Olen 36- vuotias mies. Olen yleisesti ollut terve, mutta viime keväällä 2016 Huhtikuun - Kesäkuun aikana alkoi tulla oireita joihin en ole löytänyt vastausta mistään.
Tuolloin olin kipeänä useaan otteeseen noin 8- 10 viikon ajan, Tämä alkoi perusflunssalla, flunssa tuli aaltoillen aina niin etten oikeastaan ollut missään vaiheessa kuumeessa ja pahemmin kipeä. Tuntui siltä että lämpöä olisi, mutta ei ollut mitatessa.
Nämä Flunssan oireet hävisivät noin 4 viikon kohdalla ja samalla tuli juokseva nestemäinen nuha. Tämä loppui noin viikossa ja tämän jälkeen tuli vaimea yskä ja kurkunpään kutina alkoi tuolloin.
Samaan aikaan alkoi pistely ja kielen ns kirvely, tätä tutkittiin hammaslääkärissä ja hän sanoi että suu on erittäin puhdas ja mitään siellä ei ole. Näytteet hiivan vuoksi otettiin myös, ei ollut sitäkään. Sain tämän kurkunpään kutinan, yskän ja kielen kirvelyn pois jotenkin kun jäin kesälomalle 1.7.2016
Syksyllä 2016 sairastuin uudestaan flunssaan noin Syyskuun puolessa välissä. Flunssaa kesti noin viikon verran. Tästä alkoi kurkun kutina joka on edelleen minulla, Välillä on myös tuota kielen kirvelyä mutta ei mitenkään suuremmin häiritse se
Kävin lääkärissä useasti ja pääsin kurkkulääkärin puolelle ja hän katsoi peilillä kurkkua ja sanoi että kurkunpää on punoittava, ei ollut mitään katteita, ja muutenkin näytti siistiltä hänen mielestään. Ei osannut sanoa tarkkaan syytä mutta "veikkasi" kroonista kurkunpään tulehdusta. En tupakoi ja alkoholia otan joskus kohtuudella viikonloppuisin, niin olin hiukan ihmeissäni.
Jouluna oli koko perhe taas oli influenssassa, tuosta jälkitautina tuo kurkunpään kutina on vaan lisääntynyt.
Olo on kuin siellä olisi uloshengittäessä jokin höyhen. Kun puhallan oikein kovaan ja syvään ulos tulee lopussa aivan karmea vinkuminen ja kutina, yleensä yskänkohtaus on tällöin pitkä ja keuhkojen yskä jää ns päälle.
Välillä aamuisin on olo että kutina on poissa, puolelta päivin se alkaa taas. Kutina tuntuu selvästi kurkunpäässä aataminomenan yläpuolella.
Onko kellään ollut tällaista vastaavanlaista kutinaa, mitä ihmettä se on ja miten tämän saisi pois? Lähes kaikkea on kokeiltu.
Kurkkulääkärille on aika ensi viikolla.
Kaikki apu otetaan nöyrästi vastaan
Keuhkoputken kutina
Työnjohtaja81
1
1509
Vastaukset 1
- AmalgaamitPoistanut
Onko sinulla amalgaamia hampaiden paikkana? Amalgaamissa on noin 50% elohopeaa joka on ensimmäisen luokan hermomyrkky.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1212553Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401862Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101270- 761050
- 1081042
- 991001
- 48915
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88884- 102878
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik34801