Jussin vihaaminen ja muu viha ja riskit mitkä liittyy siihen.
Ootteko koskaan miettineet mistä vihanne kumpuaa?
Onko Jussi(tämä aktiivinen kommentoija Haapaveden palstalla) huonompi kansalainen, kun ei käy duunissa/töissä kuten te työssäkäyvät, joiden kirjoituksista kuulee vihan ja katkeruuden?
Minusta Jussi on samanarvoinen ihminen.
Tämä on Jussi-lanka, puolustus Jussia kohtaan, sen ihmisarvoa kohtaan.
Ja tämä aloitus on myös varoitus jatkuvasta vihanpidostanne.
Vihan kohteeksi joutuu esim tämä Jussi, sitten vihataan homoja, vihataan eläkeläisiä ja muita työttömiä, vihataan poliitikkoja, vihataan maahanmuuttajia ja pakolaisia, vihataan vähän kaikkea.
Miksi näin?
En ymmärrä.
Itse oon juuri sitä ihmissorttia, etten tunnu vihaavan ja kadehtivan ketään.
Oon saanu nuoruudessa hyvän kasvatuksen.
Myös horoskooppikarttani on hyvä, sillä syntymämerkkini on härkä(yksi empaattisimpia horoskooppimerkkejä, koska härät osaavat samaistua heikossa asemassa olevia kohtaan, ovat yleensä päähän potkittujen kavereita ja ovat itse usein päähänpotkittuja, koska ovat yleensä näitä hiljaisia omantienkulkijoita.
Muita suotuisia horoskooppimerkkejä ovat kalat ja rapu.
Toki tämä horoskoopin vetäminen tähän on ehkä hieman hupaisaa, mutta onhan se työ, jotkut elättää itsensä, saavat kuukausipalkkaa tekemällä horoskooppityötä eli tarkoitan näitä astrologeja ja on sekin työ siinä kuin muutkin.
Tuli semmonenki mieleen, että kun vihaatte tota Jussia niin paljon, niin pitäkää silti järki päässä ja älkää vetäkö sitä turpaan.
Jättäkää Jussi rauhaan.
Ihminen hän on siinä kuin me muutkin.
Ehkä itse kiusaajille on peiliin katsomisen paikka.
Kun he itse sortaa toisia ihmisarvoa alentamalla, niin ehkä he itse ovat juuri niitä huonompia ihmisiä, jos kenestäkään nyt niin saa sanoa.
Rauhaa, peace.
Olkaa kunnolla.
Uusi vuosi 2017.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Heti lopetetaan, kunhan Jussi ensin lopettaa itse typerien kommenttien kirjoittamisen tänne sekä Ylivieskan palstalle.
Ja sekö oikeuttaa kiusaamaan häntä, jos hänellä typeriä kommentteja?
Millaisia?
Kiusaako hän itse (ensin) muita?
Jos on näin, en silloin ymmärrä Jussia.
Mutta toisaalta en ymmärrä teitäkään, koska kuitenki itse syyllistytte riitelyyn/kiusaamiseen, mikä on tosi lapsellista.
Tuntuu, että kannattaako semmonen riitely?
Ei se oo kovin aikuismaista eikä kilttiä toimintaa.
En tunne tätä Jussia, mutta jos hän oikeasti kiusaa muita, niin mielipiteeni muuttuu hänestä, mutta en kyllä ymmärrä tosiaan teidänkään tapaanne kommentoida Jussin kanssa ja olla tukkanuottasilla/kovistelulinjalla.
Jos se Jussi kiusaa teitä, niin älkää reagoiko sen kommentteihin.
Jättäkää omaan arvoonsa sen kommentit.
Jos Jussi ei edes kiusaa ketään, niin miksi sitten pommitatte sitä kommenteilla?
Jos jollakin ihmisellä ei ole paljoa järkeä päässä, niin sekö muka oikeuttaa vihaamaan häntä /kiusaamaan häntä?
Jos näin on asianlaita, niin silloin olen sitä mieltä, että teissä itsessä on silloin pahasti vikaa.
Se riippuu millaisia kommentteja se jakelee.
Kaikki riippuu siitä.
Jos se sanoo mielipiteitä joistain asioista kuten vaikkapa "työtön ihminen on ok" ja te suututte sille siitä, kun se Jussi on työtön sossupummi, niin mun mielestä hän ei ole mitenkään ollu typerä kommentissaan vaan itse ootte suuttunut hyvin pienestä.
Jos Jussi on jossain poliittisessa asiassa täysin väärässä, niin oikeuttaako se hänen kiusaamiseen?
Ei todellakaan.
Jos Jussi valittaa paljon asioista, niin oikeuttaako se kiusaamaan häntä?
Ei todellakaan.
Ja ottaa tämän maireean (ällötävän) naama kuvan pois.
Mielestäni Jussin kommentit pysyy asiassa, muutamat muut eivät ymmärrä lukemaansa vaan vakikommentti asiaan kuin asiaan on jokin Jussia koskeva negatiivinen juttu.
Minua ei yhtään haittaa miten ja mitä minusta tällä palstalla puhutaan,kunhan vain puhutaan.
Hyvä suhtautuminen sulla.
Halusin vain vähän puolustaa sinua =)
Persuna on hyvä olla tällä palstalla.
Nyt on jussi löytänyt semmosen karjun että enää ette Wittuile.
Tuon teräsmiehenkö?
Minä en "apumiehiä"tarvitse.