Kotini vanki

prisoner-of-home

Usein tunnen olevani kotini vanki kun en jaksa lähteä ulos. Tiedän kyllä että kävelyllä käynti voisi parantaa oloa mutta kun ei ole voimia lähteä enää uudestaan jos olen jo kerran käynyt kävelemässä päivän aikana. Yritän saada ajan kulumaan netissä ja tvtä katsellen muttei niistä aina ole apua. Mikähän tähän auttaisi?

26

816

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tässäpävinkkejä

      Voithan myös vaikka järjestellä jonkun laatikon kuntoon, ruveta lukemaan jotain kieltä netiltä tai käydä läpi jotain kurssia. Kirjoita kirje jollekin sukulaismummolle, kerro kaikkea, ilahtuu takuulla ja sinulla on siinä tointa. Neulo töppöset sukulaistytölle/naapurille/tai jollekin tai nikkaroi kaarnavene/juustotarjotin/koristekarhu, laita lahjapakettiin ja anna joskus.

      Itse pyörin myös yksin kotona ja on niin mahdottomasti tekemistä, että en ehdi aina uloskaan. Olen ihan onnellinen kun saan puuhailla yksin ja ei tartte lähteä minnekään.

      Yleensä maanantai-aamuna teen viikko-työlistan. Ja sitten myös toisina aamuina myös. No, - en kyllä täysin seuraa listojani, mutta onpa kuitenkin jonkinlainen suuntaa-antava ja antaa rytmiä päiville. Viikon lopussa huomaan ihmeekseni, että suurin osa maanantain listasta tulikin tehtyä ja kehun itseäni että olinpas topakka tällä viikolla.

      Aamulla voisit tehdä japanilaisen aamuverryttelyn.
      Vedä hiuksista, koputtele päätä, naputtele kasvojasi ja hiero korviasi, käsiäsi ja koputtele jalat ja käsivarret, selkääkin voit yrittää.
      - Herättää kehon ja veri rupee kiertämään. Ei oo mitään "joogaa" (jooga ei oo hyvä!).
      Löytyy varmaan googelista ohje ja kuvat.

      No en muista joka päivä tätä, mutta silloin tällöin.

      No sitten olen kerännyt kaikenmaailman jumppaohjeita, mutta en muista sitten tehdä aina. Tuntee itsensä kuitenkin tärkeäksi, kun leikkaa ohjeita ja ajattelee, että tekee sitten joskus...

      Sitten voit hymyillä peilikuvallesi, saat hymyn takaisin!

      • sdfvs

        Peilikuvalta takaisin saatu hymy kyllä lämmittää suunnilleen yhtä vähän ku puun halaaminen, kielisuudelma koiran kanssa, iloisen näköiseksi maskeerattu naama itse sitä pelleä tai karkkien syönti nuhaisena


      • OmaKotiVankilako

        tässäpävinkkejä, kivasti kokosit juttuja, joiden parissa aika kuluu ja ovat monipuolisiakin. Miten sinä oletkaan täällä masis-palstalla. Siis, kun on ahdistunut ja-tai masentunut olo, niin just mikään tämmöinen ei kerta kaikkiaan suju, ei saa alkuakaan johonkin tuollaiseen tekemiseen. Se tässä minulla tekee kodistani sekä itsestäni ihan vangin. Oireet mielen sopukoissa estää toiminnan ja silloin mielestäni tuntuu just tuolta kuin aloittaja aloitti. Hmmm. Miten ihmeessä saisin aloitekykyä ja edes jostakin iloa. Nyt lähinnä pakkopullaa kaikki itseni eteen tekemiset kotona ja sekin eräänlaisen itseni käskyttämisen kautta. Ei tää ole kivaa elämää. Rukoukseni on, että nyt valon lisääntymisen myötä jos vaikka oireeni helpottaisi. En haluaisi kokeilla lääkkeenkään lisäämistä, nyt menee pienellä.


    • heippavaantaas

      No ei ehkä sinua lämmitä, mutta jo se että on itse iloisen näköinen piristää!

      On se muuten kumma että koko ajan on joittenkin mollattava kaikki toisten piristysyritykset. Taidat itse olla se varsinainen pessimisti, no ole sitten. Mutta anna toisten yrittää.

    • Bbback

      Aloittajalle. Minulla aika sama tilanne. Tosin minulle riittää hyvin kun kerran päivässä käyn ulkoilemassa vaikka sitten vaan lähikaupassa niin siihenkin menee tunnin verran aikaa ja kävellen liikuntaa saa ihan riittävästi. Kun ei kauppareissua niin minimissään kävelen puolisen tuntia lenkkiä ja sekin kylläriittää. Jos pitempään haluan olla niin otan monesti kameran mukaan ja kuvailen mitä sattuu huvittamaan. Tunninsaa sitten vielä kotonakin menemään kuvia selatessa ja ehkä pikkasen editoidessakin joskus.

      Netissä ei kannata liikaa luuhata ainakin minulle tulee jotenkn turhautunut olo jos liikaa. Siivoushommat kotona on hyviä kunnäkee työnsä jäljen ja koti puhtaampi ni ei parempaa fiilistä voi olla. Sama pätee myös ruuanlaittoon.

      Ja kaikenlaista muutaki pientä puuhaa ni siinä se päivä menee yleensä jotenki.

    • HymyilenItselleni

      Hyviä ohjeita paljon. Avaa välillä säiden salliessa tuuletusikkunaa, jotta ilma pääsee kiertämään, jos et ulos asti pääse. Myös oman suosikkimusan kuunteleminen ja joraaminen on hyvin virkistävää useimmiten.

      Kohta tulee kevät ja aurinko alkaa taas paistamaan:)

    • prisoner-of-home

      Kiitos vastauksista ja vinkeistä. Joskus sitä on pää niin jumissa ja väsyttää ettei edes tajua että muutakin voisin tehdä kuin tvtä tuijottaa. Tietysti silloin jos on ihan uupunut on parasta vähän levätä.

      Tuuletus olisi varmaan hyvä jos ei jaksa lähteä ulos niin saisi vähän happea ulkoa ja joku kevyt jumppa niin veri lähtisi kiertämään. Käsitöissä olen valitettavasti ihan onnettoman huono joten niitä en pysty tekemään. Kirjoittaminen on kuitenkin joskus mukavaa ja palapelin voisin hankkia. Tuo japanilainen aamuverryttely kuulostaa mukavalta. Siivoaisin enemmän jos jaksaisin, nyt teen lähinnä pakon edessä kaikki siivoustyöt ja ruokaa laitan myös jos on energiaa siihen.

      Uskon että ulkoilen enemmän kun tulee kevät ja lämmintä ja ehkä se mielikin vielä virkistyy. Kiva että täällä voi saada asiallisia vastauksia kun joissakin palstoilla tulee mitä sattuu outoja ja epäasiallisia kommentteja lähes kaikkeen mitä kirjoittaa.

    • mielensävanki

      Onko teillä muilla niin, että edellisenä päivänä suunnittelette nousevanne huomenna ajoissa ja tekevänne jotain mukavaa ja virkistävää. Mutta huomisen koittaessa ette toimerru alkuunkaan. Minä esimerkiksi suunnittelin tänään käyväni Kontissa, jossa on kaikki tavarat - 50% (vain tänään). Samalla reissulla ajattelin poiketa kauppakeskuksessa kattelemassa uutta kevätmuotia ja apteekissa olis voinut käydä. Vaan enpä toimerru moiseen. Jotenkin tulee ajatus, että mitä se kannattaa ja etten mä viittikkään. Samalla kuitenkin harmittaa oma saamattomuus ja itkettää oma olemattomuus. Nyhjätään nyt sitten taas yksin kotona ja odotetaan, että mies tulis töistä. Mä oon niin väsynyt itteeni!

    • NäinMietin

      Minusta moni on kirjoittanut mukavia pieniä vinkkejä, jotka voivat ehkä hieman piristää ja varmasti tarkoittaneet ihan hyvää neuvoillaan.

      Pitää silti muistaa se, että masennus ei ole mikään yksi huonompi päivä, tai pieni alakulo tai väsymys. Asiat jotka piristävät ns. tervettä ihmistä, eivät välttämättä piristä masentunutta yhtään. Sellaisen joka ei ole ollut masentunut voi olla vaikea ymmärtää miksi joku hänelle toimiva juttu ei auta yhtään. Siksi moni masentunut kokee lähes loukkaavana ne "Yrittäisit vaan hymyillä enemmän ja olla onnellinen" -tyyppiset neuvot, joita masennusta ymmärtämättömät joskus antavat.

      Siitä olen kyllä ihan samaa mieltä, että on parempi edes yrittää puuhastella jotain päivän aikana, kuin vain olla ja murehtia. Pelkästään nukkumalla/makoilemalla on käytännössä vain yksin niiden masentuneiden ajatustensa kanssa ja vajoaa entistä syvemmälle. Kuntokin huononee ja se vähentää jaksamista entisestään. Myös se, että mitä pidempään on poissa ihmistem ilmoilta, sitä vaikeampaa siitä tulee.

      • äitii

        Olette kai sairaslomalla. Miksi olette sairastuneet masennukseen siihen on aina syy ja se pitää poistaa.Täytyy antaa itselleen sellainen elämä että mieli voi hyvin.Voi aloittaa sanomalla Jeesukselle kyllä haluan seurata ja kuulua Sinulle niin muutaman päivän päästä huomaa että kaikki muuttuu niin hyväksi että on ilo elää.


      • traumatisoivaa
        äitii kirjoitti:

        Olette kai sairaslomalla. Miksi olette sairastuneet masennukseen siihen on aina syy ja se pitää poistaa.Täytyy antaa itselleen sellainen elämä että mieli voi hyvin.Voi aloittaa sanomalla Jeesukselle kyllä haluan seurata ja kuulua Sinulle niin muutaman päivän päästä huomaa että kaikki muuttuu niin hyväksi että on ilo elää.

        Kyllä, auttaa tosi paljon kestämään, kun tulee uskoon. Mutta, kyllä ihan yhtä lailla uskovakin voi näissä oireissa, siis masennuksessa, kärsiä. Kokemusta on. Eläminen uskovana on helpompaa, elämä ei ole täysin päätöntä, toivo tosiaan elää. Vaikka masiksesta vapautuukin pidemmäksikin aikaa, voi se silti tulla takaisin oli uskovainen tai ei. Tämän olen oppinut käsittämään. Masiksen taustalla syyt, juu. Ja ne syyt ovat ihan vaan ihmisen elämää, vaikeuksilta ei täysin vältytä kukaan, joillakin ne on traumatisoivia.


      • sidibe
        äitii kirjoitti:

        Olette kai sairaslomalla. Miksi olette sairastuneet masennukseen siihen on aina syy ja se pitää poistaa.Täytyy antaa itselleen sellainen elämä että mieli voi hyvin.Voi aloittaa sanomalla Jeesukselle kyllä haluan seurata ja kuulua Sinulle niin muutaman päivän päästä huomaa että kaikki muuttuu niin hyväksi että on ilo elää.

        "Masennukseen on aina syy ja se pitää poistaa". Masennukseen ei aina ole vain yhtä syytä ja masennukseen ei aina ole syytä. Ja kuulostat kyllä aika elämäm_kolulaiselta kun sanot että masennuksesta voi parantua kuin nappia painamalla. Jos et ole käyny ala-astetta niin käy se mutta jos olet niin mene takaisin.


      • anti-hiutale

        Uskovaisen nyt vasta kärsiä pitäisikin, ainakin jos uskon sanomaa uskominen. Saatana.

        Masennus ei ole mikään pikkuperkele, joka lähtee, kun se "poistetaan". Ja usko ei ole mikään hilpeä olotila, joka seuraa, kun suljetaan silmät toisten (ja omalta) elämältä.


    • Detenu

      Tuossa annettiin ja kehuttiin ohjeita ja vinkkejä - munkin mielestä ne oli varmaan hyviä, mutta myös aika paskoja (pardonnez l'expression:)...

      Miksi?

      Aloittaja kysyi neuvoja siihen, että on _liian paljon kotona_ ja masentuu siitä. Ihan hyvä tietty kehitellä asioita, joita huvittaa tehdä ja jotka virkistävät mieltä jne. Mutta varmaan aika olennaista voisi olla myös kehitellä sellaisia huvittavia ja mieltä virkistäviä asioita, jotka irrottaisivat kotioloista...(!)

      Liikuntahan on yksi hyvä tällainen. Mitä muita mieluisia rutiineja voisi keksiä, voimien mukaan; ehkä sosiaalisia (harrastusten toteuttamista yhdessä muiden kanssa tms.?) tai sitten omatoimisia? Jokaisella on omat kiinnostuksensa, joten kaikki riippunee paljon niistä...

      Itsekin jumahtelen jossain määrin kotiini. Hyvä (paras?) tapa "irrota" on lähteä jotakuinkin heti päivän aluksi liikkeelle, tai vähintään ryhtyä johonkin rutiiniin, joka jatkuu sitten niin, että lähden ovesta ulos. Ilta taas on luontevampaa aikaa kotona majailuun ja touhuiluun - usein, ja ainakin arkena... Ja kun tulee lähdettyä liikkeelle ja tehtyä asioita, niin samalla myös ne kotona itsekseen puuhaamiset toimivat usein paremmin.

      Näin siis täällä. Ja toki lisätään, että hienojen ideoiden toteuttamine on erilaistaan rämpimistä sitten... Itsekin liikkumisten ja ajankäyttöjen kanssa kipuilen aika paljon.

    • ruma--nainen

      Minäkin olen vanki asunnossani. Ulos en voi lähteä koska rumuuteni pelottaa ja järkyttää ihmisiä. Netissä tulee oltua enimäkseen, mutta sekin masentaa kun siellä näkee vain normaalin ja kauniin näköisiä naisia jotka hehkuttaa ihanaa elämäänsä. Jopa ihan vammaiset ja todella sairaan ylipainoisetkin omaavat hyvän elämän ja kumppanin. Yksikään siis yksikään nainen ei ole geneettisesti niin ruma kuin mä, en ainakana vielä ole löytänyt netistä yhtään kuvaa naisesta joka olisi yhtä ruma. Pois lukien tietenkin, vammautuneet, kehitysvammaiset, sairaaloisen yli-ja tai alipainoiset sekä naiseksi pukeutuneet miehet niin olen todellakin rumin nainen joka on puhtaasti geneettisesti ruma.

      Suurin ongelmani ulkonäössä on siis luustoni joka on luonnottoman suurikokoista ja kun ottaa huomioon, että olen 164cm niin tää luuston koko joka vastaa n. 2 metrisen erittäin rotevarakenteisen miehen luustoa niin näytän todellakin OMITUISELTA ja poikkeavalta. Ja kun se kropan malli on vielä täysin MIEHEN mallinen ja vieläpä erittäin maskuliinisen ja rotevarakenteisen maskuliinisen miehen kropanmalli niin ei hyvältä näytä.

      Sitten vielä tää mun naama jossa leukapiirteet on täysin MIEHEN ja nekin sellaisen erittäin maskuliinisen ja rotevapiirteisen miehen isot leuat ja koko kasvojen kokonaiskoko on aivan järkyttävän ISO eli järkyttävän leveät ja pitkät yhtä aikaa. Joillakin naisilla saattaa olla yksi tai peräti kaksi ongelmaa mulla on kaikki päästä varpaisiin täysin pielessä. Ihan vituuttaan musta tehtiin tällainen ja laitettin tänne, että niillä tuolla ylhäällä olevilla (tyypeillä?) olisi hauskaa.

    • ertyuiop

      Moikka !
      Mulla ei aina se liikuntakaan auta ja jos vähänkin tuntee ettei huvita lähteä ulos niin monesti olen sen kuitenkin "pakko pullana" tehnyt, mutta kohta kävenkin kotiin takaisin. Wiiliis on vain niin huono silloin. Mikään ei huvita ja kun jollekin soittelee niin ei ole aikaa tai ei vastata. Miksi hommaatte kännyköitä, jos ette ole tavoitettavissa ? Sitten pidän oman kauneusillan ja kuorin vartalon jalat kuntoon ja kasvot ( naamio ) tai järjestelen vaatehuonetta.
      Teen suunnitelmia shoppailuun ja keksin rentouttavan päivän shoppailun ja kahvittelun merkeissä yksin.Monesti on niin kun mulla on menoa niin puhelimat soi.
      Mutta todellakin ikää jo minulla ( 59 v ) ja yksinäisyys on aika useasti mun seuralainen. Mielummin yksin kuin huonon kaverin kanssa.
      Tytär kuuluu elämääni, mutta en voi jatkuvasti soitella ja häiritä. Pitää antaa nuorelle parille omaa rauhaa. Tulemme hyvin toimeen ja suhde on hyvä.
      Mutta kevättä kohti ja illat pitenee - valostuu. Uusia ajatuksia ja unelmia.

    • kaikki_maksaa

      Sehän se on.
      Kun on rahat loppu, on vaihtoedot toiminnoille vähissä.

    • juostaenjaksa

      Kävely sopii köyhillekin,jos vain huvittaa,itse olen siinäkin huono esimerkki.

    • hheepp

      Olen miettinyt, miksi monille niin rakkaasta kodista, voi tulla toisille murheiden ja ahdistuksen aihe.
      Oletko miettinyt jotain hieman pidempää irtiottoa, vaikka muutaman päivän lomaa ihan sinua varten?
      Hyvä elämänasenne tässäpävinkkejä!

      • kiireee

        En ymmärrä ihmisiä joiden ei tarvitse lähteä joka päivä töihin ja sitten valittavat. Itse olen käynyt 40vuotta töissä paitsi äitiyslomat ja vielä pari vuotta jäljellä niin pääsee eläkkeelle jos vielä terve että pystyis nauttimaan ja saisi kerrankin tehdä mitä haluaa. Joten menkää töihin valittajat.


      • huohhhhhhhhhh

        En ymmärrä ihmisiä jotka tunkee MASENNUS-palstalle jauhamaan asiasta josta ei mitään tiedä! Mene pois täältä valittaja.


    • obi1

      kolmen vuoden yksinäisyys helvetin jälkeen oon nyt vuoden verran tehny sillee että hörpin sumppia tauluun aikani ja polttelen norttia netin selaten ja ihmetellen. alkuun autto, kun mua pyydettiin jeesaamaan yhtä kulmille muuttanutta alkoholisoitunutta koiran omistajaa. siitä sitten kesää kohti alko itellekki pussikalja maistuu ja vielä kesälläkin mietin lähtiskö vaa ulos vai jäiskö vaa himaa. nykysin homma toimii jo miettimättä. mä vaa lähen pihalle ja mul o uusia frendei. mä ja moni muu ryyppää enempi tai vähempi. yks tapa elää. voittaa himas istuskelemisen ja töllön tuijottamisen.välillä oon vaan himas.safkaan ja lepään.pari kolme päivää yleesä riittää ja sit on jo pakko lähtee menee. lopetin lääkkeet syksyllä.en o kaivannu. vittumaiset sivuoireet katos ja paikkaan fiilareitani polttamalla kukkaa sillon tällön. mun valinta.elämä on ulkona. tarpeeks vaatetta ja avoimin mielin. jos iteltä jotain puuttuu nii tutuilta ja tuntemattomilta pyytämällä apua saa. samoin jos mul on ni jeesaan.sillee se homma toimii. onnea matkaan tiellä tavataan!
      ;>

      • Anonyymi

        Kun saa vuokran ja sähkön maksettua kelan tuista,niin lopuilla yrittää selvitä.


    • Usko Jumalaan avaa ovet elämään, ja tuo tarkoituksen, ja rauhan.

    • Anonyymi

      Minulla kuluu päivät katsoen TikTok ,juoden pikakahvia,pyöräilen,viestin lasteni kanssa,he ovat aikuisia.

    • Anonyymi

      Jos enää edes jaksaa kävelylle lähteä niin sekin on sellasta masentunutta hidasta laahustamista nykyään. Lähinnä katselee sopivia siltoja joista voisi hypätä vaikka rekan alle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      62
      5182
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe