Tyrnävän lessupesä

Tyrnävä oli aikanaan niin mukava ja miellyttävä pieni paikkakunta Oulun kupeessa. Lestaadiolaisia oli silloinkin, mutta ne olivat vähemmistönä. Nyt nämä lessut on vallannut kaikki mahdolliset kunnan elimet. Tämä hyvävelikerho pitää huolta, että lessu saa parhaat palat kulloinkin kyseessä olevassa asiassa. Seuratkaapa vaikka esimerkiksi tonttien jakoa. Parhaat niistä on jaettu ennen kuin ovat ehtineet julkiseen jakoon. Sama asia pätee kaikkiin vapaasti haettavana oleviin kerhoihin, joissa on tuon uskontokunnan edustaja ottamassa vastaa ilmoittautumisia. Paikat menee lessuille. Olen jo vakavissaan miettinyt, että paikkakunnan vaihto on ainut vaihtoehto päästä pois tästä ahdistavasta sisäänlämpiävästä kunnasta. Kannattaa miettiä ainakin 2 kertaa ennen kuin muuttaa tänne.
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Tyrtsiläinen kirjoitti:

Tyrnävä oli aikanaan niin mukava ja miellyttävä pieni paikkakunta Oulun kupeessa. Lestaadiolaisia oli silloinkin, mutta ne olivat vähemmistönä. Nyt nämä lessut on vallannut kaikki mahdolliset kunnan elimet. Tämä hyvävelikerho pitää huolta, että lessu saa parhaat palat kulloinkin kyseessä olevassa asiassa. Seuratkaapa vaikka esimerkiksi tonttien jakoa. Parhaat niistä on jaettu ennen kuin ovat ehtineet julkiseen jakoon. Sama asia pätee kaikkiin vapaasti haettavana oleviin kerhoihin, joissa on tuon uskontokunnan edustaja ottamassa vastaa ilmoittautumisia. Paikat menee lessuille. Olen jo vakavissaan miettinyt, että paikkakunnan vaihto on ainut vaihtoehto päästä pois tästä ahdistavasta sisäänlämpiävästä kunnasta. Kannattaa miettiä ainakin 2 kertaa ennen kuin muuttaa tänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu