Uusikaupunki - Kustavi -seutu?

SinnePäinkö

Minkälaisia paikkoja ovat Uusikaupunki ja Kustavi mökkeilijlle?

Olemme useasti vierailleet veneellä Pakkahuoneen rannassa ja alueen saaristossa, mutta pidemmän ajan kokemukset puuttuvat. Vesialue vaikuttaa puhtaalta, kaupunki ja saaristo muutenkin viehättää, joten kaukaisissa ajatuksissa siintää kesäasunnon hankkiminen Uudenkaupungin tai Kustavin seudulta.

Nyt sana on vapaa. Kaikenlaiset kommentit mökkiläisen näkökulmasta kiinnostaa.

17

1213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taivassalo

      Meillä oli kesämökki Lokalahden varanpäässä, isokari siinsi horisontissa, hienoa seutua. Sitten halusi uutta mökkiä, ja kun vanhaa ei viitsinyt purkaa uuden alta niin löytyi tontti Taivassalon Hakkenpäästä Iniön aukon rannalta, ihan Kustavin rajalta jonne rakennettiin Honkarakenteen mökit, näihin maisemiin on myös ihastuttu jo 17 vuotta. Kaikenkaikkiaan hienoa seutua tämä lounaisrannikko, ja puhtaammat vedet verrattuna Suomenlahden alueelle.

    • mökkeliugissa

      Uudessakaupungissa on tehty päätös, ettei tuulivoimaa kaavoiteta alle kahden kilometrin päähän kesämökeistä. Yksistään tämä kertoo, että päättäjät ymmärtävät kesäasukkaiden arvon alueelleen ja haluavat heitä lisää. Tontteja tosin on niukahkosti tarjolla ja mökit siirtyvät usein suvussa, joten mökin hankkiminen ei välttämättä ole ihan helppoa.

      • Muntilanenergia

        Paitsi että kyllä rakennetaan tuulivoimaa Lokalahdelle. Eikä mistään 2 km suojaetäisyyksistä ole mitään puhettakaan. Rakennustyöt alkavat aivan pian.

      • rahanpesukone

        Tuo Lokalahden tuulivoima-alue on jonkinlainen työtapaturma päättäjiltä. Rakennusluvat on ehditty myöntää ennen kuin tietoisuus tuulivoiman haitoista on ollut tiedossa.

        Mielenkiintoinen projekti sinänsä. Alue on vaihtanut omistajaa jo vaikka kuinka monta kertaa rakennuslupien myöntämisen jälkeen. Nyt siellä häärii joku Etelä-Eurooppalainen toimija. Luultavasti hanke vielä kaatuu ja myllyt tullaan purkamaan ja siirtämään ongelmajätelaitokselle maanomistajan, eli kaupungin varoin

      • Ropelifani
        rahanpesukone kirjoitti:

        Miksi pitää vastustaa ekologisia energian tuottamisen vaihtoehtoja aivan kynsi hampain? Ei voi kuin ihmetellä sitä asiaa. Minkä takia suomalaiset kärsivät ääniongelmista, lokkien kuolemista, värähtelystä. Ihan uskomattomia tarinoita ja selityksiä tulee ihmisiltä, jotka asuvat monien kilometrien päässä tuulivoimaloista, eivätkä nae ja kuule niitä, mutta tietoisuus niiden olemassa olosta tuo ahdistusta. Asia on saanut samanlaiset mittasuhteet kuin homeongelmat, kun ei tiedetä mikä vaivaa tai mistä se johtuu, niin on helppo kaataa syy jonkin tällaisen asian aiheuttamaksi. Nyt on jo valmistunut tutkimustietoa, joka ei millään lailla tue äänihaittojen olemassaoloa ja haitoista terveyteen.

        Suomalaisten pitäisi hakea mallia tuulienergiapuistoista ulkomailta. Siellä suhtaudutaan asioihin toisin. Suomessa annetaan mahdollisuus erilaisin valitusprosessein hankaloittaa ja kaataa hyvätkin hankkeet. Koko Uudenkaupungin, Lokalahden ja Kustavin edustan saariston ulkoreunat olisi mitä parhainta aluetta tuottaa ekologista sähköä. Riittävän kaukana vakituisesta asutuksesta ja niitä voisi todellakin keskittää asumattomille ulkoluotojen alueille.

        Montako hiilivoimalaa ja ydinvoimalaa vielä kaivataan Suomeen lisää ?

      • Ropellipää
        Ropelifani kirjoitti:

        Miksi kaunis saaristomme pitäisi pilata tuulivoimalaitoksilla, kun tarjolla on riittävästi päästötöntä ydinvoimaa ja sitä ollaan koko ajan rakentamassa lisää?

        Tuulivoima on täysin hyödytöntä veronmaksajien rahojen tuhlausta. Suomessa on jo noin 600 tuulivoimalaa, joista saadaan sähköä silloin kun sattuu tuulemaan. Talvipakkasilla tuulivoima ei yleensä tuota lainkaan energiaa, vaan koko energiantarve on kuitenkin tuotettava muilla keinoin. Mitä järkeä siis on rakentaa sähköntuotantokapasiteettia, jolla ei voida korvata yhtään jo olemassa olevaa kapasiteettia. Ts. Tuulivoiman lisärakentamisella ei voida korvata yhtään muuta energiantuotantokapasiteettia. Saksa on tästä hyvänä esimerkkinä. Siellä hiilen poltto lisääntyy koko ajan käsi kädessä tuulivoiman lisääntymisen kanssa ja Saksan hiilipäästöt henkeä kohti ovatkin jo moninkertaiset Suomeen verrattuna.

        Siitä, kuinka tuulivoimalla voidaan ratkaista Suomen energiantarve, saat hyvät mittasuhteet vaikka täältä:
        https://kaikenhuippu.com/2017/09/01/skenaariot-ja-reaalimaailma-eivat-kohtaa-energiauutiset/

        Mökkiläisen kannalta tuulivoimalaitos lähialueella on erityisen tuhoisa, koska se laskee kiinteistön arvon olemattomiin ja tekee mökistä käyttökelvottoman. Mökki on suurimmalle osalle rauhoittumis- ja pakopaikka pois kaupungin melusta ja hälinästä. Kuka enää haluaa mökille, jossa kuuluu jatkuva jytke aina kun tuulee? Suomessa on jo useita kuntia, jotka eivät kaavoita tuulivoimaa alle 2 km päähän asutuksesta ja Uusikaupunki on yksi näistä. Varsinkin avoimessa meriympäristössä tuo on hyvä minimiraja yli 200 m korkeille voimalaitoksille, joiden lähtömelutaso on 105 db luokkaa. Eikä 2 km turvaetäisyys estä tuulivoimarakentamista. Kyllä paikkoja löytyy harvaan asutuilta paikoilta yllin kyllin, mutta jo. Raja estää ihan iholle rakentamisen ja lopulta lisää tuulivoiman hyväksyttävyyttä, joka on mökkiläisten keskuudessa tällä hetkellä hyvin alhaalla.

      • Kaasnääs

        Valtion teettämässä infraääniselvityksessä ei todettu, etteikö terveysvaikutuksia olisi. Lopputulema oli, että asia vaatisi jatkotutkimuksia.

        Tuulivoimala pilaa mökkipaikan yhtä kiistattomasti kuin turvesuo mökkijärven. Kummankaan läheltä en mökkiä hankkisi mistään hinnasta. Onneksi saaristomeren alue on vielä toistaiseksi jäänyt raiskaamatta, toisin kuin selkä- ja perämeren rannikko.

      • Paljonmeluatyhjästä
        Ropellipää kirjoitti:

        Miksi kaunis saaristomme pitäisi pilata tuulivoimalaitoksilla, kun tarjolla on riittävästi päästötöntä ydinvoimaa ja sitä ollaan koko ajan rakentamassa lisää?

        Tuulivoima on täysin hyödytöntä veronmaksajien rahojen tuhlausta. Suomessa on jo noin 600 tuulivoimalaa, joista saadaan sähköä silloin kun sattuu tuulemaan. Talvipakkasilla tuulivoima ei yleensä tuota lainkaan energiaa, vaan koko energiantarve on kuitenkin tuotettava muilla keinoin. Mitä järkeä siis on rakentaa sähköntuotantokapasiteettia, jolla ei voida korvata yhtään jo olemassa olevaa kapasiteettia. Ts. Tuulivoiman lisärakentamisella ei voida korvata yhtään muuta energiantuotantokapasiteettia. Saksa on tästä hyvänä esimerkkinä. Siellä hiilen poltto lisääntyy koko ajan käsi kädessä tuulivoiman lisääntymisen kanssa ja Saksan hiilipäästöt henkeä kohti ovatkin jo moninkertaiset Suomeen verrattuna.

        Siitä, kuinka tuulivoimalla voidaan ratkaista Suomen energiantarve, saat hyvät mittasuhteet vaikka täältä:
        https://kaikenhuippu.com/2017/09/01/skenaariot-ja-reaalimaailma-eivat-kohtaa-energiauutiset/

        Mökkiläisen kannalta tuulivoimalaitos lähialueella on erityisen tuhoisa, koska se laskee kiinteistön arvon olemattomiin ja tekee mökistä käyttökelvottoman. Mökki on suurimmalle osalle rauhoittumis- ja pakopaikka pois kaupungin melusta ja hälinästä. Kuka enää haluaa mökille, jossa kuuluu jatkuva jytke aina kun tuulee? Suomessa on jo useita kuntia, jotka eivät kaavoita tuulivoimaa alle 2 km päähän asutuksesta ja Uusikaupunki on yksi näistä. Varsinkin avoimessa meriympäristössä tuo on hyvä minimiraja yli 200 m korkeille voimalaitoksille, joiden lähtömelutaso on 105 db luokkaa. Eikä 2 km turvaetäisyys estä tuulivoimarakentamista. Kyllä paikkoja löytyy harvaan asutuilta paikoilta yllin kyllin, mutta jo. Raja estää ihan iholle rakentamisen ja lopulta lisää tuulivoiman hyväksyttävyyttä, joka on mökkiläisten keskuudessa tällä hetkellä hyvin alhaalla.

        Siis kaupungin melu ja hälinä on se asia, jonka mökkiläinen hyväksyy ympärillään. Kaikki se valosaaste, raskaiden ajoneuvojen aiheuttamat tärinät, hälytysajoneuvojen toistuvat ulinat, aamuyöstä kolistelevat roska-autot, lumenaurauskaluston kirskunta jne... Mutta kun tullaan mökille, niin tuulen huminakin on jo liikaa ja haavan lehdetkin värisevät häiritsevästi ilmeisesti. Missä on suhteellisuus melun määrästä? Kyllä ne kaupunkiasunnotkin säilyttävät arvonsa siellä melun keskellä aivan hyvin ja niiden hinnat sen kuin nousevat koko ajan.

      • virpi63
        Paljonmeluatyhjästä kirjoitti:

        Minä ainakin olen haaveilen mökistä päästäkseni pois meluisasta kaupungista luonnon rauhaan, mutta meitä on moneksi

    • HaTat

      Olipa missä tahansa niin sellaiset mökkinaapurit hyviä jotka eivät ruoki lintuja.
      Ankkakuja 3 kahdessa asunnossa asukkaat ruokkivat lintuja parvekkeelta. Seurauksena ulostavat ja rääkyvät lokit , varikset ja harakat.

    • Eurovenyyyy

      Kannattaa katsoa ennakkoon millaista kiinteistöveroa paikkakunnalla peritään. Kustavi ainakin on komeillut tilastojen kärjessä. Jätemaksut, vesimaksut, tiemaksut tekevät myös ison menoerän pitkässä juoksussa.

      • relaa-

    • Tarkkaeuro

      Parasta Kustavissa on oma Alko! Hinnat ovat ihan samat ympäri Suomea. Aivan ilman mitään saaristolisää,

    • näinonn

      Suosittelen sekä Kustavia, että Uuttakaupunkia. Ugissa tietysti paremmat palvelut, mutta Kustavissa laajempi saaristo. Molemmat aivan ihania paikkoja merihenkiseen mökkeilyyn.

    • Anonyymi

      Kustavissa oleva Villa valo on ihan eri kuin kuvissa. Me petyttiin viime vuonna todella pahasti.

    • Anonyymi

      Ugi on kyllä paras paikka kesällä. Meillä mökki saaressa, suht lähellä kaupunkia ja usein käydään Pakkahuoneella munkilla tai rantamakasiineilla syömässä. Mökillä taas täydellinen luonnonrauha ja hiljaisuus. Täydellinen yhdistelmä mökin rauhaa ja pikkukaupungin vilinää.

      • Anonyymi

        Sellainen vielä, että kyllä tuo tuulimyllyttömyyskin on ainakin itselle hyvin tärkeä asia ihan senkin takia, että mökin rahallinen arvo säilyy, kun maisema pysyy viihtyisänä. Nykyaikana moni kunta on tehnyt tässä ison virheen, eikä tarvitse kauas ajaa 8-tietä pohjoiseen, jos haluaa myllyjä halata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      310
      7221
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2126
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1817
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1337
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1203
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1136
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1009
    Aihe