Lieksa 2017-

Huononemaan päin, valitettavasti.
8238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei vapaalle, vaan yrittämällä eteenpäin ja toiminnalla, kaikki edellytykset liekalla on selvityä tästäkin vuodesta hyvin, on mentävä pienin askelin päivästä toiseen, hienoissa ympyröissä ja maisemissa, joita ei aivan kaikkialla muuten suomestamme sdes löydy.

Sempiä lieksalaisille ja jaksamista elatuksissa.

Äänestä
  • Hienoista ympyröistä ja maisemista joita ei muualta löydy??? Kolin maisemia vastaavia ehkä ei (pohjoisemmasta ehkä) ja Ruunaa on kaunista seutua, mutta kaunista seutua on muuallakin runsaasti. Ruunaa on kaunis paikka hyödynnettäväksi kai enimmäkseen paikallisille ja Kolilla käyvät muut poikkeamassa ohikulkumatkallaan. Minkähän verran Lieksa loppupeleissä hyötyy Kolista, jos lasketaan satsaukset ja hyödyt???

    Äänestä

  • Eipä se Kolikaan kovin ihmeellinen paikka ole. Korkea kallio josta näkymä järvelle. Muutoin aika sekava paikka jossa toimintoja on ripoteltu sinne tänne hajalleen. Mielestäni ei mikään ehjä kokonnaisuus, toisin kuin vaikkapa Tahko, joka on paremmin toteutettu.

    Äänestä

Suvakitkin kuivuvat

Äänestä

Onko vaikeaa myöntää tätä tosiasiaa? Lieksan alamäki on jyrkkä ja nopea.

Äänestä

Lieksa on pahasti ikääntynyt. Mummoja, pappoja ja peräkammarin vanhoja poikia joskus näkee. Nuoret naiset ovat kaikonneet rassepoikien ulottumattomiin suurempiin keskuksiin kuten Joensuu.
Somalit käläkättää ruokakärryjensä ja lastenrattaidensa kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei_viitteitä_paremmasta kirjoitti:

Huononemaan päin, valitettavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu