Outoa, että ihminen voi tuntea itsessään näinkin sulavan pehmeitä tunteita häntä ajatellessaan ja kuitenkin todeta, ettei se ole rakkautta.
En ole päässyt vielä koskaan niin pitkälle tuon arvoitukaen ratkaisemisessa, että olisin löytänyt siihen vastausta.
Sekin on outoa, ettei ihminen tunne, kykene analysoimaan ja erottelemaan omia tuntemuksiaan päästäkseen järkevään johtopäätökseen, vaan on kuin olisi jokin este, joka estää ajattelemisen.
Sitä pyörittää, kuin palloa mielessään saamatta otetta, eikä pääsee ratkaisun loppuun.
Aloittaa aina uudestaan ja uudestaan huomatakseen, ettei kykene järkevään ajatteluun.
Se on turhauttavaa ja kiusallista.
Jotenkin sitä tyhmenee entisestään ihastuessaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.