Mitä SYNTI on?

Oon lukenut täältä juttuja, että tietyt asiat, jotka ennen ovat olleet syntiä, eivät ole enää.
Mm. viulu ja radio ovat olleet ennen syntiä.
Raamatussa mainitaan jopa lihan syönnin olleen syntiä. Eli silloinen uskovainen ei saanut syödä lihaa päästäkseen taivaaseen.
Eilen rauhanyhdisyksellä selitettiin hyvin, miksi näin on.
Kerrottiin näin:
Jokaisella ihmisellä on omanlainen omatunto. Mutta sen voi pohjautua johonkin yhteisöön.
Uskovaisilla omatunto pohjautuu Jumalan lasten yhteiseen rakkauteen. Jos Jumalan valtakunnassa ei nähdä jotain hyväksi, ei ole oikein ominpäin tehdä sitä.
Meitä kehoitetaankin: Tee sitä, mitä voit tehdä hyvillä mielin kenen tahansa uskovaisen kanssa.
Jos toisin tekee, rikkoo Jumalan lasten keskinäistä rakkautta!
Eli ennen viulu ei sopinut uskovaiseen kotiin.
Nykyään on yhdessä päätetty, että se voidaan ottaa koteihin, kun sillä voi soittaa myös hyvää musiikkia. Lihan syöntikin on ollut pohjoisen kristityillä aina sopivaa. Se kun ei vie pois elävästä uskosta.
362129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

------------------------------------------

Äänestä

Olet hyvin uskonnollinen ihminen. Pelastus on kuitenkin tarjona vain Jeesuksessa Kristuksessa.
Hyväkään uskonnollisuus ja yhteisöhenki eivät pelasta valitettavasti ketään. Vain Jeesus Kristus pelastaa. Ja muistakaa tämä aina, JEESUS PELASTAA VAIN SYNTISET, JA YKSIN ARMOSTA ILMAN OMIA ANSIOITA.

Äänestä

[Raamatussa mainitaan jopa lihan syönnin olleen syntiä. Eli silloinen uskovainen ei saanut syödä lihaa päästäkseen taivaaseen.]

Kyse oli epäjumalalle uhratulle lihasta. Toiset ei uskaltanu enää syödä enää ollenkaan. Toisten mielestä ei ollut epäjumalia. Sitten Paavali neuvoo korittolaisille.

24 Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta.
25 Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden,
26 sillä: "Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on".

Äänestä

eli syntiä ei ole tissutella itsekseen kunhan ei tee sitä heikon tai muuten vain tiukkapipoisen veljen läsnäollessa ettei tule eripuraa ....joo - sitähän minäkin...

ps
mun mielestäni tv kieltokin on jo aikansa elänyt muinaisjäänne joka saisi jo poistua sääntöluettelostamme radion laille historian hämäriin

turhaan moisella kiellolla omilla aivoillaan ajattelevia uskovaisia enää kiusataan

Äänestä
  • TV vaikuttaa nuorten seksikäyttäytymiseen 02.12.2004

    Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan runsaasti seksisävytteisiä tv-ohjelmia katsovat nuoret päätyvät kaksi kertaa suuremmalla todennäköisyydellä harrastamaan seksiä, kuin niitä vähiten katsovat nuoret.

    Kalifornian yliopiston tutkimukseen osallistui 1 792 12 – 17-vuotiasta nuorta, joiden tv:n katselua ja seksikäyttäytymistä kartoitettiin kahdesti vuoden välein.

    Tutkimus osoitti, että 10 prosenttia nuorista, jotka tutkimuksen aloitusvaiheessa katsoivat eniten seksuaalissävytteistä ohjelmistoa, olivat vuoden seuranta-ajan loputtua päätyneet seksiin kaksi kertaa suuremmalla todennäköisyydellä, kuin 10 prosenttia nuorista, jotka katsoivat vähiten.

    Tutkimuksessa kävi ilmi, että ohjelmilla, joissa seksistä puhuttiin mutta sitä ei näytetty oli yhtä suuri vaikutus, kuin paljastavimmilla ohjelmilla. Tällä tutkijat viittaavat mm. tv:n viihdeohjelmiin, joissa seksuaalinen sisältö esitetään esimerkiksi vitseinä tai vihjailuina yhdynnästä ja muusta seksuaalisesta käyttäytymisestä.

    Johtopäätöksenä esitetään, että nuoren käyttämä aika seksisävytteisen ohjelmiston katsomiseen ennustaa tulevaa seksuaalikäyttäytymistä. Tutkijat esittävät, että nuorten seksisävytteisten tv-ohjelmien katselua pitäisi rajoittaa mm. vanhempien kontrollia lisäämällä. Tämä voisi viivästyttää seksin aloitusikää, millä olisi vaikutusta teiniraskauksien ehkäisyyn.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    TV vaikuttaa nuorten seksikäyttäytymiseen 02.12.2004

    Jo sallittuna mediana internet on arveluttavan sisältönsä helpon saatavuuden kannalta paljon vaarallisempi media kuin tv ja itse asiassa tv lähetyksetkin sisältyvät internetin tarjontaan.

    Internet on siis jo sallittu ml sen sisältämät digitaaliset tv lähetykset

    Hynde edustaa vanhoillisten tiukkapipojengiä, eli on kehityksen jarruna. Jos hyndeltä ja muilta senkaltaisilta tiukkiksilta asioita pelkästään kysyttäisiin, tänäkin päivänä olisi esim radio yhä syntiä eikä mikään koskaan kehittyisi. Elettäisiin sata vuotta vanhojen sääntöjen kahlitsemina, tosin, eletään kyllä silti...

    Mutta onneksi meikäläisissäkin on tienraivaajia ja uusien ajatusten ennakkoluulottomia omaksujia, ettei näiden ihan naurettavien viulukielto-luutumien kanssa jouduta ikuisesti elämään.

    Uudet ajatukset rules. Muuten mikään ei koskaan muutu. TV kielto joutaa pois niinkuin radiokieltokin aikoinaan.

    Myös alkoholikieltoa kehottaisin alkaa tarkastelemaan yhä kriittisemmin. On myös sellaista sivistyneistöä, joka osaa käyttää sitä kohtudella. Jos hyndellä ei pysy mopo käsissä, ehkä jollain elämänsä paremmin hallitsevalla pysyy.

    Hyndellä on palstalla ikuisesti roikkuvana muinaisjäänteenä selvästi addiktioille herkkä luonne.

    ugh
    olen puhunut

    Entäs sitten, mitä pahaa seksissä on jos ehkäisy on kunnossa ja toista osapuolta kunnioitetaan ja rakastetaan? Tv tuskin panee ketään sänkyhommiin sen enempää kuin nettikään.

    Äänestä

  • yeah...... kirjoitti:

    Jo sallittuna mediana internet on arveluttavan sisältönsä helpon saatavuuden kannalta paljon vaarallisempi media kuin tv ja itse asiassa tv lähetyksetkin sisältyvät internetin tarjontaan.

    Internet on siis jo sallittu ml sen sisältämät digitaaliset tv lähetykset

    Hynde edustaa vanhoillisten tiukkapipojengiä, eli on kehityksen jarruna. Jos hyndeltä ja muilta senkaltaisilta tiukkiksilta asioita pelkästään kysyttäisiin, tänäkin päivänä olisi esim radio yhä syntiä eikä mikään koskaan kehittyisi. Elettäisiin sata vuotta vanhojen sääntöjen kahlitsemina, tosin, eletään kyllä silti...

    Mutta onneksi meikäläisissäkin on tienraivaajia ja uusien ajatusten ennakkoluulottomia omaksujia, ettei näiden ihan naurettavien viulukielto-luutumien kanssa jouduta ikuisesti elämään.

    Uudet ajatukset rules. Muuten mikään ei koskaan muutu. TV kielto joutaa pois niinkuin radiokieltokin aikoinaan.

    Myös alkoholikieltoa kehottaisin alkaa tarkastelemaan yhä kriittisemmin. On myös sellaista sivistyneistöä, joka osaa käyttää sitä kohtudella. Jos hyndellä ei pysy mopo käsissä, ehkä jollain elämänsä paremmin hallitsevalla pysyy.

    Hyndellä on palstalla ikuisesti roikkuvana muinaisjäänteenä selvästi addiktioille herkkä luonne.

    ugh
    olen puhunut

    Teikäläisten neuvoja en kuuntele.

    Meikäläisten neuvoja mielummin.

    Sulle suosittelen jarrupohjasukkia ja tiukkaa lastenpipoa. Evoluutiollinen kehityksesi on johtanut vieraaseen kuullostavaan oppiin jonkinlaiseen sivistyskristillisyyteen. Et kuullosta meikäläiseltä.

    Nuorena löysäpipoisena aikana röökasin muutaman vuoden myös vähä tupakkaa, muutama spaddu päiväs, eikä se aiheuttanut niin suurta riippuvuutta, etteikö voinut jättää se vaikkapa viikoksi. Ei ollut tarvetta jäädä "norttikeisariksi". en ole täysin addiktiivisyydelle taivuva.

    Mopo ei pysy kädessä, ajan mielummin autolla.
    Jätän soliferin rassaamiset sulle.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    TV vaikuttaa nuorten seksikäyttäytymiseen 02.12.2004

    Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan runsaasti seksisävytteisiä tv-ohjelmia katsovat nuoret päätyvät kaksi kertaa suuremmalla todennäköisyydellä harrastamaan seksiä, kuin niitä vähiten katsovat nuoret.

    Kalifornian yliopiston tutkimukseen osallistui 1 792 12 – 17-vuotiasta nuorta, joiden tv:n katselua ja seksikäyttäytymistä kartoitettiin kahdesti vuoden välein.

    Tutkimus osoitti, että 10 prosenttia nuorista, jotka tutkimuksen aloitusvaiheessa katsoivat eniten seksuaalissävytteistä ohjelmistoa, olivat vuoden seuranta-ajan loputtua päätyneet seksiin kaksi kertaa suuremmalla todennäköisyydellä, kuin 10 prosenttia nuorista, jotka katsoivat vähiten.

    Tutkimuksessa kävi ilmi, että ohjelmilla, joissa seksistä puhuttiin mutta sitä ei näytetty oli yhtä suuri vaikutus, kuin paljastavimmilla ohjelmilla. Tällä tutkijat viittaavat mm. tv:n viihdeohjelmiin, joissa seksuaalinen sisältö esitetään esimerkiksi vitseinä tai vihjailuina yhdynnästä ja muusta seksuaalisesta käyttäytymisestä.

    Johtopäätöksenä esitetään, että nuoren käyttämä aika seksisävytteisen ohjelmiston katsomiseen ennustaa tulevaa seksuaalikäyttäytymistä. Tutkijat esittävät, että nuorten seksisävytteisten tv-ohjelmien katselua pitäisi rajoittaa mm. vanhempien kontrollia lisäämällä. Tämä voisi viivästyttää seksin aloitusikää, millä olisi vaikutusta teiniraskauksien ehkäisyyn.

    Kertoiko tutkimus kumpi oli ensin, muna vai kana? Ehkäpä seksiaddiktit katsovat mieluummin sekstailua. Itse olen lukenut tutkimuksen joka kertoi, että tv ei lisää rikollisuutta, vaikka antaakin toimintamalleja. Toinen tutkimus kertoi, että tv:lla on lapseen enemmän hyviä, kuin huonoja vaikutuksia. Toki lasten tv:n katselua on valvottava, kuten lapsia yleensä joka asiassa.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Teikäläisten neuvoja en kuuntele.

    Meikäläisten neuvoja mielummin.

    Sulle suosittelen jarrupohjasukkia ja tiukkaa lastenpipoa. Evoluutiollinen kehityksesi on johtanut vieraaseen kuullostavaan oppiin jonkinlaiseen sivistyskristillisyyteen. Et kuullosta meikäläiseltä.

    Nuorena löysäpipoisena aikana röökasin muutaman vuoden myös vähä tupakkaa, muutama spaddu päiväs, eikä se aiheuttanut niin suurta riippuvuutta, etteikö voinut jättää se vaikkapa viikoksi. Ei ollut tarvetta jäädä "norttikeisariksi". en ole täysin addiktiivisyydelle taivuva.

    Mopo ei pysy kädessä, ajan mielummin autolla.
    Jätän soliferin rassaamiset sulle.

    Mä oon kuule juuri sellainen meikäläinen, joiden toimesta vanhanaikaiseksi jääneitä sääntöjä on ennenkin kammettu historian hämäriin, ja hyvä niin.

    Pidän arvossa ja pyrin itsekin olemaan omilla aivoillaan kriittisesti ajatteleva. Luutumien - hassujen vanhanaikaisten sääntöjen - perässä ei pidä sairaalloisesti roikkua ikuisesti.

    Jos ei meikäläisen tyyppisiä meikäläisiä olisi, viulunsoittelu olisi hyndenkin mielestä vielä tänäkin päivänä syntiä radiosta nyt puhumattakaan

    Kehitys kehittyy eikä se tapahdu ilman kritiikkiä, hynde. Sinunkin pitää vain hyväksyä se.

    Ei säännöt ole ikuisia, vaan ne muuttuvat. Halusit sinä sitä tai et. Raikkaita ajatuksia kehiin vaan rohkeasti. Jätetään vanhanaikaisten junttien luutumat omaan arvoonsa.

    Teikäläinnen on toisia luupääjunteiksi haukkuva eli pöhöttynyt joka ei tajua uskon asioista hölkäsen pöläystä saati kristillisyytemme historiasta.

    Olet feikkipelle, sen radio esimerkkisi osoittaa. En ymmärrä teidän motiovaatiota saada meidän hyväksyy asioita jotka ei teihin ees vaikuta.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    TV vaikuttaa nuorten seksikäyttäytymiseen 02.12.2004

    Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan runsaasti seksisävytteisiä tv-ohjelmia katsovat nuoret päätyvät kaksi kertaa suuremmalla todennäköisyydellä harrastamaan seksiä, kuin niitä vähiten katsovat nuoret.

    Kalifornian yliopiston tutkimukseen osallistui 1 792 12 – 17-vuotiasta nuorta, joiden tv:n katselua ja seksikäyttäytymistä kartoitettiin kahdesti vuoden välein.

    Tutkimus osoitti, että 10 prosenttia nuorista, jotka tutkimuksen aloitusvaiheessa katsoivat eniten seksuaalissävytteistä ohjelmistoa, olivat vuoden seuranta-ajan loputtua päätyneet seksiin kaksi kertaa suuremmalla todennäköisyydellä, kuin 10 prosenttia nuorista, jotka katsoivat vähiten.

    Tutkimuksessa kävi ilmi, että ohjelmilla, joissa seksistä puhuttiin mutta sitä ei näytetty oli yhtä suuri vaikutus, kuin paljastavimmilla ohjelmilla. Tällä tutkijat viittaavat mm. tv:n viihdeohjelmiin, joissa seksuaalinen sisältö esitetään esimerkiksi vitseinä tai vihjailuina yhdynnästä ja muusta seksuaalisesta käyttäytymisestä.

    Johtopäätöksenä esitetään, että nuoren käyttämä aika seksisävytteisen ohjelmiston katsomiseen ennustaa tulevaa seksuaalikäyttäytymistä. Tutkijat esittävät, että nuorten seksisävytteisten tv-ohjelmien katselua pitäisi rajoittaa mm. vanhempien kontrollia lisäämällä. Tämä voisi viivästyttää seksin aloitusikää, millä olisi vaikutusta teiniraskauksien ehkäisyyn.

    kun esim. tv tulee sallituksi? Meinaatko sinä hynde olla edelleen katselematta vaikka muut ympärillä niin tekevät?

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Teikäläinnen on toisia luupääjunteiksi haukkuva eli pöhöttynyt joka ei tajua uskon asioista hölkäsen pöläystä saati kristillisyytemme historiasta.

    Olet feikkipelle, sen radio esimerkkisi osoittaa. En ymmärrä teidän motiovaatiota saada meidän hyväksyy asioita jotka ei teihin ees vaikuta.

    Usko vaan vaikka huviksesi että meikäläisen kaltaisia meikäläisia todellakin on olemassa.

    Eikä meitä sun "teikäläis"lässytyksesi häiritse tippaakaan, vaan se kuuluu asiaan. Tiukkapipoiselle vikinälle voi oikeastaan vain hiukan naurahtaa, ja antaa mennä moinen vikinä toisesta korvasta ulos. Turhaan siis teitittelet.

    Näiden alati vanhanaikaistuvien sääntöjen kristisoimiseen tarvitaan yhä vain uutta ennakkoluulotonta asennetta, johon esimerkiksi sinä et pysty, vaan niuhotat menneittden sääntölistojesi perässä

    Ole onnellinen että näin on, muuten sulle olis radiokin vielä kielletty etkä kuulis uutisia mistään. Tosin sekin saattaisi olla sulle ihanteellista. Mene tiedä.

    On todellakin luupääjunttiutta yrittää pipo silmillä pönkittää vanhanaikaisia jo aikansa eläneitä sääntöjä

    Saa sunkin kaltaisia olla en sitä sano. Mutta sunkaltaistesi toimesta mikään ei koskaan kehity vaan jämähdämme koko poppoo menneille vuosisadoille.

    Säännöt muuttuvat vääjäämättömästi. ja hyvä niin.

    Äänestä

  • yeah.-... kirjoitti:

    Tapoina kylläkin on mutta iha uskon asiois, enpä haluis uskoo mut jos teitä on paljo ni melkoisii nörttejä ootte keskusteluillois.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Tapoina kylläkin on mutta iha uskon asiois, enpä haluis uskoo mut jos teitä on paljo ni melkoisii nörttejä ootte keskusteluillois.

    ei uskonasioista vaan sääntölistauksesta. Uskonasiat ei muutu. Säännöt muuttuu.

    Niin vaan raukesi aikanaan radiokielto ja niin tulee käymään tv kiellollekin. Ja sen kaltainen kehitys on mun mielestäni erittäin hyvä asia.

    Aika näyttää kuinka pian , ja sun kaltaistesi vaikutus jarruttaa muutosta. Mut kai se on teikäläisiäkin kärsittävä. Aikansa.

    Ei näitä asioita missään keskusteluilloissa kehitetä. Pikkuhiljaa vain joku asia yleistyy, ja saa lopulta yhä yleisemmän hiljaisen hyväksynnän. Ettekä te jarrumiehet voi kuin valittaen todeta tapahtuneen, ja korkeintaan parkua: EI ENNEN NOIN TEHTY!!!!!

    Näin on käynyt esimerkiksi sterilisaation ottamiskiellolle. Nykyään se otetaan jos on tarvis ja thats it. Ennen ei otettu. Ei tulla sulta kuule kysymään.

    Näin on käymässä muuten parhaillaan meikkauskiellollekin. Katsopas ympärillesi...

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    TV vaikuttaa nuorten seksikäyttäytymiseen 02.12.2004

    Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan runsaasti seksisävytteisiä tv-ohjelmia katsovat nuoret päätyvät kaksi kertaa suuremmalla todennäköisyydellä harrastamaan seksiä, kuin niitä vähiten katsovat nuoret.

    Kalifornian yliopiston tutkimukseen osallistui 1 792 12 – 17-vuotiasta nuorta, joiden tv:n katselua ja seksikäyttäytymistä kartoitettiin kahdesti vuoden välein.

    Tutkimus osoitti, että 10 prosenttia nuorista, jotka tutkimuksen aloitusvaiheessa katsoivat eniten seksuaalissävytteistä ohjelmistoa, olivat vuoden seuranta-ajan loputtua päätyneet seksiin kaksi kertaa suuremmalla todennäköisyydellä, kuin 10 prosenttia nuorista, jotka katsoivat vähiten.

    Tutkimuksessa kävi ilmi, että ohjelmilla, joissa seksistä puhuttiin mutta sitä ei näytetty oli yhtä suuri vaikutus, kuin paljastavimmilla ohjelmilla. Tällä tutkijat viittaavat mm. tv:n viihdeohjelmiin, joissa seksuaalinen sisältö esitetään esimerkiksi vitseinä tai vihjailuina yhdynnästä ja muusta seksuaalisesta käyttäytymisestä.

    Johtopäätöksenä esitetään, että nuoren käyttämä aika seksisävytteisen ohjelmiston katsomiseen ennustaa tulevaa seksuaalikäyttäytymistä. Tutkijat esittävät, että nuorten seksisävytteisten tv-ohjelmien katselua pitäisi rajoittaa mm. vanhempien kontrollia lisäämällä. Tämä voisi viivästyttää seksin aloitusikää, millä olisi vaikutusta teiniraskauksien ehkäisyyn.

    Oletko lukenut tutkimuksia internetin vaaroista? Monet uskovaiset omaavat television, mutta silti heidän ihanteenaan on seksi vasta avioliitossa. Ei mainitsemaasi tutkimusta voi suoralta kädeltä liittää uskovaisiin nuoriin. Heidän ajatusmaailmansa on jo lähtötilanteessa aivan erilainen kuin ns. tavallisten nuorten. Minä olen uskovainen nuori ja meidän yhteisössämme televisio on sallittu. Silti emme katso televisosta mitään "haitallista", vaan ihan muuta. Eikä kukaan kavereistanikaan ole harkinnut esiaviollista seksia. Jos on noin tiukat säännöt, niin eikö teidän kannattaisi perustaa omat koulut ja kieltää nuoria liikkumasta siellä missä ei-uskovaisia ihmisiä liikkuu?

    Äänestä

  • yeah...... kirjoitti:

    Jo sallittuna mediana internet on arveluttavan sisältönsä helpon saatavuuden kannalta paljon vaarallisempi media kuin tv ja itse asiassa tv lähetyksetkin sisältyvät internetin tarjontaan.

    Internet on siis jo sallittu ml sen sisältämät digitaaliset tv lähetykset

    Hynde edustaa vanhoillisten tiukkapipojengiä, eli on kehityksen jarruna. Jos hyndeltä ja muilta senkaltaisilta tiukkiksilta asioita pelkästään kysyttäisiin, tänäkin päivänä olisi esim radio yhä syntiä eikä mikään koskaan kehittyisi. Elettäisiin sata vuotta vanhojen sääntöjen kahlitsemina, tosin, eletään kyllä silti...

    Mutta onneksi meikäläisissäkin on tienraivaajia ja uusien ajatusten ennakkoluulottomia omaksujia, ettei näiden ihan naurettavien viulukielto-luutumien kanssa jouduta ikuisesti elämään.

    Uudet ajatukset rules. Muuten mikään ei koskaan muutu. TV kielto joutaa pois niinkuin radiokieltokin aikoinaan.

    Myös alkoholikieltoa kehottaisin alkaa tarkastelemaan yhä kriittisemmin. On myös sellaista sivistyneistöä, joka osaa käyttää sitä kohtudella. Jos hyndellä ei pysy mopo käsissä, ehkä jollain elämänsä paremmin hallitsevalla pysyy.

    Hyndellä on palstalla ikuisesti roikkuvana muinaisjäänteenä selvästi addiktioille herkkä luonne.

    ugh
    olen puhunut

    On totta, että tv kielto joutais jo pois. Meissä meikäläisissä on sen verran sivistynyttä porukkaa, ettei me jokaista asiaa omaksuta, mitä TV näyttää.
    Onneks on niitä tienraivaajia ja uusien ajatusten ennakkoluulottomia omaksuja. Näitähän on ollut aina.
    Jos kaikki olisivat olleet aina tiukkiksia, ei radiokaan edellenkään olisi sopiva. Samoin viulut ym. ne olisivat edelleenkin kiellettyjen listalla.
    Itse kehottaisin tarkistamaan tuota kantaa televisioon. Pidän sitä varsin vanhan aikaisena.
    Jännää, että SRK on pitänyt tuosta kiinni näihin päiviin asti.
    Internetkin meinattiin kieltää, mutta onneks kaikki eivät ole hirveän tiukkoja.

    Jos me uskovaiset saataisiin äänestää SRK:n johtoon jäsenet, äänestäisin taatusti sellaista, joka tiedetään vapaamieliseksi.
    Saatais nopeammin muutosta aikaan.
    Ne uskovaiset, joilla TV:n katselu ei pysy hanskassa, älkäät katselko.
    Me, jotka osataan ajatella omilla aivoilla, antakaa meidän katsoa. Eihän se ole synti, jos se ei vie syntielämään?!
    Samoin alkoholin tissuttelu.
    Ne, jotka hallitsevat kohtuu käytön, se on varsin sopivaa.
    Itselleni ei kuitenkaan alkoholi sovi,
    koska en osaa pitää sen käyttöä
    kurissa. Tiedän sen, kun olen kerran kokeillut.
    Nyt olen absolutisti.
    Samoin tupakki ei sovi mulle. Omatunto tulee kipeeksi. Tupakin takia jouduin porukkaan, joka turmeli omaa tuntoa, joten päätin lopettaa.
    Ei ollut muuten helppoa, mutta nyt
    olen ollut polttamatta kokonaiset 2 vuotta!
    Raamatussa sanotaan selkeästi:
    Älä tee sitä, mikä vie sinut pois elävästä uskosta.
    Näin netissä uskallan tunnustaa, että itselläni on TV! se ei vie mua pois uskosta.

    Äänestä

  • Garl levi lastadius kirjoitti:

    edustajaksi vuosikkoukseen, niin siitä se lähtee.

    Äänestä

  • yeah.... kirjoitti:

    ei uskonasioista vaan sääntölistauksesta. Uskonasiat ei muutu. Säännöt muuttuu.

    Niin vaan raukesi aikanaan radiokielto ja niin tulee käymään tv kiellollekin. Ja sen kaltainen kehitys on mun mielestäni erittäin hyvä asia.

    Aika näyttää kuinka pian , ja sun kaltaistesi vaikutus jarruttaa muutosta. Mut kai se on teikäläisiäkin kärsittävä. Aikansa.

    Ei näitä asioita missään keskusteluilloissa kehitetä. Pikkuhiljaa vain joku asia yleistyy, ja saa lopulta yhä yleisemmän hiljaisen hyväksynnän. Ettekä te jarrumiehet voi kuin valittaen todeta tapahtuneen, ja korkeintaan parkua: EI ENNEN NOIN TEHTY!!!!!

    Näin on käynyt esimerkiksi sterilisaation ottamiskiellolle. Nykyään se otetaan jos on tarvis ja thats it. Ennen ei otettu. Ei tulla sulta kuule kysymään.

    Näin on käymässä muuten parhaillaan meikkauskiellollekin. Katsopas ympärillesi...

    Töröläläisen törähtelyä.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Töröläläisen törähtelyä.

    töristelyistäsi huolimatta minulla on asian suhteen erittäinkin puhdas omatunto, ja näen asiat yleensäkin huomattavasti laajemmasta perspektiivistä kuin sinä.

    Näen myös syy-seuraussuhteet loogisina ja osaan erottaa toisistaan synnit, ja toisaalta hassun hauskat kulttuuriin liittyvät tavat. Ymmärrän aivan niinkuin uusimamassa Päivämiehessä kirjoitettiin:tavat muuttuvat.

    Sinunkin olisi hyvä tutustua siihen. Se oli raikasta tekstiä: tavat muuttuvat. Uskonasiat eivät muutu.

    Sinulaisistasi vastarannan kiiskistä huolimatta säännöt(lue:tavat) muuttuvat vääjäämättömästi pikkuhiljaa. Katso ukkopaha ympärillesi.

    Niin raukesi aikoinaan omaan mahdottomuuteensa ja hassuuteensa radiokielto, nyt on menossa samoista syistä johtuen kohta televisiokielto.

    Useissakin kodeissa sellainen jo on, urheilulähetyksiä varten. (Hommattu videomonitoriksi, mutta virittimet jätetty paikalleen....)

    Vähän aikaa sitten on päättyneet sterilisaatiokielto (yleinen hiljainen hyväksyntä)ja elokuvien katselukielto(videot tulivat rytinällä uskovaisiin koteihin ; uusi ohje kuuluu: katsoit mitä katsoitkin, sisältö ratkaisee)

    ps
    vääjäämätön muutos koskee ainoastaan näitä tapa/sääntölistoja. Ei uskonasioita, jotka taas on suoraan Raamatussa määritetty.

    Ja kunhan vapaus koittaa taas jonkun uuden säännön suhteen, parannuksentekijöitä tulee olemaan toivottavasti nimenomaan teissä vastarannankiiskeissä, ettäs lakihengessänne kristittyjen vapautta kahlitsitte ja muutosta hölmöyttänne jarrutitte, ja asiat oikein jo etukäteen nähneitä vääräoppisiksi ahdasmielisyydessänne vinguitte.

    ugh
    olen puhunut

    Äänestä

  • yeah..... kirjoitti:

    viisaita.

    Äänestä

  • aika kirjoitti:

    viisaita.

    "usko ja elämäntapa eivät ole sama asia. Jumalan valtakunta ja ´vanhoillislestadiolainen kulttuuri´eivät ole sama asia."

    ---
    Tavat tapoina, jotka siis alati muuttuvat. Niillä ei ole mitään kiinteää pysyvää sidettä uskonasioihin. Ne auttavat pysymään uskossa, mutta kun ympäröivä maailma muuttuu, niin tavatkin muuttuvat vastaavasti.

    Itse asiassa samaan aikaan eri maissakin on hyvinkin erilaisia elämäntapoja (esim venäläisillä uskovaisilla on telkkarit ja meikit)

    Uskonasiat pidetään tärkeimpinä joita tulee vaalia muuttumattomina, koska Jumalan sana ei koskaan muutu.

    Jokainen tietää sydämessään, mikä on uskon asia, ja mikä vain kulttuurllinen tapa.

    ugh
    puhuin hiukan lisää

    Äänestä

  • aika

    yeah..... kirjoitti:

    Uskon asioiden vuoksi vältämme televisiota, emme kulttuurin vuoksi.

    Välttäkäämme yksilökeskeistä sivistyskristillisyyttä, siinä on eksytyksen henki.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Uskon asioiden vuoksi vältämme televisiota, emme kulttuurin vuoksi.

    Välttäkäämme yksilökeskeistä sivistyskristillisyyttä, siinä on eksytyksen henki.

    Hynden ainut puolustautumiskeino tuulimyllyjä vastaan näyttää olevan tuomita omilla aivoillaan ajatteleva väärähenkiseksi. Noh, hynde vastannee sanoistaan itse viimeisella tuomiolla....minua ei nämä vikinät hetkauta. Minun omatuntoni on asian suhteen puhtoinen varsinkin kun kantani vahvistettiin myös päivämiehessä: tavat muuttuvat.

    Tv-kielto ei ole mikään uskon asia, ei ollut radiokieltokaan aikoinaan koska poistui tarpeettomana. Uskon asiathan eivät poistu tarpeettomina.

    Toki nämä sääntölistat suojaavat synniltä., mutta koska syntimaailma ympärillämme muuttuu, myös sääntöjen tulee päivittyä, jotta ne ovat tarkoituksenmukaiset ja suojelevat synniltä mahdollisimman hyvin. Siksi säännöt (eli tavat) muuttuvat.

    Veikkaukseni on, että TV kielto tulee poistumaan hassuna muinaisjäänteenä, koska internet (tv lähetyksineen) on jo laajalti kristillisyytemme aktiivisessa käytössä.

    Viimeistään siinä vaiheessa kun adsl nopeudet ovat luokkaa 8...10mb/s, tv kielto muuttuu faktuaalisesti tarpeettomaksi koska kaikki tv lähetykset ovat online internetissä seurattavissa. Noin kahdessa vuodessa siis kristillisyytemme kodeissa on KAIKKI tv lähetykset saatavilla.

    Hynden kaltaisten on erittäin vaikea ymmärtää eroa, mikä on uskon asia ja mikä kuuluu tapakulttuuriin.

    Hynden isovanhemmat huusivat kurkku suorana, että ei ennen viulua soitettu tai radiota kuunneltu. Hynde huutaa nyt että ei sterilisaatiota ennen otettu. Hynde huutaa kohta, että ei tv:tä ennen katseltu.

    Jarrumieheksi vaan linnanmäelle.

    Olet lakihenkinen tuomiolla uhkaaja ja lisäksi eriseurainen. Kyllä me uskovaiset kun sinua kuunnellaa niin huomaamme että tuo ei ole uskovaisen mielinen kirjoitus.

    Synninluvallisuus on missiosi ja haluat väkisin tuoda maailmallisuuden takaovesta.

    Sinulla ei ole uskonasiat kohdallaan jos koskaan on ollutkaan. Ymmärrät kaikki tavat vain sääntöinä ja kieltoina. Pilkkaava sävyinen kirjoitusesi puhuu kristillisyydestä huonoa, sen osoittaa kun otat aina esiin radiokiellon vaikka kuinka korjataan ettei sellaista päätöstä ole koskaan ollutkaan.

    Kehoitan sinua parannukseen.

    tämmöisiä nämä kuivakkaat lakihenkiset on, ei mikään puhe, ei edes päivämiehen raikkaat kirjoitukset niihin tehoa, vaan niiden vimma vain yltyy. Onneksi kaikilla on kaksi korvaa, joten toisesta voi päästää moiset purkaukset ulos.

    Tässä kirjoitan enkä muuta voi: tavat muuttuvat. Niin raukesi radiokielto aikoinaan, ja veikkaukseni on, että kohta menee tv kielto samaan ´entisiä sääntöjä´ sarjaan. Voihan olla että niin ei käykään, mutta niin vaan veikkaan.

    Äänestä

  • yeah..... kirjoitti:

    "usko ja elämäntapa eivät ole sama asia. Jumalan valtakunta ja ´vanhoillislestadiolainen kulttuuri´eivät ole sama asia."

    ---
    Tavat tapoina, jotka siis alati muuttuvat. Niillä ei ole mitään kiinteää pysyvää sidettä uskonasioihin. Ne auttavat pysymään uskossa, mutta kun ympäröivä maailma muuttuu, niin tavatkin muuttuvat vastaavasti.

    Itse asiassa samaan aikaan eri maissakin on hyvinkin erilaisia elämäntapoja (esim venäläisillä uskovaisilla on telkkarit ja meikit)

    Uskonasiat pidetään tärkeimpinä joita tulee vaalia muuttumattomina, koska Jumalan sana ei koskaan muutu.

    Jokainen tietää sydämessään, mikä on uskon asia, ja mikä vain kulttuurllinen tapa.

    ugh
    puhuin hiukan lisää

    huono on sun luetun ymmärrys. Olet ymmärtänyt päivämiehen täysin väärin ja käytät sitä lihan vapauteesi.

    Laitanko päivämiehestä vuodelta.1971.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    huono on sun luetun ymmärrys. Olet ymmärtänyt päivämiehen täysin väärin ja käytät sitä lihan vapauteesi.

    Laitanko päivämiehestä vuodelta.1971.

    "Laitanko päivämiehestä vuodelta.1971."

    Laita ihmeessä!

    Äänestä

Ajattelen sitä ristiriitana, kun kuitenkin Paavali salli seurakunnassa erilaisia käyttäytymisiä. Hänen mielestään asia ei mene noin kuin mitä rauhanyhdistyksella oli teille eilen selitetty. Paavalin mielestä yksilö sai tehdä sellaisia asioita, joita hänen omatuntonsa salli, vaikka toisille uskoville omattunnot sanoi erilailla. Jokainen vastaa Paavalin mielestä itse valinnoistaan, eikä yhdenmukaisia valintoja ole. Siksi hän kehoittikin nuorukaisia iloitsemaan nuoruudestaan ja muistamaan, että Jumala yksin vie heidät tuomiolle: ei seurakunta, eikä seurakunnan yhteinen omatunto, vaan kunkin yksilön omatunto ja kukin yksilönä itse tekee ratkaisunsa ja yksin niistä Jumalalle vastaa.
Hänen mielestään piti vain olla tekemättä toisten uskovien nähden sellaista, mistä toinen saattaisi loukkaantua tai joka olisi toiselle viettelykseksi. Hänen antoi erilaisia malleja kuin nämä teille eilen saarnatut neuvot: "Jokaisella ihmisellä on omanlainen omatunto. Mutta sen voi pohjautua johonkin yhteisöön. --- Tee sitä, mitä voit tehdä hyvillä mielin kenen tahansa uskovaisen kanssa. "

Äänestä
  • asia alkaa kiinnostamaan yhä enemmän, laitatko ?

    Äänestä

"Tee sitä, mitä voit tehdä hyvillä mielin kenen tahansa uskovaisen kanssa.
Jos toisin tekee, rikkoo Jumalan lasten keskinäistä rakkautta!"

Erittäin hyvin sanottu. Minä olen aina voinut soittaa kitaraa, syödä pihvejä ja juoda olutta hyvillämielin uskovaisten kanssa.

Äänestä

Yhä paksummaksi näyttää menevän vl:ien omavanhurskauden soppa ja selitykset, miksi seurakunnasta on tehty epäjumala:(

Raamatussa todetaan että synti on Jumalan lain rikkomista. piste.

1. Johanneksen kirje 3
"4 Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä SYNTI MERKITSEE JUMALAN LAIN RIKKOMISTA.
5 Mutta te tiedätte, että Kristus, joka on synnitön, tuli ottamaan pois synnit.
6 Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt eikä tunne häntä.
7 Lapseni, älkää antako kenenkään johtaa itseänne harhaan. Joka tekee Jumalan tahdon, on vanhurskas, niin kuin Kristus on vanhurskas.
8 Joka tekee syntiä, on Paholaisesta, sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti. Juuri sitä varten Jumalan Poika tuli maailmaan, että hän tekisi tyhjäksi Paholaisen teot.
9 Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta.
10 Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan, ketkä Paholaisen lapsia: se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta, ei siis myöskään se, joka ei rakasta veljeään."

Martti Luther sanoo samaa huonepostillassaan:
"Se on synti, jota Jumalan laki ilmoittaa ja josta päällemme kantaa. Ellei joku ole sellainen synti, niin se on sellainen, jota Paavi on kuvannut ja ylösajatellut, ja josta Jumala ei tiedäkään."

Nuo "Jos Jumalan valtakunnassa ei nähdä jotain hyväksi, ei ole oikein ominpäin tehdä sitä. " ovat juuri niitä syntejä, josta Jumala ei tiedäkään.

Luther varoittaa pitämästä näitä "maalattuja ja kuvattuja" syntejä synteinä pitämästä!
"Sillä jos sinä sellaisista maalatuista ja kuvatuista synneistä pyytäisit päästä, niin siitä seuraisi, että sinun täytyis kääntyä väärään vanhurskauteen."

Äänestä
  • Epäusko vie ihmisen helvettiin ei siis synti!

    Äänestä

  • Synnin velka on maksettu kirjoitti:

    Epäusko vie ihmisen helvettiin ei siis synti!

    ...On se joka kadottaa ja erottaa Jumalasta.

    >>
    Epäusko vie ihmisen helvettiin ei siis synti!
    >>

    Epäusko ei suoranaisesti kadota, vaan tällöin ihminen joutuu tekemään tiliä Jumalan edessä tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Raamatussa sanotaan että "kukin saa tuomion TEKOJENSA MUKAAN"
    => Synti vie helvettiin, ei epäusko suoranaisesti, vaan välillisesti.

    Äänestä

sydämen luopumista Jumalasta. Ei minkään yksittäisen säännön rikkomista, mikä jossain tietyssä yhteisössä on säädetty.
Vaikka olenkin syntynyt vanhoillislestadiolaiseen perheeseen, näkemykseni ovat hyvin erinlaiset kuin
vanhoillisilla.
Pitkään tunsin huonoa omaatuntoa, kun en noudattanut vanhoillisten sääntöjä, mutta nyt vasta olen
huomannut sen, kuinka vapauttavaa se onkaan, kun
ei ole enää sidoksissa mihinkään tiettyyn yhteisöön.
Olen sidoksissa vain Jumalan sanaan.
Kaikki, jotka uskovat Jumalaan ja hänen poikaansa, pelastuvat.
Säännöt ovat vain sitä varten, että niillä pyritään karttaa syntiä=luopumista Jumalasta.

Eli tiivistettynä
Synti=kaikki teot, jotka vievät sinua pois Jumalan valtakunnasta, sekä teot, jotka rikkovat
kymmentä käskyä.
Huoruus on synti, mutta uudet avioliitot eivät.
Niitä ei voi rinnastaa huoruuteen, sillä
avioliitoilla on aina Jumalan siunaus, oli ne sitte vaikka viidennet.
Eroaminenkaan ei ole synti.
Luvatta vieraissa käynti on.
Siihen niin useat vanhoilliset sortuvat.
Raukat, kun eivät saa erota avioliitoistaan.

Itselläni ei ole mitään syntilistaa!
Teen tasan sitä, mikä ei vie mua pois uskosta.
Jeesus Kristus on sen verran hyvän työn tehnyt, että en halua luopua hänestä.

Jeesus Kristus rakastaa kaikkia.

Mitä uskolla voittaa?
Sanassa meille on luvattu, että perimme taivaan kodin.
Entä jos ei ole uskossa?
sitä en lähde spekuloimaan, enkä lähde ketään pelottelemaan helvetillä,
kuten lestadiolaiset tekee.
Helvetti = kuolema.
eli epäuskoisilla ei ole iankaikkista elämää.
Jos ei perusta iankaikkisesta elämästä, ei kannata olla uskossa.
Mulle on kuitenkin hirveän tärkeä, että pääsen kerran sinne Taivaan kunniaan, jossa näen uskossa kuolleita läheisiä, sekä lestadiolaisia, että muita kristittyjä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vl-positiivinen kirjoitti:

Oon lukenut täältä juttuja, että tietyt asiat, jotka ennen ovat olleet syntiä, eivät ole enää.
Mm. viulu ja radio ovat olleet ennen syntiä.
Raamatussa mainitaan jopa lihan syönnin olleen syntiä. Eli silloinen uskovainen ei saanut syödä lihaa päästäkseen taivaaseen.
Eilen rauhanyhdisyksellä selitettiin hyvin, miksi näin on.
Kerrottiin näin:
Jokaisella ihmisellä on omanlainen omatunto. Mutta sen voi pohjautua johonkin yhteisöön.
Uskovaisilla omatunto pohjautuu Jumalan lasten yhteiseen rakkauteen. Jos Jumalan valtakunnassa ei nähdä jotain hyväksi, ei ole oikein ominpäin tehdä sitä.
Meitä kehoitetaankin: Tee sitä, mitä voit tehdä hyvillä mielin kenen tahansa uskovaisen kanssa.
Jos toisin tekee, rikkoo Jumalan lasten keskinäistä rakkautta!
Eli ennen viulu ei sopinut uskovaiseen kotiin.
Nykyään on yhdessä päätetty, että se voidaan ottaa koteihin, kun sillä voi soittaa myös hyvää musiikkia. Lihan syöntikin on ollut pohjoisen kristityillä aina sopivaa. Se kun ei vie pois elävästä uskosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu