Moi,
etsin itselleni visuaalisen alan osaajaa/ammattilaista kaverikseni aloittelevaan yritykseen. Pääosan yrityksen toiminnasta tulee muodostamaan erilaisten painettujen tuotteiden myyminen kuluttaja-asiakkaille verkkokaupassa. Mistään massapainetuista kynistä tmv. kovin kilpaillusta alasta ei ole kyse, vaan toiminnassa on ihan mietitty ajatuskin takana. Se, että lähteekö ajatus lentoon selviää varmasti tässä tulevan kevään/kesän aikana.
Yrityksen perustamisen osalta kaikki byrokratia on hoidettu ja ensimmäisten myytävien tuotteiden kanssa tulen kaapista ulos tammikuun lopulla. Näin ollen myös siis esim. verkkokauppa ja mm. siihen liittyvät prosessit (maksaminen, logistiikka, asiakaspalvelu) on mietitty ja erilaiset sopimukset tehty.
En ole itse graafisen alan ammattilainen, joten en ala tässä määrittelemään tarvitsenko rinnalleni AD:n, graafikon, UX-designerin, muotoilijan vai minkä. Vaatimuksena olisikin, että sinulla olisi visuaalista silmää ja olisit sinut mm. erilaisten grafiikkatyökalujen perusteiden kanssa. Koska myytävät tuotteet perustuvat hyvin pitkälti visuaalisuuteen ja koska esim. verkkokaupan look&feelillä on hyvin isokin merkitys, niin tarvitsisin tosiaan jonkun katsoman yleisesti ottaen visuaalisuuden perään. En aseta mitään vaatimuksia sukupuolelle tai iälle, tai sille että onko sinulla tietty määrä kokemusvuosia asioista tai tietyt sertit hommattuna, vaan enemmänkin sille, että olisit "hyvä tyyppi".
Itse teen tätä hommaa toistaiseksi päivätöiden ohella ja visuaalisenkaan henkilön osalta ei puhuttaisi vielä mistään kokopäiväisestä jutusta, vaan hommaa voisi tehdä ihan hyvin päivätöiden ohella. Toki edellyttäen että et muutoin näännytä itseäsi 14h/vrk duuneilla, tai että sinulla ei ole kotona odottamassa 5-lapsista perhettä ja paria näyttelykoiraa/-kissaa.
Ja ehkä hienoimpana asiana koko jutussa on, että ainakaan tässä vaiheessa hommasta ei maksettaisi palkkaa, vaan saisit kompensaation käyttämästäsi ajasta ja panoksesta sillä, että saisit osuuden firmasta. Se, että kuinka suuri osuus olisi, on neuvoteltavissa mm. sen mukaan millaista osaamista firmaan tuot. Ihan mihinkään fifty-sixty-jakoon en kuitenkaan valmis ole, koska voi olla tarpeen saada pari muuta eri alan ihmistä samantyylisellä diilillä mukaan ja koska olen aika hyvän nipun setelirahaa pistanut kiinni firmaan mm. työkaluihin ja varastoon. Tarkoituksenani ei ole itsellenikään tässä vaiheessa mitään palkkaa maksaa, vaan kaikki tuotot olisi tarkoitus laittaa tavalla tai toisella firman kehittämiseen kiinni. Mutta toki tavoitteena on, että firma lähtisi lentoon ja tarjoaisi sitä kautta myös taloudellisen elannon mukana oleville.
En halua alkaa liikeideaa näin julkisella foorumilla laajemmin jakelemaan, joten tarkemmat jutustelut hoituvat sähköpostilla. Jään odottelemaan innolla yhteydenottoasi osoitteessa [email protected]
Osakkaaksi aloittelevaan yritykseen
Aloitteleva_yrittäjä
0
104
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2452811Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell31574- 1011164
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231141Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581015Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531012- 64974
Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717927- 63861
- 132858