Mainitsin viestissäni, että asiallisia keskusteluja voitaisiin käydä muutaman sentin tilassa vrt. Kahvipirtti. Kohta nähdään tai ei!
Vastaukset 13
Jatkan hiukan:
Kuin muistoksi kirjoitustuttavistani teen kirjoitusluettelon
Makriina, Ramoona, Lorenaa, Entinen Kukkahame, Neea, sini-sirkku, Kristiina23, Kat-leija, SkillaN ja Venlastiina. Koiraksista Late ja ynnämuu- hämeen.hiras23
Millä tavoin pääsee erään noista tuttavaksi
hämeen.hiras23 kirjoitti:
Millä tavoin pääsee erään noista tuttavaksi
Kirjoittamalla ja olemalla oma itsensä. Tässä "lääkkeet".
- kunhan.kysyn
Minkä muistoksi ? Ovatko nämä ladyt lähtemässä vai sinä itse ?
Sen tuttuuden muistoksi, joka on syntynyt ajan myötä palstakeskusteluissa. Jos ystävät paljastuvat ystävällisyyden ja lämminsydämisyyden lisäksi kriittisiksikin ja arvostelevat arvostuksen ohella, ovat he Ihmisiä minun katsannossani.
Älä ol hiras, ol nopja!
He ovat tulleet muita läheisemmiksi tutuiksi.. Tuttujen kesken voisi toteutua se helppo yhdessäolo kuin kahvipirtistä on tuttu.
- ja_kuva_myös
Lähetä heille kotiosoitteesi. Tämä on kaikille avoin palsta.
- tavallinen.pöljä
Ei oikein vuokramurjussa asuva viinaanmenevä hameenkantaja kiinnosta, vaikka tänne kirjoittaisikin..
Saattaapi hyvinkin olla. Jos hameenkantaja kuitenkin hiukan avaisi itseään ns. mielipiteillään, voisi hameen sisältä paljastua huomattavankin kelpo inehmoinen.
- nytkö-kelpaisi-jo
vrt. Kahvipirtti. Kohta nähdään tai ei!
Uskomatonta! Aina olet moittinut Kahvipirtin juttuja mitäänsanomattomiksi. nytkö-kelpaisi-jo kirjoitti:
vrt. Kahvipirtti. Kohta nähdään tai ei!
Uskomatonta! Aina olet moittinut Kahvipirtin juttuja mitäänsanomattomiksi.Tuo on enemmänkin pelkkä väite.
Tuo sanonta Kohta nähdään tai ei!
on tosiaan näkemisen arvoinen. Toteutuuko "pirttimäinen" sopu ja rauha. Saanko nyt ilman eri anomusta tai selitystä kirjoittaa?
Olen esittänyt väitteenäni, ettei Kahvipirtissä keskusteella asioista, niistä vaan kirjoitetaan ja hyvin kerrotaankin.
Käyn joskus jotain kirjoittamassa kahvipirtissä, eikä se ole minulle mikään kivi kengässä niin kuin SkillaN on joskus esittänyt.
Miksi minun mielipiteisiini pitää puuttua ja nikittä.- jäsen.aDMM
KAHVIPIRTTI ja RUUNEMAN eivät ole koskaan kuuluneet hyviin keskustelijoihin edeltäjineenkään. Tulevat esiin vain kun -pirtissä
mainitaan/viitataan minuun.Sama on Kai LIndroos eri nikeillään.
Koetaan suurena loukkauksena ellen huomioi ELLINBOKSILAISIA(EX).
- Utelias.uuno
hämeen.hiras23
13.1.2017 18:53
Millä tavoin pääsee erään noista tuttavaksi
Kenen tuttavaksi sinä haluaisit?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421630- 1481091
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70970Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi327922- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69671
- 37639
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33581