Mitä oikein teen inssimatikan kanssa?

mathproblems

Kusinen tilanne: Opiskelen insinööriksi ekaa vuotta amispohjalta ja muut aineet sujuu paitsi matikka. Kuvittelin keväällä kouluun hakiessani että selviän kyllä ja opettelen juurta jaksaen matikan perusasiat. Kuinkas sitten kävikään.. Ei vain ole aikaa eikä voimavaroja perehtyä matikkaan. On ollut vaikka kuinka montaa ryhmätyötä ja kursseja, joilla on paljon uutta asiaa mihin on paneuduttava. Joku kertauskurssi oli matikasta ja sen sain sentään läpi, mutta nyt olen liemessä. Suurin vaikeus on niiden sanallisten tehtävien kanssa. Puuttuu perustaidot miten lähtään missäkin liikkeelle. Välillä olen tuijottanut kaksi tuntia neljää tehtävää ja saanut yhden tehtävän tehtyä. Esimerkit kopsaan taululta ja mietin jälkikäteen miten ne oikein ratkaistaan. Se osittain avittaa oppimista, mutta ärsyttää kun en vain ymmärrä suurta osaa tehtävistä.


Eniten stressaa se että jos läpäsen nämä matikan kurssit jollain ykkösillä niin mitenköhän on esim. työnsaannin kanssa? Osa työnantajista ei kuulemma hirveästi katsele todistuksia, mutta vaikeahan se on omaltakin kannalta jos ei osaa käyttää matikkaa apuna työssään.



Perusasiat nyt ymmärän esim. potensseista, suluista, polynomit, laskujärjestykset ja toisenasteen yhtälön. Kaikki tuon ylimenevä on aivan uutta asiaa. Tuli tuossa jo koettua jonkin asteinen burn out kun tuli luettua melkein yötä päivää tentteihin. Maksain kaksi viikkoa sängyssä enkä pystynyt tekemään mitään. Liika stressi taas huonontaa oppimista ja yö unia mikä luo pysyvän noidankehän.

Suurin osa on neuvonut että kertaa ne perusasiat kunnolla ennenkuin rupeet tekemään vaikeampia tehtäviä. Osan olen kerrannutkin, mutta kun ei ole aikaa oikein kerrata ja suurin osa ajasta menee näiden uusien asioiden opetteluun. Tulee nimittäin monta matematiikan koetta tämän kurssin aikana. Sitten en kuitenkaan saa näistä vaikeista tehtävistä kuin 30% tehtyä. Asiasta on tullut joka päiväinen murehtimisen aihe.

5

409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nööri2016

      Riippuu vähän alasta, minkä verran matikan kanssa ollaan työssä tekemisissä - ja minkä tasoisen. Kannattaa muistaa, että inssima/fy/ke on pelkkää insinöörin yleissivistystä ja ammattiaineet on erikseen. Et todennäköisesti koskaan tule tarvitsemaan kaikkea inssimatikan kurssisisältöä. Sun vaan pitää suorittaa se, jotta olisit insinööri.

      Älä nyt ainakaan matikkaongelmien takia lopeta, ei sinun tarvitse. Saat kyllä varmasti numerot todistukseen ihan perslihaksillakin, sillä AMK haluaa vain suoltaa opiskelijoita sisään ja ulos laitoksesta. En itsekään ole matematiikan suhteen kovin ylpeä insinööriydestäni. Suunnilleen kaikki ne aineet on minulla arvosana 1. Pääsin läpi lisätehtävillä, "intensiivikursseilla" (selvitä, järjestetäänkö teillä reputtaneille sellaisia) tai ihan kylmästi suorittamalla koko kurssin uudestaan.

      Nyt olen valmistunut ja käynyt työhaastatteluissa, eikä kukaan ole edes halunnut vilkaista todistustani. Heitä kiinnostaa kova työkokemus ja se, että koulu on suoritettu, ei aina sekään. Kesätöitä hakiessa katsoivat, mutta kommentit oli yleensä että "hyvähän tämä on, ainakin parempi kuin minulla". Kai jokainen omaa koulutaivaltaan muistava muistaa, että joskus oli vaan kuumetta koepäivänä tai huono opettaja. Ei yksittäisille numeroille voi antaa kovin suurta painoarvoa.

    • Ei_haittaa

      Ei insinöörimatematiikoilla ole kovinkaan paljon merkitystä, kun vain työelämässä muistaa pysyä pois tehtävistä, joissa näitä sovelletaan jatkuvasti. Ei näin kannata hakeutua vaativien rakenteiden mitoitukseen tai CADCAM-ohjelmistokehitykseen noin esimerkkeinä mainittuna.

    • Isoveli-valvoo

      Pitää vaan ottaa aikaa matikalle ja treenata, niin ei jää se heikkoudeksi. On toki paljon parempi osata kuin ei eli älä usko edellistä kirjoittajaa!

    • rimanyli

      Lisäopetusta ! Maailma on täynnä matikanopettajia. Lukion matikanope voi opettaa myös insinöörimatematiikkaa, pohjat on lukiossa. Etsi siis ope.
      Kun äiti kysyy mitä haluat synttärilahjaksi, niin kerro että ottaisit parit matikantunnit. Minä ainakin maksaisin pojalleni ne heti lennossa ;)).

      Ite opiskelin myös keskikoulupohjalta aikoinaan terveydenhuoltoon opistotasoisen ammatin ja erikoistumisen päälle. Tuolloin oli suoritettava myös lisänä lukion matikka, jotta sai yliopistokelpoisuuden. Arvaa kuka sen mulle opetti ? Mun pikkuveli joka oli just AMK opinnoissa inssiksi itsekkin. Oli lukenut ja kirjoittanut lukiosta vain lyhyen matikan mutta selvitin sen lukion kurssin ihan ok veljeni ansuiosta ;)).

      Voisiko joku tuttu auttaa sinuakin ??

    • Uustunnistusonprcstä

      Ensinnäkin inssiksi opiskelu on laitteista kiinni. Laskin jota suosittelen värinäytöllistä vehjettä, kuten TI n-spire cas joku, vielä parempi on joku korkearesoluutioinen laskin. Se pitää olla sitten kytkettävissä tietokoneeseen. Näin saat kätevästi esim. valokuvia laskuista laskimeen. Ne on sitten erittäin käteviä käyttää kokeissa. Itse suosisin uusintakokeita. Sillä inssin matikalla tee hevon vittua työelämässä tai missään muuallakaan. Niitä numeroita ei kannata ressata, töitä on Helsingissä tänne mäkin pääsin 2,4 keskiarvolla. Työelämässä on pikkasen eriasia laskee asioita kun on viimesen päälle materiaalit/esimerkit, laskentaohjelmat ja jonkun edellisen laskupohjat. Eikä niitä numeroita katsota enää ekan työpaikan jälkeen kun oot tarpeeks kauan ollut (1-2v) sen jälkeen kysytään vaan osaamista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      155
      3580
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      84
      3068
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      85
      2545
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2439
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      66
      2369
    6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      21
      2336
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      134
      2300
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      152
      2185
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      34
      1845
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1776
    Aihe