Haluaisin neuvoja, miten päästä irti helvetin pelosta.
Olen tyyten kyllästynyt koko elämään ja haluaisin pois.
En päässyt riittävään hoitoon. Olen ollut vain lääkekuureilla (sertralin, mirtazapin ja sepram) mutta en ikinä ole päässyt tarvittavaan hoitoon.
Nyt viimeiset 2 kuukautta olen miettinyt vain kahta asiaa. Onko mulla enää mahdollisuuksia nousta tai miten hoidan itseni pois. Nyt ihan viime aikoina en ole jaksanut enää miettiä, kuin tuota jälkimmäistä. Ainut, mikä pitelee minua vielä täällä, on tuo lapsesta asti tuputettu helvetin pelko. Vaikka enää en jaksakkaan uskoa (vl-sanoin kieltänyt uskon) helvetin pelko ei ole minnekään kadonnut.
Haluaisin pois, mutta ensiksi täytyisi saada kitkettyä tuo helvetin pelko pois.
Ei auta, vaikka kuinka järkeilen itselle, että niin sairasta hahmoa tuskin on olemassakaan, joka tahtoo kenenkään kärsivän ikuisesti. Varsinkaan sellaisen, jolle tämä ajallinenkin elämä on ollut yhtä kärsimystä.
Mun mielestä jokaisella on oikeus päättää päivänsä jos siltä tuntuu. Sen pitäisi olla jokaisen ihmisen perusoikeus!
Olen tyyten kyllästynyt koko elämään ja haluaisin pois.
En päässyt riittävään hoitoon. Olen ollut vain lääkekuureilla (sertralin, mirtazapin ja sepram) mutta en ikinä ole päässyt tarvittavaan hoitoon.
Nyt viimeiset 2 kuukautta olen miettinyt vain kahta asiaa. Onko mulla enää mahdollisuuksia nousta tai miten hoidan itseni pois. Nyt ihan viime aikoina en ole jaksanut enää miettiä, kuin tuota jälkimmäistä. Ainut, mikä pitelee minua vielä täällä, on tuo lapsesta asti tuputettu helvetin pelko. Vaikka enää en jaksakkaan uskoa (vl-sanoin kieltänyt uskon) helvetin pelko ei ole minnekään kadonnut.
Haluaisin pois, mutta ensiksi täytyisi saada kitkettyä tuo helvetin pelko pois.
Ei auta, vaikka kuinka järkeilen itselle, että niin sairasta hahmoa tuskin on olemassakaan, joka tahtoo kenenkään kärsivän ikuisesti. Varsinkaan sellaisen, jolle tämä ajallinenkin elämä on ollut yhtä kärsimystä.
Mun mielestä jokaisella on oikeus päättää päivänsä jos siltä tuntuu. Sen pitäisi olla jokaisen ihmisen perusoikeus!
Vastaukset 32
Vanhimmat
Olisi kyllä tärkeää että pääsisit helvetin pelosta mutta ei siksi että kuolisit vaan siksi että ehkä sitten voisit elää vapaampaa ja onnellisempaa elämää. En usko että kukaan helvetin pelossa elävä uskovainen voi koskaan olla todella onnellinen koska aina pitää miettiä kaikki sanomiset ja tekemiset että rangaistaanko niistä. Eivätkä he yleensä ymmärrä jos sanoo että ateistinakin voi elää kunnollista elämää jossa on moraali. Uskovaiset usein näkevät asiat mustavalkoisesti: Hyvä uskonto, paha ateismi tai synnitön uskovainen ja syntinen ateisti, vaikka jokainen järkevä ihminen tietää ettei elämä niin mene. Ateistipalstalta valitettavasti saa varsin yksipuolisen ja yksinkertaisen kuvan uskovaisista.
Toivon että pääset pelostasi mutta en suosittele itsemurhaa koska uskon että voit vielä toipua ja elää vapaata ja onnellista elämää. Totta on se että on ihmisen oikeus päättää omasta elämästään mutta jotenkin en usko että haluat kuolla, uskon että haluat rauhan mielellesi ja elämääsi vapauden.
Ateistipalstalta saa epäilemättä yksipuolisen ja yksinkertaisen kuvan uskovaisista siksikin, että suuri osa sinne kirjoittelevista ateisteista on erittäin yksipuolisia ja yksinkertaisia vihassaan uskontoja ja uskonnollisia ihmisiä kohtaan. Uskonto on tässä tapauksessa syntipukki, johon projisoidaan kaikki omat pelot, pettymykset ja turhaumat...
Aloittajalle: Voisiko helvetinpelkosi olla joltain osaltaan elämän, tai _valinnan_ pelkoa - siis pelkoa siitä, mitä teet itsellesi valinnallasi, tai jätät tekemättä? Mitä ehkä menetät, miltä suljet oven... minkä kiellät ehkä lopullisesti, vaikka sitä toivot...? Tms.; nämä vain äkkiä mieleen tulleita luonnehdintoja.
Uskonnollisessa helvetti-symboliikassa on kyse niin moniulotteisista ja syvistä kysymyksistä, että vaikeaa (mahdotonta) niitä tässä lähteä avaamaan saati "ratkomaan". Ehkä voit kuitenkin kokeilla ajatella noita aiheita myös niin, että niissä on kyse tässä elämässä olevien (/olleiden) ihmisten puheesta koskien elämää ja kuolemaa, kaikkeutta. Vähän niin kuin sinun (tai minun) puheesta / keskustelusta koskien samoja aiheita.
Tärkeintä on kaikki se, mitä sinä koet todeksi ja mikä & ketkä ovat sinulle tärkeitä sekä kenelle sinä olet tärkeä. Olennaista ei ole jokin ulkopuolelta asettuva uhka tai pelko. Myös uskonnollisessa kielessä on pohjimmiltaan ja alunperin kyse noista ensinmainituista asioista, ei ihmisten "pelottelusta" tms.
Voimia, ja älä pelkää; olet mittaamattoman arvokas!!
Helvetin pelko on sitä oikeinta pelkoa ihmisen elämässä. Jumalaa ja iankaikkisuutta ei voi millään keinolla saada pois vaan totuus on se että ihminen on joko taivaassa, jos uskoo Jeesukseen Kristukseen tai sitten päätyy iankaikkiseen eroon tai helvettiin ajallisen elämän jälkeen.
En ole lesta, ja minäkin olisi tehnyt itsemurhan joskus, mutta helvetinpelko piti minua täällä ja nyt olet onnellinen ihminen. Ei ole Jumalan tahto tehdä itsemurhaa, jos järki on tallella. Voi olla että ihminen sekoaa ja päätyy ennenaikaiseen kuolemaan, mutta silloin siitä ei ole vastuussa.
Jumala voi vapauttaa sinut myös vääränlaisesta uskonnollisuudesta, mitä sinun yhteisössäsi on mieleesi iskostettu. Ei Taivaan Isä halua, että hänen lapsi elää pelossa ja jatkuvassa orjuudessa. Usko Jeesukseen on ilon, voiman ja elämänlähde. Vaikka olet luopunut vl-yhteisöstä, niin ei sinun siitä huolimatta tarvitse olla erossa Jumalasta ja pelastuksesta.
Nyt sinun pitäisi päästä asialliseen hoitoon, saada terapiaa. En tiedä taustaasi, onko masennuksen syynä ahdas väärä uskonnollisuus vai jokin muu menneisyyden trauma, esim. kiusaamiset, vai pelkkä sairaus. Ei tilanne ole niin toivoton kuin miltä sinusta tuntuu.
Ei ole kyllä herkkua elää jos pitää pelätä helvettiin joutumista ja ei jaksa elää.
Ei Taivaan Isä ole luonut sinua helvettiä varten, Hän on rakastava Isä ja hänellä on sinulle suunnitelunta mahtava rikas elämä. On vihollisen juoni, että ihminen tekee uskosta piinaavan uskonnon.
#Vaikka olet luopunut vl-yhteisöstä, niin ei sinun siitä huolimatta tarvitse olla erossa Jumalasta ja pelastuksesta. #
Sinä saasta kuitenkin jatkat kidutusta, että olisi olemassa kuitenkin joku pelastus. Pelastus mistä? Kenelle?
Miten niille muille käy jotka eivät usko siten, kuin sinä aivopesty, kenties kirkkoon tai muuhun lahkoon kuuluva.
Pidä suusi kiinni jos et muuta osaa kuin käskeä uskomaan eri tavalla.
Olet saastaa.
En minä silloin ole pelännyt helvettiä, kun vielä jaksoi uskoa vanhoillislestadiolaisten lailla. Minulla oli silti ongelmia tuolloinkin ja niitä on jatkunut läpi elämän. Kotona ongelmia koitui siitä, kun asuimme ahtaalla. Ei ollut harrastusvälineitä, kun vanhemmilla ei ollut varaa niitä hankkia. Emme käyneet koskaan missään paitsi suviseuroissa. Niihinkin mentiin ylilastatulla autolla ja nukuttiin pienessä vaunussa todella ahtaasti. Suviseurat olivat silti kohokohta, paitsi sitten, kun perhe kasvoi ja minä tulin murrosikään. Suviseuroista tuli piinaavia hetkiä. Yövyimme yhä samassa vaunussa, vaikka päitä oli tullut lisää ja lisää.
Ongelmia oli myös siinä, että meillä ei ollut kotona keskustelukulttuuria. Isä piti meitä ruodussa risulla. Äiti koko ajan hellan ääressä. Osa oli suosittuja lapsia, osa jäi vain sivuun. Kotona oli vallalla villin lännen säännöt. Vahvimmat lapset jyräs. Aina se vahvin ei välttis ollut vanhin. Useimmat kävivät murrosikän kynnyksellä valtataistelun. Jos aiempi kunkku saatiin pudotettua, tilalle tuli uusi johtaja. Meillä siis oli kuka milloinkin johtajana. Isä se ei ollut. Isän rooli oli vain antaa risua silloin, jos valtataistelut kävivät liian suuriksi. Usein risua sai väärä henkilö.
Minä ja muutama muu meillä oli pelokkaita lapsia. Pakenimme takahuoneeseen (jossa usein nukkui vauva) piiloon tappeluilta. Olin itse todella pelokas. Minua kiusattiin kotona paljon.... ja niin myös koulussa. Rauhanyhdistykselläkin olen saanut selkään.
Kaikesta näistä huolimatta minä jaksoin olla uskovainen. Ajattelin, että ongelmat kotonamme johtuvat vain köyhyydestä. Siitä, ettei äidillä ja isällä vain ole mahdollisuuksia parempaan. Näin Jumalan lasten valtakunnan kuitenkin niin tärkeänä ja kalliina asiana, etten halunnut edes kyseenalaistaa oppeja. Luin aktiivisesti kristillisyytemme pääjulkaisua Päivämiestä. Siellä oli hyvin kirjoitettu myös heikkojen ihmisten näkökulmasta. Se auttoi mua jaksamaan, vaikka seuroissa, koulussa eikä usein kotonakaan ollut helppoa.
Aikuisiällä jätin Ouluntienoon taakse. Se oli ehkä parhaita ratkaisuja koska täällä pk-seudulla opin elämään. Nauttimaan elämästä. Nautin jopa seuroissa käymisestä. Aloin saamaan paljon kavereita. Silti lapsuuden traumat nostivat aika ajoin päätään. Uskoisin, että monet ongelmani voivat hyvin juontua lapsuuden oloista. Siitä keskustelukulttuurin puuttumisesta, ajallisesta niukkuudesta, risuistakin. Kyllä, minäkin kilttinä lapsena sain risua, koska isä ei yleensä kysellyt, kuka tappeli.. Risua sai yleensä se, joka sattui olemaan lähimpänä.
Nykyisin ymmärrän, että isä ja äiti saattavat olla uskonnon uhreja. Heillähän ei periaatteessa olisi ollut edes edellytyksiä noin suureen perheeseen. Isä pätkätyöläinen, äiti ainainen kotiäiti joka välillä kävi uupumisen vuoksi lepolomalla. Silloin kultaisella 80-luvulla siis, kun oli vielä niitä kodinhoitajia.
Vanhoillislestadiolaisten oppi siitä, että täytyy ottaa kaikki lapset vastaan on mielestäni vähän kyseenalainen. Etenkin nyky-Suomessa. En ikinä usko, että minustakaan olisi minkään perheen perustamiseen. Köyhä riutuja se minä olen, vielä huonommin toimeen tuleva, kuin isäni aikoinaan.
Ja vanhoillislestadiolaisen uskonkäsityksen mukaan jos minä joskus mielin perustaa perheen, se on minunkin osa ottaa joka ikinen lapsi vastaan. tämä ehdoton sääntö on pitänyt minut sinkkuna näihin päiviin asti. Olen aina alitajuisesti kavahtanut koko ajatusta! Minä paska köyhä ihminen.... minäkö muka osaisin pyörittää isoa perhettä paremmin, kuin isäni aikoinaan?
Minä kommentoija olen ollut pitkään uskossa, mutta eihän Raamattu ole sama kuin vl:n käsitys Jumalasta. Olen vakaumukseltani yhteiskristillinen ja uskon että teidän suunnastakin ihmisiä pelastuu, niin hellareista, vapaakirkollisista, kun vain uskoo Jeesukseen henkilökohtaisena pelastajana.
Kun on ollut tuollainen orjuuttava kasvuympäristö, niin koet ettet osaa elää, koet syyllisyyttä alamittaisuutta, ym. Jos menet naimisiin, ei sinun tarvitse tuottaa lapsilaumaa tai ylipäätänsä edes yhtä ainoata lasta jos koet ette ole kypsä vanhemmuuteen tai muuten halua.
Ajattelet ihan oikein, jopa armollisesti vanhempien kasvatustapaa. He ovat saattaneet todella itsekin olla samanlaisen suuren perheen ja ahtaan uskonnollisuuden invalidisoimia ja homma siirtyy perintönä. Ei voi ammentaa kauhalla jos on saanut lusikalla.
Kyllä Jumalan tahto on että lapsia hankitaan sen mukaan kun voimia rakastaa, elättää. Ja ihan hyvä juttu on ottaa vaikka adoptio- tai sijaisperhelapsi, jos niin kokee.
Kyllä sinun elämästä vielä hyvä tulee.
Mielestäni sinulle sopisi nyt hyvä terapeutti, joka ei ole uskonasioita vastaan mutta ei mitenkään myöskään pitäisi tyrkyllä niitä asioita. Nyt sinun pitää saada kokea vapaus pohtia asioita omilla ehdoilla ja rauhassa.
Sen kyllä haluan sinulle sanoa, että Jumala ei ole sinua helvettiin painamassa. Se kaikki paha kumpuaan vääränlaisesta ja lakihenkisestä opetuksesta.
helvettiä niin kauan kun syöt myrkkyjä, jotka tuhoavat elimistösi ja terveytesi. Amen.
No niin taas työ ateistit ja uskovaiset riitelette,Jos uskovaiset menisi sanomaan saman vaikka muslimille ole kristitty tai joudut alakertaan mitä ne hälle tekis sen jälkeen kun ovat allahin poikia?Entä budhalaiset mikä on se oikea uskonto suomessa on uskonnonvapaus saa uskoa mihin halua tai olla uskomatta ilman painostutta.Itse olen hiljainen evlut ilman muiden syyttelyä.
Nii sitäkö tarkotat että tekisit kyllä itsemurhan mutta et halua helvettiin kuitenkaan ihan vielä` No, eihän sinne kenenkään oo pakko mennä, ei sinunkaan. Taivaseenkaan ei oo pakko mennä. Molemmat vat vapaahtoisia valintoja, mutta kuitenkin jompi kumpi on valittavaa. Vähän ristiriitasta mutta totta.
Oliko tuo aloittajalle?
lähinnä sille, mutta kyllä voi päteä moniin muihinki ihmisiin
Täyttä roskaa, varsinkin masentuneelle. Jos joku vapaaehtoisesti ja toivon ilossa uskoo, niin se suotakoon. Mutta kun usko on iso osa mielisairautta, kuten Kesitaksella ja isolla osalla muitakin fundamentalisteja, niin ei niillä eväillä masennuksesta parannuta.
Helvetti on Hirviö Jumalan luomus, ihmisen päässä. Oululainen Tynkkynen kuvaili allahia Hirviöksi. Itse lisäsin samaan kategoriaan osittain myös satukirja Raamatun Jumalan. Mukamas täydellinen Rakkaus uhkailisi helvetillä.
Jumala on kaikkivoipa ja täydellinen Rakkaus. Siinä Raamattu on oikeasti oikeassa. Toki tuuhonkaan tietoon ei Raamatuita tarvita, kuin ei myöskään "Älä tapa" käskyyn. Kaikki on valmiina kiinalaisenkin omassatunnossa - ilman että hekään tietää mikä edes Raamattu on.
Masennus paranee itsestään kun saa helvetit ja muut sadut päästä pois...
YRITÄ PELÄTÄ VIELÄ ENEMMÄN KUIN MAHDOLLISTA... OIKEIN PONNISTELEMALLA PONNISTELET LISÄÄ PELKOA HOUSUIHIN NIIN ETTÄ KAKKA TULEE...
ÄLÄKÄ LOPETA ENNENKUIN KAKKA ON TULLUT HOUSUIHIN !!!!!!!!!!!!!!
Joni takaisin ala-asteelle
Toi voi kyllä toimiakin.
Miettikää oikein perusteellisesti, mistä kaikesta se Jesse tai mikä nyt onkaan suuttua, ottaa nokkiinsa, närkästyä, päättää näyttää. Niin, että mistä kaikesta voi langeta jessen tai sen tyyppisten tyyppien kosto?
Jo alkaa tuntua naurettavalta koko touhu ja koko tyyppi. Armahtava ja rakastava tyyppi päättääkin sitten vaan kostaa, kun näyttää mahtiaan ja voimaansa. Oikein pätee sillä, että minä kostan, näytän, rankaisen. Kannattaako tuollaista tyyppiä kuunnella? Uskoa sen juttuihin? Kärsiä sen kostamisen pelosta? Jesse se pullistelee, kun et nöyristele ja nuoleskele minua, niin minäpä näytän sinulle. Kiva kaveri.
Kirjoitit aloittaja, että sait lohtua nuorena Päivämiehen kirjoituksista, joissa muitutettiin Jumalan rakastavan heikkoja. Miksi se sama viesti, joka on edelleen totta, ei voisi olla lohtunasi tänä päivänä?
Uskovaisena sanon että jos yrität vain pyristellä irti helvetin pelosta, pyristelet väärään suuntaan.
Pyristele kohti Jumalaa, joka on armollinen ja on sovittanut ihmisten synnit Pojassa Jeesuksessa, ja voittanut kuoleman!
Lapsuudestasi on jäänyt ahdistusta, mutta se sama usko heikkoja ihmisiä rakastavasta Jumalasta voi edelleen pelastaa sinut ja kuljettaa läpi ahdistuksen. Keskity siihen.
Elämässäni ei ole enää oikein mitään. En jaksa keskittyä nyt oikein mihinkään Jumaliinkaan. Perusasiat pitäisi saada ensin kuntoon. En vain osaa. Soitin lääkäriajan. Siellä lääkäri antoi työkkärin numeron ja sanoi, että mun kannattaa siellä käydä puhumassa asioista. Työkkärissä ei kuitenkaan voitu auttaa, vaan käskettiin kääntyä lääkärin puoleen. Nyt en oikeasti tiedä, mistä haen apua.
Jumalan puoleen kääntyminen tuskin tässä tilanteessa auttaa. Olen ajautunut umpikujaan. Rahatkin loppuvat hyvää vauhtia, eikä tulon lähdettä ole.
Lopeta median seuraaminen. Tai ainakin vähennä merkittävästi. Media haluaa ihmisten pelkäävän, jotta he eivät uskaltaisi tehdä mitään ja masentuisivat ja jatkaisivat heidän paskansa lukemista.
Tuossa sulle ensin vastannut puhui uskonnoista. Uskonnot kristinuskonto mukaanlukien on enemmän tai vähemmän lakihenkisiä. Kristinuskonnossakin monine eri lahkoineen, kirkkineen ja herätysliikkeineen on aina omat vaatimuksensa, jotka pitää täyttää, että sä kelpaat. Ollaan ns lain alla. Yritetään kelvata Jumalalle.
Mutta totuus on, että yksikään ihminen ei kelpaa Jumalalle itsessään. En minäkään kelpaa Jumalalle. Jeesus Kristus on ainoa syy, miksi me kelpaamme Jumalalle. Se on hyvin vapauttavaa, kun ei tarvi enää yrittää kelvata Jumalalle. Ei tarvi enää itse yrittää muuttaa itseään, vaan antaa itsestään kaiken vastuun Pyhälle Hengelle.
Se helvetin pelko tulee juuri näistä vaatimuksista, joita uskonnollisuudessa on.
Uskonnollisuudessa Jumalasta on tehty poliisi, joka vartioi sinua, ettet tee syntiä.
Kyttää koko ajan vaellustasi ja arvioi sinua oman mittapuunsa mukaan, että täytätkö hänen mittansa.
Aidossa uskossa taas Jumala on johdattaja, niinkuin esim tästä Biblian oikeasta käännöksestä käy ilmi. Ps.32:8 Minä neuvon sinua ja osoitan sinulle tien, jotas vaellat: minä johdatan sinun silmilläni.
Toisaalta helvetin pelko johtuu hylkäämisen pelosta, jota tämä uskonnollisuudessa oleva kelpoisuuden vaatimus synnyttää.
Mutta Jumala vihaa hylkäämistä. Jumalan rakkaus ei voi hylätä.
Kerroin tuossa, että ainoa syy, miksi me kelpaamme Jumalalle on Jeesus Kristus.
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa..... Niin on Jumala sinuakin rakastanut. On jo rakastanut. Jo kaskituhatta vuotta sitten on antanut koko rakkautensa. Ei sun tarvi pyytää rakastamaan. Ei sun tarvi yrittää kelvata, sillä Jeesus Kristus on tae, että sä kelpaat Jumalalle. Ainoa syy, miksi me kelpaamme. Siksi sun ei tarvi pelätä.
Uskonnollisuudessa nämä itsekkin elävät pelossa. Suorittavat suorittamistaan. Yrittävät kelvata Jumalalle.
Aivoni ovat niin jumissa, etten ymmärtänyt tekstistäsi mitään pointtia. Unettomien öiden jälkeen nämä aivoni eivät ole kovin vastaanottavaisella tuulella. Luin kaksi kertaa kirjoittamasi läpi, mutta kun ei avautunut, niin tuskin kolmannellakaan.
Ei siinä, ettet osais kirjoittaa, minä vain en ymmärrä enää oikein mitään :(
Usko+ei+olekkaan+ymmärryksessä,+vaan+sydämessä.+Eikä+sulta+vaadita+jaksamista+tai+ymmärtämistä.+Usko+on+100%+Jumalan+lahja.+Kiitä+Jeesusta+uskosta.+Kiitos+on+Raamatun+mukaan+portti+siihen,+mitä+toivotaan.+Ei+usko+ja+rauha+sydämessä+ole+vaikeasti+saavutettavissa.+Usko+ja+rauha+sydämessä+on+yksinkertainen+asia+ja+sen+voit+saada+ihan+kiittämällä.
Kiitä+vaan+Jeesusta.+Jeesus+on+kuin+tuo+laupias+samarialainen+ja+sinä+olet+nyt+hän,+jonka+kohdalle+laupias+samarialainen+pysähtyi.+Laupeus+on+osa+armoa.+Laupeus+on+jotain+sellaista+joka+vie+maaliin+asti,+sellaisenkin+joka+ei++jaksa+ja+joka+ei+voi+itseään+auttaa.
Kuulostaa siltä, että Jumala haluaa pitää sinut vielä elämässä kiinni.. Kuka tietää.
Jospa soitata nyt terveyskeskuksen päivystykseen ja pyydät pääsyä mielenterveyspolille. Ihan oikein on nyt että heität hengelliset, uskonasiat sivummalle ja vaadit apua mielen, sielun väsymykseen. Ihmisellä on henki, sielu ja ruumis. Tarvitset nyt apua siihen sielun ja mielen kaaokseen.
Et ole mitenkään työkuntoinen.
Siis soittaessa päivystävälle sairaanhoitajalle tai jutellessa lääkärin kanssa vaatimalla vaati päästä terapiaan. Lääkitystäkin kannattaa kokeilla ainakin ensi alkuun.
En kiellä sinulta uskoa, mutta ihminen on kokonaisvaltainen ja olet nyt erilaisen avun tarpeessa.
Mulle sanottiin, että uskominen ei ole tuntemista kiinni. Sitten, kun tunteet lähes täydellisesti kadottaa, niin tajuaa, kuin paljon se vaikuttaa uskomiseen. Ei kukaan jaksa vuosia uskoa tuntematta mitään. Sen saarnan tarkoitus on virkistää uskossa, se virkistyminen lähtee tunteista ja jos niitä ei ole, niin ole virkistymistä. Tämän asian voi ymmärtää vain sellainen, joka sen on kokenut. Tunteet saa myös tuntemaan sen, että kuulun samaan porukkaan, kun tätä ei ole, niin tunnet itsesi vieraaksi. Niin kävi mulle. Olin vieras seuroissa ja sitten "maailmassa". Osittain sen takia katosi uskomisen vapaus. Jäljelle jäi vain kuoleman pelko, sama pelko, joka oli sekä uskovaisena, että epäuskoisena. Miksi siis uskoa, jos se tärkein asia eli taivas jää näköpiiristä pois. Kun et tunne normaalisti, niin ei ole taivasta.
Uskon siitä huolimatta, vaikka en ole enään vanhoillislestaadiolainen, että se on ainut oikea tapa uskoa.
Ei usko olet tunteista kiinni. Masentunut ihminen tunne muuta vain sen että on paha olla, ei jaksa ja missään ei näe valoa. Ei sitä jaksa edes ajatella, on vain turta olo.
En varmaan ole ollut koskaan syvästi masentunut, mutta on minullakin kokemusta masennuksesta. Uskovaisena tiedän että Jumala on ollut silloinkin kanssani. On se niin että tuossa tilassa se yletön jeesustelu ja uskonasioiden tyrkyttely ei auta ja varmasti se on vielä ahdistavampaa jos on taustalla väärä lakihenkinen uskonnollisuus ja jopa osa syy ahdistukseen onkin jopa siinä.
En ole koskaan ollut vl. ja minun masennuksen syynä oli arvioero, perheyrityksen konkurssi ja täydellinen hylkäämiskokemus. Tavallaan meni kaikki: puoliso, työ, koti, ym. painolastina pelko mitä sotkuja vielä tulee ja taloudellisia paineita.
Voi kun aloittaja saisi terapeutin, jolla on ollut samanlainen ongelma, on siitä selvinnyt. Samanlaisen tien läpi kulkenut ymmärtää parhaiten.
Itse löysin uskoni ja Jumalan uudelleen silloin, kun vaikea masennus oli pahimmillaan, ja kaikenlaiset (varsinkin miellyttävät) tunteet vähimmillään...
Uskossa ja Jumalassa ei todella ole kyse "vain" tunteista. Toki silti tunteet ovat tärkeitä, ja niitä on syytä kunnioittaa, myös uskonnollisessa elämässä, kuten kaikessa elämässä.
...P.S. Olen ("perus"-)luterilainen ja uskon kaikkien kristittyjen yhteyteen.
Et tarvitse lääkkeitä mihinkään... Jeesus voi sinut pelastaa ja hän kyllä pelastaa! Jumalan siunausta sinulle rakas ystävä.
https://www.youtube.com/watch?v=ggpew-i5hSs
On vaarallista julistaa, että lääkkeitä ei muka tarvita... Miettikääs nyt välillä uskoiltanne vähän, ja mieluiten huolella. Haloo!?
"Olen ollut vain lääkekuureilla (sertralin, mirtazapin ja sepram) mutta en ikinä ole päässyt tarvittavaan hoitoon" <--- tämä on sun pääongelmasi. Elät "palvoen" lääkäreitä, joiden luulet olevan elämäsi tuki ja turva, siitäkin huolimatta, että suhtaudut välillä kriittisesti niiden toimintaan. Lääkärit käytännössä hoitaa sua, mutta ei paranna. Saat oireita lieventäviä lääkkeitä, joista lääkärit käärii hyvät bonukset, mutta ei tarjoa sulle parannusta, koska se tuottaa tappioita. Ja kun kuitenkin kärsin sairaudesta koko ajan, petyt hoitoon ja lääkkeisiin, saat suurempia annoksia, tai saat reseptin toisenlaiseen lääkeeseen jne, olet tässä kärsimyksiä aiheuttavassa kierteessä niin kauan, kunnes päätät elämäsi, tai vaihtoehtoisesti otat toisenlaisen otteen asiaan.
Ihmisluonto on monimutkainen, mutta yksi asia on varma. Kun elämässä on masennukseen johtavia kokemuksia, niiden aiheuttamat tuntemukset häviää aivojen fysiikasta vähitellen itsestään, jollei sitten nämä kokemukset ole jatkuvaluonteisia. Meidän mielemme ja tietoisuutemme on fyysisten aivojen tuottama fyysinen, biologinen, ilmiö ja jos vaikutat siihen fysiikkaan positiivisesti, niin ei mene kauaa, kun mietit että "voi v...u meinasin sitten mennä ja tehdä itsemurhan". Masennuksesta johtuva itsetuhoisuus johtuu siis fyysisestä häiriöstä aivoissa, jonka pystyt itse korjaamaan. Ja ilman lääkkeitä. Tätä lääkärit ei halua kertoa, koska lääkebisnes on sun hyvinvointiasi tärkeämpi asia.
Itse korjasin asiani yksinkertaisesti kirjoittamalla paperille asioita, jotka koen negatiivisiksi. Sieltä löytyi syykin masennukseeni. Siitä muutaman kuukauden päästä masennus, ja myös paniikkihäiriökohtaukset, oli historiaa. Kun lopetin SRI-lääkkeet, niin siitä seurasi ensimmäinen positiivinen fiilis. Aikamoisia sivuoireita oli, joiden olemassaolon pistin mielenterveyden piikkiin. Esim. rinnan puristus ja tukala olo.
Suoraan sanoen ihan vitun typerää selittää itsemurhaa harkitsevalle, että kyse on lääkkeistä. Koita sinäkin vähän mutuitasi miettiä muita.
Ja mieli ja tietoisuus ei myöskään ole mikään "fyysisten aivojen tuottama ilmiö". Sen sijaan nykyfysiikka ja -biologia todellisuuskuvineen on länsimaisen ihmisen "mielen", tietoisuuden ja kokemuksen, kulttuurin tuottama ilmiö ja "todellisuus".
...Olen myös itse kärsinyt vakavasta, itsetuhoisesta masennuksesta lähes 15 vuotta. Olen sekä käyttänyt lääkkeitä että ollut käyttämättä niitä, ja kummallakaan vaihtoehdolla ei ole ollut hevon helvetinkään vaikutusta masennukseeni. Kuulostaako ymmärrettävältä???