Pellepelle

Juha oli kiinnostunut alusta asti mutta minä en enää ole.
Eipä ole mikään ihmekkään kuka nyt juoposta pellestä olisikaan.
1131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tiedä sitten siitä kestä puhut, mut mun mielessä oleva on totaalinen ääliö, mutta taitaa tietää itsekin.

Oma näkemykseni asiaan on että voisi pitää sen kiihkeän päänsä joskus pakastimessa ja käyttää järkeä sen sijaan. Mutta ei hän pelle ole. Tarvii vain vähän ehkä varmuutta lisää siitä omasta paikastaan ihastuksensa sydämessä. Kannattais vaan tehdä se omana itsenään.

juoppo? Joko hyvä viinapää tai sitten hyvin vähäisellä alkoholin käytöllä kulkee koska kun olen häntä nähnyt ei ole humalaiselta vaikuttanut.

En tosin ole kenenkään alkoholin käyttöä koskaan kyttäilly kun aikuisia ollaan enkä omaa stalkkeri luonnetta joka olisi kiinnostunut muiden asioista, mutta sellainen fiilis jääny ettei kovin paljoa ainakaan mun nähden ole alkoholia mennyt.

Tietenkin on ihmisiä joilla niin hyvä alkoholin sieto että se määrä josta minä olen alkoholimyrkytyksessä ensiavussa ei saa toista edes vielä näyttään siltä että alkoholin vaikutuksessa olisi.


Hölmöilyjä voisi vähentää, sillä miten itse täysin lapsi muka voi kasvattaa lapsia jos ne aivot jätättää siellä viisi vuotiaan tasolla?

( miten joudun aina tähän äidin rooliin vaikkei mulla edes ole lapsia, koska olen itse halunnut olla ja elää vapaana ja aivottomasti. En vain näytä osaavan sitä kun aina saan tän aivot päässä saarnaajan roolin)

Nyt tuli jo olo että pidän saarnaa kurittomalle teini pojalleni ja lopetan tähän koska roolini alkoi ahdistaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jätämutjorauhaan kirjoitti:

Juha oli kiinnostunut alusta asti mutta minä en enää ole.
Eipä ole mikään ihmekkään kuka nyt juoposta pellestä olisikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu