” tyyppikilpeä mistä vuosimalli eli valmistusvuosi käy ilmi. Eli myyjänkin mukaan emme siis keskustelleet tyyppikilven vuosimallista sanaakaan mutta katselimme kilpeä yhdessä ja näin sanattomalla kommunikaatiolla olisin tullut tietoiseksi että kone ei ole sitä mitä myyjä pian asiakirjoihin kirjoittaa ja mistä olemme kokoajan puhuneet, uudesta koneesta.

Hovioikeus asettui täydellisesti Konekeskon oman henkilökunnan kertomusten taakse. Vaikka heillä ei ollut yhden ainoatakaan todistetta mistään. Pelkkiä puheita joita minun olisi pitänyt pystyä todistamaan valheiksi. Huvittavinta on kenties se että myyjän puheiden päälle Konekeskon huoltopäällikkö “analysoi” ostajan eli minut tarkaksi mieheksi. Tämä “näyttö” riitti tuomareille. Oliko tässä jokin vitsi?

Mitäpä jos myyjä olisi väittänyt oikeudessa että “tanssimme salsaa kaupanteon yhteydessä” Miten sellaisen pelkän väitteen todistaa valheeksi jos todistajia ei ole?

Minulle on väitetty että kauppakirjat olisi merkitykselliset. Mitä merkitystä niillä on jos pelkkä myyjän puhe ohittaa kauppakirjaan piirretyt kirjaimet ja numerot täydellisesti?

Kuka uskaltaa ostaa konetta

3

925

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaakeli7

      Jan polvihousu poika on mennyt nyt miesten hommiin tullimiehen älyllä,,ja näin on käynyt pysy hiekkalaatikolla! Enpä ole kehuja kuullut Mykkäsen hommista,sutta ja sekundaa on tekemiset!

    • r.epsikka

      No mikä ikäisenä kone on nyt myynnissä?

    • Kakakaivaja

      Jan Mykkänen on Haminassa kaveri jonka kanssa kukaan ei halua olla tekemisissä. Kuinka Tullimies voi olla noin tyhmä että repostelee asiaa joka on oikeuslaitoksessa käyty lävitse. Valtonvirkamies kun on voi näköjään höpötellä mitä sattuu.
      Kaupateko on vapaa ehtoista ja vastuu on myös ostajalla. Enpä usko että konetta on myyty täydellä hinnalla,saattanut olla edullinen juttu ja se on jäänyt nyt tässäkin täysin pimentoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe