Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Hoitokokousten Suuri Siunaus

S_Iunaaja

Ei_niitä_pas-
20.1.2017 16:46

saa unohtaa. Niiden suuri siunaus on siinä, että niillä leivotaan seuraavien vuosikymmenten aikana kymmenittäin maistereita ja tohtoreita. Mitä kauemmaksi historian hämärään nuo ajat jäävät, sitä lennokkaampia kirjoja niistä kirjoitetaan ja oivaltavampia tutkimuksia tehdään. Eikä tuossa suinkaan kaikki. Valtion korkeimmaksi kunniamerkiksi lopulta hyväksytään hoitokokousristi tammenlehvin. Kallein arvonimi on hoitokokousneuvos. Sukukunnat kilpailevat siitä, että kuulumme ansioituneeseen hoitokokoussukuun ja että meidän suvussamme on tavattu hoitomiehiä jo ainakin viidessä polvessa. Presidentiksikään ei voi päästä, ellei ole paitsi syntyperäinen suomen kansalainen, myös täytyy olla todistettava hoitokokoustausta. Aatelisarvot Suomessa on lakkautettu jo taannoin. Nyt ne palaavat. Hoitokokoustaustaisille myönnetään hoitokokousaläke valtion varoista ja lisäeläke SOTE-piireiltä ja asumisoikeus kunnilta. Maaorjuuskin on lakkautettu. Sekin on palaamassa, Ne, keillä ei ole minkäänlaista todistettavaa hoitokokousstatusta, voidaan alistaa hoitokokousaatelisten orjiksi. Orjilla ei ole muita oikeuksia kuin että hoitomies ei saa häntä tappaa.

7

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirkossakäyn-

      ti lisääntyy. Hoitomehille on varattu etupenkit. Taempana istuu rahvas. Kärppä-otteluissa on hoitomiesaitiot. Jne.

    • Jumalan_valtakun-

      ta siis tällä tavalla elättää melkein puolet kansasta. Tarvitaan suuri määrä yliopistotutkijoita lausumaan käsityksensä Jumalan valittujen lasten sekoiluista, poliisi on ylityöllistetty kun ei selviä, mikä olisi Jumalan mielen mukainen väri Lempäälän rauhanyhdistyksen talon verhoille, syyttäjälaitos raapii itsensä aivan verille kun ei keksi, mistä löytyisi hengellistä väkivaltaa, naispapit aivan käpristelevät kiimassaan kun eivät keksi homoudelle raamatullisia perusteitä, joku yltiöpäinen hoitomiesryhmä aikoo kivittää homolauman, joten siihen väliin tarvitaan rauhanturvajoukot jne.

    • Tapahtumaketjua ei ole siunannut kukaan muu, kun saatana.

      Siihen vihtahousuunhan ne VL pukumiehet ihmisiä sitoivat.

      Mutta mitä lähti? Lähti Jeesus, lähti Pyhä Henki ja lähti armolahjat, jäljelle jäi vain valehteleva kuiva lahko, joka sopistuu kovaa vauhtia.

      • Tarkotatko_että

        olet siunannut tätä tapahtumumaketjua. Hyi sinua...


      • Tarkotatko_että kirjoitti:

        olet siunannut tätä tapahtumumaketjua. Hyi sinua...

        Tapahtumaketju on hoitokousketju, et tuota edes tajua.


      • Kesitas_Sanopa
        Kesitas kirjoitti:

        Tapahtumaketju on hoitokousketju, et tuota edes tajua.

        mikä on hoitokokousketju?


      • Kesitas_Sanopa kirjoitti:

        mikä on hoitokokousketju?

        Kysy puhujaveljeltäsi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2288
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1984
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1812
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1628
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1542
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      25
      1422
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1382
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      40
      1375
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe