Hei, olen pitkään miettinyt kirjoittaisinko tänne koska asiani on monimutkainen, mutta nyt päätin. Eli olen työn vasta aloittanut nuori alle 18 -vuotias nainen jolle on todettu masennus. Syön masennuslääkkeitä ja tiedän etteivät ne itsessään auta, vaan pitäisi jutella esim. psykologin kanssa, mutta en halua/jaksa/pysty.
Olen nykyään aina väsynyt, itkuinen, minua huippaa paljon (varmaan verensokeri alhainen) ja sosiaalliton. En muista milloin viimeksi olisin ollut kenenkään ystäväni kanssa edes vapaa-ajalla.
Asun kahdestaan äitini kanssa eikä hän ymmärrä/tajua tilanteen vakavuutta, mutta olen ajatellut lähikuukausina usein kuolemaa ja minulle tulee usein ajatuksia liittyen siihen miksi enää elää.
Pää-asiani on siis se, että aloitin pari viikkoa sitten työt ja olen ollut viime viikolla 2 päivää poissa menkkakipujen takia. Kävin äitini kanssa hakemassa lääkärintodistuksen. Jäin myös tänään kotiin ja soitin pomolleni olevani MUKA mahataudissa. Valehtelin...
En vain enää jaksa ja kaikki tuntuu niin ylivoimaiselta. Mitä minä teen..?
Olen nykyään aina väsynyt, itkuinen, minua huippaa paljon (varmaan verensokeri alhainen) ja sosiaalliton. En muista milloin viimeksi olisin ollut kenenkään ystäväni kanssa edes vapaa-ajalla.
Asun kahdestaan äitini kanssa eikä hän ymmärrä/tajua tilanteen vakavuutta, mutta olen ajatellut lähikuukausina usein kuolemaa ja minulle tulee usein ajatuksia liittyen siihen miksi enää elää.
Pää-asiani on siis se, että aloitin pari viikkoa sitten työt ja olen ollut viime viikolla 2 päivää poissa menkkakipujen takia. Kävin äitini kanssa hakemassa lääkärintodistuksen. Jäin myös tänään kotiin ja soitin pomolleni olevani MUKA mahataudissa. Valehtelin...
En vain enää jaksa ja kaikki tuntuu niin ylivoimaiselta. Mitä minä teen..?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ja vielä lisänä äskeiseen, niin kuin äsken tämän ja jos te vähän ymmärrätte enemmän tilanteestani, niin minua kuvastaa tästä kohdat 1-2 ja 3:sta tuo alempi kohta sekä 4-9
http://www.idealista.fi/tunnista-masennuksen-merkit-ajoissa/?_ga=1.192482410.1521010171.1474125163
Kuulostaa siltä että olisit ainakin pienen sairasloman tarpeessa että saisit levätä ja se olisi tärkeää että jollekin pysyisit puhumaan. Ehkä pystyisit puhumaan jollekin lääkärille tai hoitajalle? Ainakin sen verran että saisit vähän sairaslomaa ja sinua ohjattaisiin eteenpäin masennuksen hoidossa.
Fyysiset oireet varmasti liittyvät masennukseen tai siihen että syöt liian vähän jos ruoka ei maistu niin kuin masennuksessa voi käydä. Sen takia juuri tarvitsisit pienen lepotauon että saisit syötyä kunnolla ja nukuttua. Se voi tuntua kurjalta että ehdotan sairaslomaa jos olet juuri aloittanut töissä mutta uskoisin että se olisi sinulle nyt parasta jos saisit siitä lääkärille sanottua. Eikä kannata huolestua työpaikan takia koska sairaslomasta (pidemmästäkään) joka on lääkärintodistuksella myönnetty ei voi työnantaja irtisanoa.
Jos kertoisit ihan rehellisesti koko tilanteesi lääkärille, myös kuolemaan liittyvät ajatukset, uskon että saisit apua. Pyydän että unohtaisit itsemurha-ajatukset tai et ainakaan yrittäisi sitä. Usein niitä ajatuksia masentuneena tulee mutta kuitenkin kannattaa hakea apua ja jatkaa elämää koska sinullakin on varmasti vielä paljon hyviä asioita edessä.
Sosiaalinen elämäsi todennäköisesti korjaantuu kun saat ensin apua masennukseen ja uupumukseen. Uskon että ystäväsi ymmärtävät jos vaikka laitat viestiä tai soitat ja kerrot ettet nyt jaksa tavata mutta haluaisit nähdä kun voit paremmin. Tai jos et jaksa ottaa yhteyttä voit selittää tilanteen myöhemmin ja todelliset ystävät kyllä ymmärtävät sinua eivätkä hylkää vaikka ette olisi hetkeen nähneet.
Voimia sinulle ja jos jaksat tule kertomaan miten asiat ovat edenneet.
Kiitos kirjoituksestasi!
Uskon nyt itsekkin sen pienen sairasloman olevan tarpeessa.
Pitää nyt lähiviikkoina ottaa itseä niskasta kiinni ja mennä sinne lääkärin puheille.
Mielestäni syön normaalisti, mutta paino on heitellyt nyt n.vuoden aikana kovasti.
Pomoni on kyllä yllättävän mukava, joten olen varma että hän ei edes harkitse irtisanomista, koska työpaikallani on ns. henkilöstöpula.
Kuinka kauan arvelet sairasloman kestävän tässä tilanteessani?
En harkitse ainakaan vielä itsemurhaa koska on elämässäni hyviäkin asioita, kuten läheiset sukulaiset.
Uskon ystävieni ymmärtävän tilanteeni. Eilen laitoin yhdelle heistä linkin tähän keskusteluun ja pyysin häneltä ajatuksia/mielipiteitä tilanteestani ja hän oli samaa mieltä sun kanssa.
Kun saan asioita järjestettyä, voin tulla kertomaan miten on mennyt. Kiitos että näit vaivaa tähän kirjoitukseen! ☺
Hei. Arvelen että tarvitsisit ainakin 2-4 viikkoa sairaslomaa jotta saisit hoidettua itseäsi. Mutta en ole lääkäri ja hänhän sen sitten lopulta päättää. Joka tapauksessa muutama päivä ei vielä riitä. Itselläni oli töissä ollessa sairaalajakso ja toipumisaika kotona yht. n. 2 kk. Toivotaan että kaikki järjestyy!
Ota sairaslomaa
Pistä ruokavalio kuntoon. Tässä pimeydessä D-vitamiinilisä olisi tarpeen. Omega3:sista voisi olla hyötyä masennukseen.
Ihmisen pääkoppa tarvitsee toimiakseen kunnolla ja keho tarvitsee riittävästi energiaa: proteiinia, rasvaa ja hiilihydraattia. Kivennäisaineita, vitamiineja. Siispä, jos on uupunut ja masentunut, kannattaa aloittaa tällä.
Ihan hyvä hautomo tuokin. Lisäisin sen, että juo vettä ja käy vaikka kävelyllä. Ne lienee usein ne pahimmat puutteet, joita ei tiedosteta.
Neste ja happi.
Kuka vaan voi pahoin, jos keho ei saa potkua.
Mutta sinun luettelosi on hyvä. Näillä itse menisin ainakin kokeilemaan.
En halua kuullostaa millekkään kukkahattutädille, mutta vakavasti masentuneelle on turha kertoa miten pitää tehdä tyylillä "ylös ulos ja lenkille" koska se ei masentunutta auta tuossa tilanteessa yhtään. Tyyppi voi olla niin väsynyt ja voimaton et ei vaan pysty/jaksa ruveta muuttaa ruokavaliotaan taikka lähtee millekkään lenkille.
Jospa masentuneen äiti voisi auttaa tässä?
Ammattiauttaja varmaan lähtisi purkamaan tätä masennuksen syystä. Omasta nuoruudesta muistan, nyt vanhempana ajateltuna, että mieli saattoi olla maassa ihan vähäpätöisistä asioista. vähän järkeilemällä asiat olisi voinut unohtaa ja jatkaa eteenpäin....mutta kaipa se on osa nuoruutta.
Itsellä oli jossain kohtaa kauan, kauan sitten itsetuhoisia ajatuksia, joita en niitäkään nyt jälkikäteen enää ymmärrä ja olen todella tyytyväinen ettei tullut tehtyä mitään hullua.
Ilman apua olen kuitenkin selvinnyt ja olen kohtalaisen tyytyväinen introvertin elämääni.
Tutustuin sun ikäiseen tyttöön kun olin itse vähän päälle 18. Sillä tytöllä oli kanssa vaikeeta ittensä kanssa, enkä oikeastaan ollut sisimmässäni kovinkaan erilainen. Seurustelumme tuntui auttavan molempia.
Nuorena pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä kun ei ole kokemuksia vielä kovinkaan monesta elämän eriskummallisuudesta. Helpottaa kyllä ajan kanssa. Älä vaan jämähdä neljän seinän sisään, altistu elämälle. Se työ saattaisi olla hyväkin juttu. Jos pelkästään töihin meneminen ahdistaa, ei niinkään siellä oleminen, saattaisi olla parempi käydä töissä. Oman synkän mielenmaisemani rauhoittaa väkisin työ, en ehdi miettimään ongelmia kun teen töitä ja keskityn niihin.
Ja älä kuuntele tollasta paskaa että masentuneen on mahdotonta lähteä ulos lenkille tai syödä normaalisti. Monta kertaa olen lähtenyt lenkille sillä mielentilalla että juoksen vittu ensimmäisen bussin alle, mutta kummasti se vaan helpottaa kun sydän lyö hetken tiheämmin. Pumppaa hapekasta verta sinne aivojen masennussykkyrään.
Synkkyyden kanssa lähes koko elämäni kulkeneena voin tässä vaiheessa jo sanoa että paras apu on ollut säännöllisistä elämantavoista, urheilusta ja kurinalaisesta arjesta. Tulee tunne että edes joku homma on hallinnassa kun koti on siisti, jaksaa juosta ja liikkua ja muistaa nukkua. Kuulostaa jeesustelulta ja sun ikäisenä olisin nauranut tälle.
Olen myös kokeillut päihteet, epäilen että sama vaikutus kuin lääkkeillä - hyvin menee niin pitkään kun olet vaikutuksen alaisena.
Toivottavasti edes joku kohta antoi apua, toivon vilpittömästi. Muista että maailma on kaikille yhtä vaikea, se pitää vaan hyväksyä ja yrittää parhaansa.