Mikä mua vaivaa?

Aion vajota suomi24 syvään maailmaan ja kysästä täällä mikä mua vaivaa. Joskus palautteen saanti itsensä ulkopuolelta tuntuu paremmalta oli se sitten mitä tahansa.

Heitetään tähän kaikki faktat heti pöytään että tilanne selviää ulkopuoliselle. Ikää on 24v ja koskaan en ole seurustellut. Koulukiusattu aika rankasti aikoinaan. Aina ollut se muiden miellyttäjä ja se joka koittaa laumaan sopeutua vaikka ei sopeudu kuitenkaan. Siksi nuorena tulikin tehtyä vaikka mitä hölmöyksiä. Mitään ongelmaa koskaan ikinä ei ollutkaan ennen kuin jouduin ylä-asteelle. Siellä kaikki oli helvetin outoo. Tunsin itteni niin ulkopuoliseksi kaikesta kun olla ja voi. Jotenkin rupesin hölmöilemään sitten niin kuin kaikki muutkin. Silleen hankin kaikki frendit, joita oli tuolloin ja samalla monta jäli-istuntoa. Hyvät ala-asteella olleet arvosanat vaihtui 6 ja 7 ja mä masennuin. Tarkoitus oli kait paeta pahaa oloa ja jotenkin selviytyä.

Myöhemmin muutin uuteen kaupunkiin opiskelemaan amikseen. Tuolloin alkoi ne pahat masennukset ja yksinäisyys. Löysin hyviä kavereitakin amiksesta, mutta silti olin edelleen tuo kiusattu heikko ihminen. Koulu jäi kesken koska niin paljon ongelmia. Koskaan ylä-aste iässä en seurustellut tms. vaan pelkäsin tyttöjä. Olin se takapulpetin poika joka sai kestää kaiken sen paskan mitä muut heitti. Olin liian kiltti ja olen edelleenkin.

Silloinen amis jäi kesken, mutta myöhemmin sain suoritettua erään toisen amis tutkinnon. Kaiken tuon tuskan keskellä erehdyin vielä ihastumaan erääseen samalla luokalla olleeseen tyttöön. Olin jo reilusti yli 20v mutta jotenkin vain minulla oli tunteita häntä kohtaan. Kemiatkaan ei ollut hyvät, mutta silti aina tunsin jotakin. Monesti hän tuli jotain juttelemaan, mutta piilotin kaikki tunteet. Hän sitten seurusteli vaikka kenen kanssa ja mä koitin selviytyä särjetyllä sydämellä. Hän jopa tahallaan kiusoitteli mulle aina kun pussaili jonkun tyypin kanssa. Jokainen näistä suhteista tietenkin kariutui. Ymmärän toki että hän oli paljon nuorempi ja sen ikäiset seurustelee vaikka kenen kanssa, mutta minulle iski tavallaan kaikki nuo samat ajatukset vasta silloin. Oli aivan helvetin paha olla tuolloin. Kaikkien niiden vuosien jälkeen jouduin vielä ihastumaan johonkin itseäni nuorempaan "teinityttöön" enkä pystynyt peittämään tunteitani. Olin aivan rikottu.

Asiat meni siihen pisteeseen että olin jo 23v, maailmaan kyllästynyt ja epätoivoinen. Neitsyys meni sitten maksulliselle, joka jälkeen päin kadutti. Nyt olenkin tykästynyt näihin kun saan rahalla melkein kaiken sen minkä haluan. Kuitenkaan en heiltä aitoa rakkautta saa.

Muistan jo ala-asteelta kun olin ihastuntu yhteen luokkalaiseen. Mulla oli lahja sen synttäreille ja koitin antaa sen kahden kesken koulun jälkeen. Jotenkin ite jänistin ja en saanut lahjaa annettua. Tuon jälkeen tunsin syyllisyyttä ja katkeruutta. Päätin että en ikinä enään ihastu keneenkään. Toisinhan siinä on käynyt miljoona kertaa, mutta mulla on aina sellainen olettamut että kukaan ei tykkää musta. Sitä on vaikea muuttaa.

Otan herkästi itteeni kaikesta negatiivisestä, mitä mulle sanotaan. Siksi monikin joka läpällään vittuilee mulle ei tiedä että en ikinä anna heille anteeksi. Monesti sama ongelma tulee naistenkin kanssa vastaan että en vain kestä ilkeyttä. Toki olen välin itsekin kusipää, mutta en loppujen lopuksi ole oma itseni. Kusipäänä tuntuisi naistakin irtoavani, mutta nykysin mulla on eri säännöt. Olen oma itseni ja jos en kelpaa niin olkoon. Noh älkää tulku sanomaan että tää on se syy. Se varmaan onkin, mutta en rupea kenenkään kynnysmattona elämään, ikinä!

Kaiken sen tiedon jota mä oon netistä ja pelimieskirjoista itteeni imenyt oon neuvoks saanut et älä ota ittees. Mut mitäs jo mä otan sittenkin kun teeskentelen että en ota? Siitä kertyy paskaa aivoihin ja mä puran se loppujen lopuks johonkin tai itteeni.

Nyt ku miettiny niin ois vaan pitäny käydä ylä-aste kunnolla ja unohtaa muut. Mä oon mun traumojen vanki, aikuinen lapsi. Terapia ei auttanu, eikä kymmenet eri ssri- lääkkeet. Tää mä oon kunnes mä delaan. Mä haluisin olla oma itteni, mut kukaan ei kannusta siihen ja liikaa ympäröivä maailma osaa vaatia. Mä en tarvis ku muijan mut kuka tälläst pystyy ymmärtää tai kattelee? Ei tuu mielee mitään enään, juon loput kaljat, toivon et saavutan nirvanan.