Nimenmuutos ollut jo pitkään tarpeellinen. Kansalliskeräys virallisen nimenmuutoksen puolesta, koska muualla Suomessa jo sillä nimellä sitä nimitetään!
Milloin Lieksasta tehtäisiin virallisesti Lieka?
liikkeellenyt
1087
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Oikein hyvää yötä arv. suvaitsevainen, toivottavasti mielesi tyyntyy kun sait aikaiseksi moisen aivoituksesi.
Suvaitsen toki liekalaisiakin, mutta Lieksa nimeä en enää suvaitse.
Lieksalaisissa on ihan tolkun ihmisiäkin. Muutamat vähäpoikarasset pilaavat kaikkien mainetta.
liekasta ruakittavat pihalle kotimaihinsa jotkottelemaan sitten voipi nimenkin muuttaa
Siellä on ainakin toi vajakki, joka ei oppinu apukoulussa kirjoittamaan...
Vajakki kirjoittaa jotakin ruakeista. Vajakki taitaa olla apukoulun kesken jättänyt ruakki.
Lieksa on kuitenkin Lieksa ja sillä siisti.
Vajakki hersepantu suvakkikin on herännyt myös ruakittava
Tälle palstalle on ilmaantunut ulkolieksalaisia keskenkasvuisia lapsia kirjoittelemaan heidän mielestään kivoja aloituksia ja viestejä. Ne kertovat vakavista mielehäiriöistä. Pikainen hoito voisi vielä heitä auttaa.
turha jotkotelu on suomen häiriköintiä
500 euroahan nyt tälle vuotta lääkeiden omavastuusta joutuu maksamaan taas enemmän ja mitä muuta valtio vielä keksiikään jotta nämä suötöt pystytään makselemaan, ei tämä raha taivaasta tipahda.