On ne veneilijät keksivää porukka

Satuin tässä äsken lukaisemaan hauskasta ideasta tuolla venepuolella eli tällainen :

Olin tässä joulupyhinä ystäviemme luona ruotsissa käymässä. Siellä heillä on suhteellisen pieni tontti omakotitaloineen heti keskikaupungin ulkopuolella. kaikki rakennuslupa oli käytetty ja friggebod:ikin tontille tuotu. mutta suomalaisia kun ovat niin halusivat saunan ja kun talon yhteyteen ei lisärakennuslupa herunnut hankkivat itselleen pari vanha muoviponttoonia, rakensivat niiden päälle alustan ja sitten alustalle ihan komean pienen hirsisaunan. Peräpäähän asennettiin käytöstä poistettu ei käyvä perämoottori ja nyt eillä sitten on vesiliikennealus säilytyettynä pihallansa.
Kerran oli huomautus tullut että heillä on laiton saunarakennus pihalla mutta asia selvisi kun ilmoittivat että he säilyttävät ponttoonisaunansa pihallansa.
Minulla on tasan samanlainen ongelma täällä kotosuomessa. Lisärakennuslupaa en ole saunalle saanut useammasta yrityksestä huolimatta. Tosin minulla pieni sähkösauna talossa on mutta haluaan puulämmitteisen pihalle kesäiltoja varten ja nyt tiedän miten se onnistuu. Olen jo alustavan kaupankäynnin käynyt eräästä työponttoonista mitä ei enä merellä käytetä. Tässä vihje muillekin ihan maksutta.

Taidan heti keväällä ottaa idean käyttöön minulle kun ei varsinaista lisärakennuslupaa tontilleni ei enä heru. Siinäkin mielessä ok että minulla on jo yksi pieni purkkari talvisäilössä tontyillani joten kohtapuolin siellä on kaksi merikulkuvehjettä säilössä.
Enemmän hienoja vihjeitä KIITOS.
458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos sinulla on naapuruussuhteet kunnossa ehkä onnistuisi. Minä rakensin pihalleni sellaisen ns pienrakennuksen, varustin sen puulämmitteisellä kiukaalla ja lauteilla. Muutaman kerran ehdin siinä saunota. Sitten tuli rakennuslautakunnalta kirje missä sanoivat että ovat saaneet valituksia savuhaitoista asuinalueellani. Ihmettelivät miten olen saunan voinut rakentaa pihalleni ilman lupahakemusta. Soitin ja totesin että se on pienrakennus mikä ei vaadi rakennuslupaa. Se ei kelvannut selitykseksi koska rakennustarkastaja ilmoitti että jos on kyseessä sauna niin sen pitää täyttää kaikki paloturvallisuusvaatimukset, viemäröinti vaatimukset y.m. Kyllä se rakennus vielä siinä pihalla on mutta saunavarustuksen jouduin purkaamaan. Kävivät jopa sen varmistamassa jälkikäteen. Myöhemmin asensin lauteet takaisin ja hommasin pienen sähkökiukaan ja tarkastuksen jälkeen sain luvat kuntoon. Puukiuasta ei hyväksytty vaikka tein siitä esityksen miten hoitaisin eristykset. Viemäröinti hoitui kiinteällä säiliöllä. Jostain kummasta syystä en ole sitä tarvinnut koskaan tyhjentää. Sähköasennuksista piti olla sähköasennusliikkeen kuitti mutta sen saaminen ei ollut ongelma.

Äänestä
  • On todella hyvä että on tiukat säännöt pihalle rakennettavien saunojen suhteen mikäli sinne on aikomus puukiuas asentaa. Meilää on naapureina kummallakin puolella sellaisia jotka jälkikäteen ovat saunarakennukseen saaneet luvan. Aiemmin niitä nimittäin helposti sai. Varsinkin se lähin naapuri meitä suunnattomasti ärsyttää. Lämittää saunansa vähintään 3 kertaa viikossa ja ilmeisesti poltelee märkää tavaraa uunissaan koska savua tulee mustana niin paljon että jopa sisätiloissa pahasti häiritsee. Kun kerran varovasti ehdotin että olisi varmaan tehokkaampaa käyttää kuivaa polttopuuta hän katsoi minua kuin sairasta apinaa ja möläytti että hän kyllä tietää miten saunaa lämmitetään kun on sitä ikäänsä tehnyt. En oikein tiedä mitä asialle tehdä kun en sentään täysin puhevälit naapurini kanssa haluaisi katkaista. Tine naapuri ei paljon saunaansa saunomista varten käytä mutta polttaa siinä kaikennäköisiä roskia ja mjätteitä mistä lähtee aivan ällöttävä haju. Pahinta oli kun hän siinä syksyllä poltteli 4 suurta vanhaa kevytpeitettä jotka olivat tuulessa repeytyneet rikki. Koska myrkkyä tuottavia aineita ei saa kotioloissa polttaa olen siitä tehnyt ilmoituksen kuntamme rakennuslautakuntaan ja tiedän että kävivät naapurin luona mutta kyllä mse roskien polttaminen yhä on jatkunut, pari viikkoa sitten oli kottikärry täynnä muovikanikoita missä oli ainakin osassa niitä ollut moottoriöljyä.
    Ei ole kauhean mukava kun näin joutuu asustelemaan joten olemme nyt vaimon kanssa hakemassa uutta asuntoa. Toivottavasti sellainen pian löytyy ja kun omaamme olemme muutaman kerra näytille pistänyt niin aina valitsemme näyttöpäiväksi maanantain koska silloin ei kumpikaan sauna ole käytössä ollut.

    Äänestä

  • Häiriköistäkärsivä kirjoitti:

    On todella hyvä että on tiukat säännöt pihalle rakennettavien saunojen suhteen mikäli sinne on aikomus puukiuas asentaa. Meilää on naapureina kummallakin puolella sellaisia jotka jälkikäteen ovat saunarakennukseen saaneet luvan. Aiemmin niitä nimittäin helposti sai. Varsinkin se lähin naapuri meitä suunnattomasti ärsyttää. Lämittää saunansa vähintään 3 kertaa viikossa ja ilmeisesti poltelee märkää tavaraa uunissaan koska savua tulee mustana niin paljon että jopa sisätiloissa pahasti häiritsee. Kun kerran varovasti ehdotin että olisi varmaan tehokkaampaa käyttää kuivaa polttopuuta hän katsoi minua kuin sairasta apinaa ja möläytti että hän kyllä tietää miten saunaa lämmitetään kun on sitä ikäänsä tehnyt. En oikein tiedä mitä asialle tehdä kun en sentään täysin puhevälit naapurini kanssa haluaisi katkaista. Tine naapuri ei paljon saunaansa saunomista varten käytä mutta polttaa siinä kaikennäköisiä roskia ja mjätteitä mistä lähtee aivan ällöttävä haju. Pahinta oli kun hän siinä syksyllä poltteli 4 suurta vanhaa kevytpeitettä jotka olivat tuulessa repeytyneet rikki. Koska myrkkyä tuottavia aineita ei saa kotioloissa polttaa olen siitä tehnyt ilmoituksen kuntamme rakennuslautakuntaan ja tiedän että kävivät naapurin luona mutta kyllä mse roskien polttaminen yhä on jatkunut, pari viikkoa sitten oli kottikärry täynnä muovikanikoita missä oli ainakin osassa niitä ollut moottoriöljyä.
    Ei ole kauhean mukava kun näin joutuu asustelemaan joten olemme nyt vaimon kanssa hakemassa uutta asuntoa. Toivottavasti sellainen pian löytyy ja kun omaamme olemme muutaman kerra näytille pistänyt niin aina valitsemme näyttöpäiväksi maanantain koska silloin ei kumpikaan sauna ole käytössä ollut.

    Saunominen on saatanasta, niinkö se oli?

    Äänestä

  • Kyllä. Olen nyt suomessa 12 vuotta asunut enkä koskaan ole saunassa käynyt mutta kyllä siinä sunomisessa jotain hämärää on. Siellähän ovat pienet tytöt aivan alasti alastoman isänsä kanssa. Olen varma että siellä ei aina kaikki tekemiset sietäisi päivänvaloa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Markkulaboy kirjoitti:

Satuin tässä äsken lukaisemaan hauskasta ideasta tuolla venepuolella eli tällainen :

Olin tässä joulupyhinä ystäviemme luona ruotsissa käymässä. Siellä heillä on suhteellisen pieni tontti omakotitaloineen heti keskikaupungin ulkopuolella. kaikki rakennuslupa oli käytetty ja friggebod:ikin tontille tuotu. mutta suomalaisia kun ovat niin halusivat saunan ja kun talon yhteyteen ei lisärakennuslupa herunnut hankkivat itselleen pari vanha muoviponttoonia, rakensivat niiden päälle alustan ja sitten alustalle ihan komean pienen hirsisaunan. Peräpäähän asennettiin käytöstä poistettu ei käyvä perämoottori ja nyt eillä sitten on vesiliikennealus säilytyettynä pihallansa.
Kerran oli huomautus tullut että heillä on laiton saunarakennus pihalla mutta asia selvisi kun ilmoittivat että he säilyttävät ponttoonisaunansa pihallansa.
Minulla on tasan samanlainen ongelma täällä kotosuomessa. Lisärakennuslupaa en ole saunalle saanut useammasta yrityksestä huolimatta. Tosin minulla pieni sähkösauna talossa on mutta haluaan puulämmitteisen pihalle kesäiltoja varten ja nyt tiedän miten se onnistuu. Olen jo alustavan kaupankäynnin käynyt eräästä työponttoonista mitä ei enä merellä käytetä. Tässä vihje muillekin ihan maksutta.

Taidan heti keväällä ottaa idean käyttöön minulle kun ei varsinaista lisärakennuslupaa tontilleni ei enä heru. Siinäkin mielessä ok että minulla on jo yksi pieni purkkari talvisäilössä tontyillani joten kohtapuolin siellä on kaksi merikulkuvehjettä säilössä.
Enemmän hienoja vihjeitä KIITOS.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu