Olen siis koulussa kavereideni kanssa ja meillä on hauskaa yhdessä. Mutta. Kukaan kavereistani ei ikinä pyydä minua heille, ja he menevät keskenään jollekkin toiselle, sopivat tapaamisia kuulteni muttei pyydä minua mukaan. He järjestävät tapaamisia, puhuvat yleisesti koulussa, ja tää tuntuu musta pahalta. 😭 olen siis 6lk. En edes oikein tiedä, haluavatko he olla seurassani tms.?
Vastaukset 13
No jos pyydät vaikka yhtä heistä lähtemään kanssasi kahdestaan teille tai jonnekin muualle viettämään aikaa, niin mitä sinulle vastataan? Se kertonee jo jotain.
- onksnäätosiystävii
Vastataan yleensä että "En ehdi, mul on treenit" tms.
- Jepppp
Ne ei tykkää susta, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä suoraan.
- Likka01
Mutta aattelkaas positiivisesti ihmiset, ens vuonna yläaste. Uudet ihmiset. Onha seki hurja paikka, ja paikoin paska, mutt kyll sen voi mukiin menevällä munalla elää.
- dfssdfds
Jotenkin tulee mieleen omat ala- ja yläasteajat, olin liian kiltti ja mun kaverit pompotteli mua miten sattuu. Nyt oon 23-vuotias ja pahalla mielellä kyllä muistelen noita aikoja, kun ei osannut vielä pitää puoliaan. Tuon ikäiset osaa kyllä olla raakoja toisilleen. Eräs pahimmista kiusaajista tuolloin on nykyään paras ystäväni, joten aloittajalle tsempit, yläasteella kuviot muuttuu ja saat uusia ystäviä, tutustu rohkeasti kaikkiin ja ehdota itsekin hengailua vaikka teidän luonanne.
Kohta pääset ylä-asteelle, se oli omasta mielestä mukavampi kuin ala-aste, ja siellä saa uusia kavereitakin.
AIDS kirjoitti:
Se kirjoitetaan yläaste. Ei saatana kuinka noloa...
Anteeksi herra, ei tule toistumaan, lupaan sen.
- starynotthe
AIDS sen voi kirjottaa kummin vaan... kuinka noloa tulla pätemään kun sen voi tehdä monella tavalla...😣 myötähäpeää AIDS 😧
- HeIsOurJesus
Ja työnnäs pääs sinne mihi ei aurinko paista. Jos AIDS sanoo nii, sillon se on niin.
The end.
(Ps. Ja kyll meidän äikänopetki on sitä mielt, ett yhteen on oikein kirjotettu. (Huom. Monikko ollu monta vastikää)) - Jepppp
Kuinka noloa tulla pätemään kun ei osaa vastata viesteihin.
- degdfg
Mistä johtuu että Donald Trump muistuttaa naamaltaan sekä Venäjän entistä presidenttiä Boris Jeltsiniä että USA:n entistä presedenttiä Jimmy Carteria?
- Heipilluhoro
Susta ei tykätä koska olet vittumainen ärsyttävä haiseva tyrkkypaska Vitun lutka mee myymään pilluas sillä sä ystäviä saat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a457932- 57598
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160583- 51555
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä166548Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.232524Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.72477Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20456Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta93451Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187430