Itsestään tai vaatimalla ei mitään saada aikaan.
Ollaanko sitä mieltä, että asiantilasta tehdään selvitysyritys huomenna.
Mielipiteitä odotan.
On ryhdyttävä toimiin
4
111
Vastaukset 4
- Kannattaa_seurata
Suomessa tapahtuu paljon enemmän, ja paljon likaisempaa poliittista kähmintää kuin keskivertokansalainen osaisi arvatakaan:
http://mvlehti.net/2016/11/01/tapaus-ilja-janitskin-ja-mv-lehti-osa-3-murha-palaa-suomen-politiikan-keinoihin/ - hämeen_hiras
Että huomenna muka tehtäisiin "selvitysyritys", kuten ketjun aloittaja hyväuskoisesti toteaa.
Sitä huomista saa odottaa.Minä olen jo kohdallani ottanut kantaa, selvittänyt mistä pidän, mistä en ja sitä myöten osallistun eri aiheisiin.
Tiedän kyllä olevani vain yksi monista monista osallistujasta, mutta saan silti toivoa yhteisön täällä yltävän edes ajoittain mieltä kirkastaviin puheenvuoroihin.
Ei viimeaikaiset kuukaudet paljoakaan ole sillä tasolla antaneet.
Yrittäähän sitä joskus oikaista jos puutteen huomaa, vaan yleensä aikuisilta hoituu sosiaaliset kanssakäymiset edes pikku hiljaa oivaltaen.
Jos ei hoidu, niin sittenhän tallataan epätahtiin joka iikka, hitaammat aina jälessä "kuin silloin ennen, kuin silloin ennen,... on kaikki yhtä hyvin taas"! 💕
- kolometoesta
ruune.... se se jaksaa toivoa ja odottaa, kunhan ensin sulkisi omat vuotavat hanat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66751
- 33632
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501