Silmiäavaavaa

Katsoin aikani kuluksi kuulokkeilla ikivanhan pätkän youtubesta. Reindeer spotting oli leffan nimi, tiiätte varmaan. Dokkari nyt jo kuolleen rovaniemeläisen narkkarinuoren elämästä.

Olipa silmiäavaava kokemus. Hetkessä oma elämä sai ihan eri mittasuhteet. Asiat niin hyvin. Aivan tavallisesti, mutta juuri oikein.

Tein lasten kanssa sydämellä yhteisiä juttuja. Poistettiin munakkaita, siivottiin. Tuntui hyvältä, onnelliselta.

Oon pitkällä saikulla. Lähes kuukauden ollu sängyn pohjalla vakavassa masennuksessa, toivoni menettäneenä. Viikon verran on ollut suunta ylöspäin. Pieniä tekoja paranemisen eteen, pikku lenkki, jokin askare. Motto, että ihan sama vaikka ei niin huvita, kunhan tekee jotain. Nyt jo viikko, että ei päivällä nukkumista.

Se mitä haluun sanoo muille masentuneille. Alottakaa pienestä! Jos tänään jaksoit hakee postit, hyvä! Ikäänkun haastatte itsenne tekemään jotain vähän enemmän kun edellisenä päivänä. Välillä voi tulla takapakkia, mutta ei luovuteta!

"Kyl me elämästä löydetään jotain hyvää. Jokainen on joskus luuseri, toiset vaan peittää sen paremmin."

Tsemppiä!
283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juu samaa mieltä parempi puuhastella jotain pientä niin ei kerkiä liikaa miettimään.

Äänestä

:):)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EiLuovuteta kirjoitti:

Katsoin aikani kuluksi kuulokkeilla ikivanhan pätkän youtubesta. Reindeer spotting oli leffan nimi, tiiätte varmaan. Dokkari nyt jo kuolleen rovaniemeläisen narkkarinuoren elämästä.

Olipa silmiäavaava kokemus. Hetkessä oma elämä sai ihan eri mittasuhteet. Asiat niin hyvin. Aivan tavallisesti, mutta juuri oikein.

Tein lasten kanssa sydämellä yhteisiä juttuja. Poistettiin munakkaita, siivottiin. Tuntui hyvältä, onnelliselta.

Oon pitkällä saikulla. Lähes kuukauden ollu sängyn pohjalla vakavassa masennuksessa, toivoni menettäneenä. Viikon verran on ollut suunta ylöspäin. Pieniä tekoja paranemisen eteen, pikku lenkki, jokin askare. Motto, että ihan sama vaikka ei niin huvita, kunhan tekee jotain. Nyt jo viikko, että ei päivällä nukkumista.

Se mitä haluun sanoo muille masentuneille. Alottakaa pienestä! Jos tänään jaksoit hakee postit, hyvä! Ikäänkun haastatte itsenne tekemään jotain vähän enemmän kun edellisenä päivänä. Välillä voi tulla takapakkia, mutta ei luovuteta!

"Kyl me elämästä löydetään jotain hyvää. Jokainen on joskus luuseri, toiset vaan peittää sen paremmin."

Tsemppiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu