Tämä on mun tarina viimeisen reilun kahden kuukauden ajalta ja kuinka paranin koko aikuisiän vaivaanneesta masennuksesta ja ahdistuksesta. Jätän pois tosi paljon yksityiskohtia, mutta voin vastata kysymyksiin.
Kerron eka taustaa:
Olen nyt yli 30 ja vielä kuntoutustuella (määräaikainen työkyvyttömyyseläke). Olen ollut masentuneena koko mun aikuisiän, 14-15 vuotta, ja ahdistus tuli kuvioihin kolmisen vuotta sitten tosi pahana. Masis on vaihdellut keskivaikean ja vaikean välillä ja oon ollut itsetuhoinen ja täysin elämänhalun menettänyt ja välillä jotenkin toimintakykyinen. Tuntuu, että olen varmaan kokenut kaiken ihmisen pahimmista mielentiloista. Töitä oon tehnyt pätkissä, kun olen pystynyt ja mitään tutkintoa en ole lukion jälkeen saanut aikaiseksi.
Olen syönyt about kaikkia mahdollisia SSRI- ja masennuslääkkeitä, viimeksi lamictalia. Kaikenlaisia rauhoittavia on tarjottu ahdistukseen, mutta oon jättänyt ottamatta, koska en halua koukuttua ja ei sellainen ole elämisen arvoista elämää. Vuosia sitten päätin, että ne on ihan myrkkyä mielelle ja halusin pitää vähäisen tunne-elämän joka oli jäljellä, vaikka mielihaluttomuus ja nautinnon puuttuminen hallitsi olotilaa. Oon nähnyt tusinan verran lääkäreitä, kourallisen psykiatreja ja psykologeja ja mielenterveyshoitajia. Lääkäreistä viime aikoina on jäänyt tosi negatiivinen kuva, koska viimeisimmät eivät edes vaivautuneet lukemaan mun tietoja ja määräsivät suoraan lääkkeitä, joita oli jo aiemmin käyttänyt. Eivät edes uskoneet, että olin jo kokeillut niitä. Mt-hoitajat ovat olleet aina ihan ok, mutta puhuminen auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Ehkä auttaa pahimman itsetuhoisuuden yli, mikä sekin kai on ok.
Elämä ja olotila oli vakiintunut masentuneeseen harmauteen, josta ei näkynyt mitään ulospääsyä. En kokenut juuri nautintoa mistään ja masennus oli kurissa jatkuvan ja väsyttävän itsetarkkailun kautta. Ahdistus oli pari vuotta sitten niin paha, että tuntui että kuristun kun kuljin ulkona. Se vaihteli päivittäin enkä oikein nähnyt sille muuta syytä kuin tietyt sosiaaliset tilanteet. Koko olitila olisi vituttanut, jos olisin pystynyt kokemaan edes sen.
Viimeinen parisuhde oli joku 7 vuotta sitten eikä sekään elämä juuri kiinnostanut enää.
Viime syksy:
Olin psykedeeliterapeutin ekassa istunnossa yksin, ja otin elämäni ekaa kertaa huumeeksi luokiteltavaa ainetta. 125 milligrammaa MDMA:ta. Olin lukenut netistä vaikutuksista, mutta en tiennyt mitä odottaa ja jännitti. MEni puolisen tuntia ja vaikutukset alkoi: Ekaa kertaa ehkä neljään vuoteen tuntui rennolta. Vähän hikiseltä ja niskaa vähän kihelmöi. en kokenut mitään erityistä mielihyvää ja terapeutti sanoikin ettei sitä välttämättä koe jos on ollut pitkään masentuneena. Kuulostaa ehkä vähän laimealta, mutta tää oli mieletön muutos tavalliseen harmauteen ja tunnottomuuteen. Olin ison osan ajasta silmät suljettuna ja kuulokkeet korvilla ja vaan rentouduin. Juteltiin vähän ja terapeutti teki muistiinpanoja. Aloin kirjoittaa päiväkirjaa fiiliksistä session jälkeen.
Ekan ja tokan session välissä huomasin jo ison muutoksen. Ei ahdistanut enää kulkea kaupungilla, tunsin jonkinlaisen tunteiden muutoksen jota en oikein osaa selittää. Muut ihmiset vaikuttivat läheisemmiltä ja tuntui jotenkin että jotain muureja oli murtunut pään sisällä. 80% pahimmasta ahdistuksesta vaan katosi.
Menin vajaan kuukauden päästä toiseen istuntoon. En uskaltanut ottaa suositeltua annosta vaan puolet: 100 mikrogrammaa LSD:tä. Meidän ei tällä kertaa tarvinnut puhua mitään vaan makasin silmät suljettuna ja kuulokkeet korvilla. Kesti melkein tunnin ennen kuin aloin tuntea jotain. Se alkoi niin että kehossa tuntui omituinen muutos. Sitten alkoi tulla pieniä näkövääristymiä. Esineet näytti liian isoilta tai pieniltä. Siinä vaiheessa terapeutti laittoi musiikin päälle ja... en osaa edes kuvailla HYVÄLTÄ musiikki voi kuulostaa. Se tuntui kuin olisi superkuulo ja jokainen pieninkin värähdys ja sävy erottui kristallin kirkkaasti.
Koko olotila muuttu aivan täysin. Tuntui, että pään sisus "laajeni". Olin aivan musiikin pauloissa, kehossa tuntui nautintoa ja oikeastaan unohdin, että mulla oli koskaan ollutkaan mielihyvän puute. Ajatukset juoksi salamannopeudella ja aloin miettiä uudestaan ihan kaikkea. Omaa olotilaa ja arvoja ja asenteita. Ihan kaikkea. Ajantaju katosi aika moneksi tunniksi mutta tää fiilis säilyi nelisen tuntia. Olin siis lähinnä silmät kiinni ja makasin kuunnellen musiikkia.
Tän session jälkeen tuntui kuin ahdistus olis ollut vain kaukainen muisto. Aloin tuntea jotain tunteita ja olotila oli varovaisen positiivinen. Terapeutti sanoi taas että kirjoita fiilikset muistiin.
(tila loppuu jatkan vastauksiin)
Kerron eka taustaa:
Olen nyt yli 30 ja vielä kuntoutustuella (määräaikainen työkyvyttömyyseläke). Olen ollut masentuneena koko mun aikuisiän, 14-15 vuotta, ja ahdistus tuli kuvioihin kolmisen vuotta sitten tosi pahana. Masis on vaihdellut keskivaikean ja vaikean välillä ja oon ollut itsetuhoinen ja täysin elämänhalun menettänyt ja välillä jotenkin toimintakykyinen. Tuntuu, että olen varmaan kokenut kaiken ihmisen pahimmista mielentiloista. Töitä oon tehnyt pätkissä, kun olen pystynyt ja mitään tutkintoa en ole lukion jälkeen saanut aikaiseksi.
Olen syönyt about kaikkia mahdollisia SSRI- ja masennuslääkkeitä, viimeksi lamictalia. Kaikenlaisia rauhoittavia on tarjottu ahdistukseen, mutta oon jättänyt ottamatta, koska en halua koukuttua ja ei sellainen ole elämisen arvoista elämää. Vuosia sitten päätin, että ne on ihan myrkkyä mielelle ja halusin pitää vähäisen tunne-elämän joka oli jäljellä, vaikka mielihaluttomuus ja nautinnon puuttuminen hallitsi olotilaa. Oon nähnyt tusinan verran lääkäreitä, kourallisen psykiatreja ja psykologeja ja mielenterveyshoitajia. Lääkäreistä viime aikoina on jäänyt tosi negatiivinen kuva, koska viimeisimmät eivät edes vaivautuneet lukemaan mun tietoja ja määräsivät suoraan lääkkeitä, joita oli jo aiemmin käyttänyt. Eivät edes uskoneet, että olin jo kokeillut niitä. Mt-hoitajat ovat olleet aina ihan ok, mutta puhuminen auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Ehkä auttaa pahimman itsetuhoisuuden yli, mikä sekin kai on ok.
Elämä ja olotila oli vakiintunut masentuneeseen harmauteen, josta ei näkynyt mitään ulospääsyä. En kokenut juuri nautintoa mistään ja masennus oli kurissa jatkuvan ja väsyttävän itsetarkkailun kautta. Ahdistus oli pari vuotta sitten niin paha, että tuntui että kuristun kun kuljin ulkona. Se vaihteli päivittäin enkä oikein nähnyt sille muuta syytä kuin tietyt sosiaaliset tilanteet. Koko olitila olisi vituttanut, jos olisin pystynyt kokemaan edes sen.
Viimeinen parisuhde oli joku 7 vuotta sitten eikä sekään elämä juuri kiinnostanut enää.
Viime syksy:
Olin psykedeeliterapeutin ekassa istunnossa yksin, ja otin elämäni ekaa kertaa huumeeksi luokiteltavaa ainetta. 125 milligrammaa MDMA:ta. Olin lukenut netistä vaikutuksista, mutta en tiennyt mitä odottaa ja jännitti. MEni puolisen tuntia ja vaikutukset alkoi: Ekaa kertaa ehkä neljään vuoteen tuntui rennolta. Vähän hikiseltä ja niskaa vähän kihelmöi. en kokenut mitään erityistä mielihyvää ja terapeutti sanoikin ettei sitä välttämättä koe jos on ollut pitkään masentuneena. Kuulostaa ehkä vähän laimealta, mutta tää oli mieletön muutos tavalliseen harmauteen ja tunnottomuuteen. Olin ison osan ajasta silmät suljettuna ja kuulokkeet korvilla ja vaan rentouduin. Juteltiin vähän ja terapeutti teki muistiinpanoja. Aloin kirjoittaa päiväkirjaa fiiliksistä session jälkeen.
Ekan ja tokan session välissä huomasin jo ison muutoksen. Ei ahdistanut enää kulkea kaupungilla, tunsin jonkinlaisen tunteiden muutoksen jota en oikein osaa selittää. Muut ihmiset vaikuttivat läheisemmiltä ja tuntui jotenkin että jotain muureja oli murtunut pään sisällä. 80% pahimmasta ahdistuksesta vaan katosi.
Menin vajaan kuukauden päästä toiseen istuntoon. En uskaltanut ottaa suositeltua annosta vaan puolet: 100 mikrogrammaa LSD:tä. Meidän ei tällä kertaa tarvinnut puhua mitään vaan makasin silmät suljettuna ja kuulokkeet korvilla. Kesti melkein tunnin ennen kuin aloin tuntea jotain. Se alkoi niin että kehossa tuntui omituinen muutos. Sitten alkoi tulla pieniä näkövääristymiä. Esineet näytti liian isoilta tai pieniltä. Siinä vaiheessa terapeutti laittoi musiikin päälle ja... en osaa edes kuvailla HYVÄLTÄ musiikki voi kuulostaa. Se tuntui kuin olisi superkuulo ja jokainen pieninkin värähdys ja sävy erottui kristallin kirkkaasti.
Koko olotila muuttu aivan täysin. Tuntui, että pään sisus "laajeni". Olin aivan musiikin pauloissa, kehossa tuntui nautintoa ja oikeastaan unohdin, että mulla oli koskaan ollutkaan mielihyvän puute. Ajatukset juoksi salamannopeudella ja aloin miettiä uudestaan ihan kaikkea. Omaa olotilaa ja arvoja ja asenteita. Ihan kaikkea. Ajantaju katosi aika moneksi tunniksi mutta tää fiilis säilyi nelisen tuntia. Olin siis lähinnä silmät kiinni ja makasin kuunnellen musiikkia.
Tän session jälkeen tuntui kuin ahdistus olis ollut vain kaukainen muisto. Aloin tuntea jotain tunteita ja olotila oli varovaisen positiivinen. Terapeutti sanoi taas että kirjoita fiilikset muistiin.
(tila loppuu jatkan vastauksiin)
Vastaukset 1
Vanhimmat
(jatkuu 1)
Ennen uutta vuotta oli kolmas sessio. Tällä kertaa uskalsin ottaa koko annoksen, 200 mikrogrammaa LSD:tä. Luulin että osaisin jo odottaa mitä tuleman pitää. EI. VIT. TU. Kaikki alkoi ihan samalla tavalla kuin tokallakin kerralla, mutta olotila eteni siitä vielä syvemmälle. Katto alkoi muuttaa hitaasti muotoa ja lattian puukuviot liikkuivat. Laitoin taas siteen silmille ja terapeutti valitsi musiikit. En osaa oikein kuvailla kuin että siirryin toiseen todellisuuteen. Silmät oli kiinni, mutta näin värillisenä oman pääni sisäisen maailman. Ajasta ei ollut mitään tajua. Musiikki vei aivan täysin mukanaan, tuntui, että kehon ääriviivat sulivat (mutta siitä pääsi kyllä aina takas halutessaan), ja lopulta pääsin tilaan missä oikeastaan näin ja koin omat ajatukset. Tuntui kuin tutkin oman pääni sisustaa vähän kuin taloa. Kaikki mitä löysin sieltä, osasin nimetä. Näin ahdistukset aiheuttajat nurkkien takana ja sanoin niille hyvästi. Mietin uudestaan asenteita ja suhtautumista muihin ihmisiin.
Mulla ei sanat riitä siihen mitä koin.
Ton session jälkeen tuli mieletön kirkkaus ja merkityksen tuntu elämään takaisin. En edes tiedä tuliko se takas vai oliko mulla sellaista ollutkaan koskaan. Kaikki vaikutti niin selkeältä ja tajusin mm. miten mun pitää olla armollisempi itseäni kohtaan, kuinka mun tunne-elämä oli ollut aivan vajaata ennen, miten mun pitää pitää paremmin huolta itsestäni (painoa on pudonnut pari kiloa jo) ja ehkä syvimmin tajusin kuinka pahasti masennus ja ahdistus oli traumatisoinut mut vuosien mittaan.
En ikinä, IKINÄ, olis voinut saada tätä selville jossain mt-hoitajan keskustelussa. En ole käynyt psykoterapiassa hinnan takia joten siitä en osaa sanoa.
En oikein tiedä mitä sanoisin nyt koska voisin kirjoittaa vaikka mitä lisää. Nää sessiot kesti monta tuntia putkeen. Eka oli 6 tuntia ja tokat 10 tuntia. Kaksi ekaa oli airbnb:ssä ja kolmannella kutsuin terapeutin kotiini.