Tosikristityt yli 100 v. ajasta jäljessä?

Luin Tästä on kysymys -kirjaa, jossa Mikko Juva, ex arkkipiispa, puhui melko viisaita. Pani kyllä ihmettelemään että jo ainakin 1800-luvun lopulla Suomen evlut. kirkon piirissä oli ainakin joitakin pappejakin jotka puolustivat vakaumuksen/uskon vapautta ja demokratiaa enemmän kuin tämän päivän tosikristityt.

Tajusivat jo silloin, että ei pidä, saa, voi, pakottaa ihmisiä kristinuskoon, kirkon jäsenyyteen. Mitä virkaa on pakotetulla uskolla, pakotetulla jäsenyydellä, uskon kannalta? Ei mitään.

Papiston enemmistö hurskasteli aikoinaan ja sanoi että kirkon kannalta uskonnonvapaus on hyväksyttävä, mutta yhteiskunnan kannalta ei. Ennen uskonnonvapautta monet papit olivat myös kansanedustajia. Selittivät että pappina kyllä sallisivat uskonvapauden, ja kirkon pakkojäsenyydestä luopumisen, mutta kansanedustajina heidän on katsottava yhteiskunnan etua, ja se vaatii kirkon vahvaa maallisessa laissa turvattua asemaa. Muuten tapahtuisi kauheita. Ja niitä kirkosta eroajiakin on hyvin vähän. (Huvittava perustelu!)

Tästähän media aikanaan riemastui ja asettui voimakkaasti uskonnonvapauslain säätämisen kannalle, jopa niin että kirkonmiesten oli vaikea saada ääntään kuuluviin. Ulkomailtakin kutsuttiin puhujia Suomeen edistämään vaatimusta uskonnonvapauden takaamiseksi lailla,

Kristinuskoon ja kirkon jäsenyyteen pakottamien paljastikin, että kyse olikin siitä, että tosiuskovaisille kristityille raha oli ja on edelleenkin tärkeämpää kuin usko. Kuka tahansa kelpaa jäseneksi, jopa vastentahtoiset Pakotettiin/pakotetaan jäsenyyteen, jotta kirkko saa mahdollisimman paljon kirkollisverotuloja. Vieläkin on jäljellä lapsikaste/-jäsenyys normina kirkon taloudellisen edun nimissä. Se, että lapsikaste on kristillisen, raamatullisen kastekäsityksen vastainen, ei ole mitään merkitystä - raha ratkaisee aina kun kirkosta ja uskovaisista on kyse.

Ja edelleen kirkko ja kristityt käyttävät maallista valtaa käsikassaranaan edistäessään omaa asiaansa, eivätkä tee sitä niin kuin pitäisi, jumalan sanaa levittämällä, ja toivomalla, että se laajasti vastaanotettaisiin, mutta ei pakottamalla ja tuputtamalla maallistakin valtaa hyväksikäyttäen, mm. koulujen uskonnonopetuksen muodossa.

Jeesus ei pakottanut ketään uskomaan, ei pakottanut sisäänpäin, sen sijaan kylläkin ainakin kerran riuskin ottein pöytiä kaataen heitti joitakin ulos.

Juva oivaltaa myös että kritiikki kirkkoa kohtaan on monesti perusteltua, ja aiheellista - kirkon, sen edustajien ja jäsenten omalla käytöksellään ja puheillaan aikaan saamaa.

Onko kirkko todellakin heikon ja köyhän puolella? Näkyykö se todella sen teoissa, ainakaan riittävästi, johdonmukaisesti. Onko se todella sitoutunut demokratiaan? Näkyykö se sen omassa toiminnassa, sen sisäisissä jäsenten vaikutusmahdollisuuksissa, sen vaalijärjestelmissä ja käytännöissä? Onko siellä vieläkään aidosti voimassa ääni per mies/nainen periaate?