Että oltaisiin ajateltu lapsien kouluttamista sotilaallisiksi jotenkin.
Toivon, että tällaista ei koskaan tapahdu täällä. Annetaan lasten kasvaa lapsina, leikkiä ja touhuta, elää turvallista ja vapaata elämää. Oppia peruskoulussa oppinaineita ja arkielämää, osa heistä jatkaa ammatinoppimista, osa jatkaa korkeakoululuihin tieteen pariin. Tarvitsemme näitä osaajia, sillä heidän oppejaan tarvitaan myös kriisitilanteissa. Heitä ei pidä missään nimessä alkaa hallita, sillä heidän luovuutensa kuolee ihan samalla.
Ei ole mielekästä viedä lapsia sotilaallisen kurinpidon kautta ja aivopestä heitä.
Emme voi elää sodan lumoissa ja odotuksessa elämäämme.
Minusta tänäkin päivänä olisi oltava niin, että ne henkilöt, jotka kulkevat virkapusuissa ja merkeissä työaikana, riisuvat ne ihan samalla tapaa kuin lääkäri tai sairaanhoitaja työpaikalla pois ja niitä ei kotiin viedä, vaan pukeudutaan siviilivarusteisiin kotimatkalle.
Kyllä sotilastyö on vain yksi työ kaikkein muiden töiden joukossa, eikä sillä pidä antaa näille työntekijöille mielikuvaa, että he ovat muita oman alansa osaajia parempia ihmisiä. Vaan työpaikan ulkopuolella he ovat ihan tavallisia ihmisiä, vailla näitä työssä olevia nimikkeitä tai arvomerkkejä.
On järkyttävää nykyään tavata joku upseerin planttu, joka yrittää hyppiä nokille joka asiassa. Sillä olen ihan varma, että hänen koulutuksensa ei anna viisautta moneenkaan siviilielämän asiaan. Oman työni kautta olen sen todennut niin moneen kertaan, että ei minkäänlaista käsitystä. Olen sen kylmän ja hyytävän puolen kohdannut sotilaskasvatuksesta, se on tosi päälle käypää, vastaan astuukin peto jos joku uskaltaa sanoa suoraan mielipiteensä.
He tuskin asuvat kovin kaukana työpisteestään, joten tarvittaessa ovat kutsuttavissa työpaikalleen vaikka keskellä yötä.
Kokoontumiseen ne kutsuttiin rintamille joutuneet silloin 1940-luvulla, joten ei niitä asioita tuoda muualle.
Joten ei lapsia armeijan aivopesuun.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.