Onko kellään kokemusta Kuhmon vaellusreitistä Teerisuon kierros? Näyttää olevan yli 10 km reitti paljon pitkospuita. Voisi olla kesäaikaan ihan erilainen reitti suomaisemissa eikä liian pitkä satunnaiselle liikkujalle
Reitti löytyi koiravideon kautta, kauniita maisemia jos kuka tykkää suomaisemista. Pitäiskö yrittää lakka-aikaan?!! Onko siellä ylipäänsä lakkoja?
https://www.youtube.com/watch?v=Rxs4StAMvMU
Reitti löytyi koiravideon kautta, kauniita maisemia jos kuka tykkää suomaisemista. Pitäiskö yrittää lakka-aikaan?!! Onko siellä ylipäänsä lakkoja?
https://www.youtube.com/watch?v=Rxs4StAMvMU
Vastaukset 10
Vanhimmat
Puolenkymmentä kertaa olen mainitun reitin vastapäivään kiertänyt. Mikäpäs siinä. Pari tulistelupaikkaa valmiine halkoineen, vielä hengissä olevat pitkospuut ja melko paljon suota. Paras kiertämiskokemus on yhdeltä marraskuulta. Suot oli jäätyneet hyvään kulkukuntoon ja saatoin kävellä niitä alueen soita läpikotaisin.
Tasaistahan se seutu on. Mäkien ja tunturien ystävää voi sitä kautta ahistaa. Hilloja toki on jos niistä tykkää. Kuhmon suunnalla on tosin mennyt kohta ihmisiän siten, että avosoille ei ole tullut hillaa (hallojen vuoksi). Ja avosuotahan se Teerisuon seutu paljolti edustaa. Korpia, männikkörämeitä, tms. suomuotoja ei ole kovin paljoa. Itse laukon tuon reitin mieluiten toukokuun puolivälissä (muuttolinnut) tai sitten syksyllä. Jos ei ötököitä pelkää niin varmaan keskikesä ja hilla-aikakin toimivat.
Suohullun suosikki! Parriin otteeseen yöpyny, tosi rauhallista. Parasta syksyn aamusumut teerien pulinoineen tai kevään linnunlauluaikaan ennen kuin maa ja jäät sulaa.
Mainio reitti päivälenkille varsinkin ruska-aikaan ja toukokuun puolivälissä lumien sulettua. Olen yöpynyt pari kertaa puolivälin laavulla. Kevätyönä on mukava istuskella laavun kynnyspuulla ja kiikaroida kahlaajien kiihkeitä soidinmenoja edessä avautuvalla suolla. Talvella laavu on hyvä taukopaikka jos haluaa hiihdellä läheiselle Rajavaaralle ja sen takaiselle purokurulle ihailemaan mahtavia tykkymuodostelmia. Suosittelen jos tykkää luonnontilaisesta suoluonnosta. PS. laavun pohjoispuolisen tulipaikan vieressä on korkea "piippukelo", jonka nokassa on parina vuotena pesinyt viirupöllö, sitä sietää keväisin hieman varoa.
Paljonko vie aikaa tuon kierroksen käveleminen? Millainen kunto tarvitaan?
Lenkkivauhdilla kiertää alle kahden tunnin. Jos nautiskelee luonnosta ja retkieväistä, ehkä poikkeaa polultakin, niin saa siinä päivän menemään. Puhumattakaan lakkojen etsiskelystä ja keräämisestä. Kukin halunsa mukaan.
Onko lahoneita pitkoksia uusittu.
Ei ole. Sukset jalkaan.
Sumu oli paksua kuin sametti, joka kietoi Teerisuon pajukon syleilyynsä. Kuu, hopeinen sirppi taivaalla, valoi pehmeää valoa, joka tanssi veden pinnalla. Kaksi runsaspartaista luontokuvaajaa, Ilari ja Jere, olivat löytäneet itsensä tähän salaperäiseen paikkaan.
Ilari, jonka parta oli kuin tumma virtaava joki, oli ensimmäisenä paikalla. Hän oli asettanut kameransa jalustalle ja odotti kärsivällisesti täydellistä otosta. Jere, jonka parta oli kuin punaruskea metsä, saapui pian perässä. Hänellä oli mukanaan termospullo kuumaa teetä.
"Upea ilta, eikö totta?" Jere sanoi hymyillen, hänen äänensä pehmeä kuin tuuli pajukossa.
"Todellakin," Ilari vastasi, hänen silmänsä kiiluen kuunvalossa. "Täydellinen hetki."
He viettivät tunteja yhdessä, jakamalla hiljaisuuden ja odotuksen. He puhuivat luonnosta, valosta ja siitä, miten hetket voivat olla niin täynnä kauneutta. Jere tarjosi Ilarille teetä, ja heidän kätensä koskettivat toisiaan hetkeksi.
Kun kuu nousi korkeammalle ja sumu alkoi hälvetä, heidän katseensa kohtasivat. He ymmärsivät, että heidän välillään oli jotain enemmän kuin vain ystävyyttä. Pajukko, sumu ja kuunvalo olivat luoneet täydellisen taustan heidän kohtaamiselleen.
Yön edetessä Ilarin ja Jeren tunteet syvenivät kuin suon syvyydet. Aluksi heidän välillään vallitsi kunnioittava etäisyys, mutta hiljalleen se suli pois kuin lumi keväällä. He alkoivat jakaa henkilökohtaisempia ajatuksiaan ja unelmiaan, ja heidän naurunsa kaikui sumuisessa pajukossa.
Ilari huomasi Jeren silmissä jotain tuttua, jotain, mitä hän oli etsinyt pitkään. Jere puolestaan ihastui Ilarin lempeään katseeseen ja hänen kykyynsä nähdä kauneutta pienimmissäkin yksityiskohdissa.
Heidän kosketuksensa muuttuivat vähitellen rohkeammiksi. Kädet löysivät toisensa, ja sormet kietoutuivat yhteen. He istuivat lähekkäin, selät vastakkain, ja tunsivat toistensa lämmön.
Kun kuu valaisi heidän kasvonsa, heidän katseensa kohtasivat jälleen. Tällä kertaa heidän silmistään heijastui jotain uutta: ymmärrys, halu ja lupaus. He tiesivät, että heidän välillään oli syntynyt jotain ainutlaatuista, jotain, joka kestäisi kauan. Pajukko, sumu ja kuunvalo olivat todistamassa heidän tunteidensa kehittymistä, ja he olivat valmiita astumaan tuntemattomaan yhdessä.
Yön edetessä Ilarin ja Jeren kosketukset muuttuivat vähitellen rohkeammiksi ja intiimimmiksi. Aluksi heidän kätensä koskettivat toisiaan vain hetkittäin, mutta pian heidän sormensa kietoutuivat yhteen kuin kaksi pajunoksaa.
Heidän katseensa pitkittyivät, ja heidän silmänsä etsivät toistensa kasvoja. Jere ojensi kätensä ja kosketti varovasti Ilarin poskea, peukalollaan piirtäen ääriviivat hänen parrallensa. Ilari vastasi samalla tavalla, sormillaan Jeren partaa silittäen.
Heidän huulensa lähestyivät toisiaan, ja ensikosketus oli kuin pehmeä tuuli, joka hipaisi kasvoja. Seuraava suudelma oli syvempi, täynnä halua ja lupauksia. He suutelivat toisiaan pitkään, unohtaen kaiken muun ympärillään.
Heidän kehonsa löysivät toisensa, ja heidän kosketuksensa muuttuivat entistä intiimimmiksi. Ilarin kädet kiersivät Jeren vyötärön ympärille, ja Jere painoi päänsä Ilarin olkapäätä vasten. He tunsivat toistensa sydämenlyönnit, ja heidän hengityksensä kietoutui yhteen. Pajukko, sumu ja kuunvalo olivat todistamassa heidän kosketustensa muutosta, ja he tiesivät, että heidän välillään oli syntynyt jotain pysyvää.