Aloin seurustella nelisen vuotta sitten ihanan ja seurallisen miehen kanssa. Kävimme yhdessä usein tanssimassa, karaokessa ja tanssikursseilla. Saimme paljon uusia ystäviä harrastustemme parista. Olimme lähes joka ilta menossa. Olemme 55 vuotiaita, molempien lapset ovat jo pois kotoa. Yllättäen tämä mies jätti minut, alkoi olla muita naisia. Jäin ihan yksin. Hän jatkoi yksin meidän yhteisiä harrastuksia ja tapasi yksin yhteisiä kavereita. Minä en enään käynyt vanhoissa harrastuksissa koska olisin törmännyt exääni. Nykyään olen lähes aina kotona, entiset yhteiset kaverit jatkavat kaveruutta exän kanssa. Viikonloppuisin ainoat puhekaverit ovat kissani. Voin olla päivän etten puhu sanaakaan kun ei ole ketään kelle jutella. Yksinäisyys on alkanut ahdistaa. Pari naiskaveria on entisestä elämästä mutta he ovat perheellisiä enkä voi heihin jatkuvasti olla yhteydessä. Töissä tapaan asiakkaita, mutta en heille voi alkaa avautua. Olen hiljainen ja siksi hidas solmimaan uusia ystävyys suhteita. Juttelen kyllä kunhan pääsen vauhtiin. Kaikkialle joudun mennä yksin. Nyt on alkanut jännittää meneminen yksin. Tuntuu että kynnys vaan nousee korkeammalle lähteä kotoa yksin minnekkään. Olen tästä puhunut lääkärille. Hän vain neuvoi menemään vaikka väkisin uusiin tilanteisiin. Mutta ei se niin helppoa ole lähteä yksin erilaisiin tilaisuuksiin. Kohta olen mökki höperö ja tosi, tosi yksinäinen sellainen.
Yllättäen yksin
katkeruus
6294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei , olen vanhempi nainen ja olen työkyvyttömyys eläkkeellä ja hyvin yksinäinen mielelläni vaihtaisin ajatuksia kanssasi
Hei. Voidaan toki vaihtaa ajatuksia. Olen vain niin saamaton näissä kirjoitus hommissa. Työ vie aikansa arkena, viikonloppuisin iskee yksinäisyys jos en saa itseäni revittyä jonnekkin rientoihin. Asustelen etelä-pohjanmaalla.
Itse nuorempi nainen, työkyvyttömyyseläkkeellä, aika yksinäinen.
Alkuun olen myös hiljainen ja myöhemmin vaihtelevasti. Itselle olisi myös helpompi lähteä eri tilaisuuksiin, kun olisi melkein kuka tahansa naispuolinen kaveri, kuin yksin. Tuntuu, että niistä tilaisuuksista seuraa muuten vain entistä yksinäisempi olo.
Mistä päin olet?
Olen etelä-pohjanmaalta. Joo yksin on kurja mennä minnekkään. Eilen menin käymään vanhassa harrastuksessani kun tiesin ettei exsä ole siellä. Istuin jonkin aikaa yksin kun vanhat tutut eivät tulleet viereeni. Oli orpo olo, huomasin kuinka olin pudonnut porukasta. Viimein puolituttu mies tuli juttelemaan ja lopulta hänen naisystäväkin. Se helpotti tilannetta ja loppuillasta juttelin jo muutaman muunkin kanssa. Ilta oli lopulta ihan kiva ja sain muuta ajateltavaa pitkäksi aikaa.
Ystävät on tarpeellisia ja niin on tasapuolinen parisuhde, mutta niin se vain on elämässä: ihmisiä tulee ja menee. Ihmiseen ei voi luottaa, koska ihminen muuttuu koko ajan, olosuhteet muuttuvat, ym. Kyllä se elämisen onni ja perustarkoitus on löydettävä omista voimavaroista, Jumalasta ja saavutettava se oma juttu, jonka varassa jatkaa. Jos henkii toisen keuhkoilla, niin ennen pitkää onni ontuu.
Voi sitä ihastua rakastua, mutta kohta huomaa ettei tuo tyyppi enää inspiroi ja niin voi käydä myös sille toiselle. Itse sitä vielä saa voimaa, mutta kumppania ei enää sytytä ja alkaakin hakeutua muualle. Läheisiä, rakkaita myös kuolee, sairastuu, muuttaa pois maisemista ja uudet elämänkuviot vievät heitä muualle niin kuin monesti meitä itseämmekin ja emme jaksa enää pitää yhteyksiä heihin.
Itse olen tämän asian mieltänyt jo kauan sitten, että ripustaudu liikaa ihmisiin, ulkopuolisiin asioihin. Vain suhde Jumalaan pysyy ainakin Hänen puolta uskollisena ja vakaana. Kaikki muu hyvä ja arjen lahjat ovat kuin virtaava vesi, joka virvoittaa ja antaa voimaa ja iloa tänään, mutta huomenna voi kakki olla toisin ja eilinen on vain muisto.
En tarkoita tällä, etteikö kaksi ihmistä voisi tehdä vielä tänäänkin keskenään liiton ja sopimuksen olla toisen rinnalla kuolemaan saakka ja pyrkiä siihen että sovitusta pidetään kiinni maksoi mitä maksoi, näytti ja tuntui, miltä tahansa.
Tää oli hyvä kirjoitus, Keissa! Tuntui aivan omalta tekemältä. :)
Siunausta!