Lopunikää lääkkeillä?

vuodesta 1997 on ollut lääkitys päällä, lääkkeet ja annostukset vaihtelivat alkuun todella paljon, mutta nyt on ollu vuodesta 2003 samat lääkkeet ja annostus jolla elämä pysyy raiteillaan

Cheek on paras.

Kaksisuuntainen ei ole sairaus ollenkaan, joten voit itse päättää uskooko sellaiseen vai ei ja käyttääkö huumeita tuskansa hellittämiseen vai ei. Ja kyllä, huumausaineilla tuppaa olemaan pidemmän päälle aika merkittäviä haitallisia vaikutuksia elinmistölle, mikä voi näkyä selvästi heikentyneenä toimintakykynä ja sitä kautta huonompana elämänlaatuna. Jokainen käyttäjä arvioi aineen vaikutukset, hyvät ja huonot, omalla kohdallaan kuitenkin itse. Kukaan muu sitä ei voi tehdä.

Eiköhän sellainen potilas pärjää paremmin lääkityksen kanssa kuin ilman minäkin tiedän 1 jolla se diagnoosi on ja lääkitys hänelläkin on.

Siis varmuudella ja en ole hoitohenkilöstöä.jotka tietää vaikka kuinka monta.Epäilyksiä muistakin tietoa ei.siis vain 1 varmuudella pitäisikä tietää sata väh.Sitäpaitsi mulla on murheena omat muut vaivat en jouda potemaan enempää omissa vaivoissa tarpeeksi ja mullakin lääkitys

Eihän se kivaa ole mutta jos lasket plussat ja miinukset, niin jos lääke vaikka estää psykoosin, niin miksei sitä ottaisi. Ja voisi jo suhtautua tähän kuten muihinkin sairauksiin: kun hyväksyy että on tällainen, sen kanssa voi elää. Toisinsanoen sairauden myöntäminen vähentää tuskaa. Vastakohtana nämä riehujat joissa ei ole mitään vikaa, vikaa, vikaa, vikaa

se on sitä lääketieteen propagandaa että mukamas joutuu syömään lääkkeitä loppuikä.
älä usko.

Minun sekamuotoiseksi todettu puolisoni - ihan kunnon manialla varustettu- sössi omansa ja perheensä elämän melko täydellisesti. Diagnoosi tuli muutama kuukausi sitten ja ensimmäinen lääke teki hoitotasolle nostettuna puolisosta dementikon. Muutaman viikon lääkevastaisuuden jälkeen uusi lääke on palauttanut toimintakyvyn, järjen, harkinnan, ihmisen.... eikä sivuvaikutuksia. En voi muuta kuin surra sitä, että tuota nappia ei kukaan aiemmin ole ehdottanut. Puoliso, minä ja lapset oltais säästytty niin paljolta murheelta. Voi jopa olla että olisimme saaneet pitää kodin.
Minulla ei tietenkään ole aavistustakaan, kuinka järjissään se todella on - näyttää kuitenkin hyvälle. Niin että mitä siitä, jos joutuu lääkkeitä syömään, jos sillä saa elämänsä takaisin?

sairaus on parantumaton, mutta ns.hyvinä kausina ei välttämättä tarvitse kuin "ylläpitolääkkeet", mitkä on todettu hyviksi. lääkeannos voi olla hyvinkin pieni. hyvä kausi voi jatkua loppuelämänkin, kun on löydetty oikea lääkitys. ilman lääkitystä ei ole manian, ja / depression estoa, joten vaikka olo olisikin hyvä, on suuri riski "notkahdukseen". siksi juuri on tärkeää, ettei jätä lääkkeitä pois hyvinäkään kausina.

näin taitaa olla. itsellä diaknosoitu vuonna 1999 kesällä, siitä lähtien lääkityksellä, tosin ei ole lääkkkeet estäneet useita sairaalajaksoja. syön 3 eri estolääkettä: litoa 600 mg , ketipinoria 600 mg, deprakinea 1000 mg , kaikki nämä illalla ,nukun varsin pajon noiden vaikutuksesta ,estolääketys, miten teillä muilla menee noita lääkkeitä?

Kyllä se näin on. Lääkkeitä joutuu syömään että pärjää. Oikean lääkkeen valinta tärkeä ja ei auta kuin kokeilla. Varoituksen sananen kuitenkin lito lääkkeestä. Aiheutti minulle myrkytystila ja munuaiset petti. Jouduin dialyysiin 2kk. Sivuvaikutuksia on yleensä aina ja niihinta tottuu mutta tottakai harmittaa. Esim. Turtuminen, ylipaino, käsien tärinä...

Mun diagnoosi on nykyisin F31.7 eli 'terve kaksisuuntainen' Syön lääkkeitä, mutta en ole pariin kolmeen vuoteen oireillut mitenkään. Ilman lääkitystä varmaan oireilisin.

täältä propsit. litolle.
Syöny 1990 asti 900mg per.päivä,no worry...
Ei munuais ongelmia,eikä mitään muutakaan.
Ehkä psyyke vähän semmoinen "kivimäinen"
Näillä mennään..