No onkos palstalaisille tapahtunut tänään mitään epäonnistumisia, kun on tämä epäonnen päivä perjantai 13 päivä.
Olisi pitänyt pysyä tänään tiukasti kotona, eikä lähteä autolla ajamaan.
No onneksi vika ilmaantui kotiin tultua kotipihassa ja auto sanoi työsopimuksensa irti.
Auto yksinkertaisesti vaan sammui, kun olisi ollut tarkoitus ajaa auto talliin, mutta eipä enää käynnistynyt auto.
On mennyt tiettävästi bensapumppu tai sähkövika, ettei saa kipinää.
Tulee taas maksamaan tämäkin epäonnen päivä yli 100 euroa.
Vanhassa autossa joutuu uusia osia laittamaan, eivät ne ikuisesti kestä, vaikka joku nuuka tollo voi olla toista mieltä, että laita käytetty osa, ettei uutta kannata laittaa.
Minä mitään käytettyä mene laittamaan, käytetty on yhtä kuin paska, se voi hajota vähän ajan kuluttua.
Neuvoi hankkimaan autoon käytetyn akun romuttamolta, kuka toope nyt käytettyä akkua autoonsa hommaa.
Romuttamolle viedään juuri vanhoja ja käytettyjä akkuja, jotka ovat loppuun ajettuja, hulluhan se käytettyä akkua ostaa, kun heti pian joutuu kuitenkin ostamaan uuden.
Helppohan se on tuollaisen tollon kehua käyettyä, kun ei tule tollon omaan autoon, vaan toisen, eikä se tollo sillä toisen autolla aja, vaan saa varmaan nauitntoa, kun tollon ympäripuhuma toveri hankkii käytetyn akun ja on sitten sen akun kassa jossain Perhon huitsin nevadassa, eikä auto käynnisty, kun vanha akku vetelee viimeisiään, eikä ole kapasiteetissa virtaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei romuttamoille viedä akkuja. Akut tulevat autojen mukana ja romuttamoilla voi olla melko uusiakin autoja purettavana. Myös vanhoissa autoissa voi olla juuri hankittu akku paikalla. Akkujen merkinnöistä näkee kuinka vanha akku on ja sen voi testereillä katsoa miten hyvässä kunnossa on, vanhakin voi palvella vielä vuosia hyvin.